Mikä metsissämme oikein romahtaa?

    Metsä- ja ilmastokeskustelussamme on levinnyt viime aikoina merkittävä kohu. Sen mukaan metsiemme hiilinielut olisivat romahtamassa. Se näkyisi myös metsien kuutiokasvun hidastumisena. Luken tilastojen mukaan näin näyttää tosiaan olevan tapahtumassa.

    Metsiemme kasvu kaksinkertaistui 1900-luvun alkupuolelta lähtien. Kaudella 2014-2018 saavutimme ennätyksen 108 miljoonaa kuutiota vuodessa. Mutta kaudelle 2018-2022 kasvu kuitenkin putosi tasolle 104 miljoonaa kuutiota vuodessa. Heikentyykö kasvu myös jatkossa?

    Metsäntutkimuslaitoksen professori, haapavetinen Olavi Huikari opetti, että metsiemme heikohko kasvu vielä 1950-luvulla johtui pääosin kangasmetsiin hiipivästä soistumisesta. Hän oli kerännyt soistumisen mittausaineistoa Pohjanlahden maankohoamisen alueelta.

    Huikari osoitti väitöskirjallaan, että soistumista tapahtuu edelleen ja että sitä tapahtuu nimenomaan kangasmailla. Alamaiden lampien umpeenkasvun osuus soistumisesta oli vain kymmenen prosenttia.

    Kangasmetsien soistumiselle oli saatava loppu. Metsämme oli parannettava, ojittamalla. Puu alkoi kasvaa, kun maaperän vesitalous saatiin puille ihanteellisemmaksi. Metsäojituksen päätavoite oli ojittaa nimenomaan soistuvia kangasmaita, ei avosoita. 

    Metsien ojia oli alun perin tarkoitus kunnostusojittaa säännöllisesti. Niinhän peltojen ja maantien ojistakin pidetään huolta.

    Huikari opetti, että metsän ojituksessa tärkeintä on pitää maaperän vesi liikkeessä. Se tuo puiden juurille koko ajan kasvun tarvitsemia ravinteita. Ojituksen tarkoitus ei ollut poistaa kaikkea vettä puiden juurilta.

    Vuotuinen kunnostusojitus alkoi jo 1950-luvun alussa, muutamia vuosia varsinaisen ensiojituksen jälkeen. Vuonna 1953 kunnostusojitettiin 1700 ojakilometriä.  Huippu 22355 km/v saavutettiin vuonna 2004. Sen jälkeen kunnostusojitus alkoi vähetä, ensin hitaasti ja 2010-luvulla kiihtyen. Vuonna 2023 kunnostusojitimme enää 2481 kilometriä, vain noin kymmenesosan tarpeesta.

    Liikkuuko vesi enää metsäojissamme? Metsissämme vaeltava marjastaja tai metsästäjä huomaa jo, että metsäojamme ovat sammaloitumassa ja pusikoitumassa.

    Ovatko ojitetut kangasmaamme taas vaarassa soistua? Joko kunnostusojituksen hiipuminen näkyy myös metsiemme kasvun taantumana? Hiilinielujen romahdus taitaa johtuakin kunnostusojituksen romahtamisesta.

    Metsäprofessori Huikarin ojitusoppi ja sitä seurannut metsänhoidon yleinen tehostuminen ovat yksi tärkeimpiä selityksiä talousmetsiemme muhkeaan kasvuun 1900-luvun jälkipuoliskolla. Kun ymmärrämme, mikä sai viime vuosisadalla metsien kasvun aikaan, ymmärrämme varmaan syyt siihenkin, jos metsien hiilinielu tällä vuosisadalla todella romahtaa.

    Ilmastokamppailun vuoksi olisi aika saada taas puustomme kasvu nousuun. Tehostetulla metsänhoidolla, muun muassa kunnostusojituksella pääsisimme metsien romahduskohusta eroon.

Veli Pohjonen

Koillissanomat. Vieraskolumni. 30.10.2024

Jätelietettä ja hiiltä nielevät agrometsät ovat kiertotalouden mahdollisuus

    Jätelietteet ovat tänään kiertotaloutemme ytimessä. Jäteveden laitokset kyllä tehostuvat. Mutta mitä puhtaampana laskemme veden vesistöihin, sitä enemmän meille jää ravinnepitoista kiinteää lietettä.

    Kierrätyslietettä tulee jäteveden laitoksista, elintarvike- ja maaseudun teollisuudelta sekä haja-asutukselta yhteensä noin 230 000 kuivatonnia vuodessa. Se on noin 40 kuivakiloa henkeä kohti.

    Liete voi sisältää ihmiselle kiusallisia aineksia, myrkyllisinä alkuaineina tai haitallisina bakteereina. Tällaista lietettä ei voi levittää ruoan tuotannon pelloille.

    Biomassan energiakäyttö lisääntyy. Hakevoimaloista tulee tuhkaa. Tuhka on puille erinomainen lannoite. Se sisältää alkuaineet, typpeä lukuun ottamatta siinä suhteessa kuin puuvartiset kasvit alkuaineita tarvitsevat.

    Bioenergian polttolaitosten tuhkaa syntyy maassamme noin 600 000 kuivatonnia vuodessa. Se on noin 110 kg/hlö.

    Myös tuhka voi sisältää esimerkiksi myrkkyaine kadmiumia niin paljon, että tuhkaa ei voi levittää normaaliin peltoon. Tällainen tuhka ei sovellu luonnonmetsiinkään.

    Tarvitsemme 2020-luvulla ravinnevuodon pysäyttämiseen uuden maaluokan, agrometsien maaluokan.

    Agrometsät (engl. agroforests) kasvatettaisiin ravinnepitoisilla lietteillä ja tuhkalla. Agrometsä ei tuottaisi ruokaa eikä rehua. Agrometsä kasvaisi tyypillisesti energiaa, lyhytkiertopuuta hakevoimaloihin.

    Agrometsässä, puurivien välissä voisi kasvattaa myös peltosellun raaka-ainetta. 2020-luvun mahdollisuus on kuituhamppu.

    Agrometsät varastoivat alkuaineita. Maailmanlaajuisesti tärkein on hiili. Kansallisesti ja paikallisesti tärkeitä ovat fosfori ja typpi.

    Mitä tiheämmässä lyhyen kierron lehtipuut kasvavat, sitä enemmän maahan tulee jokavuotista kariketta. Karike muuntaa lietteen humukseksi. Hienojuuret vahvistavat kasvuaan.

    Maaperän hiilinielu vahvistuu. Juurten sieniyhteisö monipuolistuu ja samalla ravinteiden sekä haitallisten alkuaineiden ekologinen haravointi lehtipuihin tehostuu.

    Varsinaisen nieluviljelyn jälkeen maatila sitoutuisi säilyttämään agrometsän uudessa maaluokassa puskuriajan, esimerkiksi 10 vuotta. Sinä aikana agrometsää ei enää lannoiteta jätelietteillä tai tuhkalla. Maaperän puhdistuminen varmistetaan maa-analyysein. Puskuriajan jälkeen agrometsä voi muuntua ruoan tai rehun tuotannon pelloksi.

    Maaperän hiilen kasvanut nieluvarasto jää viljelijän eduksi. Siitä on oikein ja kohtuullista maksaa ilmastohyvitystä.

    Agrometsät ekologisena haravana, ravinnevuodon pysäyttäjänä ja alkuainehiilen nieluna ovat verraten pitkällä Ruotsissa ja Tanskassa. Voimme heti siirtää tämän naapurin tietotaidon maatiloillemme.

    Suomessa varhainen agrometsän kokeilu tehtiin Alkon Rajamäen (Nurmijärven) tehtaan vieressä kaudella 1982-1991 (kuvat 1 ja 2). Hankkeen kokemukset olisi jo aika siirtää viljelijöillemme.

    Agrometsät vahvistaisivat kiertotalouttamme. Ne vahvistaisivat myös maa- ja metsätalouttamme eri puolilla Suomea.

VELI POHJONEN

Käsikirjoitus 16.12.2021

Kuva 1. Alkon Rajamäen nielupelto syysmittauksessa. Kuva Metla.

Kuva 2. Alkon Rajamäen nielupelto keväällä korjuuvaiheessa. Kuva Metla

Poh­joi­nen maa­ta­lous sai il­mas­to­ys­tä­väl­li­ses­tä kui­tu­ham­pus­ta uuden, mo­ni­puo­lis­ta­van tuo­tan­non haaran

    Kuituhamppu oli taannoin merkittävä viljelyskasvi. Suurin oli tarve laivojen ja veneiden purjeissa. Hampusta valmistettu purjekangas oli kestävintä. Purjeenkudonta oli yksi kukoistava teollisuudenala.

    Hampun viljely levisi Eurooppaan jo Rooman valtakunnan aikana. Purjelaivat kehittyivät suuriksi, kaksi- tai kolmimastoisiksi. Myös erikoisille kuituköysille oli tarvetta.

    Meillä kuituhamppu saavutti huippunsa 1700-1800 -lukujen vaihteessa. Hamppua viljeltiin miltei koko maan alueella.

    Kuituhampun viljely ymmärrettävästi taantui, kun laivoihin ja veneisiin keksittiin polttomoottorit. Suomessakin hampun viljely käytännössä pysähtyi 1950.

    Kuituhampulle alkoi kuitenkin uuden koeviljelyn aika 1990. Biotalous alkoi hakea uusia kuidun raaka-aineita. 2020-luvulla kuituhamppua on viljelty maassamme luokkaa 500 hehtaaria vuodessa.

    Kuituhamppu on sopeutunut erikoisella tavalla pohjoiseen ilmastoomme. Kun eteläistä erityislajiketta täällä viljelee, kasvin sisäinen kello menee lyhyessä, tai aivan yöttömässä yössämme tavallaan sekaisin. Ilmiö viivästyttää kuituhampun kukkimista.

    Säännöllistä, riittävän pitkää yöllistä pimeää ei näytäkään eteläisempään ilmastoon sopeutuneille kasveille tulevan. Niinpä kukkiminen myöhästyy miltei lumen tuloon saakka. Mutta harhatilassa kasvava hamppu työntää kasvukauden lopulla kuituvartta sitäkin enemmän.

    Minkä tahansa yksivuotisen viljelykasvin sisäinen harha johtaisi kyseisen lajikkeen menehtymiseen paikallisessa maataloudessa. Sellainen kasvihan ei ehdi tuottaa seuraavan vuoden siementä. 2020-luvun EU-maataloudessa tämä ongelma on poistunut eteläisten ja pohjoisten maiden yhteistyöllä. Saamme kuituhampun siementä eteläisten EU-maiden viljelijöiltä, esimerkiksi Unkarista ja Italiasta.

    Pohjoisesta kasvukaudesta on tullut maataloudellemme yllättävä etu, ilmastoetu. Yksivuotinen, ensilumeen asti vihreänä kasvuaan jatkava hamppu toimii koko kasvukautensa hiilinieluna.

    Peltolohko ei muutu esimerkiksi viljakasvien tapaan elokuun tuleentumisen myötä loppukesän ja alkusyksyn päästölähteeksi. Peltojen hiilinieluille kuituhamppu on lupaava, uuden sukupolven ilmastokasvi.

    Tällaisiin ilmastokasveihin ovat tykästyneet myös kansainvälisiä hiilivirtojen arvioita tekevät NASAn satelliitit. Ne mittaavat korkealla ilmakehässä maaperämme suunnasta tulevia valon aallonpituuksia keskimäärin koko maan tasolla.

    NASA on valomittauksistaan arvioinut, että nyt jo varsin vihreänä näyttäytyvä Suomi olisikin hiilen nielu, ei päästölähde mihin toisenlaiset arviot ovat päätyneet. Kuituhamppu vahvistaisi syksyn vihreyttä mittaavia NASA-kuvia.

    Kuituhampusta voi myös tuottaa ilmastokamppailun odottamaa biohiiltä. Biohiili paahdetaan kuituhampun ydinpäistäreestä. Sitä on koko hamppusadosta noin 60 prosenttia.

    Biohiiltä voi käyttää kuohkeuttavana maanparannusaineena etenkin yksipuolisen viljan tai perunan viljelyn tiivistämillä kivennäismaan pelloilla. Samalla kun maaperä kuohkeutuu, humuksen hiilivarasto kasvaa.

    Tasalaatuisen varmaksi paahdettu biohiili, myös biokoksiksi nimetty, tiedetään mahdolliseksi kivihiilen tai fossiilikoksin korvaajaksi terästeollisuudessa. Tässä häämöttää teollisuudellemme valtava biohiilen tarve.

    Kuituhamppu monipuolistaisi ja vahvistaisi huomisen maatalouttamme. Kesantopeltoja ja ympäristönhoidon peltoja riittäisi heti kuituhampun lisäviljelyyn.

    Pohjoinen maatalous sai ilmastoystävällisestä kuituhampusta uuden, monipuolistavan tuotannon haaran. Vihreän hiilinielun viljelyyn on jatkossa yhä enemmän tarvetta. Kuituhamppu eteni ilmastohampuksi.

Veli Pohjonen

Koillissanomat. Vieraskolumni. 23.7.2025

Onko jokin metsissämme tosiaan romahtamassa?

    Metsä- ja ilmastokeskustelussamme on levinnyt viime aikoina merkillinen kohu. Sen mukaan metsiemme hiilinielut olisivat romahtamassa. Se näkyisi myös metsien kuutiokasvun hidastumisena. Luken tilastojen mukaan näin näyttää tosiaan olevan tapahtumassa.

    Metsiemme kasvu kaksinkertaistui 1900-luvun alkupuolelta lähtien. Kaudella 2014-2018 saavutimme ennätyksen 108 miljoonaa kuutiota vuodessa. Mutta kaudelle 2018-2022 kasvu kuitenkin putosi tasolle 104 miljoonaa kuutiota vuodessa. Heikentyykö kasvu myös jatkossa?

    Metsäntutkimuslaitoksen professori, haapavetinen Olavi Huikari opetti, että metsiemme heikohko kasvu vielä 1950-luvulla johtui pääosin kangasmetsiin hiipivästä soistumisesta. Hän oli kerännyt soistumisen mittausaineistoa Pohjanlahden maankohoamisen alueelta.

    Huikari osoitti väitöskirjallaan, että soistumista tapahtuu edelleen ja että sitä tapahtuu nimenomaan kangasmailla. Alamaiden lampien umpeenkasvun osuus soistumisesta oli vain kymmenen prosenttia.

    Kangasmetsien soistumiselle oli saatava loppu. Metsämme oli parannettava, ojittamalla. Puu alkoi kasvaa, kun maaperän vesitalous saatiin puille ihanteellisemmaksi. Metsäojituksen päätavoite oli ojittaa nimenomaan soistuvia kangasmaita, ei avosoita. 

    Metsien ojia oli alun perin tarkoitus kunnostusojittaa säännöllisesti. Niinhän peltojen ja maantien ojistakin pidetään huolta.

    Huikari opetti, että metsän ojituksessa tärkeintä on pitää maaperän vesi liikkeessä. Se tuo puiden juurille koko ajan kasvun tarvitsemia ravinteita. Ojituksen tarkoitus ei ollut poistaa kaikkea vettä puiden juurilta.

    Vuotuinen kunnostusojitus alkoi jo 1950-luvun alussa, muutamia vuosia varsinaisen ensiojituksen jälkeen. Vuonna 1953 kunnostusojitettiin 1700 ojakilometriä.  Huippu 22355 km/v saavutettiin vuonna 2004. Sen jälkeen kunnostusojitus alkoi vähetä, ensin hitaasti ja 2010-luvulla kiihtyen. Vuonna 2023 kunnostusojitimme enää 2481 kilometriä. Pudotus on lähes 1950-luvun tasolle.

    Liikkuuko vesi enää metsäojissamme? Metsissämme vaeltava marjastaja tai metsästäjä huomaa jo, että metsäojamme ovat sammaloitumassa ja pusikoitumassa.

    Ovatko ojitetut kangasmaamme taas vaarassa soistua? Joko kunnostusojituksen hiipuminen näkyy myös metsiemme kasvun taantumana? Hiilinielujen romahdus taitaa johtuakin kunnostusojituksen romahtamisesta.

    Metsäprofessori Huikarin ojitusoppi ja sitä seurannut metsänhoidon yleinen tehostuminen ovat yksi tärkeimpiä selityksiä talousmetsiemme muhkeaan kasvuun 1900-luvun jälkipuoliskolla. Kun ymmärrämme, mikä sai viime vuosisadalla metsien kasvun aikaan, ymmärrämme varmaan syyt siihenkin, jos metsien hiilinielu tällä vuosisadalla todella romahtaa.

    Ilmastokamppailun vuoksi olisi aika saada taas puustomme kasvu nousuun. Tehostetulla metsänhoidolla, muun muassa kunnostusojituksella siihen pääsisimme metsien romahduskohusta eroon.

VELI POHJONEN

Sampo - lehti. Mielipide. 17.10.2024

Joko on aika maaperän hiilinielujen mitaukselle?

    Metsiemme puuston runkoihin perustuva Suomen hiilinielu näyttäisi olevan romahtamassa. Arvio perustuu Luonnonvarakeskuksen (LUKE) tuoreimpiin mittauksiin. Tässä laskentamme on eräs Euroopan tarkimpia ja pitkäaikaisimpia. Se perustuu jo 1922 aloitettuun Valtakunnan Metsien Inventointiin (VMI).

    Nieluromahduksesta voi seurata Euroopan unionin yhteisessä ilmastokamppailussa Suomelle jopa miljardin euron lasku. Ennuste perustuu kotimaisen ilmastopaneelin arvioon. Sen mukaan olemme päästäneet enemmän hiilidioksidia ilmaan kuin mihin olemme EU:n LULUCF-asetuksessa sitoutuneet.

    Metsien kasvun pikainen nopeuttaminen ja puiden hiilen sidonta olisivat nyt tärkeää.

    Mutta vielä tärkeämpää kuin maanpäälliseen puustoon sitoutunut hiili, on maaperän humukseen varastoitunut hiili, sekä metsissä että pelloilla. Koko maapallolla metsien biomassan määrä on tänään noin 550 miljardia tonnia. Maaperän hiilen määrä on noin 1500 miljardia tonnia. 

    Maaperän hiilen määrä on kolminkertainen elävän biomassan sisältämään hiileen verrattuna. Päteekö sama suhde Suomessakin? Voimmeko siis saada maaperän hiilinielun laskennasta jopa kolmen miljardin euron laskun?

    Emme tunne maaperän humusta riittävän hyvin. Emme tiedä sen hiilen määrää läheskään puuston laskentaa vastaavalla tarkkuudella. Meiltä puuttuu valtakunnan maaperän inventointi. Se tulisi käynnistää välittömästi. Sitä ilmastokamppailumme tarvitsee.

    Samalla tulisi käynnistää maaperämme hiilivaraston nopea lisääminen. Jo puoli vuosisataa kestäneiden pohjoismaisten tutkimusten pohjalta tiedämme, että nopein tapa siihen olisi lehtipuiden lyhytkiertoviljely.

    Suomessa tähän, niin sanottuun nieluviljelyyn sopivia maita on luokkaa 300 000 hehtaaria. Kyseessä ovat ympäristöhoidon pellot, turvetuotannon jättömaat, joutomaan pellot ja osin nykyään raivioiksikin laskettavat peltomaat. Tarvitsemme näille pikaisesti käytännön kokoluokan, erityisesti maaperän nieluvaraston kohentamiseen tähtääviä pilot-hankkeita.

    Lehtipuiden lyhytkiertoviljelyn pilot-hankkeet tieteellisine analyyseineen tulisi kytkeä automaattisesti samalla aloitettavaan valtakunnan maaperän inventointiin. Ilman tätä yhdistelmää voimme ajautua EU:ssa vielä nykyisin uhkaavaa suurempaan ilmastokamppailun miljardilaskuun.

    Joko olisimme valmiit käynnistämään Valtakunnan Maaperän Inventoinnin? Päätimmehän aikoinamme käynnistää saman valtakunnan puustollekin.

VELI POHJONEN

Pielavesi-Keitele. Mielipide. 18.9.2024

Metsistä on kohuttu ennen tätä vuottakin

    Kohu metsiemme puuston riittävyydestä alkoi, kun raakapuun tuonti Venäjältä pysähtyi 2022. Ennen Ukrainan sotaa metsäteollisuutemme raakapuusta 13 prosenttia oli peräisin Venäjältä.

    Kohu kiihtyi ilmastokamppailun myötä. Kuohuttavimman uutisen saimme alkuvuodesta 2025. Luke ja ilmastopaneeli julkaisivat tuoreimmat ennusteensa metsiemme kasvun hiipumisesta ja siitä johtuvasta hiilinielun romahtamisesta. Syntyi kohu, missä metsämme leimattiin jopa ilmastopahikseksi.

    Metsämme ovat kyllä olleet kohun kohteena ennenkin.

    Suomen senaatti kutsui 1858 saksalaisen metsäasiantuntijan, vapaaherra Edmund von Bergin arvioimaan maamme metsät. Vapaaherran lausunto oli tyrmäävä: "Metsän hävittämisessä suomalaiset ovat tuiki taitaviksi oppineet".

    Lausunto oli metsätaloutemme käännekohta. Metsähallitus perustettiin 1859. Metsänhoitajien koulutus aloitettiin saksalaisen mallin mukaan 1862.

    Vuonna 1886 senaattimme saneli lailla: ”Metsää älköön hävitettäkö.” Napakkaa lakia auttoi, kun isojako oli selventänyt valtionmetsien ja perhemetsien käytön rajan.

    Kruununmetsään ei enää sopinut mennä kaskeamaan. Von Berg nimesi metsän hävitykseksi myös oman metsän kaskeamisen. Moitteita saivat lisäksi karjan laiduntaminen metsässä ja kulovalkeat.

    Perhemetsien paimeniksi perustettiin Tapio ja metsänhoitoyhdistykset. Perhemetsät olivat jo silloin yhteiseltä pinta-alaltaan suurimmat. Isojaolta rajattuja valtionmetsiä oli jäänyt maahamme vähemmän.

    Tilalliset oppivat metsänhoidon, kun Tapio koulutti, neuvoi ja järjesti metsämarsseja. Puusto alkoi kasvaa. Metsätaloutemme nousi kestävyyden tilaan.

    Käännekohta on 1940-luvulla, kun metsiemme vuosikasvu ja puun poistuma olivat kumpikin 46 miljoonaa kuutiota. Sen jälkeen puusto on paisunut. Nyt metsämme kasvavat 103 miljoonaa kuutiota vuodessa. Niistä poistuu 90 miljoonaa kuutiota vuodessa. Siitä on hakkuita 75 ja luonnonpoistumaa 15 miljoonaa kuutiota vuodessa.

    Tapion tie oli tuloksekas. Tänään olemme olleet jo yli puoli vuosisataa kestävän metsätalouden tiellä.

    Metsien tämän päivän pahiskohu ei johdukaan runkopuuston määrästä ja siihen sitoutuneesta hiilestä, vaan maaperästä. Sen hiilivaraston arvioidaan romahtaneen niin, että runkopuun kasvu ei sitä enää korvaa.

    Suomen metsien puustoa (ja puuston hiiltä) on tarkkaan mitattu vuodesta 1922 lähtien. Mittaus on niin tarkka, että tämä aikasarja ei ole koskaan kohua herättänyt.  

    Valitettavasti maassamme ei ole mitattu maaperän hiiltä puuston tavoin. Maaperän arvio perustuu EU-standardin mukaisiin ennusteisiin. Niiden kiistanalaisuus lienee herättänyt nykykohun metsistämme.

    Ruotsissa vastaavaa kohua ei ole. Siellä metsät ovat mitatusti hiilen nielu, maaperätutkijoiden vahvistamana.

    Tämän hetken arvio Suomen metsien koko hiilinielun romahtamisesta ei taida ollakaan tiedon asia vaan uskon asia.

    Voisimme ottaa oppia niin 1800-luvulla alkaneesta metsänhoidon historiasta kuin Ruotsin hiililaskennasta. Pääsisimme eroon metsiemme pahiskohusta.

VELI POHJONEN

Perniönseudun lehti. Mielipide. 13.2.2025.

Onkohan metsien romahduskohu tiedon asia vai uskon asia?

    Kohu metsiemme puuston riittävyydestä alkoi, kun raakapuun tuonti Venäjältä pysähtyi 2022. Juuri ennen Ukrainan sotaa metsäteollisuutemme raakapuusta 13 prosenttia oli peräisin Venäjältä.

    Kohu on kiihtynyt ilmastokamppailun myötä. Kuohuttavin uutinen lienee alkuvuodelta 2025. Luke ja ilmastopaneeli julkaisivat tuoreimmat ennusteensa metsiemme kasvun hiipumisesta ja sitä seuraavasta hiilinielun romahtamisesta. Syntyi kohu, mikä leimasi metsämme jopa ilmastopahikseksi.

    Metsämme ovat olleet kohun kohteena ennenkin.

    Suomen senaatti kutsui 1858 saksalaisen metsäasiantuntijan, vapaaherra Edmund von Bergin arvioimaan maamme metsät. Vapaaherran lausunto oli tyrmäävä: "Metsän hävittämisessä suomalaiset ovat tuiki taitaviksi oppineet".

    Von Bergin kertomus oli metsätaloutemme käännekohta. Metsähallitus perustettiin 1859. Evolla aloitettiin metsänhoitajien koulutus saksalaisen mallin mukaan 1862.

    Vuonna 1886 Suomen senaatti saneli meille lailla: ”Metsää älköön hävitettäkö.” Napakkaa lakia auttoi, kun isojako oli selventänyt valtionmetsien ja perhemetsien käytön rajan.

    Kruununmetsään ei enää sopinut mennä kaskeamaan. Von Berg nimesi oman metsän kaskeamisen hävitykseksi. Moitteita saivat lisäksi karjan laiduntaminen ja kulovalkeat. Aluksi von Bergin neuvojen noudattamista ei pystynyt metsälakikaan kannustamaan. Muutos alkoi vähitellen, kun yksityispuulle syntyivät markkinat vuosisadan vaihteessa.

    Perhemetsien paimeniksi perustettiin 100 vuotta sitten Tapio ja metsänhoitoyhdistykset. Perhemetsät olivat jo silloin yhteiseltä pinta-alaltaan suurimmat. Isojaolta rajattuja valtionmetsiä oli jäänyt maahamme vähemmän.

    Mitä tapahtui perhemetsille? Tilalliset oppivat metsänhoidon, kun Tapio koulutti, neuvoi ja järjesti metsämarsseja. Puusto alkoi kasvaa. Metsätaloutemme nousi hävityksen tilasta kestävyyden tilaan.

    Käännekohta on 1940-luvulla, kun metsiemme vuosikasvu ja puun poistuma olivat kumpikin 46 miljoonaa kuutiota. Sen jälkeen puusto on paisunut. Nyt metsämme kasvavat 103 miljoonaa kuutiota vuodessa. Niistä poistuu 90 miljoonaa kuutiota vuodessa. Siitä on hakkuita 75 ja luonnonpoistumaa 15 miljoonaa kuutiota vuodessa.

    Tapion tie oli tuiki tuloksekas, yli vapaaherra von Bergin odotusten. Tänään olemme olleet jo puoli vuosisataa puun kestävän metsätalouden tiellä.

    Metsien tämän päivän pahiskohu ei johdukaan runkopuuston määrästä ja siihen sitoutuneesta hiilestä, vaan maaperästä. Sen hiilivaraston arvioidaan romahtaneen niin, että runkopuun kasvukaan ei sitä enää korvaa.

    Suomen metsien puustoa (ja puuston hiiltä) on tarkkaan mitattu vuodesta 1922 lähtien. Aikasarjan mittaus on niin tarkka, että aikasarja ei ole koskaan kohua nostanut.  

    Valitettavasti maassamme ei ole mitattu maaperän hiiltä puuston tavoin. Maaperän arvio perustuu EU-standardin mukaisiin ennusteisiin. Niiden kiistanalaisuus lienee herättänyt nykykohun metsistämme.

    Niinpä tämän hetken arvio metsiemme koko hiilinielun romahtamisesta ei olekaan tiedon asia vaan uskon asia.

VELI POHJONEN

Forssan lehti. Mielipide. 31.1.2025