Kestävän kehityksen opin teki tunnetuksi Norjan taannoinen pääministeri Gro Harlem Brundtland. Hän totesi YK:n Brundtlandin komissiossa 1987 että "Kestävä kehitys on kehitystä, joka tyydyttää nykyhetken tarpeet viemättä tulevilta sukupolvilta mahdollisuutta tyydyttää omat tarpeensa."
Oppia noudattaen voimme hyödyntää luonnonvarojamme, kuten metsän puustoa, marjoja, riistaa, vesien kalakantoja tai vaikkapa soiden turvetta. Meidän tulee kuitenkin jättää kyseisiä luonnonvaroja tuleville sukupolville vähintään yhtä paljon, mieluusti enemmän, kuin aikaisemmilta sukupolvilta itse saimme.
Olemme jo muutamia vuosia olleet luopumassa turpeen hyödyntämisestä, ilmastosyistä. Korkeimmillaan, vuonna 2007 yhteiskuntamme sai energiaa turpeesta 105 petajoulea. Se oli seitsemän prosenttia koko energiastamme. Vuonna 2019 saimme turpeesta 49,8 petajoulea. Turpeen käyttö on puolittunut.
Myös turvetaloutta kannattaa tarkastella kestävän kehityksen opin mukaan.
Meillä on edelleen 6,7 miljoonaa hehtaaria rahkasammalen, sarojen ja suovarpujen kattamaa suoalaa. Niiden elävä pintakerros sitoo joka kesä hiiltä. Pinta-ala sisältää sekä ojittamattomat suot (4,1 miljoonaa hehtaaria) että paksuturpeiset, kertaalleen metsäojitetut suot.
Kun suon pintakasvit kasvavat normaalisti, turvetta kertyy maanpäällisestä biomassasta karikkeena ja maanalaisesta biomassasta hienojuurina. Geologisen tutkimuskeskuksen (GTK) 2009 laskelman mukaan keskimääräinen suohehtaarimme kasvoi turpeena 1,02 kuivatonnia vuodessa.
Luonnonturpeen hehtaarikasvu on 10-20 prosenttia turvepellolle viljellyn rehuheinän maanpäällisen kuivabiomassan vuosituotoksesta. Turpeen kasvu vertautuu myös viljellyn rahkasammaleen kasvuun. Luonnonvarakeskuksen 2015 laskelman mukaan rahkasammaleen tuotannossa oleva suo kasvaa 2-5 kuivatonnia vuodessa hehtaarilla.
Turpeeksi maatuneesta kuivabiomassasta, kuten kaikesta biomassasta pyöreästi puolet on alkuainehiiltä. GTK:n 2009 normituksessa keskimääräinen nieluvirta Suomen soille oli 0,51 tonnia alkuainehiiltä vuodessa hehtaarille.
Kivihiilivoimalan tavoin turvevoimala aiheuttaa päästöjä, hiilivirran taivaalle. Vuoden 2019 turpeen käytön hiilivirta taivaalle oli 1,61 miljoonaa tonnia. Yhtä suohehtaariamme kohti se oli 0,24 tonnia alkuainehiiltä vuodessa.
Turpeen polton päästövirta oli vajaa puolet soihin päätyvästä hiilen nieluvirrasta. Näin tarkastellen Suomen suot kerryttävät tänään turvetta hieman yli kaksi kertaa polttoa enemmän.
Turvetuotannon jättösuot palaavat hiilen nieluvarastoiksi. Tuotannon loputtua ne metsitetään, mieluiten lyhyen kierron lehtipuilla. Suopohjat siementyvät hieskoivun ja männyn sekametsiksi itsestäänkin.
Kasvaessaan suopohjan puusto rupeaa keräämään ilmakehästä hiiltä. Sitä kertyy paitsi lehtiin, neulasiin ja runkoihin, myös juuriin. Osa hienojuuria lakastuu vuosittain juurikarikkeeksi. Juurikarike maatuu aikaa myöten tavalliseksi metsäsaraturpeeksi.
Koko suoluonnon osalta turpeen hyödyntämisen vaikutus ei ole maassamme hälyttävä. Turpeen nimeäminen uusiutuvaksi luonnonvaraksi voi silti särähtää korvaan. Suomen turvetalous seuraa kuitenkin luonnonvarojen käytön kestävän kehityksen periaatetta. Hyödyntämisestä huolimatta voimme jättää tuleville polville enemmän turvetta, kuin mitä edelliseltä polvelta itse saimme.
Gro Harlem Brundtlandin oppi toteutuu.
VELI POHJONEN
Savon Sanomat. Mielipide. 31.3.2020
No comments:
Post a Comment