Kotimaisen puuvoiman merkitys korostuu taas

Lähi-Idän kriisi ja sitä seurannut raakaöljyn ja myös arkipäivisin autoomme tankattavan bensiinin hinnan nousu korostavat taas mikä merkitys kotimaisella perusvoimalla on. Perusvoimaksi laskemme ne energian lajit, joista saamme vuosittain vähintään 10 prosenttia koko energian tarpeestamme.

Metsistä saimme sata vuotta sitten valtaosan energiastamme. Sitten öljyvoima aloitti nousunsa. Se ohitti puuvoiman 1964. Molemmat olivat silloin perusvoimaa 39 prosentilla.

Öljy nousi aina 61 prosenttiin, vuonna 1973. Metsäenergia puolestaan painui alle 15 prosentin vuonna 1977. Se pysyi silti sitkeästi perusvoimana.

 Suuri muutos käynnistyi 1973 Lähi-Idän Jom Kippurin sodasta ja sen aiheuttamasta öljykriisistä. Kriisi huolestutti päättäjiämme. Mistä saamme lämpöä ja sähköä, jos maailmanpolitiikan uusi kriisi pysäyttää tuontiöljyn?

Maa- ja metsätalousministeri Johannes Virolainen päätti 1978 nimetä aihetta pohtivan energiametsätoimikunnan. Sen tehtäväksi tuli suunnitella uudentyyppinen, kotimainen puuvoima ulkomaisen fossiilivoiman vaihtoehdoksi. Toimikuntaa vetämään Virolainen asetti Metsäntutkimuslaitoksen professori Olavi Huikarin. Ja niinpä puuvoima lähti nousuun.

Toinen merkittävä jakso oli 1990-luvun alku. Joensuun yliopistoa pyydettiin vetämään erityishanketta nimeltään Itä-Suomen Puuvoima -ohjelma. Sen myötä käytiin läpi kaikki alueen vähintään kaukolämpöä tarvitsevat taajamat ja mitä mahdollisuuksia puuvoimalla niille olisi. 

Puuvoiman merkkivuodeksi tuli 2012, kun puu kiri kiinni öljyn. Saimme silloin molemmista energialähteistä 24 prosenttia.

Sittemmin puuvoima on vahvistanut etumatkansa. Vuoden 2025 kolmella alkuneljänneksellä saimme puusta 29 prosenttia ja öljystä 18. Ydinvoiman prosentti oli 26.

Toisen maailmansodan jälkeen vahvasti rakennettu vesivoima tuottaa tänään vain 3,4 prosenttia koko energiastamme. Tuulivoima nousee suhteellisesti nopeimmin. Saimme siitä 5,7 prosenttia, silti selvästi vielä alle perusvoiman tason. Aurinkosähkö on alle prosentin sarjassa.

Tuulivoiman kanssa on noussut myös tuontisähkö. Nettosähkön osuus oli vuonna 2025 tasolla kaksi prosenttia. Koska tuulisähköä ei voi varastoida, joudumme tuomaan varmuussähköä yhä enemmän ulkomailta. Kiusalliseksi kuvion tekee kansantalous. Joudumme ostamaan tuontisähkön ulkomaan lisävelalla.

Energiametsätoimikunnan 1970-luvulla käynnistämä puuvoiman kehittäminen teki siitä kansantaloudelle vahvimman energian.

Tänään puuvoimaamme kannattaisi kehittää ulkomaisen raakaöljyn korvaajaksi. Tyyppiesimerkki on bensiinimoottoreiden hyödyntämä bioetanoli. Sen valmistus sahanpurusta on Suomessa jo pitkään kehitetty teknologia. Bioetanolin valmistus ei ole kuitenkaan menneinä vuosina edennyt taloudellisesti, kun olemme luottaneet alati halpana pysyvään fossiiliöljyyn.

Kotimaista puuvoiman merkitys korostuu taas, Lähi-Idän levottomuuden myötä. Kun lisäisimme taas puuvoimaa, lisäykseen tykästyisi myös velkaantuva kansantaloutemme.

VELI POHJONEN

Kainuun Sanomat. Mielipide. 6.5.2026

Kansantaloutemme tarvitsee kotimaista puuvoimaa

Lähi-Idän kriisi sekä sitä seurannut raakaöljyn ja edelleen arkipäivisin autoomme tankattavan bensiinin hinnan nousu korostavat taas mikä merkitys kotimaisella perusvoimalla on. Perusvoimaksi laskemme ne energian lajit, joista saamme vuosittain vähintään 10 prosenttia koko energian tarpeestamme.

Metsistä saimme sata vuotta sitten valtaosan energiastamme. Sitten öljyvoima aloitti nousunsa. Se ohitti puuvoiman 1964. Molemmat olivat silloin perusvoimaa 39 prosentilla.

Öljy nousi aina 61 prosenttiin, vuonna 1973. Metsäenergia puolestaan painui alle 15 prosentin vuonna 1977. Se pysyi silti sitkeästi perusvoimana.

 Suuri muutos käynnistyi 1973 Lähi-Idän Jom Kippurin sodasta ja sen aiheuttamasta öljykriisistä. Kriisi huolestutti päättäjiämme. Mistä saamme lämpöä ja sähköä, jos maailmanpolitiikan uusi kriisi pysäyttää tuontiöljyn?

Maa- ja metsätalousministeri Johannes Virolainen päätti 1978 nimetä aihetta pohtivan energiametsätoimikunnan. Sen tehtäväksi tuli suunnitella uudentyyppinen, kotimainen puuvoima ulkomaisen fossiilivoiman vaihtoehdoksi. Toimikuntaa vetämään Virolainen asetti Metsäntutkimuslaitoksen professori Olavi Huikarin. Ja niinpä puuvoima lähti nousuun.

Toinen merkittävä jakso oli 1990-luvun alku. Joensuun yliopistoa pyydettiin vetämään erityishanketta nimeltään Itä-Suomen Puuvoima -ohjelma. Sen myötä käytiin läpi kaikki alueen vähintään kaukolämpöä tarvitsevat taajamat ja mitä mahdollisuuksia puuvoimalla niille olisi. 

Puuvoiman merkkivuodeksi tuli 2012, kun puu kiri kiinni öljyn. Saimme silloin molemmista energialähteistä 24 prosenttia.

Sittemmin puuvoima on vahvistanut etumatkansa. Vuonna 2025 saimme puusta 28 prosenttia ja öljystä 18. Ydinvoiman prosentti oli 27.

Toisen maailmansodan jälkeen vahvasti rakennettu vesivoima tuottaa tänään vain 3,5 prosenttia koko energiastamme. Tuulivoima nousee suhteellisesti nopeimmin. Saimme siitä 6,2 prosenttia, silti selvästi vielä alle perusvoiman tason.

Tuulivoiman kanssa on noussut myös tuontisähkö. Nettosähkön osuus oli vuonna 2025 tasolla 1,6 prosenttia. Koska tuulisähköä ei voi varastoida, joudumme tuomaan varmuussähköä yhä enemmän ulkomailta. Kiusalliseksi kuvion tekee kansantalous. Joudumme ostamaan tuontisähkön ulkomaan lisävelalla.

Tänään puuvoimaamme kannattaisi kehittää ulkomaisen raakaöljyn korvaajaksi. Tyyppiesimerkki on bensiinimoottoreiden hyödyntämä bioetanoli. Sen valmistus sahanpurusta on Suomessa jo pitkään kehitetty teknologia. Bioetanolin valmistus ei ole kuitenkaan menneinä vuosina edennyt taloudellisesti, kun olemme luottaneet alati halpana pysyvään fossiiliöljyyn.

Energiataloutemme ja huoltovarmuutemme kaipaavat lisää kotimaista puuvoimaa. Sen merkitys korostui taas Lähi-Idän levottomuuden myötä. Puuvoiman lisäykseen tykästyisi myös velkaantuva kansantaloutemme.

VELI POHJONEN

Pielavesi-Keitele. Mielipide. 20.5.2026

Ojitettuja soita voi ennallistaa myös metsiksi

Suopeltoja raivannut viljelijä saattoi taannoin ihmetellä, miten turpeen pohjalla oli niin isojen tukkipuiden kantoja. Ne eivät voineet olla peräisin umpeen soistuneista pikkulammista.

Metsäntutkimislaitoksen professori Olavi Huikari opetti 1950-luvulla, että metsiemme heikohko kasvu johtui osaksi puustoa kasvaneisiin kangasmetsiin hiipineestä soistumisesta. Niissä metsissä oli kasvanut myös tukkipuun kokoisia mäntyjä.

Pääosa soistamme olikin alun perin kangasmaata. Alamaiden lampien umpeenkasvun osuus soistumisesta oli vain 10  prosenttia.

Huikari esitti, että kangasmaiden soistumiselle oli saatava loppu, ojittamalla. Rahoittajaksi tuli metsänparannuslaina.

Suometsiin kaivettuja avo-ojia oli tarkoitus kunnostusojittaa säännöllisesti. Niinhän peltojen ja maanteiden ojiakin kunnostetaan.

Kunnostusojitus alkoi 1950-luvun alussa. Vuonna 1953 metsiämme kunnostusojitettiin 6300 hehtaaria.

Kunnostusojituksen huippu 82662 ha/v saavutettiin vuonna 2001. Sen jälkeen kunnostusojitus alkoi vähetä, ensin hitaasti mutta 2010-luvulla kiihtyen. Vuonna 2024 kunnostusojitimme enää 6315 hehtaaria. Pudotus on paluu 1950-luvun alkutasolle. Samalla puhumme suometsiemme ennallistamisesta, antamalla niiden vesittyä.

Tällä vuosisadalla kunnostusojituksella on uusi haasteensa: ravinteiden haravointi ja kierrätys. Emme halua metsäojien hulevesien ravinteiden valuvan enää tulva-aikana jokiin ja järviin.

Ratkaisu olisi siirtymä soiden talousmetsien salaojitukseen. Jo salaoja sellaisenaan jarruttaa tulvavesien ravinnevalumaa avo-ojaan verrattuna. Ravinteiden poistoa voi edelleen tehostaa salaojaputkien verkoston alapäässä, biohiilestä valmistetulla suodattimella.

Salaojitus oli Huikarin suometsänhoidon opin yksi osanen. Hän käynnisti 1949  hankkeen "Metsäojituksessa käytettävien salaojamallien tutkiminen".

Kokeita perustettiin eri puolille Suomea. Menetelmä oli lupaava mutta silloisessa ympäristöajattelussa meitä eivät metsäojien vedet vielä huolettaneet. Talouslaskennassa salaojitus hävisi avo-ojitukselle.

Suometsien ennallistaminen ja salaojitus kytkeytyvät toisiinsa erikoisella tapaa, sillä ennallistamiselle voi laskea kaksi astetta. Ensimmäinen aste palauttaa metsäojitetun suon vesitetyksi alueeksi, kun avo-ojat on tukittu.

Talousalueen suometsien salaojitus olisi toisen asteen ennallistamista. Kangasmaasta alun perin soistuneet ja sittemmin avo-ojitetetut suot ennallistettaisiin salaojituksella tukkipuuta kasvaviksi suomaan talousmetsiksi.

Suometsien uuden sukupolven salaojitus voisi ratkaista monia ongelmia. Ilmastokamppailun vuoksi olisi aika saada puustomme kasvu taas nousuun. Palaamalla tehokkaaseen metsänhoitoon pääsisimme hiilinielujemme romahduskohusta eroon.

Ojitettuja soita voi ennallistaa myös metsiksi. Huomisen metsätilallinen varmaan tykästyisi enempi puuta kasvavaan, salaojitettuun suometsään, kuin hylätyn kunnostusojituksen myötä vesittämällä ennallistettuun avosuohon.

Puuston lisäkasvuun tykästyisi myös velkaantuva kansantaloutemme.

VELI POHJONEN

Sampo -lehti. Mielipide. 21.5.2026

Puuvoiman seuraava nousu

Lähi-Idän kriisi sekä sitä seuranneet, ensin raakaöljyn ja sitten autoomme tankattavan bensiinin hinnan nousu korostivat taas mikä merkitys metsistä saatavalla kotimaisella energialla on.

Metsistä saimme sata vuotta sitten valtaosan energiastamme. Sitten öljyvoima aloitti nousunsa. Se ohitti puuvoiman 1964. Molemmat olivat silloin perusvoimaa 39 prosentilla.

Öljy nousi aina 61 prosenttiin, vuonna 1973. Metsäenergia puolestaan painui alle 15 prosentin vuonna 1977.

Suuri muutos käynnistyi 1973 Lähi-Idän Jom Kippurin sodasta ja sen aiheuttamasta öljykriisistä. Kriisi huolestutti päättäjiämme. Mistä saamme lämpöä ja sähköä, jos maailmanpolitiikan uusi kriisi pysäyttää tuontiöljyn?

Maa- ja metsätalousministeri Johannes Virolainen asetti 1978 aihetta pohtivan energiametsätoimikunnan. Sen tehtävä oli suunnitella uudentyyppinen, kotimainen puuvoima ulkomaisen fossiilivoiman vaihtoehdoksi. Toimikuntaa vetämään Virolainen asetti Metsäntutkimuslaitoksen professori Olavi Huikarin.

Toinen merkittävä jakso oli 1990-luvun alku. Joensuun yliopistoa pyydettiin vetämään erityishanketta nimeltään Itä-Suomen Puuvoima -ohjelma. Sen myötä käytiin läpi kaikki itäisen alueemme vähintään kaukolämpöä tarvitsevat taajamat ja mitä mahdollisuuksia puuvoimalla niille olisi. 

Puuvoiman merkkivuodeksi tuli 2012: puu kiri kiinni öljyn. Saimme silloin molemmista energialähteistä 24 prosenttia.

Sittemmin puuvoima on vahvistanut etumatkansa. Vuonna 2025 saimme puusta 28 prosenttia ja öljystä 18. Ydinvoiman prosentti oli 27.

Toisen maailmansodan jälkeen vahvasti rakennettu vesivoima tuottaa tänään vain 3,5 prosenttia koko energiastamme. Tuulivoima nousee suhteellisesti nopeimmin. Saimme siitä 6,2 prosenttia.

Tuulivoiman kanssa on noussut myös tuontisähkö. Nettosähkön osuus oli vuonna 2025 tasolla 1,6 prosenttia. Koska tuulisähköä ei voi varastoida, joudumme tuomaan varmuussähköä yhä enemmän ulkomailta. Kiusalliseksi kuvion tekee kansantalous. Joudumme ostamaan tuontisähkön ulkomaan lisävelalla.

Puuvoimaamme kannattaisi edelleen kehittää ulkomaisen raakaöljyn korvaajaksi. Tyyppiesimerkki on bensiinimoottoreiden hyödyntämä bioetanoli. Sen valmistus sahanpurusta on Suomessa jo pitkään kehitetty teknologia. Bioetanolin valmistus ei kuitenkaan menneinä vuosina edennyt taloudellisesti, kun luotimme alati halpana pysyvään fossiiliöljyyn.

Energiataloutemme ja huoltovarmuutemme kaipaavat nyt lisää kotimaista puuvoimaa. Sen merkitys korostui taas Lähi-Idän levottomuuden myötä. Puuvoiman seuraavaan nousuun tykästyisi myös velkaantuva kansantaloutemme.

VELI POHJONEN

Sydän-Satakunta. Mielipide. 21.5.2026

Tuhkalannoitusta ja biohiilen lisäystä metsiin olisi syytä vauhdittaa

Kiertotaloudessa puun tuhkalla on pitkä historia. Metsäntutkimuslaitoksen professori Olavi Huikari opetti 1900-luvulla, että Suomen taannoinen asuttaminen rannikolta sisämaahan ei olisi ollut mahdollinen ilman tuhkan ravinteita.

Tuhka oli peräisin luonnonmetsistämme. Niitä paloi joka kesä sekä kairojen metsäpaloissa että suunnitelluissa kaskeamisissa. Kevättulvat huuhtelivat tuhkaa kairoista jokivarsiin. Tulvavesien ravinteet lannoittivat rantaniittyjä. Ne alkoivat kasvaa, pääosin heinää.

Heinä kasvoi niin hyvin, että paikallisen pientilallisen oli mahdollinen elättää talven yli nautansa, hevosensa ja lampaansa. Niinpä Suomen asutus levisi sisämaahan jokivarsia myöten.

Puun tuhka on metsänhoidon ihanteellinen lannoite. Se sisältää puiden tarvitsemia ravinteita juuri samassa suhteessa kuin edellisen kasvukierron puut ovat niitä maasta runkoihinsa ottaneet. Ainut merkittävä ravinnepuute on palavina kaasuina taivaalle päätynyt typpi.

Myös biohiilessä on periaatteessa samat kivennäisravinteet kuin puun tuhkassa. Biohiili on metsien kannalta tavallaan ilmastoväkevöityä tuhkalannoitusta. 

Professori Huikari opetti myös, että puun korjuu vähentää aina ravinteita metsästä, olipa kyse tukkipuusta, kuitupuusta tai hakkuutähteen energiapuusta. Metsissämme 2000-luvun puolella todettu hienoinen vuosikasvun taantuma johtunee osaltaan maaperän ravinnekadosta.

Emme ole kierrättäneet puiden tarvitsemia ravinteita riittävästi. Tätä metsämme olisivat tarvinneet aina siitä lähtien kun hakkuiden aika alkoi.

Energiapuun käyttö voimalaitoksissa on lisääntynyt. Tuhkaa olisi käytettävissä vuosittain vähintään 200 000 tonnia. Sillä voitaisiin lannoittaa noin 70 000 hehtaaria. Tällä hetkellä tuhkalla lannoitetaan vuosittain reilut 12 000 hehtaaria. Kiertotalous kehottaa viisinkertaistamaan sen.

Pölymäisen puuntuhkan levitys lannoitteeksi on luontaisin levittää metsään nykyisin metsäkonein tai maataloustraktorein. Tuhkaa voi levittää myös helikopterilla tai huomisen miehittämättömillä drooneilla.

Puuntuhkan voi myös rakeistaa. Raetuhkaa voi kuljettaa eri puolille maatamme, tai jopa vientiin asti puupelletin tavoin.

Puun tuhka on yksi kansantaloutemme helmiä. Se on edelleen kiertotaloutemme ytimessä. Sekä tuhkalannoitusta että biohiilen lisäystä metsiin olisi syytä heti vauhdittaa.

Veli Pohjonen

Lounais-Lappi. Lukijalta. 2.9.2026

Miksi romahdutimme metsien kunnostusojituksen?

 Metsä- ja ilmastokeskustelussamme on levinnyt viime aikoina merkillinen kohu. Metsiemme hiilinielut olisivat romahtamassa. Se näkyisi myös metsien kuutiokasvun hiipumisena. Luonnonvarakeskuksen tilastojen mukaan hienoinen ennakkohavainto tästä on mittauksissa saatu.

Metsäntutkimuslaitoksen edesmennyt professori Olavi Huikari opetti, että vielä 1950-luvulla mitattu metsiemme heikohko kasvu johtui pääosin kangasmetsiin hiipivästä soistumisesta. 

Huikari osoitti väitöskirjallaan, että soistumista tapahtuu edelleen ja että sitä tapahtuu nimenomaan kangasmailla. Alamaiden lampien umpeenkasvun osuus soistumisesta oli vain kymmenen prosenttia.

Kangasmetsien soistumiselle oli saatava loppu. Metsämme oli parannettava, ojittamalla. Kansantalouteemme luotiin uusi käsite: metsänparannuslaina. Puu alkoi kasvaa, kun maaperän vesitalous saatiin puille ihanteellisemmaksi.

Huikari opetti, että tärkeintä puun kasvulle on pitää maaperän vesi liikkeessä, ei niinkään maaperän kuivattaminen. Ehkäpä tämän päivän soiden ja metsien vesityshankkeilla olisi tästä jotain opittavaa.

Metsiin kaivettuja ojia oli alun perin tarkoitus kunnostusojittaa säännöllisesti. Niinhän peltojen ja maantien ojistakin pidetään huolta.

Vuotuinen kunnostusojitus alkoi 1950-luvun alussa, muutamia vuosia varsinaisen ensiojituksen jälkeen. Vuonna 1953 metsiämme kunnostusojitettiin tasolla 6300 hehtaaria.

Kunnostusojituksen huippu 82662 ha/v saavutettiin vuonna 2001. Sen jälkeen kunnostusojitus alkoi vähetä, ensin hitaasti mutta 2010-luvulla kiihtyen. Vuonna 2025 kunnostusojitimme enää 2626 hehtaaria. Pudotus tarkoittaa paluuta kaudelle ennen Huikarin aikaa.

Ovatko ojitetut kangasmaamme taas vaarassa soistua? Joko kunnostusojituksen hiipuminen näkyy myös metsiemme kasvun hiipumisena? 

Ilmastokamppailun vuoksi olisi aika saada taas puustomme kasvu nousuun. Miksi romahdutimme metsien kunnostusojituksen? Palaamalla Olavi Huikarin ojitusoppiin pääsisimme metsiemme ja hiilinielujemme romahduskohusta eroon.

VELI POHJONEN

Hämeen Sanomat. Mielipide. 30.6.2026.

Puuvoimaa ei ole syytä unohtaa

Lähi-Idän kriisi sekä sitä seurannut autoomme tankattavan bensiinin hinnan jatkuva nousu korostavat taas mikä merkitys omalla energialla on maan huoltovarmuudelle.

Metsistä saimme sata vuotta sitten valtaosan energiastamme. Sitten öljyvoima aloitti nousunsa. Se ohitti puuvoiman 1964. Molemmat olivat silloin tasolla 39 prosenttia koko energian tarpeestamme.

Öljy nousi 61 prosenttiin vuonna 1973. Metsäenergia puolestaan painui alle 15 prosentin vuonna 1977.

 Suuri muutos käynnistyi 1973 Lähi-Idän Jom Kippurin sodasta ja sen aiheuttamasta öljykriisistä. Kriisi huolestutti päättäjiämme. Miten takaamme energian huoltovarmuuden, jos maailmanpolitiikan uusi kriisi pysäyttää tuontiöljyn?

Maa- ja metsätalousministeri Johannes Virolainen asetti 1978 aihetta pohtivan energiametsätoimikunnan. Sen tehtävä tuli suunnitella uudentyyppinen, kotimainen puuvoima ulkomaisen fossiilivoiman vaihtoehdoksi.

Toimikuntaa vetämään Virolainen asetti Metsäntutkimuslaitoksen professori Olavi Huikarin. Toimikunta käynnisti energiametsien tutkimuksen. Kannukseen perustettiin Energiametsäkoeasema.

Puuvoiman merkkivuodeksi tuli 2012. Puu kiri kiinni öljyn. Saimme silloin molemmista energialähteistä 24 prosenttia.

Puuvoima on vahvistanut etumatkaansa vuodesta toiseen. Vuonna 2025 saimme puusta 28 prosenttia ja öljystä 18.

Puuvoimaamme kannattaisi edelleen kehittää ulkomaisen raakaöljyn korvaajaksi. Tyyppiesimerkki on bensiinimoottoreiden hyödyntämä bioetanoli. Sen valmistus sahojen sivutuotteesta, sahanpurusta on Suomessa jo pitkään kehitetty teknologia. Bioetanolin valmistus ei kuitenkaan menneinä vuosina edennyt taloudellisesti, kun luotimme fossiiliöljyn pysyvän alati halpana.

Energiataloutemme ja huoltovarmuutemme kaipaavat nyt lisää kotimaista puuvoimaa. Sen merkitys korostui taas Lähi-Idän levottomuuden myötä. Puuvoiman jatkuvaan, mieluusti kiihtyvään nousuun tykästyisi myös alati velkaantuva kansantaloutemme. Puuvoimaa ei ole syytä unohtaa.

VELI POHJONEN

Uusimaa. Mielipide. 25.7.2026

Energian huoltovarmuuden selkäranka ovat edelleen metsämme

Lähi-Idän kriisi sekä sitä seurannut autoomme tankattavan bensiinin hinnan jatkuva nousu korostavat taas mikä merkitys omalla energialla on maan huoltovarmuudelle.

Metsistä saimme sata vuotta sitten valtaosan energiastamme. Sitten öljyvoima aloitti nousunsa. Se ohitti puuvoiman 1964. Molemmat olivat silloin tasolla 39 prosenttia koko energian tarpeestamme.

Öljy nousi 61 prosenttiin vuonna 1973. Metsäenergia puolestaan painui alle 15 prosentin vuonna 1977.

Suuri muutos käynnistyi 1973 Lähi-Idän Jom Kippurin sodasta ja sen aiheuttamasta öljykriisistä. Kriisi huolestutti päättäjiämme. Miten takaamme energian huoltovarmuuden, jos maailmanpolitiikan uusi kriisi pysäyttää tuontiöljyn?

Maa- ja metsätalousministeri Johannes Virolainen asetti 1978 aihetta pohtivan energiametsätoimikunnan. Sen tehtävä oli suunnitella uudentyyppinen, kotimainen puuvoima ulkomaisen fossiilivoiman vaihtoehdoksi.

Toimikuntaa vetämään Virolainen asetti Metsäntutkimuslaitoksen professori Olavi Huikarin. Toimikunta käynnisti energiametsien tutkimuksen. Kannukseen perustettiin Energiametsäkoeasema.

Puuvoiman merkkivuodeksi tuli 2012. Puu kiri kiinni öljyn. Saimme silloin molemmista energialähteistä 24 prosenttia.

Puuvoima on vahvistanut etumatkaansa vuodesta toiseen. Vuonna 2025 saimme puusta 28 prosenttia ja öljystä 18.

Puuvoimaamme kannattaisi edelleen kehittää ulkomaisen raakaöljyn korvaajaksi. Tyyppiesimerkki on bensiinimoottoreiden hyödyntämä bioetanoli. Sen valmistus sahojen sivutuotteesta, sahanpurusta on Suomessa jo pitkään kehitetty teknologia. Bioetanolin valmistus ei kuitenkaan menneinä vuosina edennyt taloudellisesti, kun luotimme fossiiliöljyn pysyvän alati halpana.

Energiataloutemme ja huoltovarmuutemme kaipaavat nyt lisää kotimaista puuvoimaa. Sen merkitys korostui taas Lähi-Idän levottomuuden myötä. Puuvoiman jatkuvaan, mieluusti kiihtyvään nousuun tykästyisi myös alati velkaantuva kansantaloutemme.

VELI POHJONEN

Tervareitti. Mielipide. 30.7.2026

Mikä met­sis­säm­me ro­mah­taa? – Olisi aika saada taas puus­tom­me kasvu nousuun

Metsä- ja ilmastokeskusteluissamme on levinnyt viime aikoina merkillinen kohu. Metsiemme hiilinielut olisivat romahtamassa. Se näkyisi myös metsien kuutiokasvun hiipumisena. Luonnonvarakeskuksen tilastojen mukaan hienoinen ennakkohavainto tästä on mittauksissa saatu. Mutta kyllä metsämme kasvavat vuosittain silti hakkuita enemmän.

Metsäntutkimuslaitoksen edesmennyt professori Olavi Huikari opetti, että vielä 1950-luvulla mitattu metsiemme heikohko kasvu johtui pääosin kangasmetsiin hiipivästä soistumisesta. 

Huikari osoitti väitöskirjallaan, että soistumista tapahtuu edelleen ja että sitä tapahtuu nimenomaan metsissä. Alamaiden lampien umpeenkasvun osuus soistumisesta oli vain kymmenen prosenttia.

Kangasmetsien soistumiselle oli saatava loppu. Metsämme oli parannettava, ojittamalla. Kansantalouteemme luotiin uusi käsite: metsänparannuslaina. Puu alkoi kasvaa, kun maaperän vesitalous saatiin puille ihanteellisemmaksi.

Huikari opetti, että tärkeintä puun kasvulle on pitää maaperän vesi liikkeessä, ei niinkään maaperän kuivattaminen. Veden mukana liikkuvat ravinteet ovat puiden juurille tärkeitä.  Ehkäpä tämän päivän soiden ja metsien vesityshankkeilla olisi tästä jotain opittavaa.

Metsiin kaivettuja ojia oli alun perin tarkoitus kunnostusojittaa säännöllisesti. Niinhän peltojen ja maantien ojistakin pidetään huolta.

Vuotuinen kunnostusojitus alkoi 1950-luvun alussa, muutamia vuosia varsinaisen ensiojituksen jälkeen. Vuonna 1953 metsiämme kunnostusojitettiin tasolla 6300 hehtaaria.

Kunnostusojituksen huippu 82662 ha/v saavutettiin 2001. Sen jälkeen kunnostusojitus alkoi vähetä, ensin hitaasti mutta 2010-luvulla kiihtyen. Vuonna 2025 kunnostusojitimme enää 2626 hehtaaria.

Mikä metsissämme on romahtamassa? Ovatko ojitetut kangasmetsämme taas vaarassa soistua? Joko kunnostusojituksen pysäyttäminen näkyy myös metsiemme kasvun hiipumisena? 

Ilmastokamppailun vuoksi olisi aika saada taas puustomme kasvu nousuun. Palaamalla Olavi Huikarin ojitusoppiin pääsisimme metsiemme ja hiilinielujemme romahduskohusta eroon.

VELI POHJONEN

Iijokiseutu. Kolumni. 29.7.2026

Kuva: Kunnostusojitus Suomessa 1953-2025. Lähde Luke

Mikä metsissämme oikein romahtaa?

    Metsä- ja ilmastokeskustelussamme on levinnyt viime aikoina merkittävä kohu. Sen mukaan metsiemme hiilinielut olisivat romahtamassa. Se näkyisi myös metsien kuutiokasvun hidastumisena. Luken tilastojen mukaan näin näyttää tosiaan olevan tapahtumassa.

    Metsiemme kasvu kaksinkertaistui 1900-luvun alkupuolelta lähtien. Kaudella 2014-2018 saavutimme ennätyksen 108 miljoonaa kuutiota vuodessa. Mutta kaudelle 2018-2022 kasvu kuitenkin putosi tasolle 104 miljoonaa kuutiota vuodessa. Heikentyykö kasvu myös jatkossa?

    Metsäntutkimuslaitoksen professori, haapavetinen Olavi Huikari opetti, että metsiemme heikohko kasvu vielä 1950-luvulla johtui pääosin kangasmetsiin hiipivästä soistumisesta. Hän oli kerännyt soistumisen mittausaineistoa Pohjanlahden maankohoamisen alueelta.

    Huikari osoitti väitöskirjallaan, että soistumista tapahtuu edelleen ja että sitä tapahtuu nimenomaan kangasmailla. Alamaiden lampien umpeenkasvun osuus soistumisesta oli vain kymmenen prosenttia.

    Kangasmetsien soistumiselle oli saatava loppu. Metsämme oli parannettava, ojittamalla. Puu alkoi kasvaa, kun maaperän vesitalous saatiin puille ihanteellisemmaksi. Metsäojituksen päätavoite oli ojittaa nimenomaan soistuvia kangasmaita, ei avosoita. 

    Metsien ojia oli alun perin tarkoitus kunnostusojittaa säännöllisesti. Niinhän peltojen ja maantien ojistakin pidetään huolta.

    Huikari opetti, että metsän ojituksessa tärkeintä on pitää maaperän vesi liikkeessä. Se tuo puiden juurille koko ajan kasvun tarvitsemia ravinteita. Ojituksen tarkoitus ei ollut poistaa kaikkea vettä puiden juurilta.

    Vuotuinen kunnostusojitus alkoi jo 1950-luvun alussa, muutamia vuosia varsinaisen ensiojituksen jälkeen. Vuonna 1953 kunnostusojitettiin 1700 ojakilometriä.  Huippu 22355 km/v saavutettiin vuonna 2004. Sen jälkeen kunnostusojitus alkoi vähetä, ensin hitaasti ja 2010-luvulla kiihtyen. Vuonna 2023 kunnostusojitimme enää 2481 kilometriä, vain noin kymmenesosan tarpeesta.

    Liikkuuko vesi enää metsäojissamme? Metsissämme vaeltava marjastaja tai metsästäjä huomaa jo, että metsäojamme ovat sammaloitumassa ja pusikoitumassa.

    Ovatko ojitetut kangasmaamme taas vaarassa soistua? Joko kunnostusojituksen hiipuminen näkyy myös metsiemme kasvun taantumana? Hiilinielujen romahdus taitaa johtuakin kunnostusojituksen romahtamisesta.

    Metsäprofessori Huikarin ojitusoppi ja sitä seurannut metsänhoidon yleinen tehostuminen ovat yksi tärkeimpiä selityksiä talousmetsiemme muhkeaan kasvuun 1900-luvun jälkipuoliskolla. Kun ymmärrämme, mikä sai viime vuosisadalla metsien kasvun aikaan, ymmärrämme varmaan syyt siihenkin, jos metsien hiilinielu tällä vuosisadalla todella romahtaa.

    Ilmastokamppailun vuoksi olisi aika saada taas puustomme kasvu nousuun. Tehostetulla metsänhoidolla, muun muassa kunnostusojituksella pääsisimme metsien romahduskohusta eroon.

Veli Pohjonen

Koillissanomat. Vieraskolumni. 30.10.2024

Taloussoiden ennallistaminen ei ole pelkkää vesittämistä

    Taannoin suopeltoja raivannut viljelijä ihmetteli, miksi turpeen pohjalla voi olla niin isoja tukkipuun kantoja. Ne eivät voineet olla peräisin umpeen soistuneesta pikkulammesta.

    Haapavetinen professori Olavi Huikari päätteli tutkimuksistaan 1950-luvulla, että metsiemme heikohko kasvu johtui taannoin puustoa kasvaneisiin kangasmetsiin hiipivästä soistumisesta. Alamaiden lampien umpeenkasvun osuus soistumisesta oli vain 10  prosenttia.

    Huikari esitti, että kangasmaiden soistumiselle oli saatava loppu, ojittamalla. Rahoittajaksi tuli metsänparannuslaina. Puu alkoi kasvaa.

    Suometsiin kaivettuja avo-ojia oli tarkoitus kunnostusojittaa säännöllisesti. Niinhän peltojen ja maanteiden ojiakin kunnostetaan.

    Kunnostusojitus alkoi 1950-luvun alussa, laajamittaisen ensiojituksen käynnistymisen jälkeen. Vuonna 1953 metsiämme kunnostusojitettiin 6300 hehtaaria.

    Kunnostusojituksen huippu 82662 ha/v saavutettiin vuonna 2001. Sen jälkeen kunnostusojitus alkoi vähetä, ensin hitaasti mutta 2010-luvulla kiihtyen. Vuonna 2024 kunnostusojitimme enää 6315 hehtaaria. Pudotus on paluu 1950-luvun alkutasolle. Samalla puhumme suometsiemme ennallistamisesta, antamalla niiden vesittyä.

    Tällä vuosisadalla kunnostusojituksella on uusi haasteensa: ravinteiden haravointi ja kierrätys. Emme halua metsäojien hulevesien ravinteiden valuvan enää tulva-aikana jokiin ja järviin.

    Ratkaisu olisi siirtymä soiden talousmetsien salaojitukseen. Jo salaoja sellaisenaan jarruttaa tulvavesien ravinnevalumaa avo-ojaan verrattuna. Ravinteiden poistoa voi edelleen tehostaa salaojaputkien verkoston alapäässä, biohiilestä valmistetulla suodattimella.

    Salaojitus oli Huikarin suometsänhoidon opin yksi osanen. Hän käynnisti 1949 METLAn hankkeen "Metsäojituksessa käytettävien salaojamallien tutkiminen".

    Kokeita perustettiin eri puolille Suomea. Menetelmä oli lupaava mutta silloisessa talouslaskennassa salaojitus hävisi avo-ojitukselle.

    Suometsien uuden sukupolven salaojitus voisi ratkaista monia ongelmia. Ilmastokamppailun vuoksi olisi aika saada puustomme kasvu taas nousuun. Palaamalla metsänhoitoon pääsisimme hiilinielujemme romahduskohusta eroon.

    Suometsien ennallistaminen ja salaojitus kytkeytyvät toisiinsa erikoisella tapaa. 

    Ennallistamiselle voi laskea kaksi astetta. Ensimmäinen aste palauttaa metsäojitetun suon vesitetyksi alueeksi, kun avo-ojat on tukittu. 

    Talousalueen suometsän salaojitus olisi toisen asteen ennallistamista. Kangasmaasta alun perin soistunut ja sittemmin avo-ojitettu suo ennallistettaisiin ensin tasapintaiseksi rämeeksi. Lopuksi se ennallistettaisiin salaojituksella suomaan talousmetsäksi.

    Huomisen metsätilallinen varmaan tykästyisi enempi puuta kasvavaan salaojitettuun, kasvuisaan suometsään, kuin hylätyn kunnostusojituksen myötä vesittämällä ennallistettuun avoimeen rämeeseen.

    Entäpä jos ennallistaisimme taloussoita takaisin kasvuisiksi talousmetsiksi, salaojittamalla? Tähän tykästyisi myös velkaantuva kansantaloutemme.

VELI POHJONEN

Rantapohja. Mielipide. 25.11.2025

Uuden sukupolven suometsien salaojituksella voisi ratkaista monia ongelmia

     Metsäkeskustelumme mukaan metsiemme hiilinielut olisivat romahtamassa. Se näkyisi metsien puuston kuutiokasvun hiipumisena. LUKEn tilastoissa havainto tästä on jo mittauksissa saatu.

    Puustomme kasvu on tänään kaksinkertaistunut 1900-luvun alkupuoliskoon verrattuna. Kaudella 2014-2018 saavutimme ennätyksen 108 miljoonaa kuutiota vuodessa. Mutta kaudella 2019-2023 kasvu putosi 103 miljoonaan kuutioon vuodessa.

    Haapavetinen metsäprofessori Olavi Huikari opettI 1950-luvulla, että metsiemme silloinen heikohko kasvu johtui pääosin kangasmetsiin hiipivästä soistumisesta. 

    Huikari osoitti väitöskirjallaan, että soistumista tapahtuu edelleen ja että sitä tapahtuu nimenomaan kangasmailla. Soistumiselle oli saatava loppu. Metsämme oli parannettava, ojittamalla. Puu alkoi kasvaa, kun maaperän vesitalous saatiin puille ihanteellisemmaksi.

    Metsiin kaivettuja avo-ojia oli alun perin tarkoitus kunnostusojittaa säännöllisesti. Niinhän peltojen ja maanteiden ojiakin hoidetaan.

    Vuotuinen kunnostusojitus alkoi 1950-luvun alussa, muutamia vuosia varsinaisen ensiojituksen jälkeen. Vuonna 1953 metsiämme kunnostusojitettiin 6300 hehtaaria.

    Kunnostusojituksen huippu 82662 ha/v saavutettiin vuonna 2001. Sen jälkeen kunnostusojitus alkoi vähetä, ensin hitaasti mutta 2010-luvulla kiihtyen. Vuonna 2024 kunnostusojitimme enää 6315 hehtaaria. Pudotus on paluu 1950-luvun alkutasolle.

    Ovatko ojitetut kangasmaamme taas soistumassa? Kunnostusojituksen hiipuminen taitaa näkyä myös metsiemme kasvun hiipumisena.

    Tällä vuosisadalla kunnostusojituksella on uusi haaste: tehostettu ravinteiden haravointi ja kierrätys. Emme halua metsäojien hulevesien ravinteiden valuvan enää tulva-aikana jokiin, järviin ja meriin.

    Ratkaisu siihen on siirtymä uuden sukupolven metsien salaojitukseen. Jo salaoja sellaisenaan jarruttaa tulva-aikojen hulevesien ravinnevalumaa avo-ojan valumaan verrattuna. Uudella tekniikalla ravinteiden poistoa voi edelleen tehostaa salaojaputkien verkoston alapäässä.

    Salaojitus oli itse asiassa Huikarin ojitusopin yksi osanen. Hän käynnisti jo 1949 Metsäntutkimuslaitoksessa ohjelman "Metsäojituksessa käytettävien salaojamallien tutkiminen". Menetelmä oli lupaava mutta se ei pystynyt talouslaskennassa yhtä huokeaan tulokseen kuin avo-ojitus.

    2020-luvulla salaojituskoneet ovat kehittyneet. Ojituksen talouslaskennan oheen ovat tulleet ympäristö- ja ilmastovaikutukset. Kunnostusojituksen muuntamiselle salaojitukseksi on tullut uuden ajan tarve. Avo-ojitus on tullut tiensä päätökseen.

    Suometsien salaojitus voisi ratkaista monia ongelmia. Ilmastokamppailun vuoksi olisi aika saada taas puustomme kasvu nousuun. Palaamalla tehokkaaseen metsänhoitoon pääsisimme metsiemme ja hiilinielujemme romahduskohusta eroon. Sitä odottaa myös kansantalous.

    Ympäristötalous odottaa entistä puhtaampia jokiin, järviin ja meriin valuvia hulevesia. Suometsiemme uuden sukupolven salaojituksella on siinä mittava mahdollisuus. 

VELI POHJONEN

Haapavesi -lehti. Mielipide. 13.11.2025

Metsien avo-ojitus tiensä päässä

    Metsäkeskustelumme mukaan metsiemme hiilinielut olisivat romahtamassa. Se näkyisi metsien puuston kuutiokasvun hiipumisena. LUKEn tilastojen mukaan ennakkohavainto tästä on mittauksissa saatu.

    Puustomme kasvu on kaksinkertaistunut 1900-luvun alkupuoliskoon verrattuna. Kaudella 2014-2018 saavutimme ennätyksen 108 miljoonaa kuutiota vuodessa. Mutta kaudella 2019-2023 kasvu putosi tasolle 103 miljoonaa kuutiota vuodessa.

    Metsäntutkimuslaitoksen professori Olavi Huikari opettI 1950-luvulla, että metsiemme silloinen heikohko kasvu johtui pääosin kangasmetsiin hiipivästä soistumisesta. 

    Huikari osoitti väitöskirjallaan, että soistumista tapahtuu edelleen ja että sitä tapahtuu nimenomaan kangasmailla. Alamaiden lampien umpeenkasvun osuus soistumisesta oli vain kymmenen prosenttia.

    Kangasmetsien soistumiselle oli saatava loppu. Metsämme oli parannettava, ojittamalla. Puu alkoi kasvaa, kun maaperän vesitalous saatiin puille ihanteellisemmaksi.

    Metsiin kaivettuja avo-ojia oli alun perin tarkoitus kunnostusojittaa säännöllisesti. Huikari opetti, että metsän ojituksessa tärkeintä on pitää maaperän vesi liikkeessä, ei poistaa sieltä vettä. Liikkuva vesi tuo puiden juurille koko ajan kasvun tarvitsemia ravinteita.

    Vuotuinen kunnostusojitus alkoi 1950-luvun alussa, muutamia vuosia varsinaisen ensiojituksen jälkeen. Vuonna 1953 metsiämme kunnostusojitettiin tasolla 6300 hehtaaria.

    Kunnostusojituksen huippu 82662 ha/v saavutettiin vuonna 2001. Sen jälkeen kunnostusojitus alkoi vähetä, ensin hitaasti mutta 2010-luvulla kiihtyen. Vuonna 2024 kunnostusojitimme enää 6315 hehtaaria. Pudotus on paluu 1950-luvun alkutasolle.

    Ovatko ojitetut kangasmaamme taas vaarassa soistua? Kunnostusojituksen hiipuminen taitaa näkyä myös metsiemme kasvun hiipumisena.

    Tällä vuosisadalla kunnostusojituksella on uusi haaste: tehostettu ravinteiden haravointi ja kierrätys. Emme halua metsäojien hulevesien ravinteiden valuvan enää tulva-aikana järviin ja meriin.

    Ratkaisu siihen on siirtymä uuden sukupolven metsien salaojitukseen. Jo salaoja sellaisenaan jarruttaa tulva-aikojen hulevesien ravinnevalumaa aivan eri voimalla avo-ojan valumaan verrattuna. Uudella tekniikalla ravinteiden poistoa voi edelleen tehostaa salaojaputkien verkoston alapäässä.

    Salaojitus oli itse asiassa Huikarin ojitusopin yksi osanen. Hän käynnisti jo 1949 Metsäntutkimuslaitoksessa ohjelman "Metsäojituksessa käytettävien salaojamallien tutkiminen". Menetelmä oli lupaava mutta se ei pystynyt talouslaskennassa yhtä huokeaan tulokseen kuin avo-ojitus.

    2020-luvulla salaojituskoneet ovat kehittyneet. Ojituksen talouslaskennan oheen ovat tulleet ympäristö- ja ilmastovaikutukset. Kunnostusojituksen muuntamiselle salaojitukseksi on tullut uuden ajan tarve. Avo-ojitus on tullut tiensä päätökseen.

    Ilmastokamppailun vuoksi olisi aika saada taas puustomme kasvu nousuun. Palaamalla tehokkaaseen metsänhoitoon pääsisimme metsiemme ja hiilinielujemme romahduskohusta eroon. Joko on aika uuden suometsiemme uuden sukupolven salaojitukselle? 

VELI POHJONEN

Ylä-Karjala. Mielipide. 18.9.2025

                                            Kuva 1. Kunnostusojitus Suomessa. Lähde: LUKE

Kuva 2. Puuston kokonaiskasvu Suomessa 1920-luvulta lähtien. Lähde: LUKE

Nyt on vuoro Metsä 2050-ohjelmalle

    Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunnan puheenjohtaja Timo Kalli pyysi vuonna 1998 Joensuun yliopiston tutkijoilta ehdotusta seuraavan neljännesvuosisadan metsäohjelmaksi.

    Tutkijat kirjasivat Metsä 2025 -ohjelmaan kolme keskeistä tavoitetta: metsätaloutemme tulisi perustua pysyvästi eettiseen kestävyyteen, metsätilojen tulisi jatkaa tehostetun metsänhoidon linjalla ja valtakunnallisen puuston kasvumme tulisi jatkaa nousuaan. 

    Tavoitteet taidettiin saavuttaa vain osittain. Ne ovat silti tärkeämpiä vuosi vuodelta, kun metsäkiistely kiihtyy ilmastonmuutoksen myötä.

    Eettinen kestävyys takaa sen, että metsämme säilyvät sukupolvelta toisella. Maa- ja metsätalous täyttää eettisyyden kestävyyden ehdon silloin, kun se ottaa huomioon sekä ihmisen että luonnon. Eettisyys ottaa ensisijaiseen rooliin luonnosta toimeentulonsa saavan ihmisen, ja toissijaiseen rooliin luonnon itsensä.

    Tähän kannustaa myös nykyinen, kansainvälinen viljele ja varjele -periaate. Olemme Kanadan Montrealin 2022 YK-kokouksessa sitoutuneet suojelemaan maa-alastamme 30 prosenttia. Viljelyn osuus on silti suurempi, 70 prosenttia.

    Metsiemme puuston kasvu painui alimmilleen, tasolle 54 miljoonaa kuutiota vuodessa juuri ennen toista maailmansotaa. Metsäntutkimuslaitoksen professori Olavi Huikari opetti 1950-luvulla, että heikohko kasvu johtuu osaksi kangasmetsiemme soistumisesta. 

    Soistumiselle oli saatava loppu. Se tapahtui ojittamalla. Puu alkoi ojikoilla kasvaa. Ja niinpä metsiemme kasvu ampaisi nousuun 1970-luvulla. Pääsimme yli 100 miljoonan kuution vuosikasvun vuonna 2006.

    LUKEn tuore tilasto kertoo, että viimeisen kymmenen vuoden aikana jotain kasvua hidastavaa on kuitenkin tapahtunut. Vuoden 2016 tasolla keskimääräinen vuosikasvu oli korkeimmillaan 108 miljoonaa kuutiota vuodessa. Vuoden 2021 tasolla lukema on 103 miljoonaa kuutiota vuodessa.

    Lukemat ovat mielenkiintoisia, kun niitä vertaa pääministeri Juha Sipilän vuonna 2019 antamaan metsätalouden tulevaan tavoitteeseen: "Pystymme lisäämään puun käyttöä kestävästi, kunhan pidetään samaan aikaan huoli siitä, että vuonna 2050 meillä kasvaa 150 miljoonaa kuutiota puuta vuodessa."

    Jotta tähän pääsemme, meidän on palattava kohennetun metsänhoidon suuntaan. Esimerkiksi ojitetut metsämme kaipaavat uuden sukupolven kunnostusojitusta.

    Yksi metsiemme tulevan lisäkasvun mahdollisuus on hoitaa maaperää biohiilellä niin, että havupuuston maaperän ravinteiden ja mikrobiston tila kohenevat. Puuston kasvun myötä maaperän hiilivarasto kasvaa. Maahan lisättävä biohiili on myös ilmastokirjattavissa sellaisenaan. 

    On aika uuteen Metsä 2050 -ohjelmaan. Sitä kaipaa metsäteollisuutemme. Sitä kaipaa ilmastokamppailumme. Mutta etenkin sitä kaipaa nyt velkaantumalla hiipuva kansantaloutemme.

VELI POHJONEN

Kainuun Sanomat. Mielipide. 12.9.2025.

Jatkuvalla kasvatuksella voi tuottaa myös energiapuuta

    Metsien avohakkuut nousivat 2000-luvun alussa metsäkeskusteluun. Vaihtoehdoksi esitetään jatkuvaa kasvatusta. Käsite on sanontana hieman suppea, koska menetelmään kuuluvat myös jatkuvat hakkuut.

    Menetelmää kutsuttiin ensin poimintahakkuuksi eli harsinnaksi. Tieteellisen tarkan termin antoi 1984 metsäprofessori Peitsa Mikola: metsänhoidollinen harsinta.

    2000-luvun puolella metsätiede on osoittanut, että hyvin hoitaen, jatkuvasti kasvattaen ja täsmällisesti harsien on mahdollista yltää pitkällä ajanjaksolla jokseenkin samaan puun kasvuun ja hakkuumäärään kuin avohakkuiden lohkometsätaloudessa.

    Pääosa tavallisia metsätilallisia ei ole metsänhoidolliseen harsintaan vielä syttynyt. Heille avohakkuu on tänään yksinkertaisin tapa myydä puuta nopeasti ja paljon. Metsänviljelyn menetelmät taimikonhoitoineen on opittu jo. Ne tuovat säännöllistä työtä metsätiloille.

    Avohakkuista luopuminen on Metsähallitukselle yksinkertaista. Kyse on valtion päätöksestä omissa metsissään.

    Yksityismetsien osalta ongelma on monimutkaisempi. Eduskunnan kielteistä kantaa avohakkuuseen metsätilalliset eivät halua. Miten eduskunta voisi kannustaa metsätiloja vapaaehtoiseen muutokseen?

    Muutokseen voisi ottaa mallia 1900-luvun puolivälin metsänparannuksesta. Paluu uuden sukupolven harsintaan voisi olla samantyyppinen, pitkäaikainen metsänhoidon muutos kuin metsänparannuksen varoilla rahoitettu soistuvien metsien ojituksemme. Metsäojitukseenkin metsätilalliset tarttuivat, kun yhteiskunta tuli tukineen vastaan, silloin edullisella metsänparannuslainalla.

    Tällä vuosikymmenellä energiapuun hinta on kohonnut muun vihreän siirtymän myötä. Jatkuvaa kasvatusta voisi kehittää nyt myös uusiutuvan energian suuntaan. Nykyisillä metsäkoneilla järeät puut voi korjata oksineen ja latvuksineen. Samoin voi korjata vähintään metsähakkeeksi kelpaavat tuulenkaadot. Niiden jatkuvalle hakkuulle on kasvava tarve, kun ilmastonmuutoksen aiheuttamat myrskysäät näyttävät yleistyvän.

    Harkintaan tulisi palauttaa myös kantojen korjuu jatkuvien hakkuiden yhteydessä. Haapavetinen metsäprofessorimme Olavi Huikari osoitti jo 1970-luvulla, että kannoissa on käyttämätöntä biomassaa 10-40 prosenttia koko metsän kasvusta. Kuusen kantojen poisto vähentää myös ilmastonmuutoksen mukanaan lisäämää maannousemasienen tautiriskiä.

    Meillä kantoenergian ensimmäinen kausi oli jaksolla 2000-2013. UPM-Kymmene nosti 5000 kiintokuutiota kantoja vuonna 2000. Ne haketettiin polttoon Jämsänkosken voimalaan.

    Seuraavan kymmenen vuoden aikana kantojen käyttö energiaksi nousi miljoonaan kuutioon. Lisäys oli 200-kertainen. Kyseessä oli talousmetsien vauhdikas menestystarina, mihin tuskin mikään muu metsän perustuote on kymmenessä vuodessa pystynyt. Vuodesta 2013 lähtien kantojen energiakäyttö on kuitenkin hiipunut.

    Ukrainan kriisi muutti ajatteluamme energian huoltovarmuudesta. Runsaiden puuvarojen ja hyvän metsänkasvun maana Suomen kannattaa jatkaa puuvoiman kehittämistä. Siinä on oma osansa myös metsien jatkuvalla kasvatuksella, myös energiaksi.  

VELI POHJONEN

Lieksan Lehti. Mielipide. 21.8.2025

Ko­hen­net­tu met­sän­hoi­to hyö­dyt­täi­si sekä met­sä­teol­li­suut­ta että kan­san­ta­lout­ta

    Edellinen, vuoden 2025 metsä-ohjelma laadittiin Joensuun yliopistossa Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunnalle vuonna 1998. Ohjelmassa oli kolme päätavoitetta: eettinen kestävyys, tehostettu metsänhoito ja puustomme kasvun kääntäminen takaisin nousuun. Tavoitteet taidettiin saavuttaa sittemmin vain osittain.

    Eettinen kestävyys ottaa ensisijaiseen rooliin luonnosta toimeentulonsa saavan ihmisen, ja toissijaiseen rooliin luonnon itsensä. Eettinen kestävyys takaa myös luonnon moninaisuuden säilymisen.

    Metsätaloutemme on tavoitellut jo lähes sadan vuoden ajan lisää puuta. Lisäkuutioita tarvitaan taas, olivatpa kyseessä uuden biotalouden puun tarpeet tai ilmastokamppailun kaipaamat hiilen nieluvarastot.

Ennen toista maailmansotaa olimme metsien hupenemisen kaudella. Alimmillaan metsävaramme putosivat 1370 miljoonaan kuutioon vuonna 1936.

    Metsäntutkimuslaitoksen professori Olavi Huikari opetti 1950-luvulla, että metsien heikohko kasvu johtuu osaksi kangasmetsiimme hiipivästä soistumisesta. Hän oli analysoinut väitöskirjassaan soistumisen näytteitä. Soistumista oli tapahtunut nimenomaan kangasmailla, ei niinkään matalien lampien umpeen kasvamisena.

    Kangasmetsien soistumiselle oli saatava loppu. Se tapahtui ojittamalla. Puu alkoi ojikoilla kasvaa.

    Jo yli 100 vuotta kestänyt Valtakunnan Metsien Inventointi (VMI) kertoo että metsävaramme nousivat yli 1500 miljoonan kuution vuonna 1964 ja yli 2000 miljoonan kuution vuonna 1998. Olimme kohennetun metsänhoidon tiellä.

    Vuonna 2020 pääsimme yli 2500 miljoonan kuution. Metsien vuosikasvun tutkimus kuitenkin näyttää, että viimeisen kymmenen vuoden aikana jotain kasvua hidastuvaa on tapahtunut metsissämme.

    Vuoden 2016 tasolla keskimääräinen vuosikasvu oli korkeimmillaan 108 miljoonaa kuutiota vuodessa. Vuoden 2020 tasolla lukema on 103 miljoonaa kuutiota vuodessa.

    Tuoreet lukemat ovat mielenkiintoisia, etenkin kun niitä vertaa pääministeri Juha Sipilän vuonna 2019 antamaan metsätalouden tulevaan tavoitteeseen: "Pystymme lisäämään puun käyttöä kestävästi, kunhan pidetään samaan aikaan huoli siitä, että vuonna 2050 meillä kasvaa 150 miljoonaa kuutiota puuta vuodessa."

    Jotta tähän pääsemme, tarvitsemme taas kohennettua metsänhoitoa. Se tarkoittaa esimerkiksi ojitettujen metsien uuden sukupolven kunnostusojitusta.

    Kohennettu viljelymetsien hoito korostaa myös taimikonhoitoa. Meillä on edelleen taimikonhoidon rästejä luokkaa 620 000 hehtaaria. Rästien poistaminen lisäisi osaltaan metsiemme kiintokuutioiden vuosikasvua.

    Yksi tulevaisuuden metsän lisäkasvun mahdollisuus on hoitaa viljelymetsän maaperää biohiilellä niin, että havupuuston maaperän ravinteiden ja mikrobiston tila kohenevat. Samalla maaperän hiilivarasto kasvaa. Maahan lisättävä biohiili on ilmastokirjattavissa sellaisenaan.

    Perinteinen pitkän kierron havupuun metsätalous tarvitsee rinnalleen myös lyhytkiertoisten lehtipuiden viljelyä. Ruotsissa on kokeiltu hyvin tuloksin poppelin, hybridihaavan ja pajun kasvatusta. Tuoreiden tietojen mukaan ne ovat kasvaneet lähes kaksi kertaa kuusta nopeammin.

    Kuluneet 100 vuotta opettivat meille hyvän metsänhoidon merkityksen metsien puustossa ja sen kasvussa. Nyt puustomme kaipaa uusia toimia myös ilmastokamppailun myötä.

    Kohennetun metsänhoidon tielle kannattaisi rakentaa myös seuraava metsäohjelma. Jospa kääntäisimme metsiemme kasvun taas nousuun, pyrkien Juha Sipilän antamaan vuoden 2050 tavoitteeseen. Sitä kaipaa metsäteollisuutemme. Mutta etenkin sitä kaipaa nyt velkaantumalla hiipuva kansantaloutemme.

