Thursday, January 03, 2019

Keski-Suomen puuston hiilivarasto paisuu


Vuodesta toiseen järjestettävät kansainväliset ilmastokokoukset ovat keskittyneet hiilidioksidin päästöihin maapallolla, viimeksi Puolassa joulukuussa. Päästöjä varten luotiin 2004 Euroopan unionin sisäinen hiilidioksidin päästöpörssi. Sen tavoite oli hillitä fossiilihiilen lähdevirtoja taivaalle.

Sekä ilmastokokoukset että päästöpörssi ovat onnistuneet sangen kehnosti. Ilmakehän hiilidioksidi jatkaa nousuaan, kokouksesta toiseen.

Ilmastokamppailu tarvitsee päästöpörssi rinnalle laajempia keinoja. Sellaiseksi on ehdotettu hiilipörssin, muun muassa pääministeri Sipilän järjestämässä joulukuun ilmastoseminaarissa.

Hiilipörssi sisältää sekä hiilen lähdevirrat ylös taivaalle että hiilen nieluvirrat taivaalta alas. Hiilipörssi keskittyy erityisesti kasvavien metsiemme hiilinieluihin. Metsänkasvattajalle on oikein ja kohtuullista saada hiilipörssin määrittämä maksu hyvin hoidettuun metsään päätyneestä, vuotuisesta hiilen nieluvirrasta.

Hiilipörssin voi luoda sekä EU:n tasolle että valtakunnalliselle tasolle. Pörssin taloudellista merkitystä voi tarkastella myös maakunnan, tai maakunnallisen Metsäkeskuksen tasolla. Otetaan esimerkiksi Keski-Suomen maakunta.

Luonnonvarakeskus on mitannut Keski-Suomen metsiä vuodesta 1921. Viimeksi maakunnan puuvarasto on laskettu kausille 2009-2013 ja 2014-2017. Ykköskaudella Keski-Suomessa oli runkopuuta 187 ja toisella kaudella 196 miljoonaa kuutiota.

Keski-Suomen koko maapinta-alaa (1,67 miljoonaa hehtaaria) kohti lasketut runkopuun määrät olivat 112 kuutiota hehtaarilla ykköskaudella ja 117 kuutiota hehtaarilla toisella kaudella. Runkopuusta johdetut alkuainehiilen määrät (rungot, oksat ja juuret) olivat vastaavasti 39,6 tonnia ja 41,5 tonnia hehtaarilla.

Vuotuisista hakkuista huolimatta Keski-Suomen hiilinielu eli puuston hiilivarasto paisuu. Metsät nielevät ilmakehästä hiiltä vuodesta toiseen. Nieluvirta on keskimäärin 0,71 miljoonaa hiilitonnia vuodessa Keski-Suomen alueelle.

Hiilen virroilla on rahallinen arvonsa. Euroopan unionin päästöpörssi noteeraa sen jo päivittäin. Joulukuun puolivälissä 2018 päästövirran hinta on 21,9 Euroa hiilidioksidin tonnilta. Alkuainehiiltä kohti laskettuna hinta on 80,3 Euroa tonnilta. Samaa lukemaa voi käyttää hiilipörssissäkin.

Jos Keski-Suomessa olisi maakunnallinen hiilipörssi, sen liikevaihto olisi melkoinen. Keski-Suomen metsien vuosittain nielemän hiilen arvo on 56,8 miljoonaa euroa.

Keskimääräisen yksityisen metsätilan koko Keski-Suomessa on 35,1 hehtaaria. Maakunnan keskimääräisillä lukemilla laskettuna tällaisen metsätilan vuosittain nielemän hiilen arvo on 1193 Euroa.

Mitä pidemmälle ilmastonmuutos etenee, sitä halutumpia metsien hiilen nielut ovat. Hiilipörssille löytyy lopulta ratkaisunsa niin Suomessa, muualla Euroopassa kuin kaikkialla maapallolla.

Eri kokoluokan metsätilat, yhteismetsät ja yhtiömetsät voivat osallistua hiilipörssiin määrittämällä vuosittain hiilivarastonsa sen hetkisen suuruuden. Hiilivaraston laskenta on tänä päivänä edistynyt. Sen voi tehdä esimerkiksi Metsäkeskuksen metsaan.fi palvelun avulla, erillisellä kännykkäsovelluksella tai laserkeilauksella.

Hiilipörssi tarkistaisi vuosi-ilmoituksen pohjalta metsätilan, yhteismetsän tai yhtiömetsän vuotuisen hiilivirran, määrittäisi sen rahallisen arvon ja liittäisi sen hiilipörssin kaupankäyntiin.

Hyvin metsäänsä hoitava kokisi hiilipörssin tulonlähteenä. Entäpä metsiään säännöllisesti hakkaava ja puuta myyvä metsätilallinen, kiinnostuisiko hän hiilipörssistä? Jos hän hakkaa metsiään niiden kasvua enemmän, vaikkapa viiden tai kymmenen vuoden keskiarvolaskennan mukaan, hiilipörssistä ei tulisikaan hänelle vuosituloa.

Hiilipörssi arvattavasti säätelisi hakkuita niin, että puusto kasvaisi nykyistä kookkaammaksi. Myös jatkuva metsän kasvatus saisi hiilipörssistä etua.

VELI POHJONEN

Kotiseudun Sanomat. Mielipide. 3.1.2019.

No comments: