Nyt kun Suomea ollaan valjastamassa 2010-luvun biotalouteen, huoli metsistä ja ylipäänsä luonnosta on taas kasvanut. Esimerkiksi Metsä Groupin uusi Äänekosken biotuotetehdas ostaa vuosittain kuitupuuta yli neljä miljoonaa kuutiota. Kemiin nouseva biodieselin tehdas tarvitsee puolestaan energiapuuta 2–3 miljoonaa kuutiota.
Yhdessä nämä kaksi tehdasta nostavat vuotuista puun hakkuutamme jo lähes kymmenellä prosentilla. Kuopioon, Kajaaniin, Haapajärvelle, Kemijärvelle ja muuallekin suunniteltavat lisätehtaat nostavat puun tarvetta vielä saman verran.
Biotalouden metsää on viljeltävä lisää. Miten käy varjelun, minkä verran metsää on suojeltava jatkossa?
Metsien suojelussa on perimmiltään kysymys luontomme monipuolisuuden säilyttämisestä sukupolvelta toiselle. Haluamme erityisesti, että harvinaiset eläin- ja kasvilajit eivät kuole aikanamme sukupuuttoon.
Luonnontieteilijät ovat aihetta pohtineet, laskeneet ja tietokonein mallittaneet jo vuosikymmeniä. Mikä voisi olla erilaisista maa-alueista se prosentti, mikä takaa lajien säilymisen?
Vähimmäisprosenttia sanotaan ekologiseksi marginaaliksi, eräänlaiseksi reunavyöhykkeeksi, mitä pitkin eläin- ja kasvilajit voivat siirtyä turvallisesti paikasta toiseen. 1970-luvulla ekologisen marginaalin prosentiksi arvioitiin viisitoista.
Sittemmin aihe eteni kansainvälisiin kokouksiin ja valtiosopimuksiin. Viimeisin niistä pidettiin 2014 Japanin Aichi-kaupungissa. Siellä maa-alueiden suojelun prosentiksi koko maapallolla sovittiin seitsemäntoista.
Suomi on jo tällä tiellä. Euroopan unionin Natura-tietokannan mukaan olemme suojelleet maa-alastamme 14,5 prosenttia. Kuntatasolla edelläkävijän esimerkiksi voisi käydä vaikkapa Kuusamo. Sen maa-alasta on tänään suojeltu 18 prosenttia.
Ylivoimaisia suojelun maita ovat entisen itäblokin Slovenia (38 prosenttia), Kroatia (36 prosenttia) ja Bulgaria (34 prosenttia). Ne ovat painokkaasti suojelleet vuoristometsiään. Tasankojen luontotyyppejä on suojeltu vähemmän.
Myös Suomen suojelussa on painottuma. Lienemme suojelleet suhteellisesti liikaa Lapin tuntureita ja liian vähän esimerkiksi Etelä-Suomen korpisoita. Epäsuhdan vuoksi tulemme kiistelemään metsien ja soiden varjelusta jatkossakin.
Japanin Aichin sopimuksessa on kauaskantoinen kääntöpuolensa. Kun olemme suojelleet vaikkapa kunnittain, tasapuolisesti kaikista luontotyypeistämme 17 prosenttia, meille jää maa-alasta viljelyyn vielä 83 prosenttia.
Esimerkiksi kasvuisaa metsämaata meillä on Suomessa 20 miljoonaa hehtaaria. Metsätaloudessa siitä voi jatkaa Aichin mukaan 16,6 miljoonaa hehtaaria. Ainakaan luonnon monimuotoisuus ei vaarannu, jos avohakkaamme näitä metsiä kerran, pari vuosisadassa. Meidän on vain muistettava viljellä hakkuuaukeat mahdollisimman nopeasti takaisin metsäksi.
Eniten ymmällään olemme soiden suojelussa. Meillä on suota tai soistuvia maita yhteensä 8,9 miljoonaa hehtaaria. Aichin mukaan suoalasta kuuluu suojella puolitoista miljoonaa hehtaaria.
Nyt soitamme on suojeltu vasta 0,8 miljoonaa hehtaaria. Työtä suojelussa riittää. Se näkyy joidenkin suotyyppien ennallistamisena, kun jo kertaalleen kaivettuja ojia padotaan.
Mutta taas: Aichi antaa meille luvan viljellä soistamme 83 prosenttia. Se tarkoittaa 7,4 miljoonaa hehtaaria.
Olipa kyseessä kertaalleen metsäojitettu suo tai turvetuotannolta vapautunut suopohja, tavalla tai toisella metsäpuille viljeltävät suot ovat Suomessa tulevaisuuden merkittävää luonnonvaraa.
Biotalous etenee Suomessa jo vauhdilla. Jotta emme ajautuisi takavuosien metsäsodista muistettaviin ympäristökiistoihin, biotalouden kannattaa puskuroida itsensä suojelulla, vaikkapa pitämällä Aichin prosenttia 17 koko ajan yhtenä tavoitteenaan.
Veli Pohjonen
Turun Sanomat. Lukijoilta. 8.1.2017
No comments:
Post a Comment