Ilmastokamppailu uusiin puihin

Vielä 10 000 vuotta sitten maapallo näkyi avaruuteen nykyistä vehreämpänä. Luonnonmetsät peittivät puolet maapallon maapinnasta. Vehreä kasvusto eli biomassa koostuu valtaosin puiden rungoista, oksista, lehdistä ja juurista. Alkuainehiiltä niissä oli kaikkiaan 850 miljardia tonnia. Ilmakehässä oli alkuainehiiltä 550 miljardia tonnia.

Jääkauden jälkeen metsää alkoi ihmiskunnan kasvun kera hävitä, ensin hitaasti mutta 1700-luvulta lähtien kiihtyen. Tänään metsiemme biomassan hiilen määrä on pudonnut tasolle 550 miljardia tonnia. Ilmakehän hiilen määrä on vastaavasti noussut.

Metsät ja ilmasto ovat seurustelleet pitkään. Nyt osat ovat vaihtuneet. Ilmastopelin valttikortti, enemmistö alkuainehiiltä, on siirtynyt metsiltä ilmakehälle.

Metsien vähenemällä oli syvällinen vaikutus maapallon ekosysteemiin. Metsistä peräisin oleva alkuaine hiili päätyi hiilidioksidina taivaalle. Ilmakehän liiallinen hiilidioksidi on ihmiskunnalle haitaksi.

Ilmasto lämpenee, muuttuu ajoittain helteisemmäksi, ajoittain tuuliltaan myrskyisämmäksi ja ajoittain sateiltaan ruoan tuotannolle entistä arvaamattomammaksi. Tämän ovat viime vuosina saaneet kokea niin rikas Amerikka, köyhä Afrikka kuin keskiluokan Eurooppakin.

Jo hälyttävän pitkälle edenneen ilmaston muutoksen alkusyy ei ole fossiilisissa aineksissa: öljyssä, kivihiilessä, maakaasussa ja sementin lähtöaineissa. Niiden hyödyntäminen teollisella kaudella on muutoksen jatkosyy. Se kiihdytti kasvihuoneilmiön nykyiseen vauhtiinsa, ja se kiihdyttää ilmiötä edelleen.

Pohjimmainen syy on metsien vähenemässä. Sillä oli päävaikutus ilmakehän hiilidioksidin nousuun aina vuoteen 1950. Vasta sen jälkeen fossiilista alkuainehiiltä on päätynyt ilmakehään enemmän kuin metsäbiomassan hiiltä.

Viime vuosina fossiilisen hiilen päästöt ovat nousseet jyrkästi. Sen ohella maapallon metsien vähenemä jatkuu edelleen, hiilidioksidiltaan pienempänä mutta verraten vakiona. 2010-luvulla fossiilinen hiilivirta (mukaan lukien sementti) oli noin 7,5 -kertainen metsien häviön eli maankäytön muutoksen hiilivirtaan verrattuna.

Huojuvaa ilmastoajatteluamme on muutettava. Fossiilisten ainesten käytön rajoituksilla, hiilidioksidin päästökaupalla tai kansainvälisillä ilmastosopimuksilla emme onnistuneet kasvihuoneilmiötä pysäyttämään. Jatkossakin näillä toimilla ilmaston lämpenemistä voinee vain hidastaa, tai sen voi parhaassa tapauksessa pysäyttää nykytasolleen.

Päästötalous tarvitsee rinnalleen metsiä. Mikä metsillä alkoi, sen voi metsillä lopettaa. Kasvihuoneilmiö on edennyt kuitenkin jo niin pitkälle, että metsäinen Suomi, metsäinen Eurooppa tai edes koko pohjoinen pallonpuoliskomme eivät enää riitä nielemään kaikkea ilmakehän liikahiiltä.

Tarvitsemme ilmastometsitykseen koko maapallon mittakaavassa näkyviä, puista tyhjiä ja riittävän kookkaita metsitysalueita. Sellainen löytyy: Sahara ja sen eteläpuolinen Sahelin vyö.

Saharan ytimen suurin haaste on viljelypuiden kastelu. Mutta jos öljyä voi pumpata autiomaasta rannikolle, vettä voi samoin pumpata, merestä autiomaahan.

Ennen kastelua merivedestä on poistettava suola. Se hallitaan jo, käänteisosmoosilla. Vielä uudempi menetelmä on grafeeniverkkojen käyttö suolan suodattimina. Veden pumppaamisen ja suolan poistoon tarvittavan energian voi luoda aurinkopaneeleilla. Aurinkoahan Saharassa riittää.

Ilmastokamppailu on vietävä uusiin puihin. Saharan aukon metsittämisellä voi kääntää koko maapallon ilmakehän hiilidioksidin pitoisuuden laskuun.

VELI POHJONEN

Orimattilan Sanomat. Mielipide. 18.7.2019