Sunday, January 07, 2024

Aurinkoenergian eri osaset vahvistavat toisiaan

Pitkin rannikoitamme ja ylipäänsä läntistä Suomea matkaava on jo yli kymmenen vuoden ajan todennut, että maaseudun maisemamme merkittävin muutos ovat metsän yllä majesteettisesti pyörivät tuulimyllyn siivet. Saman maisemailmiön havaitsi jo 1900-luvun puolella Tanskassa. Siellä tuulimyllyt olivat tosin tulleet peltojen päälle.

Tuuli saa alkunsa auringon säteilystä. Aurinko lämmittää epätasaisesti ilmakehää mantereiden ja merten yllä. Lämmöstä johtuvat paine-erot purkautuvat tuulena. Myllyjen tuulisähkö on osa aurinkoenergiaa, samoin kuin paneelien aurinkosähkö.

Tyveninä päivinä tuulimyllyjen vieritse matkaava miettii, miten tuulivoimaa voisi varastoida. Aurinkopaneeleiden vieressä sama tulee mieleen kaamosaikaan sydäntalvella.

Metsiemme puut ovat jo ratkaisseet energian varastoinnin. Puut yhteyttävät hiilidioksidia ja sitovat auringon energian vuosikausiksi. Hyödynnämme tätä auringon voimaa kotonamme pilkkeinä ja halkoina. Kaupunkien kaukolämpövoimaloihin puu käy parhaiten puristettuna pellettinä. Voimaloista virtaa sähköä verkkoomme talvella, myös vuodenvaihteen pimeinä, tuulettomina päivinä.

Metsäteollisuus polttaa puolestaan kuorta, purua, hukkapaloja ja mustalipeää eli ligniiniä. Jo nykyiset sellutehtaat sekä etenkin lisäpuuta käyttävät uudet biotuotetehtaat tuottavat myytävää, aurinkoperäistä puusähköä ympäri vuoden.

Äänekosken 2017 valmistunut Metsä Groupin biotuotetehdas pääsi sähkössään 240 prosentin yliomavaraisuuteen. Kemiin parhaillaan rakennettava vastaava tehdas pyrkii puolestaan 250 prosenttiin.

Puiden etevän energiatalouden takia kasvavaa metsää ei kannata raivata aurinkopaneeleiden kentäksi. Paneeleiden tehoalueiksi ovat jo valikoitumassa talojen katot, lähiöiden avoimet takamaat ja ympäristöarvoiltaan vähäisemmät, puuta kasvamattomat joutomaat.

Aurinkosähkön edelläkävijä on Kiina. Siellä paneelien ihanteellisen asettelun havaitsee, kun maahan matkustaa lentokoneella. Koneen ikkunasta näkee sinisenä hohtavia paneeleja kaupunkien ja kylien talojen katoilla. Maa- ja metsätalousseuduilla aurinkopaneeleita näkee vähemmän.

Metsät, tuulivoiman ja aurinkovoima voi kansantaloudessa yhdistää. Suomen metsätilat näyttivät tämän etenkin metsänkasvun ja tuulivoiman osalta 2000-luvun alussa. Metsien ylle soveltuvissa voimaloissamme tuulimyllyn siivekkeet pyörivät puuston yläpuolella.

Metsiemme puut ovat energian runsauden ja pysyvyyden varasto. Puuvoimasta saatavalla sähköllä voimme puskuroida niin tuulivoiman tyvenet päivät kuin aurinkopaneeleiden keskitalven pimeydenkin. 

Kun lisäämme parhaillaan sekä tuulivoimaa että aurinkosähköä, niiden tukena on koko ajan metsä. Tässä uusiutuvan energian kolmikossa kukin tukee toinen toistaan. Keskenään ne eivät kilpaile. Ne vahvistavat toisiaan.

Veli Pohjonen

Koillissanomat. Kolumni. 30.12.2022.

No comments: