Saturday, September 14, 2019

Pitäisikö ilmastokamppailuun käydä piiskalla vai porkkanalla?


Alati kiihtyvään ilmastokamppailuun esitetään yhä useammin piiskoja. Puhumme lihansyönnin verottamisesta tai suopeltojen viljelystä luopumisesta.

Ääritapauksessa karjatilalliselle on ehdotettu sakkomaksua, jos hän raivaa lisäpeltoa karjalukunsa kasvun myötä.

Ilmastokamppailuun kannattaa etsiä myös porkkanoita. Niistä Suomelle laaja-alaisin ja siten yksi vaikuttavimpia, on metsätilallisen harjoittama hiilimetsänhoito ja sen aikaansaama ilmastotulo.

Hiilimetsänhoito mittaa hiililukua ja hiilen nieluvirtaa. Molemmille tavoitellaan korkeita ja koko ajan nousevia arvoja.

Hiililuku kertoo paljonko omassa metsälössäsi, maakunnassasi tai kotimaassasi on metsien alkuainehiiltä tonneina, kyseisen alueen maahehtaaria kohti.

Luonnonvarakeskuksen mittaukset kertovat kesän 2019 jälkeen puubiomassamme hiililuvuksi 29,9 tonnia hiiltä hehtaarille Suomen koko maapinta-alaa kohti laskettuna.

Hiilen nieluvirta kertoo, paljonko alueen keskihehtaarille tulee vuosittain alkuainehiiltä ilmakehästä. Hiiltä imevästä kasvusta on vähennetty hakkuut ja luontainen poistuma.

Hiilimetsänhoito kytkeytyy hiilipörssiin. Metsän kasvattajalle on oikein ja kohtuullista saada hiilipörssistä ansiotuloa metsälöönsä päätyneestä, vuotuisesta hiilen nieluvirrasta.

Millä tasolla metsälön saama vuotuinen hiilipörssin tilitys voisi olla? Otetaan esimerkiksi keskimääräinen, 30,1 hehtaarin suomalainen metsälö.

Luonnonvarakeskus on mitannut metsämme Hangosta Utsjoelle ulottuvilla linjoillaan 12 kertaa lähes sadan vuoden ajan. Viimeksi mittaukset on tehty vuosille 2011 ja 2015. Lähtövuonna runkopuuta oli 2 356 ja loppuvuonna 2 473 miljoonaa kuutiota.

Laskennallisesti olemme kasvukauden 2019 jälkeen tasolla 2 574 miljoonaa kuutiota. Keskimääräisellä suomalaisella metsälöllä on puuta yhteensä 2 550 kuutiota ja alkuainehiiltä vastaavasti 901 tonnia.

Keskimetsälölle tuli vuonna 2019 alkuainehiiltä yhteensä 10,4 tonnia. Hiilen nieluvirta metsälön hehtaaria kohti oli 345 kiloa alkuainehiiltä vuodessa.

Hiilen virroilla on rahallinen arvonsa. Euroopan unionin päästöpörssi noteeraa sen päivittäin. Syyskuun alussa päästövirran hinta on 26,8 euroa hiilidioksidin tonnilta. Alkuainehiiltä kohti laskettuna hinta on 98,3 euroa tonnilta.

Samaa lukemaa voi käyttää hiilipörssissäkin. Jos meillä olisi hiilipörssi, sen tulos keskimetsälöllemme olisi mukiinmenevä, 1019 euroa vuodessa.

Keskikokoista metsätilaa hoitava kokisi runsaan tuhannen euron vuotuisen nielutulon ilmastokamppailun porkkanana. Ansiotulo olisi mieluisampi kuin ilmastokamppailun piiskat.

VELI POHJONEN

Luumäen lehti. Mielipide 14.9.2019

No comments: