Hakepajua ei tulisi unohtaa

Syksyn 2005 maatalouspoliittinen selonteko reivasi peltoviljelymme linjaa enemmän kuin mikään muu toimi sitten liittymisemme Euroopan unioniin. Bioenergian viljely otettiin uuden maatalouden painoalaksi. Maatalousministeri oli valmis osoittamaan neljäsosan Suomen runsaasta kahdesta miljoonasta peltohehtaarista energiakasveille.

Eniten on ollut puhetta 1990-luvulla viljelyyn kehitetystä ruokohelvestä. Se ei ole kuitenkaan ainut vaihtoehto. Meillä on pitkäaikainen kokemus myös hakepajusta.

Ajatuksen hakepajun viljelystä toivat Suomeen metsäjohtaja Ralph Erik Serlachius ja professori Risto Sarvas vuonna 1953. Heillä oli aavistus, että pienpuun riittävyydestä voi vielä tulla laajentuvalle selluteollisuudellemme ongelma.

Sama riittävyyden pelko putkahti esiin taas 2000-luvun alussa. Lämpövoimalat ovat alkaneet ostaa pienpuuta yhä enemmän metsähakkeena. Metsäväki on huolissaan, että pian vain tukkipuu voi kilpailla hinnallaan bioenergian kanssa.

Huoli on aiheellinen. Esimerkiksi vuonna 2005 kaikesta myynnissä olleesta metsähakkeesta seitsemän prosenttia oli peräisin paperipuun mitat täyttävistä rungoista.

Serlachius ja Sarvas ostivat Tanskasta 5000 nopeakasvuisen, alun perin tynnyrin vanteiksi viljellyn pajun pistokasta. Ne viljeltiin Helsingin pohjoispuolelle, Ruotsinkylään, missä Sarvas seurasi niiden kasvua ja talvenkestoa parinkymmenen vuoden ajan.

Viljelytutkimus tiivistyi 1970-luvun lopulla, ensimmäisen öljykriisin jälkeen. Hakepajua tarvittiin ensimmäisen kerran bioenergiaksi.

Keväällä 1978 professori Olavi Huikari järjesti 4H-järjestön kanssa kilpailun, kuka kerholainen löytää pisimmän pajunvesan, missä se kasvaa ja mitä lajia se on. Tavoite oli kotimainen, nopeakasvuinen ja samalla talvenkestävä jalostuksen emopuu, jonka voi risteyttää Tanskasta tuodun vannepajun kanssa.

4H – kilpailulla oli valtava menestys. Kerholaiset lähettivät vesalähetyksiä Metsäntutkimuslaitokseen satoja. Vesat leikattiin pistokkaiksi ja viljeltiin Kannukseen, johon Huikarin aloitteesta perustettiin Energiametsäkoeasema (myöhemmin Kannuksen tutkimusasema).

Tutkimus laajeni pajulajikkeiden valinnasta kasvatuskokeisiin 1983, kun Fortum (silloinen Imatran Voima) aloitti bioenergiatutkimuksen Kopparnäsin tiluksillaan Inkoossa. Yhtiö koeviljeli hakepajua kymmenen vuotta.

Fortum hankki tuoreimman tietotaidon Ruotsista, suomalaissyntyiseltä professori Gustaf Siréniltä. Hän oli vuodesta 1976 lähtien kehittänyt Uppsalan maatalousyliopistossa hakepajun kasvatusmenetelmää. Sirén hätkähdytti jo vuotta myöhemmin metsäväkeä, kun hän totesi hakepajun pystyvän kasvamaan vuodessa 75 kuutiota hehtaarilla, vähintään kymmenkertaisesti sen, mitä talousmetsät silloin kasvoivat.

Maatilojen energiaviljely käynnistyi 1992 Fortumin kokeiden pohjalta. Maa- ja metsätalousministeriö rahoitti energiatilaohjelman. Bioenergialle oli maatalouspoliittinen tilaus. Olimme ylituotantotilassa. Maataloustieteilijät kohisivat miljoonan peltohehtaarin ongelmasta.

Energiatilahankkeeseen liittyi kymmenkunta tilaa, ja niiden pelloille viljeltiin hakepajukokeet ruotsalaisen mallin mukaan. Hakepajun viljely kuitenkin pysähtyi 1995, kun liityimme Euroopan unioniin. Maatalouden ylituotanto ja miljoonan peltohehtaarin ongelma hävisivät. Bioenergialle ei ollut vielä sijaa pelloillamme.

2000-luvulla maassamme on vain kaksi ruotsalaisella menetelmällä viljeltyä hakepajun käytännön koetta. Toinen, runsaan 10 vuoden ikäinen viljelmä on etelärannikolla, Pohjan kunnassa. Toinen, keväällä 2006 viljelty koe on Alavieskassa, vanhalla kasvuturvesuon pohjalla.

Ruotsissa energiaviljelyn kehitys on ollut toinen. Maa varautui peltojen vaihtoehtoiseen käyttöön jo 1970-luvulla. Kun Sirén oli tutkinut hakepajua kymmenen vuotta, Ruotsin hallitus otti 1987 hakepajun viljelyn uuden maatalouspolitiikan vaihtoehdoksi.

Viljelijöiden neuvontatyö siirtyi yliopistosta käytäntöön. Ruotsin tuottajajärjestön tytäryhtiö Agroenergi AB järjesti sekä neuvonnan että sopimustuotannon, mikä takaa viljelijöiden tuottamalle hakkeelle menekin.

Mukaan liittyi 25 lämpökeskusta ja joukko urakoitsijoita. Konepajat kehittivät istutuskoneita. Merkittävin innovaatio on korjuukone, jolla pajukon voi puida pystyyn.

Vuonna 2006 Keski- ja Etelä-Ruotsin pelloilla kasvoi 14'800 hehtaaria hakepajua. Lisää viljellään 500 hehtaaria vuodessa. Kahdenkymmenen vuoden kasvinjalostus on tuottanut entistä paremmin talvea kestäviä pajulajikkeita.

Hakepajun viljelijä saa työhönsä EU:n määrittämän bioenergiatuen. Pajua puidaan hakkeeksi 2500 hehtaaria vuodessa. Uusi sato kasvaa kantovesoina neljä vuotta. Vuosittain bioenergiaa myydään lämpölaitoksille 200 gigawattituntia. Määrä vastaa esimerkiksi Mikkelin Pursialan aluevoimalan vuotuista metsähakkeen tarvetta.

Myös Suomessa bioenergian viljelytilanne on 2000-luvulla muuttunut. Öljyn hinta on noussut ennätyslukemiin. Hiilidioksidin päästökauppa painaa kivihiilen taloutta. Euroopan unioni on patistanut Suomea tehostamaan bioenergian toimia.

Verrattuna Ruotsiin Suomen tuotannosta lähes puuttuu yksi bioenergian laji, hakepaju. Hakepajua ei tulisi Suomessakaan unohtaa. Sillä on puolellaan ajankohtainen etu. Voimme kasvattaa samaa tuotetta, haketta, jonka kysyntä on nyt kovassa kasvussa selluteollisuuden ja bioenergian samanaikaisen nousun myötä.

Veli Pohjonen

Vihreä Lanka. Artikkeli. 7.3.2007.