Peltohaketta viljelemällä – "Hakemenetelmässä on jäljellä enää yksi pullonkaula"

Peltohake, hakepaju ja biopolttoaine ovat maatalouden uusia käsitteitä. Peltohakkeeksi nimetty tuote on 3–5 vuoden vanhaa pellolla viljeltävää polttoainetta. Peltohake sekoitetaan voimalassa metsähakkeeseen.

Hakemenetelmä on puun korjuun merkittävimpiä viime vuosikymmenten keksintöjä. Hakemenetelmässä runkomainen puu muuntuu jo korjuuketjun alkupäässä hakkeeksi, massatuotteeksi, jonka kuljetus ja siirtely ovat runkojen käsittelyä helpompaa. Yksinpuin käsittelystä pääsee eroon. Sen korvaa sadon joukkosiirtely, aivan kuin viljan tuotannossa tapahtui, kun leikkuupuimuri syrjäytti viikatteen.

Hakemenetelmässä on jäljellä enää yksi pullonkaula: puut pitää metsässä edelleen kaataa ja siirtää kannolta hakkuriin runko rungolta. Pienpuille se on työnä kevyttä, mutta toivottoman hidasta – ja toivottoman kallista. Viljelty hakepaju poistaa viimeisen pullonkaulan.

Hakepaju tuotetaan konein. Se viljellään täysmuokatulle pellolle. Istutuskone sylkee pistokkaat riveihin, kuin perunan.

Hakepajun lannoittaminen ja kasvinsuojelu eivät koneiltaan poikkea muusta peltoviljelystä. Määrältään lannoituksen tarve on kuitenkin alle puolet ja kasvinsuojelun tarve alle kymmenesosa yksivuotisten viljelykasvien tarpeesta.

Hakepajun konekorjuu on jo ratkaistu. Hakepuimurit on kehitetty kolmesta peruskoneesta: itsekulkevasta maissin tarkkuussilppurista, sokeriruo’on puimurista ja maataloustraktoriin kiinnitettävästä niittosilppurista.

Hakepaju puidaan alku- ja kevättalvella, kun maa on roudassa, mutta lumipeite ei ole kovin syvä (alle 30–50 senttiä). Peltohakkeen korjuukausi kestää 100 päivää, marraskuusta vappuun, lumipeitteen säätelemänä.

Hakepajusta voi luoda myös ekologisen haravan. Peltoviljelystä jokiin ja järviin valuvat typpi ja fosfori ovat maatalouden kasvava ongelma. Tässä voi olla viljelypajulle energiaa merkittävämpi tuotannon rako.

Pajulla on tiheä juuristo. Eteläisten pajujen kasvukausi ulottuu toukokuusta lokakuulle. Kaikista viljeltävistä maakasveista pajun juuret imevät maasta vettä ja sen mukana ravinteita tehokkaimmin ja pisimpään kasvukauden aikana. Viljelemällä pajua suojakaistoiksi järvien ja jokien rantapelloille, 5–10 metrin vyöhykkeiksi vasten rantaviivaa, veteen karkaavat ravinteet voi pysäyttää pajun juuriin.

Hakepajun viljely on osa suljettujen kiertojen tulevaisuutta, millä vesistöihin ja kaatopaikoille joutuvat ravinteet palautetaan hyötykäyttöön. Voimalan tuhka on eräs palautettavia aineita. Sen voi, ja se tulisi palauttaa viljelyn kiertoon. Energialähteeksi kasvatettavat metsät soveltuvat lannoitettaviksi tuhkalla ja muilla luonnollisilla jätteillä.

Lyhyt kiertoaika, maisema-arvot, työllisyys ja bioenergian tuotanto tulevat vaikuttamaan peltojen metsityspäätöksiin entistä enemmän. Ei kaikkea maisemaa haluta kuuselle; säännöllisesti hoidettavalla ja korjattavalla viljelypajulla kulttuurin leima säilyy.

Ehkä jo kymmenen vuoden kuluttua peltoa tarvitaan taas viljan ja rehun tuotantoon. Nykykonein pajuviljelmän voi kyntää korjuun jälkeen viljamaaksi lähes yhtä nopeasti kuin nurmen.

Mitä lyhyempi on kiertoaika, sitä enemmän metsityspuulaji työllistää. Ja biopolttoaineen merkitys kasvaa nykyään kohisten. Siksi peltohaketta kasvava ja ympäristöä hoitava viljelypaju on varteen otettava vaihtoehto peltojen metsityksessä.

Veli Pohjonen

Iisalmen Sanomat. Mielipidekirjoitukset 2.10.2019