Pienpuun hintaongelma voidaan ratkaista

Metsän kasvamaa energiapuuta on ohut riuku, joka ei ole vielä turvonnut paperipuun kokoon. Energiapuu on ensiharvennuksen halpaa pienpuuta, jota maassamme riittää.

Rinnankorkeudeltaan 6-10 sentin karsimattomasta energiapuusta maksettiin loppuvuodesta 2014 tien varressa keskimäärin 21 euroa kiintokuutiolta. Jos energiapuun karsi rangaksi, siitä maksettiin 25 euroa. Kokopuun ja rankapuun hankintahinnasta pitää nyt kirjaa Luonnonvarakeskus.

Pienpuun hinnassa on mysteeri. Puolet 21 euron perushinnasta tulisi olla omaa palkkaa metsäänsä kasvattavalle, ja toinen puoli koneurakoitsijan palkkaa pienpuun korjaajalle. Luonnonvarakeskus (silloinen Metsäntutkimuslaitos) selvitti jo vuonna 2011 asian todellisen tilan. Kuusisenttisen puun korjuu tien varteen maksoi nykykonein (yksin puin keräävä harvesteri) keskimäärin 58 euroa kiintokuutiolta, lähes kolme kertaa sen mitä puusta myydessään sai.

Korjuukustannus putoaa puun järeytyessä. Kahdeksan senttimetriä paksun puun sai tien varteen 30 eurolla ja kymmensenttisen 20 eurolla, kiintokuutiota kohti laskettuna. Kymmensenttinen mänty kannattaa jo myydä sellupuuksi. Kuitupuun ostaja maksoi siitä vuoden vaihteessa 28 euroa.

Jos minkä tahansa tavaran tuottaminen maksaa sen arvoa enemmän, puuhastelussa ei ole mieltä. Toistaiseksi pienpuun kasvatuksen tappioista on selvitty tukiaisin. Eduskunta on myöntänyt vuosittain energiapuulle niin paljon KeMeRaa eli Kehittyvän Metsätalouden Rahoitustukea, että hintaero on kuittaantunut. Tukea tappiolliseen pienpuun korjuuseen perustellaan myös metsänhoidollisella hyödyllä: ensiharvennukset tulevat tehdyiksi ajallaan.

Energiapuun kehitystyön alkuvaiheessa tukiin oli vara ja niitä tarvittiin. Energiapuun käyttö on kasvanut 2000-luvulla roimasti, ja sitä haluttaisiin kasvattaa edelleen lähivuosina EU:n uusioenergian tavoitteiden myötä. Mutta mittaviin tappiotukiin lienee tuskin jatkossa varaa. Myös energiapuun on seurattava vapaan markkinan hintaa.

Pienpuun voi korjata massoina

Valtion Teknillisen Tutkimuskeskuksen ja Itä-Suomen yliopiston tutkijat selvittivät 2013 pienpuun tuotantoa toiselta kannalta. Sen sijaan että pienikokoiset riu’ut kerätään metsästä yksin puin järeillä koneilla, tutkijat pohtivat voisiko pystykasvuston puida massamenetelmällä suoraan hakkeeksi. Koneellisena menetelmä muistuttaa hieman nurmen korjuuta säilörehuksi.

Parhaiten massahaketukseen sopii tasaiselle maalle viljelty lyhyen kierron paju. Korjuusta on käytännön kokemusta ja mittaustietoa Ruotsista ja Tanskasta. Kotimaista vertailutietoa VTT sai Itä-Suomen yliopiston Siikasalmen koetilalta Liperistä. Siellä on viljelty yli kaksikymmentä vuotta yhtäältä ulkomaista Siperianpajua (Salix schwerinii), ja toisaalta kotimaista mustuvapajua (Salix myrsinifolia) lajikenimellä Jysky. Siikasalmen kokeiden mittakaava oli sellainen, että tuotetulla sadolla voitiin käyttää Joensuun 30 megawatin lämpövoimalaa noin vuorokauden ajan.

Kun riveihin viljellyn Siikasalmen pajukon korjasi tavallisella maataloustraktoriin kiinnitetyllä giljotiinikouralla ja ajoi vesat tien varteen kasaan, kiintokorjuun korjuukustannus oli 48 euroa. Kun metsuri kaatoi raivaussahalla korkeintaan kuusi senttiä vahvan viljelypajukon ja ajoi vesat traktorilla tien varteen kasaan, kiintokuution korjuukustannus oli 33 euroa.

Kun pienpuun sadosta saa tienvarressa 21 euroa sekä giljotiinikouraan että raivaussahaan perustuva korjuun ketju olivat tappiollisia.

Ruotsin ja Tanskan laajamittaisten viljelykokeiden perusteella tiedetään, että jos pajukko puidaan suoraan hakkeeksi, korjuun kustannus putoaa kymmeneen euroon kiintokuutiolta. Ja myytävä tuote on jo valmiiksi hakkeena tien varressa. Viljellyn pajukon kasvattajalle jää yksitoista euroa kiintokuutiolta eli noin puolet pienpuun tienvarsihinnasta.

Keräilystä viljelyyn

Energiapuun hintamysteerissä on kyse isommasta asiasta kuin poliittisesta kiistelystä tukiaisten myllyssä. Lyhyen kierron pienpuussa ja sen massakorjuussa on kyse viljelyn eli kulttuurin (latinaksi: agricultura) kehityksestä.

Läpi kulttuurimme historian ihminen on pyrkinyt keräilystä viljelyyn. Ennen viljat kerättiin sirpillä lyhteiksi. Nyt ne puidaan jyvinä suoraan siiloon. Ennen karjan rehuheinä kerättiin soilta kantamalla se kesällä niittylatoihin ja ajamalla se talvella hevosilla navettaan. Nyt heinä viljellään pellolla ja korjataan traktorilla valkoisten muovipaalien kautta suoraan lehmille.

Historia opettaa, että pienpuun hinnan mysteeri ratkeaa vasta, kun puubiomassan tuotannon koko ketjussa siirrytään keräilystä viljelyyn.

Pienpuun kulttuurin kehitys on vasta puolivälissään. Se saavutettiin 1950-luvulla kun traktorikäyttöiset, paikallaan pysyvät hakkurit keksittiin. Haketta saattoi käsitellä voimaloissa astetta helpommin kuin siihen asti poltettua halkoa tai klapia. Ketjun loppuosa, pienpuun puiminen suoraan hakkeeksi, on Suomessa vielä kokeilematta.

VELI POHJONEN

Maaseudun Tulevaisuus. Yliö. 7.8.2015.