Kuituteollisuutemme odottaa vihreää siirtymää

Jokapäiväinen elämämme perustuu paitsi leipään myös kuituun. Pukeudumme tropiikin oloissa kasvatetusta puuvillasta valmistettuihin vaatteisiin. Tarvitsemme nenäliinoja nuhaamme. Tilaamme kartonkipakkauksissa ruokaa perheellemme. Luemme sellukuituun pohjautuvia paperisia sanomalehtiä.

Kuitua Suomen teollisuus on saanut vuosikymmeniä metsistä, harvennuspuusta. Viime aikojen metsäkiistat ovat kuitenkin herättäneet huolen, että riittääkö tällä vihreän siirtymän menolla raaka-ainetta kuituteollisuudellemme.

Kuitu on teollisuusvaiheessa mitaltaan millimetriluokkaa. Ei kuidun tarvitse välttämättä olla peräisin kymmenmetrisestä harvennuspuusta. Kuidun valmistamisen lisäraaka-ainetta saamme metsien lisäksi myös peltojen yksivuotisista viljelykasveista. Maailmalla viljeltäviä kuitukasveja ovat muiden muassa puuvilla, pellava, sisal, juutti, kenaf ja kuituhamppu.

Lupaavin Suomen maatalouteen on kuituhamppu. Se on sopeutunut erikoisella tavalla pohjoiseen kasvukauteemme. Kuituhampun siemen on peräisin Keski-Euroopan lajikkeista. Siellä ne ehtivät kukkia, tuleentua normaalisti ja tuottaa siementä.

Suomessa kuituhampun kukkiminen myöhästyy kuitenkin pitkälle syksyyn. Siementä ei ehdi syntyä, mutta kuituvartta syntyy sitäkin enemmän.

Yöttömän yön kasvukaudessamme kuituhampun ”sisäinen kello” menee sekaisin. Kello viivästyttää kuituhampun kukkimista runsaamman siemensadon saamiseksi, pidemmän kuituvarren kärkeen.

Sisäinen harha voisi johtaa kyseisen lajikkeen menehtymiseen siementen puutteessa. 2020-luvun EU-maataloudessa tämä ongelma on poistunut eteläisten ja pohjoisten maiden kuituhampun yhteistyöllä. Kuituhampun siementä pohjoiseen saamme tänään eteläisempien EU-maiden viljelijöiltä, muun muassa Unkarista.

Kuituhamppu on sopeutunut myös Suomen talveen erikoisella tavalla. Rungon kasvu jatkuu lumentuloon saakka. Talven lumimyrskyt pudottavat lehdet maaperään karikkeeksi. Kevätahava kuivattaa lehdettömät versot. Vapun jälkeen hamppu on valmista korjattavaksi kuituteollisuudelle.

Kuituhamppu monipuolistaa ja vahvistaa kansantalouttamme. Meillä riittää kesantopeltoja hampun viljelyyn.

Yksivuotinen, ensilumeen asti vihreänä jatkava hamppu toimii koko kasvukautensa hiilinieluna. Peltolohko ei muutu esimerkiksi viljakasvien tapaan elokuun tuleentumisen myötä päästölähteeksi. Peltojen hiilinieluille kuituhamppu on lupaava viljelyskasvi. Etenkin suopeltojen osalta tarvitaan kuitenkin vielä suppeiden esikokeiden lisäksi vankkaa tieteellistä tutkimusta.

Vihreän siirtymän myötä tulleeseen metsäkiistelyyn tarvitaan ratkaisuksi pikainen vaihtoehto. Yksivuotisen kuituhampun rooli korostuu ja sen tarve kasvaa voimakkaasti, kun kuituteollisuus kehittyy uuteen suuntaansa. Ehkäpä uusien kuitutehtaiden ei tarvitsekaan ajautua raaka-ainepulaan. 

Veli Pohjonen

Orimattilan Sanomat. Mielipide. 7.3.2023

Palaako peltoviljely kivennäismaille?

Suomalainen Tiedeakatemia viivoitti vuonna 2010 energiakarttamme. Ohjuri oli turve. Turve olkoon uusiutumatonta energiaa, kivihiilen tavoin. Viivoitus vaikutti 10 vuotta myöhemmin maataloutemme ilmastotiekarttaan. MTK viivoitti sen 2020.

Tiedeakatemian ohjauksen jälkeen ajattelimme ensin, että voisimme silti nostaa turvetta soiltamme hallitusti, keskimäärin vähemmän kuin luonnonturve kasvaa. Suojelusoihin emme kajoaisi. Maksaisimme taloussoiden polttoturpeesta saman ilmastosakon kuin kivihiilestäkin.

Viivoitusten taustalla oli ihmiskunnan tulevaisuus paitsi energian myös ruoantuotannon kannalta. 

Ihmiskunnan väkiluku kasvaa vääjäämättä. Vuoteen 2050 mennessä meitä on yhdeksän miljardia. Tarvitsemme ruokaa 70 prosenttia enemmän kuin vuosisadan alussa.

Lisää viljelymaata on raivattava kaikkialla maailmassa. Vavisuttava esimerkki raivuusta ovat jo Amazonin sademetsät.

Tärkeintä ihmiskunnan ruokaa on vilja. YK:n 2009 ruokakokous laski, että tarvitsemme vuoteen 2050 mennessä viljapeltoa puolet enemmän kuin vuosisadan alussa.

YK:n kehikossa lisäviljan ala tarkoittaa Suomelle noin puolta miljoonaa hehtaaria. Osan siitä olisimme saaneet kesannoista ja ympäristönhoidon pelloista. Pääosan ajattelimme saavamme turvesuon pohjilta.

Maatalouden ilmastotiekartta 2020 käänsi ajattelun. Etenkään suopelloilla yksivuotisten viljakasvien viljelyä ei tulisi ilmastosyistä enää jatkaa. Suopeltojen viljely olisi ehkä voinut osaksi jatkua monivuotisina, vähemmän hiilidioksidia päästävinä nurmina.

Turvetuotannolta vapautuneita suopohjia ei voi enää laskea viljamaiksi. Turpeen jättösuot olisi luontaisin metsittää. Tosin vihreän siirtymän myötä puhumme yhä enemmän suomaiden ennallistamisesta, niiden vesittämisestä. 

Koko peltoalastamme (2,3 miljoonaa hehtaaria) suopeltoja on 11 prosenttia, noin 250,000 hehtaaria. Jos haluamme pitää ruoan tuotantomme nykytasollaan, uutta peltoa on raivattava kivennäismaille saman verran kuin peltoja soilla suljetaan. Jos haluamme pysyä YK:n ruoan tuotannon kehikossa, kivennäismaan metsiä on raivattava jatkossa mittavasti, vähintään puoli miljoonaa hehtaaria.

Tänään kangasmaan raivaus tapahtuu järeällä nelivedon traktorilla ja siihen kytketyllä kantojyrsimellä. Koneellinen pellonraivaus on luontevinta kivettömillä hieta-, hiesu- ja savimailla. Kiven lohkareita sisältävien soramaiden jyrsiminen on työläämpää.

Kivettömät kangasmaat ovat tänään hyväkasvuisia kuusikoita. Kuusikot ovat myös vahvoja hiilen nieluvarastoja. Niiden mittava raivaaminen ruoan tuotannon pelloiksi askarruttanee niin ympäristöväkeä kuin metsäteollisuuttakin.

Maatalouden ilmastotiekartan uusi suunta voi yllättää. Olemmeko palaamassa kaskiviljelyn aikakauden tapaan kivettömille kangasmaille, raivaamaan niille ruoan tuotannon lisäpeltoa?

Kansallinen velvollisuutemme on seurata YK:n ruoantuotannon tiekarttaa. Sen olemme velkaa nälkää näkevälle ihmiskunnalle.

Veli Pohjonen

Sydän-Satakunta. Mielipide. 23.2.2023

Metsäkiistelyyn on tarve hakea vaihtoehto

Jokapäiväinen elämämme perustuu paitsi leipään myös kuituun. Pukeudumme tropiikin oloissa kasvatetusta puuvillasta valmistettuihin vaatteisiin. Tilaamme kartonkipakkauksissa ruokaa perheellemme. Luemme sellukuituun pohjautuvia paperisia sanomalehtiä.

Kuitua Suomen teollisuus on saanut vuosikymmeniä metsistä, harvennuspuusta. Viime aikojen metsäkiistat ovat kuitenkin herättäneet huolen, että riittääkö tällä vihreän siirtymän menolla raaka-ainetta kuituteollisuudellemme.

Kuitu on kartonkivaiheessa mitaltaan millimetriluokkaa. Ei kuidun tarvitse välttämättä olla peräisin kymmenmetrisestä harvennuspuusta. Kuidun valmistamisen lisäraaka-ainetta saamme metsien lisäksi myös peltojen yksivuotisista viljelykasveista. Maailmalla tunnetaan muiden muassa puuvilla, pellava, sisal, juutti, kenaf ja kuituhamppu.

Lupaavin Suomen maatalouteen on kuituhamppu. Se on sopeutunut erikoisella tavalla pohjoiseen kasvukauteemme. Kuituhampun siemen on peräisin Keski-Euroopan lajikkeista. Siellä ne ehtivät kukkia, tuleentua normaalisti ja tuottaa siementä.

Suomessa kuituhampun kukkiminen myöhästyy kuitenkin pitkälle syksyyn. Siementä ei ehdi syntyä, mutta kuituvartta syntyy sitäkin enemmän.

Yöttömän yön kasvukaudessamme kuituhampun "sisäinen kello" menee sekaisin. Kello viivästyttää kuituhampun kukkimista runsaamman siemensadon saamiseksi, pidemmän kuituvarren kärkeen.

Sisäinen harha voisi johtaa kyseisen lajikkeen menehtymiseen siementen puutteessa. 2020-luvun EU-maataloudessa tämä ongelma on poistunut eteläisten ja pohjoisten maiden kuituhampun yhteistyöllä. Kuituhampun siementä pohjoiseen saamme tänään eteläisempien EU-maiden viljelijöiltä, muun muassa Unkarista.

Kuituhamppu on sopeutunut myös Suomen talveen erikoisella tavalla. Rungon kasvu jatkuu lumentuloon saakka. Talven lumimyrskyt pudottavat lehdet maaperään karikkeeksi. Kevätahava kuivattaa lehdettömät versot. Vapun jälkeen hamppu on valmista korjattavaksi kuituteollisuudelle.

Kuituhamppu monipuolistaa ja vahvistaa kansantalouttamme. Meillä riittää kesantopeltoja hampun viljelyyn.

Yksivuotinen, ensilumeen asti vihreänä jatkava hamppu toimii koko kasvukautensa hiilinieluna eikä peltolohko muutu esimerkiksi viljakasvien tapaan elokuun tuleentumisen myötä päästölähteeksi. Peltojen hiilinieluille kuituhamppu on lupaava viljelyskasvi. Etenkin suopeltojen osalta tarvitaan kuitenkin vielä suppeiden esikokeiden lisäksi vankkaa tieteellistä tutkimusta.

Vihreän siirtymän myötä tulleeseen metsäkiistelyyn tarvitaan ratkaisuksi pikainen vaihtoehto. Yksivuotisen kuituhampun rooli korostuu ja sen tarve kasvaa voimakkaasti, kun biotalous kehittyy uuteen suuntaansa. Ehkäpä uudet biotuotetehtaat eivät ajaudukaan raaka-ainepulaan.

Veli Pohjonen

Kainuun Sanomat. Mielipide. 18.2.2023.

  

Tuulivoimaa, aurinkovoimaa ja puuvoimaa

Pitkin rannikoitamme matkaava on vuosikymmenen ajan todennut, että maisemamme merkittävin muutos ovat meren ja metsän yllä majesteettisesti pyörivät tuulimyllyn siivet. Saman ilmiön havaitsi jo 1900-luvun puolella Tanskassa. Siellä tuulimyllyt tulivat peltojen päälle.

Tuuli saa alkunsa auringon säteilystä. Aurinko lämmittää epätasaisesti ilmakehää mantereiden ja merten yllä. Lämmöstä johtuvat paine-erot purkautuvat tuulena. Myllyjen tuulisähkö on osa aurinkovoimaa, samoin kuin paneelien aurinkosähkö.

Tyveninä päivinä tuulimyllyjen vieritse matkaava miettii, miten tuulivoimaa voisi varastoida. Aurinkopaneeleiden vieressä sama tulee mieleen sydäntalvella.

Metsiemme puut ovat ratkaisseet energian varastoinnin. Puut sitovat auringon energian vuosikausiksi. Hyödynnämme tätä auringon voimaa kotonamme pilkkeinä ja halkoina. Kaupunkien kaukolämpövoimaloihin puu käy parhaiten puristettuna pellettinä. Voimaloista virtaa sähköä verkkoomme talvella, myös kaamosajan tuulettomina päivinä.

Metsäteollisuus polttaa kuorta, purua, hukkapaloja ja mustalipeää eli ligniiniä. Jo nykyiset sellutehtaat sekä etenkin lisäpuuta käyttävät uudet biotuotetehtaat tuottavat myytävää perussähköä ympäri vuoden. Kemiin  rakennettava Metsä Fibren tehdas pyrkii 250 prosentin yliomavaraisuuteen.

Puiden etevän energiatalouden takia kasvavaa metsää ei kannata raivata aurinkopaneeleiden kentäksi. Paneeleiden tehoalueiksi ovat jo valikoitumassa talojen katot, lähiöiden avoimet takamaat ja ympäristöarvoiltaan vähäisemmät, puuta kasvamattomat joutomaat.

Aurinkosähkön edelläkävijä on Kiina. Siellä paneelien ihanteellisen asettelun havaitsee, kun maahan matkustaa lentokoneella. Koneen ikkunasta näkee sinisenä hohtavia paneeleja kaupunkien ja kylien talojen katoilla. Maa- ja metsätalousseuduilla aurinkopaneeleita näkee vähemmän.

Talousmetsät ja tuulivoiman voi yhdistää. Suomen metsätilat näyttivät tämän 2000-luvun alussa. Metsien ylle soveltuvissa voimaloissamme tuulimyllyn siivekkeet pyörivät puuston yläpuolella.

Metsiemme puut ovat energian runsauden varasto. Puuvoimasta saatavalla sähköllä voimme puskuroida niin tuulivoiman tyvenet päivät kuin aurinkopaneeleiden keskitalven pimeydenkin.

Kun lisäämme parhaillaan sekä tuulivoimaa että aurinkosähköä, niiden tukena on koko ajan metsä. Tässä uusiutuvan energian kolmikossa kukin tukee toinen toistaan. Keskenään ne eivät kilpaile.

Veli Pohjonen

Lounais-Lappi. Mielipide. 14.12.2022

Metsäkiistaan tarvitaan mittava vaihtoehto

Jokapäiväinen elämämme perustuu paitsi leipään myös kuituun. Pukeudumme tropiikin oloissa kasvatetusta puuvillasta valmistettuihin vaatteisiin. Tilaamme kartonkipakkauksissa ruokaa perheellemme. Luemme päivittäin sellukuituun pohjautuvia paperisia sanomalehtiä.

Kuitua olemme saaneet vuosikymmeniä harvennuspuusta. Viime aikojen metsäkiistat ovat kuitenkin herättäneet huolen, että riittääkö tällä vihreän siirtymän menolla raaka-ainetta kuituteollisuudelle.

Kuitu on kartonkivaiheessa mitaltaan millimetriluokkaa. Ei kuidun tarvitse välttämättä olla peräisin kymmenmetrisestä harvennuspuusta. Kuidun valmistamisen lisäraaka-ainetta saamme kuituhampusta.

Hampun kuidulla on vakuuttava näyttö 1800-luvulla Pohjanlahdella purjehtineissa laivoissa. Vahvimmat purjeet tehtiin hamppukuidusta.

Yksivuotisena viljelykasvina kuituhamppu on sopeutunut erikoisella tavalla pohjoiseen kasvukauteemme. Kuituhampun siemen on peräisin Keski-Euroopan lajikkeista. Ne ehtivät siellä kukkia, tuleentua normaalisti ja tuottaa siementä.

Suomessa kuituhampun kukkiminen myöhästyy pitkälle syksyyn. Siementä ei ehdi syntyä, mutta kuituvartta syntyy sitäkin enemmän.

Yöttömän yön kasvukaudessamme kuituhampun ”sisäinen kello” menee tavallaan sekaisin. Kello viivästyttää kuituhampun kukkimista runsaamman siemensadon saamiseksi, pidemmän kuituvarren kärkeen.

Luontaisesti sisäinen harha johtaisi tietysti kyseisen lajikkeen menehtymiseen siementen puutteessa. 2020-luvun EU-maataloudessa tämä ongelma on poistunut eteläisten ja pohjoisten maiden kuituhampun viljelijöiden yhteistyöllä. Kuituhampun siementä saamme tänään eteläisemmistä EU-maista.

Kuituhamppu on sopeutunut myös talveemme erikoisella tavalla. Rungon kasvu jatkuu lumentuloon saakka, talven lumimyrskyt pudottavat lehdet maaperään karikkeeksi ja kevätahava kuivattaa lehdettömät versot. Vapun jälkeen hamppu on valmista korjattavaksi kuituteollisuudelle.

Osa hampun kuivaa satoa voidaan käyttää lämpöpelletin raaka-aineeksi. Pelletin tarve on kasvanut Ukrainan kriisin myötä, niin Suomessa kuin maakaasulla lämmitykseen tottuneessa Keski- ja Etelä-Euroopassa.

Kuituhamppu monipuolistaa ja vahvistaa kansantalouttamme. Meillä riittää kesantopeltoja ja laajoja suopohjia hampun viljelyyn.

Yksivuotinen, ensilumeen asti vihreänä jatkava hamppu toimii koko kasvukautensa hiilinieluna eikä esim. viljakasvien tapaan muutu elokuun tuleentumisen myötä päästölähteeksi. Täten etenkin suopohjien hiilinieluille kuituhamppu on lupaava viljelyskasvi. Tähän tarvitaan kuitenkin vielä suppeiden esikokeiden lisäksi myös vankkaa tieteellistä tutkimusta.

2020-luvun metsäkiistaan tarvitaan ratkaisuksi mittava vaihtoehto. Kuituhampun rooli korostuu ja sen tarve kasvaa voimakkaasti, kun biotalous kehittyy uuteen suuntaansa. Uusien biotuotetehtaiden ei tarvitsekaan jäädä raaka-ainepulaan, kunhan vaihtoehtoon tartutaan. 

Veli Pohjonen

Pielavesi-Keitele. Mielipide. 8.2.2023

Biotuotehtaiden ei tarvitse jäädä raaka-ainepulaan

Metsäteollisuuden ja ylipäänsä biotalouden pääosanen sellu tahkoaa tulosta. Tähän ovat tykästyneet myös puutaan kasvattavat metsätilalliset.

Selluloosaan pohjaa pakkauskartonki. Verkkokaupasta ostamme yhä useammin tavaraa etänä. Tavaraa postitetaan eri puolilta maailmaa pakattuna kartonkiin.

Jo nykyiset ja etenkin suunniteltavat uudet biotuotetehtaat tarvitsevat raaka-ainetta enemmän kuin olemme aikaisemmin laskeneet. Samalla kun sellun ja kartongin kysyntä nousevat, kasvaa myös tarpeemme lisätä metsiemme hiilen nieluvarastoa.

Huoli puun riittävyydestä syvenee taas. Voisimmeko tuottaa selluteollisuudelle vahvaa kuitua muustakin kuin männystä ja kuusesta?

Kuitu on kartonkivaiheessa mitaltaan milliluokkaa; ei kuidun tarvitse välttämättä olla peräisin kymmenmetrisestä harvennuspuusta.

Kuitua saa myös peltosellusta. Pohjoisessa vyöhykkeessämme mahdollisia viljelykasveja on tänään ainakin kaksi: ruokohelpi ja kuituhamppu.

Ensimmäiset ruokohelvet viljeltiin Suomen pelloille keväällä 1990. Ruokohelven kuidutukseen tehtiin hetimiten tehdassuunnitelma, nimeltään Peltosellu Oy. Tehtaan paikaksi olivat ehdolla Haapajärvi ja Oulu.

Peltosellu tyssäsi 2000-luvun vaihteessa. Rahoittajat eivät halunneet vielä tuoda uudentyyppistä heinäsellua metsäsellun kylkiäiseksi.

2020-luvun peltosellun lupaava ehdokas on kuituhamppu. Sen viljely on hallittu jo vuosikymmeniä ellei vuosisatoja. Suomessa kuituhamppua voi kasvattaa napapiiriä myöten. Nykyiset EU:n sertifioimat kuituhampun lajikkeet on täsmäjalostettu niin, että kemiallisista rohto- tai huumevaikutuksista ei tarvitse olla huolissaan.

Hampun kuitu on lujaa. Vaikuttava meriitti löytyy purjelaivojen rahtiajalta. Vientitavaramme kulki suurilla kaksi- tai kolmimastoisilla Pohjanlahden purjelaivoilla. Kestävin purjekangas valmistettiin hampun kuidusta.

Maassamme kasvaa luvallista, täsmäjalostettua hamppua noin 1900 hehtaaria tänä kesänä. Siitä öljyhamppua on 1500 ja kuituhamppua 400 hehtaaria.

Terveellisten hampputuotteiden kysyntä ja samalla hampun viljely on nopeassa kasvussa. Siemeniä ja niistä saatavaa öljyä käytetään terveysvaikutusten vuoksi yhä enemmän. 

Kukintojensa ja siementensä alapuolelle hamppu kasvattaa parimetrisen kuituvarren. Sille biotalous etsii käyttöä. Vahva kuituvarsi pohjaa vahvaan juuristoon, kohenevaan maaperän hiilen nieluun. Tätä seuraa hiiliviljelyn tutkimus.

Myös hampusta saatavan peltosellun tarve kasvaa, kun biotalous kehittyy uuteen suuntaansa. Selluteollisuuden ei tarvitse jäädä raaka-aineen pulaan. Peltosellun ennakkoluulotonta tutkimusta ja koeviljelyä etenkin turvetuotannon jättösoilla tarvitaan.

VELI POHJONEN

Satakunnan Kansa. Mielipide. 15.7.2021

Ruokaturvaamme on syytä seurata

Korona-virus nosti puheenaiheiksi huoltovarmuuden ja ruokaturvan. Mistä saamme jatkossa kasvihuoneisiin vihannesten kasvattajia? Mistä saamme marjatiloille työväkeä, kun rajat ovat kiinni? Onko meillä vielä riittävästi talonpoikia kylvämään kotimaista viljaa?

Huoltovarmuus on moniulotteinen käsite, eikä sen seuraamiseen ole yksinkertaista lukemaa. Ruokaturvalle sellainen on.

Ruokaturvan laskenta lähtee meille kaikille tutusta lausekkeesta "Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme". Laskentaan johtaen: jokapäiväinen leipä on Suomen vuotuinen viljasato, me olemme Suomen vuotuinen väkiluku, ruokaturva on viljasato jaettuna väkiluvulla.

Ruokaturva näyttäisi olevan hivenen notkahtamassa. Viime vuonna ruokaturvamme oli 713 viljakiloa henkilöä kohden. Luonnonvarakeskuksen heinäkuun satoennusteesta laskettu lukema tälle vuodelle on 593 viljakiloa. Notkahdus johtunee pääosaksi viljaseutujen kesäkuun kuivuudesta. Mutta koronan aikainen ja jälkeinen maataloutemme ei siihen tainnut osannut varautua eikä vastatakaan. 

Koko maapallolle laskettu ruokaturva vuonna 2019 oli 343 kiloa. Rikkaana maana olemme edelleen lähes kaksi kertaa maapallon keskiarvon yläpuolella.

Kehitysmaissa ruokaturva on alle keskiarvon. Esimerkiksi köyhässä, runsaan väestön Etiopiassa ruokaturva vuonna 2019 oli vain 246 kiloa henkilöä kohti.

Viime vuosisadalla meitä koetteli kaksi kriisiä, jolloin ruokaturvamme oli kehitysmaan luokkaa. Heti itsenäistymisen jälkeen olimme tasolla 245 kiloa henkilöä kohden. Pääsimme silti 1930-luvulla jo 400 kilon tasoon.

Toisen maailmansodan jälkeen ruokaturvamme romahti vuonna 1946 alimmilleen, 210 kiloon. Toivuimme kuitenkin tästä sodan aiheuttaneesta kriisistä tasaisen varmasti. 1950-luvulla olimme jo maapallon nykykeskiarvon tasolla.

1960-luku oli jokapäiväisen leivän nousun vahvaa aikaa. Tämän päivän yli 500 kilon tason ylitimme ensimmäisen kerran vuonna 1968.

Sen jälkeen ja etenkin 1995 alkaneella EU-kaudella ruokaturvamme on sahaillut osaksi maatalouspolitiikan pyörteissä, osaksi kesien sääolojen vaihteluissa. Maapallon keskilukemaan verrattuna ruokaturvamme on kuitenkin ollut pysyvästi niin korkea, että jokapäiväinen leipä ei ole askarruttanut.

