Mikä metsissämme oikein romahtaa?

    Metsä- ja ilmastokeskustelussamme on levinnyt viime aikoina merkittävä kohu. Sen mukaan metsiemme hiilinielut olisivat romahtamassa. Se näkyisi myös metsien kuutiokasvun hidastumisena. Luken tilastojen mukaan näin näyttää tosiaan olevan tapahtumassa.

    Metsiemme kasvu kaksinkertaistui 1900-luvun alkupuolelta lähtien. Kaudella 2014-2018 saavutimme ennätyksen 108 miljoonaa kuutiota vuodessa. Mutta kaudelle 2018-2022 kasvu kuitenkin putosi tasolle 104 miljoonaa kuutiota vuodessa. Heikentyykö kasvu myös jatkossa?

    Metsäntutkimuslaitoksen professori, haapavetinen Olavi Huikari opetti, että metsiemme heikohko kasvu vielä 1950-luvulla johtui pääosin kangasmetsiin hiipivästä soistumisesta. Hän oli kerännyt soistumisen mittausaineistoa Pohjanlahden maankohoamisen alueelta.

    Huikari osoitti väitöskirjallaan, että soistumista tapahtuu edelleen ja että sitä tapahtuu nimenomaan kangasmailla. Alamaiden lampien umpeenkasvun osuus soistumisesta oli vain kymmenen prosenttia.

    Kangasmetsien soistumiselle oli saatava loppu. Metsämme oli parannettava, ojittamalla. Puu alkoi kasvaa, kun maaperän vesitalous saatiin puille ihanteellisemmaksi. Metsäojituksen päätavoite oli ojittaa nimenomaan soistuvia kangasmaita, ei avosoita. 

    Metsien ojia oli alun perin tarkoitus kunnostusojittaa säännöllisesti. Niinhän peltojen ja maantien ojistakin pidetään huolta.

    Huikari opetti, että metsän ojituksessa tärkeintä on pitää maaperän vesi liikkeessä. Se tuo puiden juurille koko ajan kasvun tarvitsemia ravinteita. Ojituksen tarkoitus ei ollut poistaa kaikkea vettä puiden juurilta.

    Vuotuinen kunnostusojitus alkoi jo 1950-luvun alussa, muutamia vuosia varsinaisen ensiojituksen jälkeen. Vuonna 1953 kunnostusojitettiin 1700 ojakilometriä.  Huippu 22355 km/v saavutettiin vuonna 2004. Sen jälkeen kunnostusojitus alkoi vähetä, ensin hitaasti ja 2010-luvulla kiihtyen. Vuonna 2023 kunnostusojitimme enää 2481 kilometriä, vain noin kymmenesosan tarpeesta.

    Liikkuuko vesi enää metsäojissamme? Metsissämme vaeltava marjastaja tai metsästäjä huomaa jo, että metsäojamme ovat sammaloitumassa ja pusikoitumassa.

    Ovatko ojitetut kangasmaamme taas vaarassa soistua? Joko kunnostusojituksen hiipuminen näkyy myös metsiemme kasvun taantumana? Hiilinielujen romahdus taitaa johtuakin kunnostusojituksen romahtamisesta.

    Metsäprofessori Huikarin ojitusoppi ja sitä seurannut metsänhoidon yleinen tehostuminen ovat yksi tärkeimpiä selityksiä talousmetsiemme muhkeaan kasvuun 1900-luvun jälkipuoliskolla. Kun ymmärrämme, mikä sai viime vuosisadalla metsien kasvun aikaan, ymmärrämme varmaan syyt siihenkin, jos metsien hiilinielu tällä vuosisadalla todella romahtaa.

    Ilmastokamppailun vuoksi olisi aika saada taas puustomme kasvu nousuun. Tehostetulla metsänhoidolla, muun muassa kunnostusojituksella pääsisimme metsien romahduskohusta eroon.

Veli Pohjonen

Koillissanomat. Vieraskolumni. 30.10.2024

Taloussoiden ennallistaminen ei ole pelkkää vesittämistä

    Taannoin suopeltoja raivannut viljelijä ihmetteli, miksi turpeen pohjalla voi olla niin isoja tukkipuun kantoja. Ne eivät voineet olla peräisin umpeen soistuneesta pikkulammesta.

    Haapavetinen professori Olavi Huikari päätteli tutkimuksistaan 1950-luvulla, että metsiemme heikohko kasvu johtui taannoin puustoa kasvaneisiin kangasmetsiin hiipivästä soistumisesta. Alamaiden lampien umpeenkasvun osuus soistumisesta oli vain 10  prosenttia.

    Huikari esitti, että kangasmaiden soistumiselle oli saatava loppu, ojittamalla. Rahoittajaksi tuli metsänparannuslaina. Puu alkoi kasvaa.

    Suometsiin kaivettuja avo-ojia oli tarkoitus kunnostusojittaa säännöllisesti. Niinhän peltojen ja maanteiden ojiakin kunnostetaan.

    Kunnostusojitus alkoi 1950-luvun alussa, laajamittaisen ensiojituksen käynnistymisen jälkeen. Vuonna 1953 metsiämme kunnostusojitettiin 6300 hehtaaria.

    Kunnostusojituksen huippu 82662 ha/v saavutettiin vuonna 2001. Sen jälkeen kunnostusojitus alkoi vähetä, ensin hitaasti mutta 2010-luvulla kiihtyen. Vuonna 2024 kunnostusojitimme enää 6315 hehtaaria. Pudotus on paluu 1950-luvun alkutasolle. Samalla puhumme suometsiemme ennallistamisesta, antamalla niiden vesittyä.

    Tällä vuosisadalla kunnostusojituksella on uusi haasteensa: ravinteiden haravointi ja kierrätys. Emme halua metsäojien hulevesien ravinteiden valuvan enää tulva-aikana jokiin ja järviin.

    Ratkaisu olisi siirtymä soiden talousmetsien salaojitukseen. Jo salaoja sellaisenaan jarruttaa tulvavesien ravinnevalumaa avo-ojaan verrattuna. Ravinteiden poistoa voi edelleen tehostaa salaojaputkien verkoston alapäässä, biohiilestä valmistetulla suodattimella.

    Salaojitus oli Huikarin suometsänhoidon opin yksi osanen. Hän käynnisti 1949 METLAn hankkeen "Metsäojituksessa käytettävien salaojamallien tutkiminen".

    Kokeita perustettiin eri puolille Suomea. Menetelmä oli lupaava mutta silloisessa talouslaskennassa salaojitus hävisi avo-ojitukselle.

    Suometsien uuden sukupolven salaojitus voisi ratkaista monia ongelmia. Ilmastokamppailun vuoksi olisi aika saada puustomme kasvu taas nousuun. Palaamalla metsänhoitoon pääsisimme hiilinielujemme romahduskohusta eroon.

    Suometsien ennallistaminen ja salaojitus kytkeytyvät toisiinsa erikoisella tapaa. 

    Ennallistamiselle voi laskea kaksi astetta. Ensimmäinen aste palauttaa metsäojitetun suon vesitetyksi alueeksi, kun avo-ojat on tukittu. 

    Talousalueen suometsän salaojitus olisi toisen asteen ennallistamista. Kangasmaasta alun perin soistunut ja sittemmin avo-ojitettu suo ennallistettaisiin ensin tasapintaiseksi rämeeksi. Lopuksi se ennallistettaisiin salaojituksella suomaan talousmetsäksi.

    Huomisen metsätilallinen varmaan tykästyisi enempi puuta kasvavaan salaojitettuun, kasvuisaan suometsään, kuin hylätyn kunnostusojituksen myötä vesittämällä ennallistettuun avoimeen rämeeseen.

    Entäpä jos ennallistaisimme taloussoita takaisin kasvuisiksi talousmetsiksi, salaojittamalla? Tähän tykästyisi myös velkaantuva kansantaloutemme.

VELI POHJONEN

Rantapohja. Mielipide. 25.11.2025

Uuden sukupolven suometsien salaojituksella voisi ratkaista monia ongelmia

     Metsäkeskustelumme mukaan metsiemme hiilinielut olisivat romahtamassa. Se näkyisi metsien puuston kuutiokasvun hiipumisena. LUKEn tilastoissa havainto tästä on jo mittauksissa saatu.

    Puustomme kasvu on tänään kaksinkertaistunut 1900-luvun alkupuoliskoon verrattuna. Kaudella 2014-2018 saavutimme ennätyksen 108 miljoonaa kuutiota vuodessa. Mutta kaudella 2019-2023 kasvu putosi 103 miljoonaan kuutioon vuodessa.

    Haapavetinen metsäprofessori Olavi Huikari opettI 1950-luvulla, että metsiemme silloinen heikohko kasvu johtui pääosin kangasmetsiin hiipivästä soistumisesta. 

    Huikari osoitti väitöskirjallaan, että soistumista tapahtuu edelleen ja että sitä tapahtuu nimenomaan kangasmailla. Soistumiselle oli saatava loppu. Metsämme oli parannettava, ojittamalla. Puu alkoi kasvaa, kun maaperän vesitalous saatiin puille ihanteellisemmaksi.

    Metsiin kaivettuja avo-ojia oli alun perin tarkoitus kunnostusojittaa säännöllisesti. Niinhän peltojen ja maanteiden ojiakin hoidetaan.

    Vuotuinen kunnostusojitus alkoi 1950-luvun alussa, muutamia vuosia varsinaisen ensiojituksen jälkeen. Vuonna 1953 metsiämme kunnostusojitettiin 6300 hehtaaria.

    Kunnostusojituksen huippu 82662 ha/v saavutettiin vuonna 2001. Sen jälkeen kunnostusojitus alkoi vähetä, ensin hitaasti mutta 2010-luvulla kiihtyen. Vuonna 2024 kunnostusojitimme enää 6315 hehtaaria. Pudotus on paluu 1950-luvun alkutasolle.

    Ovatko ojitetut kangasmaamme taas soistumassa? Kunnostusojituksen hiipuminen taitaa näkyä myös metsiemme kasvun hiipumisena.

    Tällä vuosisadalla kunnostusojituksella on uusi haaste: tehostettu ravinteiden haravointi ja kierrätys. Emme halua metsäojien hulevesien ravinteiden valuvan enää tulva-aikana jokiin, järviin ja meriin.

    Ratkaisu siihen on siirtymä uuden sukupolven metsien salaojitukseen. Jo salaoja sellaisenaan jarruttaa tulva-aikojen hulevesien ravinnevalumaa avo-ojan valumaan verrattuna. Uudella tekniikalla ravinteiden poistoa voi edelleen tehostaa salaojaputkien verkoston alapäässä.

    Salaojitus oli itse asiassa Huikarin ojitusopin yksi osanen. Hän käynnisti jo 1949 Metsäntutkimuslaitoksessa ohjelman "Metsäojituksessa käytettävien salaojamallien tutkiminen". Menetelmä oli lupaava mutta se ei pystynyt talouslaskennassa yhtä huokeaan tulokseen kuin avo-ojitus.

    2020-luvulla salaojituskoneet ovat kehittyneet. Ojituksen talouslaskennan oheen ovat tulleet ympäristö- ja ilmastovaikutukset. Kunnostusojituksen muuntamiselle salaojitukseksi on tullut uuden ajan tarve. Avo-ojitus on tullut tiensä päätökseen.

    Suometsien salaojitus voisi ratkaista monia ongelmia. Ilmastokamppailun vuoksi olisi aika saada taas puustomme kasvu nousuun. Palaamalla tehokkaaseen metsänhoitoon pääsisimme metsiemme ja hiilinielujemme romahduskohusta eroon. Sitä odottaa myös kansantalous.

    Ympäristötalous odottaa entistä puhtaampia jokiin, järviin ja meriin valuvia hulevesia. Suometsiemme uuden sukupolven salaojituksella on siinä mittava mahdollisuus. 

VELI POHJONEN

Haapavesi -lehti. Mielipide. 13.11.2025

Metsien avo-ojitus tiensä päässä

    Metsäkeskustelumme mukaan metsiemme hiilinielut olisivat romahtamassa. Se näkyisi metsien puuston kuutiokasvun hiipumisena. LUKEn tilastojen mukaan ennakkohavainto tästä on mittauksissa saatu.

    Puustomme kasvu on kaksinkertaistunut 1900-luvun alkupuoliskoon verrattuna. Kaudella 2014-2018 saavutimme ennätyksen 108 miljoonaa kuutiota vuodessa. Mutta kaudella 2019-2023 kasvu putosi tasolle 103 miljoonaa kuutiota vuodessa.

    Metsäntutkimuslaitoksen professori Olavi Huikari opettI 1950-luvulla, että metsiemme silloinen heikohko kasvu johtui pääosin kangasmetsiin hiipivästä soistumisesta. 

    Huikari osoitti väitöskirjallaan, että soistumista tapahtuu edelleen ja että sitä tapahtuu nimenomaan kangasmailla. Alamaiden lampien umpeenkasvun osuus soistumisesta oli vain kymmenen prosenttia.

    Kangasmetsien soistumiselle oli saatava loppu. Metsämme oli parannettava, ojittamalla. Puu alkoi kasvaa, kun maaperän vesitalous saatiin puille ihanteellisemmaksi.

    Metsiin kaivettuja avo-ojia oli alun perin tarkoitus kunnostusojittaa säännöllisesti. Huikari opetti, että metsän ojituksessa tärkeintä on pitää maaperän vesi liikkeessä, ei poistaa sieltä vettä. Liikkuva vesi tuo puiden juurille koko ajan kasvun tarvitsemia ravinteita.

    Vuotuinen kunnostusojitus alkoi 1950-luvun alussa, muutamia vuosia varsinaisen ensiojituksen jälkeen. Vuonna 1953 metsiämme kunnostusojitettiin tasolla 6300 hehtaaria.

    Kunnostusojituksen huippu 82662 ha/v saavutettiin vuonna 2001. Sen jälkeen kunnostusojitus alkoi vähetä, ensin hitaasti mutta 2010-luvulla kiihtyen. Vuonna 2024 kunnostusojitimme enää 6315 hehtaaria. Pudotus on paluu 1950-luvun alkutasolle.

    Ovatko ojitetut kangasmaamme taas vaarassa soistua? Kunnostusojituksen hiipuminen taitaa näkyä myös metsiemme kasvun hiipumisena.

    Tällä vuosisadalla kunnostusojituksella on uusi haaste: tehostettu ravinteiden haravointi ja kierrätys. Emme halua metsäojien hulevesien ravinteiden valuvan enää tulva-aikana järviin ja meriin.

    Ratkaisu siihen on siirtymä uuden sukupolven metsien salaojitukseen. Jo salaoja sellaisenaan jarruttaa tulva-aikojen hulevesien ravinnevalumaa aivan eri voimalla avo-ojan valumaan verrattuna. Uudella tekniikalla ravinteiden poistoa voi edelleen tehostaa salaojaputkien verkoston alapäässä.

    Salaojitus oli itse asiassa Huikarin ojitusopin yksi osanen. Hän käynnisti jo 1949 Metsäntutkimuslaitoksessa ohjelman "Metsäojituksessa käytettävien salaojamallien tutkiminen". Menetelmä oli lupaava mutta se ei pystynyt talouslaskennassa yhtä huokeaan tulokseen kuin avo-ojitus.

    2020-luvulla salaojituskoneet ovat kehittyneet. Ojituksen talouslaskennan oheen ovat tulleet ympäristö- ja ilmastovaikutukset. Kunnostusojituksen muuntamiselle salaojitukseksi on tullut uuden ajan tarve. Avo-ojitus on tullut tiensä päätökseen.

    Ilmastokamppailun vuoksi olisi aika saada taas puustomme kasvu nousuun. Palaamalla tehokkaaseen metsänhoitoon pääsisimme metsiemme ja hiilinielujemme romahduskohusta eroon. Joko on aika uuden suometsiemme uuden sukupolven salaojitukselle? 

VELI POHJONEN

Ylä-Karjala. Mielipide. 18.9.2025

                                            Kuva 1. Kunnostusojitus Suomessa. Lähde: LUKE

Kuva 2. Puuston kokonaiskasvu Suomessa 1920-luvulta lähtien. Lähde: LUKE

Ko­hen­net­tu met­sän­hoi­to hyö­dyt­täi­si sekä met­sä­teol­li­suut­ta että kan­san­ta­lout­ta

    Edellinen, vuoden 2025 metsä-ohjelma laadittiin Joensuun yliopistossa Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunnalle vuonna 1998. Ohjelmassa oli kolme päätavoitetta: eettinen kestävyys, tehostettu metsänhoito ja puustomme kasvun kääntäminen takaisin nousuun. Tavoitteet taidettiin saavuttaa sittemmin vain osittain.

    Eettinen kestävyys ottaa ensisijaiseen rooliin luonnosta toimeentulonsa saavan ihmisen, ja toissijaiseen rooliin luonnon itsensä. Eettinen kestävyys takaa myös luonnon moninaisuuden säilymisen.

    Metsätaloutemme on tavoitellut jo lähes sadan vuoden ajan lisää puuta. Lisäkuutioita tarvitaan taas, olivatpa kyseessä uuden biotalouden puun tarpeet tai ilmastokamppailun kaipaamat hiilen nieluvarastot.

Ennen toista maailmansotaa olimme metsien hupenemisen kaudella. Alimmillaan metsävaramme putosivat 1370 miljoonaan kuutioon vuonna 1936.

    Metsäntutkimuslaitoksen professori Olavi Huikari opetti 1950-luvulla, että metsien heikohko kasvu johtuu osaksi kangasmetsiimme hiipivästä soistumisesta. Hän oli analysoinut väitöskirjassaan soistumisen näytteitä. Soistumista oli tapahtunut nimenomaan kangasmailla, ei niinkään matalien lampien umpeen kasvamisena.

    Kangasmetsien soistumiselle oli saatava loppu. Se tapahtui ojittamalla. Puu alkoi ojikoilla kasvaa.

    Jo yli 100 vuotta kestänyt Valtakunnan Metsien Inventointi (VMI) kertoo että metsävaramme nousivat yli 1500 miljoonan kuution vuonna 1964 ja yli 2000 miljoonan kuution vuonna 1998. Olimme kohennetun metsänhoidon tiellä.

    Vuonna 2020 pääsimme yli 2500 miljoonan kuution. Metsien vuosikasvun tutkimus kuitenkin näyttää, että viimeisen kymmenen vuoden aikana jotain kasvua hidastuvaa on tapahtunut metsissämme.

    Vuoden 2016 tasolla keskimääräinen vuosikasvu oli korkeimmillaan 108 miljoonaa kuutiota vuodessa. Vuoden 2020 tasolla lukema on 103 miljoonaa kuutiota vuodessa.

    Tuoreet lukemat ovat mielenkiintoisia, etenkin kun niitä vertaa pääministeri Juha Sipilän vuonna 2019 antamaan metsätalouden tulevaan tavoitteeseen: "Pystymme lisäämään puun käyttöä kestävästi, kunhan pidetään samaan aikaan huoli siitä, että vuonna 2050 meillä kasvaa 150 miljoonaa kuutiota puuta vuodessa."

    Jotta tähän pääsemme, tarvitsemme taas kohennettua metsänhoitoa. Se tarkoittaa esimerkiksi ojitettujen metsien uuden sukupolven kunnostusojitusta.

    Kohennettu viljelymetsien hoito korostaa myös taimikonhoitoa. Meillä on edelleen taimikonhoidon rästejä luokkaa 620 000 hehtaaria. Rästien poistaminen lisäisi osaltaan metsiemme kiintokuutioiden vuosikasvua.

    Yksi tulevaisuuden metsän lisäkasvun mahdollisuus on hoitaa viljelymetsän maaperää biohiilellä niin, että havupuuston maaperän ravinteiden ja mikrobiston tila kohenevat. Samalla maaperän hiilivarasto kasvaa. Maahan lisättävä biohiili on ilmastokirjattavissa sellaisenaan.

    Perinteinen pitkän kierron havupuun metsätalous tarvitsee rinnalleen myös lyhytkiertoisten lehtipuiden viljelyä. Ruotsissa on kokeiltu hyvin tuloksin poppelin, hybridihaavan ja pajun kasvatusta. Tuoreiden tietojen mukaan ne ovat kasvaneet lähes kaksi kertaa kuusta nopeammin.

    Kuluneet 100 vuotta opettivat meille hyvän metsänhoidon merkityksen metsien puustossa ja sen kasvussa. Nyt puustomme kaipaa uusia toimia myös ilmastokamppailun myötä.

    Kohennetun metsänhoidon tielle kannattaisi rakentaa myös seuraava metsäohjelma. Jospa kääntäisimme metsiemme kasvun taas nousuun, pyrkien Juha Sipilän antamaan vuoden 2050 tavoitteeseen. Sitä kaipaa metsäteollisuutemme. Mutta etenkin sitä kaipaa nyt velkaantumalla hiipuva kansantaloutemme.

Veli Pohjonen

Koillissanomat. Vieraskolumni 26.08.2025.