Metsien kasvu kohenee

– pohjoinen lintukoto ei silti tavoitteemme

Olemmepa kasvihuoneilmiöstä mitä mieltä tahansa, metsätaloudelle siitä näyttää koituvan etua. Metsien kasvu kohenee. Ilmiö seuraa kolmea muuttunutta tekijää: lämpötilaa, hiilidioksidia ja typpeä. Suhteellisesti muutokset ovat suurimmat Pohjois-Suomessa, Lapissa ja ylipäänsä lähellä metsänrajaa. Aihetta tutkitaan muun muassa Helsingin yliopiston Värriön tutkimusasemalla.

Eniten puhuttaa lämpötila ja sen vaikutus kasvukauteen. Metsäluonto mittaa kasvukauden alkamista, etenemistä ja pituutta eri tavalla kuin ihmisen kello tai päivyri. Puiden kellon nopeutta vauhdittaa lämpötila. Ajan yksikkönä käytetään astepäivää (dd, degree days), jota myös lämpösummaksi kutsutaan.

Kasvukausi pitenee Värriön tutkimusasemalla. Mittausten alussa 1975 vuosivaihtelusta puhdistettuja astepäiviä oli 559 kappaletta. Vuonna 2006 olimme tasolla 782 astepäivää. Nousua on 40 prosenttia.

Turhaan lämmenneistä kesistä ei puhuta. Metsänraja nauttii nyt yli kolmanneksen pitemmistä kasvukausista kuin 30 vuotta sitten. Sen huomaa nuorten mäntyjen latvakasvaimissa. Erityisen selvästi se näkyy puiden paksumpina vuosilustoina.

Ilmakehässä on hiilidioksidia 380 miljoonasosaa. Pitoisuus on vähäinen, kuin oluttölkki kuutiossa. Silti hiilidioksidi on tunnettu tehokaasu.

Tarkin hiilidioksidin mittaus on käynnissä Muonion Sammaltunturissa. Ilmatieteen laitos asensi mittarit 1998 häiriöttömään ja saasteettomaan paikkaan niin, että asutus, liikenne tai lähimetsät eivät vaikuta tuloksiin. Heti ensimmäisen kuuden mittausvuoden aikana hiilidioksidin pitoisuus nousi 10 miljoonasosaa.

Pisimpään pohjoista hiilidioksidia on mitattu Alaskan pohjoiskärjessä. Kun mittaus alkoi 1973, pitoisuus oli 330 miljoonasosaa. Nyt nousua on 50 miljoonasosaa eli viisitoista prosenttia. Ilmakehä on tehosekoitin, ja sama hiilidioksidin nousu nähdään koko maapallolla. Nouseva hiilidioksidi vaikuttaa metsien kasvuun lannoitteena.

Maaperän typpipitoisuus on nousussa, kahta kautta. Ensimmäinen, jo vuosikymmeniä vaikuttanut tekijä on energiatuotanto.

Energiateollisuus ja liikenne lisäävät ilmakehään typen oksideja. Ne satavat metsämaahan sadeveden myötä typpilannoitteena, sitä runsaampana mitä lähempänä kaupunkeja, voimaloita, liikennettä ja teollisuuslaitoksia metsä kasvaa.

Toinen typpitekijä on vähemmän tunnettu. Ilmaston lämmetessä, kasvukauden pidetessä ja maaperän routajakson lyhetessä maan humus alkaa hajota entistä nopeammin.

Humuksen hajotessa maaperän veteen vapautuu typpeä, typen suoloina. Puut vastaavat siihen kiihtyvällä kasvulla.

Maaperän typen lisääntyminen voi olla aikaa myöten pohjoisille metsille ilmaston muutoksen vaikuttavin seuraamus. Vielä puutteellisesti tunnettu ilmiötä tutkitaan muun muassa Värriössä.

Koko Suomen metsät kasvavat jo paremmin. Kun keskikasvumme vuonna 1972 oli 2.5 kuutiota vuotta ja hehtaaria kohti, vuonna 2001 kasvua oli jo 4,2 kuutiota. Nousua tuli 30 vuodessa 68 prosenttia.

Vaikka mukana on hyvää metsänhoitoa, myös ilmaston muutos vaikuttaa. Merkit viittaavat siihen, että metsänkasvu kohenee ilmaston muutoksen myötä vielä entisestään.

Mutta voimmeko nauttia hyvällä omallatunnolla kohenevasta metsänkasvustamme, jos ilmaston muutos johtaa toisaalla maapallolla kuivuuteen, tulviin, pyörremyrskyihin, nälänhätään ja kurjuuteen? Emme voi, pohjoinen lintukoto ei voi olla tavoitteemme, jos se johtaa tällaisiin ongelmiin muualla.

Ilmaston muutoksen koko maapallon laajuinen torjunta on ja pysyy ihmiskunnan yhteisenä tavoitteena. Myös Suomen metsätalous voi osallistua siihen.

Metsätalouden osa ilmastotalkoissa on mutkaton, sillä koheneva metsänkasvu tuottaa paljon energiapuuta. Juuri energiapuun korjuuta, jalostusta, käyttöä ja vientiä tulisi nyt edistää. Se syrjäyttää fossiilisia polttoaineita ja vähentää juuri niitä hiilidioksidin päästöjä, jotka ovat ilmaston muutoksen taustalla.

Veli Pohjonen.

Iisalmen Sanomat. Artikkeli. 15.3.2007.