Bioviljelyyn tuli tarve

Suomen ilmastopaneeli ja 68 tutkijan Bios – ryhmä päätyivät keväällä 2017 kasvihuoneilmiön ja metsätalouden väliseen uuteen johtopäätökseen. Sen mukaan liian suuri osa metsissämme kasvavaa puuta menee energiaan, kuituihin ja papereihin. Ilmastolle olisi parempi, jos perinteistä metsätalouttamme ohjattaisiin pitkäkestoiseen tukkitalouteen, puurakentamiseen ja huonekaluihin. Niissä hiilidioksidi varastoituisi pitemmäksi ajaksi.

Julkilausumista on seuraamuksensa. Euroopan unioni voi esittää ilmastorajoitteita suomalaisen biotalouden puulle.

Meidän tulee varautua esittelemään Brysselissä nykyistä monipuolisempi maa- ja metsätalous. Tarvitsemme pitkän kierron havumetsien lisäksi nopeakasvuisia lehtimetsiä ja niiden peltomaista bioviljelyä.

Suomessa jo tutkittuja mahdollisuuksia on kolme: lyhyen kierron viljelykoivut, viljelyhaavat ja viljelypajut. Niiden kasvatus selvitettiin maassamme 1900-luvun jälkipuoliskolla. Merkittävä tutkimushanke oli Sitran eli Suomen Itsenäisyyden Juhlavuoden Rahaston (50 vuoden vaiheessa) ”Suomen nopeakasvuisimmat metsät”.

Silloinen Enso-Gutzeit yhtiö perusti Imatran ja Lappeenrannan ympäristöön näyttäviä lyhytkiertokoivun viljelmiä. Tavoite oli luoda jalostetulla rauduskoivulla samansuuntainen kasvu, mikä jalostetulla eukalyptuksella oli saatu aikaan Etelä-Amerikassa.

Sitran kokeista näki pisimmälle Helsingin yliopiston Malminkartanon tilanhoitaja, agronomi Matti Kares. Hän esitti 1976 maatalouden vuotuisilla neuvottelupäivillä, että alkaisimme viljellä nopeakasvuisia lehtipuita energiaksi. Satokierto olisi alle 10 vuotta. Biomassan sato puitaisiin pellolta heti hakkeeksi.

Ajatus eteni maa- ja metsätaloustuottajain keskusliittoon. Sen puheenjohtaja Veikko Ihamuotila, itsekin maineikas metsänkasvattaja, ehdotti 1977 että tuottajat reivaisivat suuntaa ja alkaisivat viljellä sopivilla pelloillaan lyhytkiertopuuta.

Viljelymaata lehtipuille silloin riitti. Ennen EU-aikaa maataloutemme oli sitkeässä ylituotannossa. Vielä 1992 Suomen Maataloustieteellinen Seura puhui miljoonan peltohehtaarin ongelmasta.

Energiaviljely ei kuitenkaan sopinut Euroopan unionin silloiseen bio- ja maatalouteen. Liittymisemme unioniin 1995 poisti kyllä maatalouden ylituotannon. Liikapeltojen uskottiin palaavan viljalle, eikä maata lehtipuille enää ollut.

Runsaat kaksikymmentä vuotta kestänyt EU-kautemme näyttää nyt, että liikapellot eivät poistuneet. Ne muuttuivat ympäristötuetuiksi kesantopelloiksi – hömppäheinän pelloiksi miksi viljelijät niitä nykyään kutsuvat.

Suomessa oli vuonna 2016 kesantopeltoja yhteensä 242,000 hehtaaria, yksitoista prosenttia koko peltoalasta. Näille pelloille on nyt uusi ilmastotarve, bioviljelyn tarve.

Toinen maavaramme ovat turvetuotannosta vapautuneet suopohjat. Niitä on jo 40,000 hehtaaria, ja niitä vapautuu vuosittain lisää 2500 hehtaarin vauhdilla. Turvetuotanto jatkuu, ja uutta viljelyalaa syntyy maassamme, niin kauan kuin nykyiset kaukolämmön ja –sähkön voimalat pidetään kunnossa.

1900-luvun lopussa jo kertaalleen haudattua energiaviljelyä tulisi harkita uudelleen kesantopelloilla ja turvesuon pohjilla, nyt bioviljelynä. Voisimme kasvattaa lyhyen kierron lehtipuita ja saada biotuotetehtaisiin lisää raaka-ainetta. Se olisi ilmastokamppailun hyväksymää, hiilineutraalia, nopeasti uusiutuvaa biomassaa.

VELI POHJONEN

Rantapohja. Mielipide. 13.7.2017