Piiskaa vai porkkanaa ilmastokamppailuun

Alati kiihtyvään ilmastokamppailuun esitetään yhä useammin piiskoja. Puhumme lihansyönnin verottamisesta tai suopeltojen viljelystä luopumisesta. Ääritapauksessa karjatilalliselle on ehdotettu sakkomaksua, jos hän raivaa lisäpeltoa karjalukunsa kasvun myötä.

Ilmastokamppailuun löytyy myös porkkanoita. Niistä Suomelle laaja-alaisin ja siten yksi vaikuttavimpia on metsätilallisen harjoittama hiilimetsänhoito ja siitä maksettava ansiotulo.

Ilmasto odottaa hiilimetsänhoitoa

Ilmastokamppailu on jo vuosikausia yrittänyt rajoittaa fossiilipolttoaineiden päästöjä. Ilmakehän hiilidioksidin jatkuva nousu osoittaa, että menetelmä ei yksin riitä. Tarvitsemme avuksi kasvuisia metsiä ja niihin hiiltä sitovaa metsänhoitoa.

Hiilimetsänhoitoa mitataan kahdella luvulla: hiililuku ja nieluvirta. Hyvä hiilimetsänhoito tavoittelee niille molemmille korkeita ja mieluusti koko ajan nousevia arvoja.

Biologinen hiilidioksidi on paras siepattava

Kansainvälinen ilmastopaneeli (IPCC) tiivisti lokakuun 2018 kohuraportissaan ilmaston muutoksen torjunnan maapallolla kolmeen keinoon. Ensiksi, fossiilisten polttoaineiden käyttöä on edelleen vähennettävä. Toiseksi, hiilen nieluiksi kasvavia metsiä on viljeltävä lisää.

Kolmas keino on haastavin lähitulevaisuudelle: ”Hiilidioksidin talteenotto ja varastoiminen bioenergian käytön yhteydessä”. Se sai raportissa lyhenteen BECCS (Bio-Energy with Carbon Capture and Storage). Maapallolla on parhaillaan kuusi toimivaa BECCS-hanketta, Suomessa ei toistaiseksi yhtään.

Kiertotalouteen tehoa, uutta maaluokkaa tarvitaan

Ihmiselle kiusallisten jätteiden kierrätyksestä on tullut yhä haastavampi ongelma. Jäteveden laitokset tehostuvat. Uudet biotuotetehtaat ovat entistä puhtaampia. Mutta mitä kirkkaampana saamme veden vesistöihin, sitä enemmän meille jää ravinnepitoista kiinteää jätettä, lietteenä tai osin kompostoituna.

Jäteliete voi sisältää ihmiselle hankalia jäänteitä, niin myrkyllisinä alkuaineina kuin kiusallisina bakteereina. Tuorein ongelma ovat mikromuovin palaset.

Lietteen levitys ruoka- tai rehupelloille ei ole enää ratkaisu.

Biologinen hiilidioksidi on paras siepattava

Kansainvälinen ilmastopaneeli IPCC tiivisti jo lokakuun 2018 kohuraportissaan ilmastonmuutoksen torjunnan maapallolla kolmeen keinoon.

Fossiilisten polttoaineiden käyttöä on määrätietoisesti vähennettävä. Niistä tulee jatkuvasti kolme neljäsosaa ilmastoa lämmittävästä hiilidioksidista.

Toinen keino, johon elokuun 2019 raportti painottui, liittyy maankäytön muutoksiin. Käytännössä hiilen nieluiksi kasvavia metsiä on viljeltävä maapallolle lisää. Suomesta esitetty Saharan metsityshanke sai uutta pontta.

Energiapuu vahvistuu ilmastokamppailussa

Ilmastokamppailu käy yhä kuumempana. Päästömaksulla korotetun kivihiilen hinta nousee. Lämpö- ja sähkövoimalat etsivät uusiutuvaa vaihtoehtoa. Vahvin on energiapuu.

Energiapuun kauppaa ohjaa talouslaskennan varjohinta. Puunsa myyntiin korjanneelle se on ylin kuutiohinta, minkä voimala suostuu maksamaan tienvarteen pinotusta pienpuusta. Voimalalle puusta saatavan energian on oltava hivenen kivihiiltä halvempaa.

Varjohinta on kahden osan summa. Perusosa tulee kivihiilen satamahinnasta maailmalla ja lisäosa hiilidioksidin päästömaksusta.

Biologinen hiilidioksidi kannattaa siepata talteen

Kansainvälinen ilmastopaneeli (IPCC) tiivisti lokakuun 2018 kohuraportissaan ilmaston muutoksen torjunnan kolmeen keinoon. Ensiksi, fossiilisten polttoaineiden käyttöä on edelleen vähennettävä. Toiseksi, hiilen nieluiksi kasvavia metsiä on viljeltävä lisää. Kolmas keino on vähemmän tunnettu: ”Hiilidioksidin talteenotto ja varastoiminen bioenergian käytön yhteydessä”.

Hiilidioksidin talteenoton ja varastoimisen varhainen esittäjä oli italialainen systeemianalyysin tiedemies Cesare Marchetti. Hän julkaisi 1977 mielikuvituksellisen suunnitelman. Siepataan hiilidioksidi Euroopan voimaloista. Kerätään se maakaasuputkiston kaltaiseen verkkoon. Johdetaan hiilidioksidi Välimeren suulle ja pumpataan Atlantin pohjaan. Paineessa hiilidioksidi nesteytyy ja varastoituu syvänmeren pohjassa ikuisesti.

Kiertotalous odottaa omaa maaluokkaa

Ihmiselle kiusallisten jätteiden kierrätyksestä on tulossa 2020-luvulla yhä suurempi ongelma. Jäteveden laitokset tehostuvat. Mutta mitä puhtaampana saamme veden vesistöihin, sitä enemmän meille jää ravinnepitoista kiinteää jätettä, lietteenä tai osin kompostoituna. Se voi sisältää ihmiselle haitallisia aineksia, niin alkuaineina kuin bakteereina. Jätelietteen levitys ruoan tuotannon pelloille ei ole enää ratkaisu.

Biomassan energiakäyttö lisääntyy. Perinteisellä hakkeella ja pelletillä käyvistä lämpövoimaloista tulee yhä enemmän tuhkaa. Se sisältää usein niin paljon kadmiumia, että nykyisten ympäristösäännösten mukaan tuhkaa ei voi levittää ruoan ja rehun tuotannossa olevaan peltoon. Tällainen tuhka ei sovellu luonnonmetsiinkään, jotka tuottavat ihmisille marjoja, sieniä ja riistaa.

Tuhkat kannattaa viedä jatkossakin pesästä

Uuden biotalouden keskeinen osanen on kiertotalous. Alkuaineet, esimerkiksi typpi ja fosfori on määrä kierrättää jokapäiväisessä taloudessamme eikä kerryttää haitallisiksi jäämiksi. Kyseessä on Suomen maaseudulla jo pitkään edennyt kehityskulku.

Kiertotalouden vanhin iskulause on: ”Viekää tuhkatkin pesästä”. Sanonta tulee 1600-luvun salpietariverosta. Veron taustalla oli Ruotsin jatkuva sodankäynti Euroopassa. Kruununvoudeilla oli ehtymätön tarve hankkia ruutitehtaille raaka-ainetta.

Tuhka oli tärkeä ennenkin

Uuden biotalouden keskeinen osanen on kiertotalous. Alkuaineet, esimerkiksi typpi ja fosfori on määrä kierrättää jokapäiväisessä taloudessamme eikä kerryttää haitallisiksi jäämiksi. Kyseessä on maaseudullamme jo pitkään edennyt kehityskulku, karjanlannan kierrätys.

Kiertotalouden vanhin iskulause ”viekää tuhkatkin pesästä” tulee 1600-luvun isäntämaamme Ruotsin keräämästä salpietariverosta. Veron taustalla oli Ruotsin jatkuva sodankäynti Euroopassa. Kruununvoudeilla oli ehtymätön tarve hankkia ruutitehtaille raaka-ainetta.

Hiilimetsänhoitoa Kanta-Hämeen metsätiloilla

Hiilimetsänhoito on noussut Suomessa ja koko EU:n tasolla puheenaiheeksi etenkin kansainvälisen ilmastopaneelin (IPCC) lokakuun 2018 kohuraportin jälkeen. Paneeli ei enää usko, että ilmakehän hiilidioksidin nousun saa pysähtymään pelkästään päästöjen vähentämisellä. Sen rinnalle tarvitaan hiiltä biomassaansa sitovaa metsänhoitoa sekä uuden sukupolven bioenergiaa.

Hiilimetsänhoito mittaa kahta suuretta, hiililuku ja nieluvirta. Niille molemmille tavoitellaan korkeita ja mieluusti koko ajan nousevia arvoja.

Tarvitsemme kierrätyspeltojen maaluokan

Ihmiselle kiusallisten jätteiden kierrätyksestä on tullut yhä haastavampi ongelma. Jäteveden laitokset tehostuvat. Mutta mitä puhtaampana saamme veden vesistöihin, sitä enemmän meille jää ravinnepitoista kiinteää jätettä, lietteenä tai osin kompostoituna. Se voi sisältää ihmiselle hankalia jäänteitä, niin myrkyllisinä alkuaineina kuin kiusallisina bakteereina. Jätelietteen levitys ruokapelloille ei ole enää ratkaisu.

Hakkeella ja pelletillä käyvistä lämpövoimaloista tulee yhä enemmän tuhkaa. Se sisältää usein niin paljon kadmiumia, että nykyisten ympäristösäännösten mukaan tuhkaa ei voi levittää ruoan ja rehun tuotannossa olevaan peltoon. Tällainen tuhka ei sovellu luonnonmetsiinkään, jotka tuottavat ihmisille marjoja, sieniä ja riistaa.

Maatalouttamme tulisi monipuolistaa

Neljännesvuosisadan ajan maataloutemme on hiipunut. Kesämatkaaja huomaa sen Pohjois-Suomen karjatalousalueilla. Näemme joukoittain rapistuvia tai jo autioituneita, aiemmin nurmen ja karjan ketjuun pohjautuneita maatiloja.

Karjataloutemme vaurauden jaksot ovat perustuneet itävientiin. Muutos alkoi jo kaskiajan jälkeen, kun peltojen yksipuolinen viljatalous laveni nurmitalouteen. 1860-luvun nälkävuosien jälkeen karjataloudesta tuli Venäjän viennin osa. Vienti kuitenkin pysähtyi kolmeen kertaan: neuvostojoukkojen otettua tsaarilta vallan 1917, talvisodan puhjettua 1939 ja Venäjän vallattua Krimin niemimaan 2014.

Vehnän poliittinen merkitys kasvaa

Vehnä on peltopinta-alaltaan ihmiskunnan tärkein ruokavilja. Vehnä on myös maailmanpoliittisesti painavin viljamme.

Vehnä on taustalla esimerkiksi Pohjois-Afrikassa ja Lähi-idässä kymmenen vuotta sitten alkaneessa ja edelleen jatkuvassa kuohunnassa. Väkirikkaissa arabimaissa väestön tuloista suurin osa kuluu aivan jokapäiväiseen vehnäleipään. Kun hallitsijat eivät pysty pitämään ruoan hintaa kurissa, työttömät nuoret nousevat kapinaan. Ruokaturvan putoaminen ja lopulta nälkä ajaa heidät ääriterroristien järjestöihin.

Energiapuun asema vahvistuu

Ilmastokamppailu käy yhä kuumempana. Päästömaksulla korotetun kivihiilen hinta nousee. Lämpö- ja sähkövoimalat etsivät uusiutuvaa vaihtoehtoa. Vahvin on energiapuu.

Energiapuun kauppaa ohjaa talouslaskennan varjohinta. Puunsa myyntiin korjanneelle se on ylin kuutiohinta, minkä voimala suostuu maksamaan tienvarteen pinotusta pienpuusta. Voimalalle puusta saatavan energian on oltava hivenen kivihiiltä halvempaa.

Biorangan viljely on edullisempaa kuin keräily

Ensiharvennusta odottavat metsämme kasvavat massoittain pienpuuta, mikä ei ole vielä turvonnut paperipuun mittaan. Uuden ajan biotalous, esimerkiksi autojemme tuleva biopolttoneste laskee paljolti pienpuun varaan. Raaka-ainevalikoimaan on syntynyt käsite bioranka.

Bioranka on tyypillisesti tyveltään alle kymmensenttistä. Karsittuna siitä maksettiin alkuvuodesta 2019 tien varressa 25,5 euroa kiintokuutiolta. Puolet hinnasta tulisi olla omaa palkkaa metsäänsä kasvattavalle, ja toinen puoli koneurakoitsijan palkkaa pienpuun korjaajalle.

Hiipunut maataloutemme odottaa vaihtoehtoja

Neljännesvuosisadan aikana maataloutemme hiipui. Sen huomaa Sisä-Suomen karjatalouden alueilla matkaava. Näet joukoittain rapistuvia tai jo autioituneita, aiemmin nurmen ja karjan ketjuun pohjautuneita maatiloja.

Karjataloutemme vauraat vaiheet ovat pitkään perustuneet itävientiin. Muutos alkoi 150 vuotta sitten. Taannoinen peltojen yksipuolinen viljatalous muuttui enemmän nurmitaloudeksi. 1860-luvun nälkävuosien jälkeen karjataloudesta kehitettiin Venäjän viennin tuottoisa osa.

Biomassaa etanoliksi, viljely elvyttäisi maatalouttamme

Neljännesvuosisadan ajan maataloutemme on hiipunut. Näemme joukoittain rapistuvia tai jo autioituneita, aiemmin nurmen ja karjan ketjuun pohjautuneita maatiloja.

Karjataloutemme vaurauden jaksot ovat perustuneet itävientiin. Muutos alkoi kaskiajan jälkeen, kun peltojen yksipuolinen viljatalous laveni nurmitalouteen. 1860-luvun nälkävuosien jälkeen karjataloudesta tuli Venäjän viennin osa.

Itävientimme kuitenkin pysähtyi kolmeen kertaan: neuvostojoukkojen otettua tsaarilta vallan 1917, talvisodan puhjettua 1939 ja Venäjän vallattua Krimin niemimaan 2014.

Lisää puuta - lisää metsänviljelyä

Kevään eduskuntavaalien metsäkiistelyissä nousi esiin metsiemme tuleva mahdollinen kasvuluku 150 miljoonaa kuutiota vuodessa. Luku saattaa tuntua hurjalta. Kiistely kun käytiin etupäässä siitä, voimmeko jatkaa hakkuita nykyisellä tasolla (72,4 miljoona kuutiota vuonna 2017) vai voimmeko nostaa hakkuut tasolle 80 miljoonaa kuutiota vuodessa. Tai pitäisikö meidän äärimmäisessä tapauksessa vähentää hakkuita 60 miljoonaan kuutioon vuodessa.

Hakkuiden ylärajan määrittämiseksi olemme saaneet ohjeen jo vuonna 1713. Kestävän metsätalouden oppi-isä, saksalainen Hans Carl von Carlowitz opetti klassiseksi jääneessä ohjekirjassaan: ”Puuta ei saa hakata enempää kuin metsät kasvavat”.

Tulevat metsämme tuuhettuu

Suositun kansanlaulumme Karjalan kunnailla sanoittaja Valter Juva tuli antaneeksi jo 1902 vihjeen tulevien vuosikymmenten metsäkiistelyihin. Sanoituksessaan hän totesi, että ”jo Karjalan koivikot tuuhettuu”.

Tänään kinaamme siitä voiko metsiemme hakkuu jatkua nykyisellä tasollaan 72,4 miljoona kuutiota (vuonna 2017) vai voimmeko nostaa hakkuut tasolle 80. Tai pitäisikö meidän äärimmäisessä tapauksessa vähentää hakkuita 60 miljoonaan kuutioon vuodessa.