Thursday, January 04, 2024

Korvasiko tukihenki maahengen, ja myös metsähengen

Maataloutemme perustui alkujaan tuotantotalouteen. Viljelijä pyrki kasvattamaan hehtaarillaan mahdollisimman satoisasti ruokaa ja rehua.

Alussa oli viljelijöiden maahenki. Se kannusti tehokkaisiin menetelmiin ja runsaaseen satoon. Kolmikko oli suorassa suhteessa maatilan hyvinvointiin, niin pientiloilla kuin suuremmillakin.

Tuotantotalous synnytti myös keksintöjä. Pienet keksinnöt vahvistivat pienyrittäjyyttä. Se virisi länsimaissa tuotantotalouden pientiloilla, kasvoi ja levisi sieltä kyliin ja kaupunkeihin.

Toinen maatalouden linja, tukitalous on peräisin Yhdysvalloista. Presidentti Franklin D. Roosevelt antoi 1933, lamakauden aikoihin, kansakunnalleen maatalouden tukiasetuksen. Se käynnisti USA:n viljelijöiden avustuksen, säätelyn vuotuisilla hehtaarimaksuilla.

Eurooppa otti Yhdysvalloista mallia. Varsinaisesti tukitalous alkoi 1962, EU:n rahallisena mahtiosana. Esimerkiksi vuonna 1985 EU:n budjetista 73 prosenttia meni tiloille maksettaviin maataloustukiin.

Myös Suomi alkoi kehittää omaa tukimaatalouttaan. Mittavasti kytkeydyimme siihen 1995 alkaneella EU-kaudellamme.

Tukitalouden nyrkkisääntö maataloudelle tänään on: puolet peltohehtaarin bruttotulosta tulee hehtaaritukena, puolet tulee tuotannosta. Meneekö tilallisen työajastakin jo melkoinen osuus kamppailuun tukimyllytyksessä?

Siirtymä tukitalouteen hidasti maataloutemme kehittymistä. Yksityisyrittäjyys tehokkuutena, ja sen luomina keksintöinä ei enää kukoista maatiloillamme samassa suhteessa kuin tuotantotalouden aikoihin.

Viljelijöiden yrittäjähengen asemesta puhumme tänään heidän ahdingostaan. Tukihenki ei pystynyt samaan kuin maahenki.

Ahdinko näkyy maatilojemme vähenemisenä. Maatalousyrittäjiä oli vuonna 1995 koko Suomessa luokkaa 100 000 kappaletta, mutta vuonna 2022 enää 43300.

Päivää kohti EU-kaudellamme on pudonnut elinkeinostaan keskimäärin 5,8 maatalousyrittäjää. Luku on järkyttävä, varsinkin kun sitä vertaa erääseen 1960-luvun puolivälin mauttomaan, poliittiseen vaalilauseeseen: tapa talonpoika päivässä.

Metsähenki kannustaa tilallisia puolestaan tuottavaan metsänhoitoon. Viime vuosisadalla tuotantotalous näkyi puun suhteellisesti paremmassa myyntihinnassa verrattuna nykyaikaan.

Metsätilojen osalta saimme EU:lta epämääräisen lupauksen, että liityttyään unioniin Suomi saa päättää itse metsätiloistaan, jatkavatko ne tuotantotiloina vai tukitiloina. Mutta kävikö näin, vai ovatko myös metsätilat siirtyneet tukitalouteen?

Vuodesta 2015 asti meillä on ollut käytössä KEMERA-tuki. Se on muuttumassa vuoden 2024 alusta METKA-tueksi (Metsätalouden Kannuste). Hieman kummastuttavaa METKAssa on, että ennen voimaan tuloa sille tulee saada EU-komission hyväksyntä.

Voisiko sekä maa- että metsätaloutemme kehittyä takaisin tuotantotalouden suuntaan? Voisiko viljelijöiden maahenki palata lähes olemattoman tukihengen tilalle? Samalla tapaa voisimme kehittää metsähenkeä. Molemmat henget voisivat elävöittää ahdingon koettelemaa maaseutuamme.

VELI POHJONEN

Lounais-Lappi. Mielipide. 4.1.2024

No comments: