Puuvoima vähentää jo päästöjä

Ydinvoiman uuttera puolustaja Martti Tiuri loi perusteellisen katsauksen kasvihuonekaasuihin ja niiden vähentämisen mahdollisuuksiin (HS 23.12.1998). Hän piti uusiutuvien energialähteiden mahdollisuuksia kuitenkin kovin rajoitettuina. Tilastokeskuksen tuore energiatilasto (1997) kertoo toista.

Norppasähkö on aito asia

Ekomerkityn sähkön aika alkoi 1996, kun Ruotsin luonnonsuojeluliitto määritteli sille kriteerit. Suomessa ekosähkön pioneeri on Kainuun sähkö, joka alkoi markkinoida tammikuussa 1998 ekosähköään näyttävin mainoksin.

Kainuun Sähkö määritteli kaukoviisaasti ekosähkön ruotsalaisen mallin mukaan. Suomalainen "Norppa suosittelee" -luokitus valmistui keväällä 1998. Se noudattelee ruotsalaista luokitusta pitkälle, koska sähkökauppa on jo vapautunut yli rajojen.

Kantohinnat ja työllisyys

Vuosikymmenen (1990-luvun) alussa maahamme räjähtänyt työttömyys alkoi hitaasti nujertua vuosina 1994 ja 1995. Alkuvuonna 1996 työttömyyden lasku taas hidastui. Ilmiö kytkeytyy selvästi pääelinkeinoomme metsään.

Kun metsällä ja metsäviennillä menee hyvin, työpaikkoja syntyy. Kun metsävienti taantuu, kuten keväällä 1996, taantuu myös työllisyys. Metsän osa työllisyydessä alkaa jo kantohinnoista. Ehkä yllättävin kytkentä on rakennusalan ja kantohintojen välillä.

Ekoteollisella linjalla lupaava tulevaisuus

Viisitoista vuotta sitten, 1970-luvun öljykriisien mainingeissa, maamme energiataloudelle naulattiin kaksi tavoitetta. Energiaa tulee säästää ja sen kotimaisuutta nostaa. Energian säästäminen ei tarkoita palelemista pimeässä. Se tarkoittaa vaikkapa eristettyjä lämpöikkunoita tai rakennusten ilmanvaihdon uusimista siten, että poistoilman hukkalämpökin otetaan talteen.

Bioenergia on ilmastopelin valtti

Hiilidioksidikysymys on ympäristöongelmista vaikein pala. Sitä on hengittämässämme ilmassa edelleen vähän: tilavuudesta mitaten runsas prosentin kolmaskymmenesosa. Mutta vähäisyydessäänkin hiilidioksidi on ilmakehän tehokaasu. Jo sen pieni lisäys saa ilmamassan käyttäytymään lämpöä pidättävän kasvihuonelasin tavoin.

Ympäristöongelmiin on yleensä löytynyt yksituumaisuus. Esimerkiksi peltojen supermyrkyn, DDT:n myrkyllisyydestä oli niin murskaavat näytöt, että kaikki länsimaat hankkiutuivat siitä eroon ilman suurta suukopua.

Samoin on Suomessa käymässä bensiinin lisäaineelle lyijylle. Maanteiden varsien viljapellot ja puutarhat puhdistuvat jo, kun lyijybensiinin käyttö on vähennyt roimasti. Lyijyttömän bensiinin mahdottomuudesta jupisi aikoinaan joukko moottorimiehiä, mutta jupina on jo vaimennut.

Mutta entä hiilidioksidi? Eihän tuo väritön ja hajuton kaasu ole edes myrkky. Lämpeneekö ilmasto varmasti? Ja jos se vähän lämpenee, tokkopa tuo suomalaisia haittaa - näin kuulee usein sanottavan.

Ilmaston lämpeneminen hämmentää tiedemiehiä. Tieteelle kiistatonta koetta ei voi järjestää, koska maapallo on aivan liian suuri koekenttä. Ja ilmiön vuosikymmenien tai vuosisadan koejakso on kiusallisen pitkä. Raja lienee vedettävä todennäköisyyslaskennan tai uhkapelin teorian avulla.

Hiilidioksidipäästöistä huolestuneille näytöt riittävät. Teollistumisen alkaessa hiilidioksidin pitoisuus ilmakehän tilavuudesta oli 260 miljoonasosaa, mutta nyt (1998) pitoisuus on noussut 39 prosenttia, 362 miljoonasosaan.

Vuosi 1996 oli neljänneksi lämpimin sitten vuoden 1866, jolloin tarkat mittaukset alkoivat. Yli satavuotisen jakson 13 lämpimintä vuotta tulivat vuoden 1979 jälkeen. Viisi lämpimintä vuotta olemme kokeneet 1990-luvulla.

Hiilidioksidin päästöjä vähättelevälle leirille ilmastonäytöt eivät riitä. Osa erityisesti Yhdysvaltain tiedemiehistä katsoo säähavaintoja tilastotieteen ankarimmasta näkökulmasta. Sen mukaan nykyvaihtelu mahtuu luonnon normaaliin menoon. Suomalainen kuittaa säistä, että vuodet eivät ole veljeksiä.

Vaikka tilastotieteen sataprosenttiset näytöt puuttuvat, jo ilmiön mahdollisuus ja sen kasvava todennäköisyys huolestuttavat. Kasvihuoneilmiö on itse asiassa ihmiskunnan 2000-luvun uhkapelissä ympäristövaurioista vakavin.

Uhka ei ole kesien ja talvien vähittäinen lämpeneminen, vaan maapallon ilmakehän hallitsemattomat häiriöt. Huolestuttavimpia ovat tropiikkiin iskevät pyörremyrskyt. Toinen uhka on Afrikan kuivuuskausien yleistyminen ja syveneminen.

Osa ihmiskuntaa ei panisi pahakseen, vaikka kesät ja talvet vähän lämpenisivät. Kukaan ei kuitenkaan halunne pyörremyrskyjä ja kuivuutta. Ne iskevät todennäköisimmin tropiikin tiheään asuttuihin kehitysmaihin, tuhoavat koteja, aiheuttavat nälänhätää ja lisäävät entuudestaan syvää kurjuutta. Siksi pääosa kansakuntia - erityisesti Euroopan unionin maat - katsovat, että hiilidioksidipäästöjä ei tule vähätellä eikä ilmaston muutoksella tule pelata.

Pelaamiselta tuntuvat toinen toistaan seuraavat kansainväliset kokoukset. Ne ovat kyllä sorvanneet ponsilauseita, mutta tulokset ovat olleet kehnot.

Jo 1990 OECD-maat antoivat Geneven julistuksen, jonka mukaan kasvihuoneilmiötä aiheuttavan hiilidioksidin päästöt on saatava putoamaan. Rion ympäristökokous 1992 kokosi koko maailman johtajat sopimaan samasta asiasta. Suomessa hallitus naulasi hiilidioksidin vähentämiselle tavoitteen 1993.

Kesällä 1997 pidetty Rion seurantakokous katsasti hiilidioksidin päästöjä ja tavoitteita. Kehumisen aihetta ei ollut, sillä päästöt vain nousevat. Esimerkiksi Suomen hiilidioksidipäästö vuonna 1990 oli 53 miljoonaa tonnia ja vuonna 1996 se oli noussut 61 miljoonaan tonniin. Nousu jatkuu muissakin länsimaissa.

Viimeksi hiilidioksidin päästöistä hieroi yhteistä linjaa Kioton joulukuun kokous Japanissa. Ankaran kädenväännön päätteeksi teollisuusmaat pääsivät päästöjensä rajoittamisesta sopuun.

Kokousten sarja jatkuu. Seuraavaksi Euroopan unionin maat sopivat, miten Kioton 8 prosentin vähennystaakka vuoteen 2010 mennessä jaetaan.

Suomella on ilmastokokouksiin neuvotteluvaltti: bioenergia. Se ei päästä haitallista hiilidioksidia eikä voimista kasvihuoneilmiötä.

Me osaamme tuottaa bioenergiaa. Kasvatamme metsiämme korjuuta enemmän. Metsään jää hakkuukoneen uralle vielä rytönä hakkuutähdettä ja pienpuuta, kun tukki- ja paperipuu on viety pois. Sahojen pihat pursuavat poltettavaa kuorta, purua, losoa ja tasauspätkää. Sellun keitosta tulee solkenaan kuori- ja prosessijätettä. Lisää biopolttoainetta voimme viljellä pelloilla.

Me myös hallitsemme bioenergian teknologian. Vuoden 1995 EU-tilastojen mukaan saimme puusta 17 prosenttia koko energian tarpeesta. Lähimpiä kilpailijoitamme olivat Ruotsi (14 prosenttia energiatarpeesta), Itävalta (12) ja Portugali (12).

Veli Pohjonen

Taloussanomat. Tarkastelussa -artikkeli. 8.1.1998

Lisensiaatti Kalevi Karsisto -Tropiikin metsänviljelyn asiantuntija

Maatalous- ja metsätieteiden lisensiaatti Kalevi Karsisto kuoli sairauskohtaukseen Espoossa 13. joulukuuta1997,  54-vuotiaana. Hän oli syntynyt 13. lokakuuta 1943 Salmissa, rajan taakse jääneessä Karjalassa.

Karsisto valmistui metsänhoitajaksi 1967 ja alkoi tutkia metsänviljelyä Muhoksen metsäntutkimusasemalla. Suometsien fosforiravinteita koskeva lisensiaattitutkimus valmistui 1976.

Bioenergian tutkimus alkoi Suomessa 1978. Karsisto oli tutkimuksen aloittanut koordinaattori. Hän oli ensimmäisiä, joka ymmärsi ojitetuille soille syntyneiden hieskoivikoiden arvon energialähteenä. Karsiston bioenergiakausi huipentui 1981-85, kun hän toi polttopuriste- eli pellettimenetelmän Suomeen.

Tropiikin metsänviljelyn tutkijaksi ja asiantuntijaksi Enso-Gutzeitin palvelukseen Kalevi Karsisto siirtyi 1986. Haasteeksi tuli Sahelin metsänviljely. Suomi oli rahoittanut kehitysapuvaroin jo 1980-luvun alusta Valkoisen Niilin metsähanketta Sudanissa, 300 kilometriä Khartumista etelään, mutta metsänviljely ei ottanut onnistuakseen Saharan etelälaidan ankarissa oloissa.

Kalevi Karsisto pani alkuun Sudanissa järjestelmällisen metsänviljelyn koetoiminnan, joka yhdisti puulajivalinnan, taimitarhat, maaperän muokkauksen, taimien istutusmenetelmät ja taimikoiden hoidon. Hän kytki tiimiinsä mukaan myös paikalliset kyläläiset peltometsäviljelyn ja kylämetsätalouden avulla.

1980-luvun loppuun mennessä Karsiston metsänviljelyn tiimi kehitti Sahelin vihreäksi aalloksi nimetyn metsänviljelymenetelmän. Tuloksia alkoi syntyä myös käytännössä. Meskiittipuista vihertyviä Valkoisen Niilin kyliä ja peltometsäviljelmiä näkyi jo 1990-luvun alkupuolen satelliittikuvissa.

Sahelin vihreän aallon metsitysmenetelmä antoi aavikoitumisen torjuntaan uuden toivon. Jos ihmiskunta niin haluaa, Afrikan köyhien maiden aavikoituminen on mahdollista pysäyttää. Se tarvitsee rikkaan maailman kehitysapurahaa. Se tarvitsee saumatonta kylätason kehitysyhteistyötä eri ihmisten ja kansallisuuksien välillä. Se tarvitsee suomalaisiltakin löytyvää metsänviljelyn tietotaitoa. Mutta erityisesti se tarvitsee vahvaa tahtoa ylivoimaisilta tuntuvien luonnonhaasteiden edessä.

Kalevi Karsistolla oli tuo tahto. Sahelin vihreän aallon metsitystutkimuksesta piti tulla hänen väitöskirjansa Joensuun yliopiston metsätieteelliseen tiedekuntaan, mutta työ jäi kesken.

1990-luvun loppupuolella Kalevi Karsiston metsänviljelyn asiantuntemuksella oli vientiä kaikkialla tropiikissa.

Hänen viimeisiä haasteitaan oli Indonesian aikaa sitten hävitettyjen sademetsien - nyt alang-alang heinää kasvavien, moneen kertaan palaneiden, maaperältään köyhtyneiden alueiden - uudelleen metsitys. Muhoksen suometsissä opitut lait puiden kasvinravinteista saivat uuden sovelluksen toisella puolen maapalloa.

Kalevi Karsisto luennoi säännöllisesti Joensuun yliopistossa tropiikin metsänviljelyn ongelmista ja ratkaisuista. Hän oli värikäs opettaja, jonka luennoilta ei vauhtia eikä kipinää puuttunut.

VELI POHJONEN

Muistokirjoitus Helsingin Sanomissa 6.1.1998

Tropiikin metsänviljelyn asiantuntija

Maatalous- ja metsätieteiden lisensiaatti Kalevi Karsisto kuoli sairauskohtaukseen Espoossa 13. joulukuuta (1997) 54-vuotiaana. Hän oli syntynyt 13. lokakuuta 1943 Salmissa, rajan taakse jääneessä Karjalassa.

Karsisto valmistui metsänhoitajaksi 1967 ja alkoi tutkia metsänviljelyä Muhoksen metsäntutkimusasemalla. Suometsien fosforiravinteita koskeva lisensiaattitutkimus valmistui 1976.

Bioenergian tutkimus alkoi Suomessa 1978. Karsisto oli tutkimuksen aloittanut koordinaattori. Hän oli ensimmäisiä, joka ymmärsi ojitetuille soille syntyneiden hieskoivikoiden arvon energialähteenä. Karsiston bioenergiakausi huipentui 1981-85, kun hän toi polttopuriste- eli pellettimenetelmän Suomeen.

Tropiikin metsänviljelyn tutkijaksi ja asiantuntijaksi Enso-Gutzeitin palvelukseen Kalevi Karsisto siirtyi 1986. Haasteeksi tuli Sahelin metsänviljely. Suomi oli rahoittanut kehitysapuvaroin jo 1980-luvun alusta Valkoisen Niilin metsähanketta Sudanissa, 300 kilometriä Khartumista etelään, mutta metsänviljely ei ottanut onnistuakseen Saharan etelälaidan ankarissa oloissa.

Kalevi Karsisto pani alkuun Sudanissa järjestelmällisen metsänviljelyn koetoiminnan, joka yhdisti puulajivalinnan, taimitarhat, maaperän muokkauksen, taimien istutusmenetelmät ja taimikoiden hoidon. Hän kytki tiimiinsä mukaan myös paikalliset kyläläiset peltometsäviljelyn ja kylämetsätalouden avulla.

1980-luvun loppuun mennessä Karsiston metsänviljelyn tiimi kehitti Sahelin vihreäksi aalloksi nimetyn metsänviljelymenetelmän. Tuloksia alkoi syntyä myös käytännössä. Meskiittipuista vihertyviä Valkoisen Niilin kyliä ja peltometsäviljelmiä näkyi jo 1990-luvun alkupuolen satelliittikuvissa.

Sahelin vihreän aallon metsitysmenetelmä antoi aavikoitumisen torjuntaan uuden toivon. Jos ihmiskunta niin haluaa, Afrikan köyhien maiden aavikoituminen on mahdollista pysäyttää. Se tarvitsee rikkaan maailman kehitysapurahaa. Se tarvitsee saumatonta kylätason kehitysyhteistyötä eri ihmisten ja kansallisuuksien välillä. Se tarvitsee suomalaisiltakin löytyvää metsänviljelyn tietotaitoa. Mutta erityisesti se tarvitsee vahvaa tahtoa ylivoimaisilta tuntuvien luonnonhaasteiden edessä.

Kalevi Karsistolla oli tuo tahto. Sahelin vihreän aallon metsitystutkimuksesta piti tulla hänen väitöskirjansa Joensuun yliopiston metsätieteelliseen tiedekuntaan, mutta työ jäi kesken.

1990-luvun loppupuolella Kalevi Karsiston metsänviljelyn asiantuntemuksella oli vientiä kaikkialla tropiikissa.

Hänen viimeisiä haasteitaan oli Indonesian aikaa sitten hävitettyjen sademetsien - nyt alang-alang heinää kasvavien, moneen kertaan palaneiden, maaperältään köyhtyneiden alueiden - uudelleen metsitys. Muhoksen suometsissä opitut lait puiden kasvinravinteista saivat uuden sovelluksen toisella puolen maapalloa.

Kalevi Karsisto luennoi säännöllisesti Joensuun yliopistossa tropiikin metsänviljelyn ongelmista ja ratkaisuista. Hän oli värikäs opettaja, jonka luennoilta ei vauhtia eikä kipinää puuttunut.

VELI POHJONEN

Lisensiaatti Kalevi Karsisto. Muistokirjoitus. Helsingin Sanomat. 6.1.1998

Ilmastomuutoksella ei pidä pelata

Vuonna 1990 OECD-maat antoivat Geneven julistuksen, jonka mukaan kasvihuoneilmiötä aiheuttavan hiilidioksidin päästöt on saatava putoamaan. Maailman johtajat sopivat siitä Rion ympäristökokouksessa 1992. Suomen hallitus asetti päästöjen vähentämiselle tavoitteen 1993. Vertailukohteeksi otettiin vuosi 1990.

Kesällä 1997 pidetty Rion seurantakokous katsasti hiilidioksidin päästöjä ja tavoitteita. Kehumisen aihetta ei ollut. Päästöt vain nousevat.

Kasvihuoneilmiötä ei pidä vähätellä

Päästöt kuriin biopolttoaineella

Kasvihuoneilmiöstä tuli huippupolitiikan aihe ensimmäisen kerran Rion ympäristökokouksessa 1992. Valtionpäämiehet pohtivat joukolla keinoja, joilla haitallisen hiilidioksidin päästöt vähenisivät. Keskikesällä 1997 New Yorkissa kokoontui Rion seurantakokous katsastaman, mitä viidessä vuodessa on tapahtunut. Ainakaan länsimaat eivät voineet saavutuksillaan kehua. Päinvastaisista aikeista huolimatta hiilidioksidin päästöt nousevat jatkuvasti.

Aito haittavero hyödyttää ympäristöä

Verokarhulle bensiinivero on kultamuna: se on helppo kerätä eikä se ehdy. Aidon haittaveron tarkoitus ei ole kuitenkaan kerätä valtiolle rahaa, vaan ohjata kestävää kehitystä.

Öljyalan keskusliitto tilasi (1990-luvun alussa) Jyväskylän yliopistolta tutkimuksen bensiinille langetetun raskaimman haittaveron, polttoaineveron vaikutuksista.

Alkukesästä 1994 julkistettu tutkimustulos oli murskaava. Bensiinin haittavero ei toimi. Bensiinin kulutus ei laske, vaikka sen hinta nousee. Bensiiniä verottamalla hiilidioksidin päästöt eivät Suomessa alene.

Osaran metsää tarvitaan vaihtomaiksi Kuusamon kiistaan

Vanhojen metsien hakkuut eivät ole Kuusamon yhteismetsälle itsetarkoitus. Aarnikot voi rauhoittaa, jos yhteismetsä saa vaihtomaiksi ns. Osaran metsää.

Aarni-ikäisten ikimetsien suojelu
oli Kuusamon kiistan ytimessä

Markkinavoima puuttui marraskuussa 1994 ensimmäisen kerran Kuusamon metsäpeliin, kun yhtiöt kieltäytyivät ostamasta aarnileimattuja Romevaaran ja Näränkävaaran puita.

Energiaviljely sopeuttaa maataloutta

Kansanäänestyksen (1994) linjaama EU-ratkaisu viestii siitä, että Suomen maataloudella on edessään todellinen rakennemuutos. Se on jotakin isompaa kuin maatilojen vähittäinen luopuminen viljelystä, ensin syrjäkylillä ja sitten lähempänä kirkonkylää. Tällaista ajelehtivaa muutosta Suomi on elänyt jo vuodesta 1966.

Maataloutemme on selviytynyt rakennemuutoksesta ennenkin. Viimeisimmän ison muutoksen maaseutu koki 100 vuotta sitten, kun peltojen yksipuolinen viljatalous muuttui nurmitaloudeksi. 1860-luvun nälkävuosien jälkeen karjataloudesta kehitettiin Venäjän viennin tuottoisa osa. Vuosisadan loppupuoliskolla myös maatilojen puu tuli arvoonsa.

Vuotos vain kertatyö

Perusvoiman säätösauvaksi suunnitellun Vuotoksen tekoaltaan merkitys väheni ratkaisevasti, kun Eduskunta hylkäsi syyskuussa 1993 viidennen ydinvoimalan. Sittemmin Vuotoksen hankkeesta on paljastunut tyrmistyttäviä ympäristövaikutuksia, kuten Pekka Salminen ja Jaana-Mirjam Matikainen osoittavat (HS 24.10.1994).

Vuotosta monin verroin kestävämpi hanke on Veitsiluoto Oy:n Kemijärven sellutehdas. Se tulisi uusia Lapin vihreän teollistamisen mallilaitokseksi. Perusteita ovat ainakin seuraavat kolme.

Kivihiili on ympäristölle turmioksi

Kivihiileltä kerättävää energiaveroa ihmetellyt (HS 6.9.1994) tiedotuspäällikkö Markku Murros ei ole osannut lukea 1990-luvun tärkeintä ympäristöviestiä. Ilmastoamme uhkaavan kasvihuoneilmiön vuoksi hiilidioksidin päästöjen kasvu on saatava pysähtymään.

Jo 1990 Suomi allekirjoitti yhdessä 18 muun OECD-maan kanssa Geneven julistuksen, jonka mukaan hiilidioksidin päästöjen kasvu pysäytetään tällä vuosikymmenellä. Rion ympäristökonferenssi 1992 kokosi maailman johtajat sopimaan samasta asiasta. Ja 1993 Suomen hallitus varmisti hiilidioksidin vähentämisen tavoitteen kotimaahan.

Kivihiili on ympäristölle turmioksi

Kivihiileltä kerättävää energiaveroa ihmetellyt (HS 6. 9.) tiedotuspäällikkö Markku Murros ei ole osannut lukea 1990-luvun tärkeintä ympäristöviestiä. Ilmastoamme uhkaavan kasvihuoneilmiön vuoksi hiilidioksidin päästöjen kasvu on saatava pysähtymään.

Jo 1990 Suomi allekirjoitti yhdessä 18 muun OECD-maan kanssa Geneven julistuksen, jonka mukaan hiilidioksidin päästöjen kasvu pysäytetään tällä vuosikymmenellä. Rion ympäristökonferenssi 1992 kokosi maailman johtajat sopimaan samasta asiasta. Ja 1993 Suomen hallitus varmisti hiilidioksidin vähentämisen tavoitteen kotimaahan.

Kasvihuoneilmiön aiheuttajana juuri kivihiili on ongelmallisin. Siinä on yli 70 prosenttia alkuainehiiltä. Vetyä kivihiilessä on vain vähän, päinvastoin kuin maakaasussa. Kivihiilen palaessa syntyy lähes pelkästään kasvihuoneilmiön pääkaasua, fossiilista hiilidioksidia.

Hiilidioksidin päästölistan kärjessä ovat etelärannikon kaukolämpövoimalat. Helsingin kaupungin energialaitos päästi 1992 kivihiilen poltostaan ilmakehään 2,9, Espoon Sähkö 0,5 ja Vantaan sähkölaitos 0,4 miljoonaa tonnia hiilidioksidia.

Hiilidioksidin päästöille pääkaupunkiseudun uusimmatkaan voimalat eivät mahda mitään. Vaikka ne puhdistaisivat savukaasut rikittömäksi, typettömäksi, vedettömäksi ja pölyttömäksi, savu jää jäljelle. Sitä tulee paljon, eikä kaikkea savua voi kerätä talteen.

Hiilidioksidin päästöjen on väitetty vähenevän ydinvoimalla. Väite on väärä. Viides ydinvoimala ei olisi sulkenut etelärannikon kaukolämpölaitoksia.

Päästöt vähenevät vain polttoaineen vaihdolla. Vaihto kivihiilestä maakaasuun pudottaa päästöt 58 prosenttiin. Vaihto biopolttoaineeseen pudottaa fossiilisen hiilidioksidin päästöt nollaan.

Kivihiili ja sen päästöt ovat ympäristöllemme turmioksi. Siksi on oikein ja kohtuullista, että kivihiili maksaa ympäristöveroa.

VELI POHJONEN

Helsingin Sanomat. Mielipide. 10.9.1994

Kolmen vuoden metsää Etelä-Suomen pelloille

Kuitua ja energiaa hakepajusta

1960-luvun puolivälissä joukko metsänviljelyn tutkijoita pallotteli ajatuksella lyhentää metsäpuiden kasvattamiseen kuluvaa aikaa perinteisestä sadasta vuodesta roimasti, alle kahteenkymmeneen vuoteen. Ajatus metsäpuiden lyhytkiertoviljelystä lähti itämään.

Ensimmäiset uutta kasvatusmenetelmää enteilevät koetulokset julkaistiin 1960-luvun lopulla, mutta varsinaisesti metsäpuiden lyhytkiertoviljelyn kiteytti E.J. Schreiner 1970 Yhdysvalloissa. Käsite juurtui nopeasti metsäntutkimukseen eri puolilla maapalloa. Suomessa metsäpuiden lyhytkiertoviljelyn kenttäkokeet alkoivat keväällä 1973.

Sahaus ja puuteollisuus nousevat nopeimmin

Sahaus ohitti metsätaloudessa tervanpolton 1830-luvulla. Siitä lähtien sahaus ja puuteollisuus ovat maassamme kasvaneet. Tilastojen huippu koettiin 1980. Sahatavaran tuotanto ylitti 10 miljoonaa sahakuu­tiota.

Kasvutalouden yhteiskunta romahti

 - huomisen bioyhteiskunta on rakennettava uusiutuvien luonnonvarojen perustalle

1960-luvulla länsimaissa yleistyi kasvutalouden oppi. Sen mukaan lähes kaiken, mitä kansantaloudessa voi mitata - kansantuotteen, kulutuksen, verotulojen, raaka-aineiden tuotannon, energian käytön - piti kasvaa määräprosentti vuosittain. Kasvutalouden puolestapuhujat opettivat, että tuotannon ja kulutuksen automaatti johtaa kansantalouden pyörien kiihtyvään liikkeeseen, mikä takaa täyden työllisyyden ja vaurautta jaettavaksi kaikille.

Afrikan ruoantuotannon toivo peltometsäviljelyssä

Perheviljelmät ja keinolannoitusta korvaava sekaviljely torjuvat Afrikan nälkää 

Huolimatta tieteen edistysaskelista, vihreästä vallankumouksesta ja yli sukupolven kestäneestä kehitysavusta, peltoviljelyn tuottavuus ei ota noustakseen Afrikan köyhissä maissa. Sadot laskevat, ja nälänhätä on monin paikoin yhtä lähellä kuin seuraava epäonnistuva sato.

Peltohaketta metsitettäviltä pelloilta

Peltohake, hakepaju ja biopolttoaine ovat maatalouden uusia käsitteitä. Alan uranuurtaja on Ruotsi. Siellä on käynnistynyt peltohakkeen tuotanto osana maatalouden ylituotannon vähentämistä, osana uutta, bioyhteiskunnan energiapolitiikkaa.