Onko meillä edessä puupula?

Nyt kun teollisuus suunnittelee ja rakentaa uusia biotuotteen tehtaita Äänekoskelle, Kemijärvelle, Kemiin ja Kuopioon, puun riittävyys on alkanut puhuttaa. Pula puusta ei johdu puun määrästä tai kasvusta metsissämme, sen osoittaa Luonnonvarakeskuksen uusin metsälaskenta.

Pula johtuu siitä, että yhä suurempi osa perhetiloja on muuttunut taannoisista metsän kasvatustiloista tämän päivän metsän omistustiloiksi. Samoin kuin osakesäästäjä on haluton myymään osakkeitaan, metsän omistustila on usein haluton myymään puutaan.

Bioteollisuus on ollut huolissaan ennenkin. Vuonna 1953 vuorineuvos Ralph Erik Serlachius ja professori Risto Sarvas toivat Tanskasta 5000 kappaletta nopeakasvuisen viljelypajun pistokkaita. Viljelystä kaavailtiin lisää sellun raaka-ainetta. Sellupajun koekasvatus kesti yli kymmenen vuotta, mutta ei edennyt vielä käytäntöön.

Puuta söi sotien jälkeen myös biotalouden varhainen esiaste, monilajinen tuotepaletti. Sulfiittisellun tehtailla puusta tehtiin lisätuotteena etanolia. Se tunnettiin kansan keskuudessa tikkuviinana ja Alkon tiskillä Karhu-viinana. Nyt tuote on nimetty bioetanoliksi.

Puun riittävyys oli taustalla 1960-luvulla, kun metsäteollisuus siirsi painopisteensä kemiallisen sellun keitosta puun kuumahiertämiseen, ja siitä edelleen aikakauslehtien tyyppiseen paperiin. Kun pyöreää puuta kuluu 5,5 kuutiota tonniin kemiallista massaa, mekaaninen massa syö vain 2,6 kuutiota. Tehdään siis vähästä puusta enemmän paperia hiertämällä, sanottiin.

Puuvajeen pelko kasvoi edelleen 1970-luvun alussa. Suomen Itsenäisyyden Juhlavuoden Rahasto (Sitra) rahoitti viisivuotisen lyhytkiertopuun kasvatus- ja käyttöprojektin. Viljelykokeita perustettiin eri puolille maatamme, pohjoisimmat Muhoksen koeaseman alueille.

Pisimmälle Sitran kokeista näki MTK:n puheenjohtaja Veikko Ihamuotila, itsekin maineikas metsänkasvattaja. Hän ehdotti 1977, että maa- ja metsätaloustuottajat reivaisivat suuntaa ja alkaisivat viljellä sopivilla pelloillaan puuta biomassaksi. Ihamuotilan kannanotolla oli vahva vaikutus siihen, että Kannukseen perustettiin vuonna 1979 Energiametsäkoeasema.

Nykyinen puuvarojen riittää – eipäs riitä väittely muistuttaa aikaisempien vuosikymmenten metsäkohuja. Tutkimuksella on ollut tapana vastata kohuihin kehittämällä uutta metsänviljelyä. Niin soisi tapahtuvan nytkin.

Tilanne on kuitenkin päinvastainen. Metsäntutkimuslaitos eli Metla sulautettiin vuoden 2015 alussa valtakunnalliseen Luonnonvarakeskukseen. Alueellisten koeasemien lakkautus alkoi. Viimeksi näin kävi Kannuksen energiametsäkoeasemalle, huhtikuussa 2017.

Metla tunnettiin alun perin nimellä Metsätieteellinen koelaitos. Se pohjautui alueellisten koeasemien verkkoon. Niiden yhteinen tavoite oli selvittää koeviljelyllä miten metsänkasvattajat, etenkin perhetilat voivat tuottaa lisää puuta teollisuudelle. Tavoite on edelleen tarpeen.

Biotuotetehtaat tarvitsevat tuekseen 2010-luvun perhetilojen metsäviljelmiä. Etämetsän omistustilojen puun varaan biotalous ei voi perustua.

Veli Pohjonen

Keskipohjanmaa. Mielipide. 8.6.2017