Friday, January 12, 2024

Salix-pajun historiasta voi ottaa oppia

Paju on ollut energiaviljelyn ehdokas 1970-luvulta lähtien. Haluamme tuottaa voimaloille lisää haketta, ylijäämäpelloilta.

Pajun historiasta löytyy kuitenkin monipuolisempia esimerkkejä.

Koripaju oli ennen muovin aikaa Euroopan yleisin lohkoviljelty puulaji. Parkituspajun kuorta kiskoivat puolestaan 1900-luvun alussa Pohjanlahden talonpojat. He myivät kuoren nahkatehtaalle.

Taannoin metsästysaseisiin tehtiin mustan ruudin panoksia. Musta ruuti on seos rikkiä, salpietaria ja puuhiiltä. Räjähtävin puuhiili saatiin huokoisesta pajusta.

Pajun ydinpuun rakenne kiinnostaa taas. Etsimme puulajeja joista saadaan huokoista biohiiltä kaupunkien jätevesien ja hulevesien puhdistukseen.

Riistaeläimet hamuavat pajun kuorta keväällä, talvella syömänsä yksipuolisen ravinnon jälkeen. Kyseessä on jokin vajaasti tunnettu pajun kuoren lääkeaine.

Pajun vaikuttavin tarina liittyy juuri lääkeaineisiin. Tutuin pajuperäisitä lääkkeistä on aspiriini.

Vuonna 1828 saksalainen kemisti Buchner eristi pajun kuoresta valkoisen jauheen, salisiinin (nimen Salix mukaan). Jauhe on suolaa, jonka emoaine salisyylihappo löytyi pian. Se kävi kuumelääkkeeksi.

Kemisti Felix Hoffmann keksi 1897 muokata salisyylihappoa hieman. Reaktion lopputulos oli lääkärien nykyisin tuntema asetyylisalisyylihappo. Apteekissa tunnemme sen aspiriinina.

Aspiriinia käytettiin kuumeeseen ja tulehduskipuihin. Vuonna 1954 aspiriinin todettiin estävän verihiutaleiden takertumista. Havainnot varmistuivat 1970-luvun alussa. Sen jälkeen on tiedetty, että päivittäinen aspiriini ehkäisee veritulppia.

Salisiinin löytyminen pajusta käynnisti lääketeollisuudessa tapahtumaketjun, mikä hakee vertaistaan. Nykyään aspiriinia ja sen johdannaisia syödään maailmalla kaikista lääkkeistä eniten, 100 miljoonaa tablettia päivässä.

Aspiriini, musta ruuti, nahan parkitus ja riistatalouden perinnetieto opettavat, mitä kaikkea biotalous voi luonnosta hyödyntää. Kaikkea puista ei ole vielä löydetty, ei ehkä osattu etsiäkään.

Toinen opetus liittyy tuotteen teollistamiseen. Esimerkiksi aspiriinia ei tehdä enää pajun kuoresta. Kemistit keksivät jo 1900-luvun alussa, että laboratoriossa asetyylisalisyylihapon voi valmistaa halvemmalla kivihiilen tisleestä tai raakaöljystä. Viime vuosisadalla biotalous hävisi fossiilitaloudelle.

Tällä vuosisadalla biotalous laskee löytävänsä biomassasta niin monipuolisen tuotepaletin, että ilmastolle haitallinen fossiiliöljy ei voi enää korvata uusiutuvaa puuta. Tässä paletissa ekopajulla on tulevaisuuden mahdollisuus.

VELI POHJONEN

Karjalainen. Mielipide. 15.2.2021

No comments: