Turve oli kansantalouden sampo

Turpeen nykykausi alkoi puoli vuosisataa sitten. Elimme silloin halvan öljyn aikaa. Öljylämmitys oli yleistynyt niin kaupungeissa kuin maaseudulla, niin kaukolämmön kerrostaloissa kuin lähilämmön omakotitaloissa. Saimme äärimmillään yli 60 prosenttia kaikesta energiastamme ulkomailta ostetusta öljystä. Pääosa tuli silloisesta Neuvostoliitosta.

Kylmän sodan kaudella asetelma alkoi huolettaa päättäjiämme. Eniten puhutti huoltovarmuus. Mistä saamme talvisen lämpömme, jos maailmanpolitiikka ajautuu kriisiin. Eduskunta antoi 1960-luvun lopussa alaiselleen, Valtion Polttoainekeskukselle (VAPO) tehtäväksi käynnistää uudelleen polttoturpeen tuotanto. Se oli sotien jälkeen hiipunut lähes nollatasolle.

Määrällisesti polttoturpeen käytön tavoitteeksi tuli 10 miljoonaa kuutiota vuodessa. Vuoden 1973 Jom Kippurin sodan ja syntyneen öljykriisin jälkeen lukema nostettiin 20 miljoonaan kuutioon. Ykkösetappi saavutettiin 1985, kakkosetappi 1994. Korkeimmillaan saimme 1990-luvulla turpeesta seitsemän prosenttia koko energiastamme.

Kotimaiseen turpeeseen perustuva huoltovarmuuden tavoite saavutettiin. Kansantalouden kannalta turpeen kotimaisuus oli täydellinen.

Ulkomaista tuontiturvetta ei voimaloissamme palanut. Turpeen tuontia tuskin edes kaavailtiin Euroopan toisesta turvemaasta, Irlannista.

Neuvostoliitto olisi teoriassa voinut tarjota meille turvetta maidemme välisessä tavaranvaihtosopimuksessa. Turvetalous ei ollut siellä kuitenkaan kehittynyt. Eihän öljynaapurillamme ollut tarvetta kehittää omaa energian huoltovarmuuttaan turpeen suuntaan.

Turve oli Sampo Suomen kansantaloudelle. Kaikella ulkomaalta tuotavalla energialla on nimittäin kansantalouden taakka. Etenkin talouden taantuman aikoina voi yksinkertaistaa: ulkomainen energia rahoitetaan ulkomaan velalla.

Kun turpeen korvaaminen muilla energian lajeilla alkaa, ulkomailta tuotavan energian määrä väistämättä nousee. Kun korvaamme turvevoiman esimerkiksi tuulivoimalla, ulkomaisen varmuussähkön määrä kasvaa. Tuontisähköstä saimme 2018 jo viisi prosenttia koko energiastamme (turpeesta 4 %)

Kun korvaamme polttoturpeen puuhakkeella tai puupelletillä, niitä tuodaan välittömästi Venäjältä ja Baltian maista. Niitä tuodaan jo nyt. Marraskuussa 2019 metsähake nousi puuntuontimme ykköseksi.

Kun korvaamme turvevoiman ydinvoimalla, tuomme uraania. Ydinvoiman kotimaisuus on samaa luokkaa kuin banaanin. Tuote ostetaan ulkomailta ja vain kypsytetään kotimaassa.

Polttoturpeen luontaisin korvaaja lämmön ja sähkön voimaloissa on energiahake. Kotimaisen energiahakkeen lisäkorjuun ja ylipäänsä tuotannon varmistaminen odottaa nyt päättäjiltämme vähintään samantapaista sitoutumista kuin parikymmentä vuotta sitten, kun lisäydinvoiman varmistamiseksi kasattiin “risupaketti”.

Ilmastosyistä olemme nyt luopumassa turpeesta. Kotimaisesta turpeesta luopuminen arveluttaa. Tuskin kukaan haluaa taloutemme historian myöhemmin kertovan, että mitä nopeammin kotimaisesta turpeesta luovuttiin, sitä nopeammin kasvoi ulkomaan velka.

VELI POHJONEN

Forssan lehti. Mielipide. 2.3.2020