Veli Pohjonen

Koillissanomat. Vieraskolumni 26.08.2025.

Otammeko fosforin päästöt tosissamme?

    Paluu puhtaampiin vesiin on ollut jo pitkään kiertotaloutemme tavoite. Haluamme eroon rehevöityvistä kaupunkirannoista, järvistä ja merenlahdista. Emme halua enää lisää sinilevää Itämereen.

    Meidän olisi edelleen tehostettava ravinteiden kierrätystä. Tänään maailmanlaajuisesti huolestuttavin on fosfori. Meidän pelloillamme sitä on yllin kyllin, mutta kehitysmaiden pelloissa se on vähenemässä.

    Köyhien maiden nälänhätä kiihtyy, kun fosforilannoitteiden hinta nousee Ukrainan sodan myötä. Mistä vaikkapa Afrikan maat saavat ruokapelloilleen fosforin jatkossa? 

    Länsimaiden hyvinvoinnin yhteiskunnissa jäteveden laitokset ovat vähintään peltojen tason fosforihaaste. Laitokset ovat kyllä tehostuneet merkittävästi viime vuosikymmeninä. Mutta silti osa fosforia ajautuu edelleen vesistöihin.

    Yllättävän paljon fosforipäästöjä tulee myös kaupunkien hulevesistä. Ne valuvat asfaltin pääteiltä ja betonin jalkakäytäviltä puhdistamattomina suoraan viemärikaivoihin ja edelleen vesistöihin. Helsingin yliopiston tutkimus kertoo, että hulevesien mukana vesistöihimme pääsee rehevöittävää fosforia saman verran kuin maataloudesta.

    Alkuaine fosforin voi päästöjen asemesta myös pelastaa. Menetelmään kehitettiin Uppsalan yliopistossa 1970-luvulla ekoviljelyn oppi nimeltään ”phytoremediation” (phyto = kasvi, remedium = palauttaa tasapainoon). Kyse on kasveilla hoidettavasta päästöravinteiden sieppauksesta, eräänlaisesta ekologisesta haravoinnista.

    Opin puhemies oli Metsäntutkimuslaitoksestamme Uppsalan yliopistoon siirtynyt professori Gustaf Sirén. Ekologiseksi haravaksi hän esitti puhdistamoiden viereen viljeltävää pajua.

    Ruotsiin syntyi Sirénin oppien mukaan Enköpingin ekopaketti. Siihen kuuluvat sähköä ja kaukolämpöä tuottava kaupungin voimala, jäteveden puhdistamo ja niiden läheisyydessä 75 hehtaaria jätevesipajua. Pajukko kastellaan puhdistamon jäännevedellä.

    Taitavasti viljeltynä jätevesipaju kasvaa sankaksi haihdutusmetsäksi. Vesovana sen voi puida hakkeeksi 3-5 vuoden välein. Hake palaa voimalassa tuhkaksi.

    Tuhka kerää hakkeen ravinteet, tärkeimpinä fosfori ja kalkki. Toinen tärkeä ravinteemme typpi karkaa savukaasuissa taivaalle, oksideina. Typen sieppaus voimalan savukaasuista on kyllä yliopistotasolla jo ratkaistu.

    Tuhkan fosforeineen voi nykymenetelmillä rakeistaa. Rakeet voisi viedä lannoitteeksi aina kehitysmaihin asti. Vielä uudempi, kuljetuksen kannalta tehokkaampi menetelmä on tuhkan nesteyttäminen. Sen kehitti professori Olavi Huikari 1980-luvulla.

    Otammeko fosforin päästöjä vieläkään tosissamme? Gustaf Sirénin ja Olavi Huikarin opeista fosforin ekologisessa haravoinnissa ja kierrätyksessä olisi jo opittavaa. Voimallisesti haihduttavilla jätevesipajukoilla pääsisimme puhtaampiin vesiin. Fosforin voisimme pelastaa ravinteeksi. Tätä odottavat myös kehitysmaat.

VELI POHJONEN

Käsikirjoitus 9.4.2023

Kuva. Kuusamon jäteveden haihdutuspajukko 26.9.2019. Veden haihdutus ja fosforin haravointi jatkuvat vihreästä kasvustosta vielä ruskan jälkeenkin.

Metsä tarvitsee uudenlaista hoitoa

    Metsätaloutemme on aina tavoitellut lisää puuta. Lisäkuutioita tarvitaan taas, olipa kyseessä uusien sellutehtaiden puun tarve tai ilmastokamppailun kaipaama hiilen nieluvarasto.

    Ennen toista maailmansotaa olimme metsien hupenemisen kaudella. Alimmillaan metsävaramme putosivat 1370 miljoonaan kuutioon vuonna 1936. 

    Metsäntutkimuslaitoksen professori Olavi Huikari opetti 1950-luvulla, että metsien heikohko kasvu johtuu osaksi kangasmetsiimme hiipivästä soistumisesta. Kangasmetsien soistumiselle oli saatava loppu. Metsämme oli parannettava. Se tapahtui ojittamalla. Ja puu alkoi metsissämme kasvaa.

    Jo yli 100 vuotta kestänyt Valtakunnan Metsien Inventointi (VMI) kertoo että metsävaramme nousivat yli 1500 miljoonan kuution vuonna 1964 ja yli 2000 miljoonan kuution vuonna 1998. Olimme kohennetun metsänhoidon tiellä.

    Vuonna 2020 pääsimme jo yli 2500 miljoonan kuution. Metsien vuosikasvun tutkimus kuitenkin näyttää, että viimeisen kymmenen vuoden aikana jotain kasvua hidastuvaa metsissämme on tapahtunut.

    Vuoden 2016 tasolla keskimääräinen vuosikasvu oli korkeimmillaan, luokkaa 108 miljoonaa kuutiota vuodessa. Vuoden 2020 tasolla lukema on 103 miljoonaa kuutiota vuodessa.

    Lukemat ja kehitys ovat mielenkiintoisia, kun niitä vertaa pääministeri Juha Sipilän vuonna 2019 antamaan metsätalouden tavoitteeseen: "Pystymme lisäämään puun käyttöä kestävästi, kunhan pidetään samaan aikaan huoli siitä, että vuonna 2050 meillä kasvaa 150 miljoonaa kuutiota puuta vuodessa." (viite 1)

    Jotta tähän pääsemme, tarvitsemme taas kohennettua metsänhoitoa. Se tarkoittaa esimerkiksi ojitettujen metsien kunnostusojitusta. Niinhän peltojen ojiakin kunnostetaan. Ympäristösyistä voisimme siirtyä metsänviljelyssäkin lohkon avo-ojien asemesta lohkon salaojitukseen.

    Kohennettu viljelymetsien hoito odottaa myös tehostettua taimikonhoitoa. Meillä on edelleen taimikonhoidon rästejä luokkaa 620 000 hehtaaria (viite 2). Rästien poistaminen lisäisi osaltaan metsiemme kiintokuutioiden vuosikasvua.

    Yksi tulevaisuuden mahdollisuus on hoitaa viljelymetsän maaperää biohiilellä niin, että havupuuston maaperän ravinteiden ja mikrobiston tila kohenevat. Samalla maaperän hiilivarasto kasvaa kahdella tapaa. Maahan lisättävä biohiili on positiivisesti ilmastokirjattavissa sellaisenaan. Toiseksi, puuston runkokasvu kohenee ja samalla lisääntyvät myös juuristo sekä maaperän humus.

    Perinteinen pitkän kierron havupuun metsätalous tarvitsee rinnalleen myös lyhytkiertoisten lehtipuiden viljelyä. Ruotsissa on kokeiltu hyvin tuloksin poppelin, hybridihaavan ja pajun kasvatusta. Tuoreiden tietojen mukaan ne ovat kasvaneet lähes kaksi kertaa kuusta nopeammin (viite 3)

    Kuluneet 100 vuotta opettivat meille hyvän metsänhoidon merkityksen metsien puustossa ja sen kasvussa. Nyt puustomme kasvu kaipaa uusia toimia myös ilmastokamppailun myötä.

    Kohennetun metsänhoidon tie olisi kansantalouden kannattavin tie. Mistä saisimme taas kannustimen kohennettuun metsänhoitoon, vaikkapa seuraavaksi 100 vuodeksi.

VELI POHJONEN

Salon Seudun Sanomat. Mielipide. 2.8.2025