Joko Suomen olisi aika siirtyä sanoista tekoihin

Kivihiilen korvaaminen metsähakkeella tai puupelleteillä on ollut sekä Ruotsin että Suomen tavoitteena vuosikausia, ellei pari, kolme vuosikymmentä. Eniten lämpöä tarvitsevat, molempien maiden pääkaupunkiseudut ovat tässä esimerkkejä. Tukholma aloitti kivihiilestä luopumisen 1990-luvulla. Samoihin aikoihin Helsingin seutu aloitti muutoksen pohdinnan myös.

Suomessa metsähake lasketaan lisäksi jatkossa polttoturpeen korvaajaksi, pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Tämän pitäisi alkaa näkyä energiatilastoissamme.

Ruotsissa tilastokeskus on raportoinut metsähakkeen käytön maan lämmön tuotannossa vuodesta 1990. Vuoden 2017 lukema oli 5,7 -kertainen alkulukemaan verrattuna. Nousu on jatkunut melko tasaisena. Se jatkunee samalla menolla, Ruotsin ryhdikkäiden ilmastolupausten saatossa.

Suomessa tilastokeskus on raportoinut metsähakkeen käytön vuodesta 2000. Aloitimme hieman Ruotsia jäljessä, mutta meillä metsähakkeen nousu oli suhteellisesti nopeampaa kuin naapurissa. Vuoden 2017 lukemamme oli 9,1 –kertainen vuoden 2000 lukemaan verrattuna.

Ruotsin ja Suomen metsähakkeen käytössä on kuitenkin kummallinen ero. Kun Ruotsi parhaillaan jatkaa määrätietoista metsähakkeen nostoa, Suomessa metsähakkeen energiakäyttö kääntyi laskuun vuonna 2013. Mistä tämä ero mahtaa johtua?

Voisiko se johtua samoihin aikoihin kohutusta risupaketistamme? Jo sana risupaketti viestii siitä, että paketin laatijat eivät tainneet ottaa metsähaketta tosissaan.

Käsite risupaketti on peräisin vuoden 2002 väittelystä, tarvitsemmeko viidettä ydinvoimalaa vai emme. Risupaketti koottiin bioenergian, etenkin metsähakkeen tukilupaukseksi.

Risupaketilla viides ydinvoimala (Olkiluoto kolmonen) saatiin eduskunnassa lopulta läpi. Kansanedustajathan olivat vuonna 1992 sen yllättäen kaataneet. Risupaketilla ajettiin myöhemmin eteenpäin myös Fennovoiman ydinvoimahanketta Pyhäjoella.

Vuoden 2002 risupaketti oli vielä sanahelinää. Se ei sisältänyt tavoitteita, esimerkiksi sitä kuinka energiapuun määrää kuutioissa oli määrä lisätä vuosien saatossa.

Tavoitteet risupaketille eduskunta naulitsi vasta 2010. Silloin sähköksi tai lämmöksi poltettavan metsähakkeen kokonaismäärä oli 6,9 miljoonaa kiintokuutiota vuodessa. Risupaketin lupausten pohjalta tavoitteeksi tuli nostaa metsähakkeen vuosikäyttö vuoteen 2020 mennessä tasolle 13,5 miljoonaa kiintokuutiota.

Vuoteen 2013 asti etenimme tällä, Ruotsin nousua muistuttavalla linjalla. Pääsimme kokonaistasolle 8,7 miljoonaa kuutiota.

Vuoden 2013 jälkeen risupaketti jostain syystä rapistui. Metsähakkeen käyttö kääntyi lievään laskuun. Vuonna 2018 metsähaketta käytettiin kaikkiaan tasan kahdeksan miljoonaa kuutiota. Tällä menolla jäämme selvästi alle vuoden 2020 tavoitteen (13,5).

Ruotsi jatkaa ryhdikkäällä, kivihiilestä luopuvalla bioenergian tiellä. Joko Suomen olisi aika ryhdistäytyä, myös siirtyä kivihiilestä luopumisessa sanoista tekoihin? Ja siirtyä käyttämään bioenergiasta ryhdikkäämpää sanaa kuin risupaketti.

VELI POHJONEN

Sydän-Satakunta. Mielipide. 24.10.2019.