Leipäviljan tuotanto ja siitä johdettu ruokaturva ovat ihmiskunnan tärkeimpiä seurattavia mittareita. Ruokaturvaa on syytä seurata Suomessakin. Toivottavasti maatilamme saavat viljapellot kylvetyiksi jatkossa niin, että ruokaturvaamme ei tule kuluvaa kesää huolestuttavampaa notkahdusta.

VELI POHJONEN

Uutis-Jousi. Mielipide. 3.9.2020

Ilmastokamppailussa siirryttävä anekauppaa luotettavampaan menetelmään

Ja tapahtui niinä päivinä, että kaikki ilmastoomme vaikuttava luonnon alkuainehiili oli verolle pantava. Kertoneeko historia myöhemmin, että se tapahtui YK:n 2020-luvun ilmastokokousten saatteessa.

Ilmastokokousten vakiopäätelmä on ollut, että päästöjen hillintä ei ole riittävää. Siksi ilmaston avuksi tarvitaan muutakin, esimerkiksi nieluihin ulottuva hiilikauppa. Se oli esillä suomalaisissa ilmaston keskusteluissa jo kolme vuotta sitten. Pääministeri Juha Sipilä järjesti joulukuussa 2018 aiheesta seminaarin 170:lle alan vaikuttajalle.

Päästömaksu on jo eräänlainen ilmastovero. Joulukuussa, YK:n viimeisimmän kokouksen päätyttyä myös ilmastoministerimme Maria Ohisalo väläytti toisen suunnan huomioimista: maksetaan maanomistajille (metsätilallisille) hiilinieluista.

Kahden suunnan hiilikaupassa on kyse markkinoista, joissa on mukana sekä taivaalle menevä päästöhiili että taivaalta tuleva nieluhiili. Esimerkiksi metsätilalliselle kuuluisi maksaa hänen puustoonsa tulevasta hiilen nieluvirrasta.

Mutta, mikä tuottaa tuloa, siitä on aina velvollisuus maksaa veroa.

EU:ssa taivaalle menevän hiilen (hiilidioksidin) kauppa on toiminut kohta 20 vuotta. Nieluvirtojen osalta vastaavaa ei ole onnistuttu luotettavasti käynnistämään.

Maailmalla puhutaan kyllä hiilidioksidin nielukompensaatioista. Huolestuttavasti tämä myllytys muistuttaa kuitenkin syntien anekauppaa ennen Martin Lutherin aikaa.

Meillä ilmastokamppailun osaamisaluetta ovat metsämme. Osaamme jo laskea metsätilojemme hiilen nieluvarastot ja vuotuiset nieluvirrat. Kiitos tästä kuuluu Metsäntutkimuslaitoksen 1921 aloittamalle Valtakunnan Metsien Inventoinnille ja metsänhoitoyhdistysten pitkäaikaiselle työlle.

Hiilinielun vuosimaksun maatiloille voisi määrittää esimerkiksi metsaan.fi tietokannan ja EU:n päästökaupan hinnan vuosikeskiarvon avulla.

Metsätilojen osallistuminen hiilikauppaan olisi luotettavin toteuttaa metsäverotuksen kautta. Metsätilallinen ilmoittaisi vuosittain metsiensä hiilen nieluvaraston määrän. Verohallinto vertaisi lukemaa edellisvuoteen ja liittäisi tiedon vuotuiseen verolaskentaan.

Hallinnollisesti kyseessä olisi saman kokoluokan muutos, mikä metsissämme tapahtui vuonna 2005. Siirryimme silloin pinta-alaverotuksesta rahatulon verotukseen. Muutoksen hallintokuvioista hiiliverotus voisi ottaa oppia.

Metsätilat odottavat luotettavaa hiilikauppaa. Kirkkohistoria opettaa, että syntien anekauppa piti poistaa käytännöstä ja korvata Martin Lutherin uskonpuhdistuksella. Jotain vastaavaa odotamme ilmastokamppailuun.

Nielukompensaatiot olisi luotettavampaa korvata esimerkiksi uudella metsäverotuksella. Ilmastomme sitä odottaa. Sitä odottavat myös seuraavat YK:n ilmastokokoukset.

VELI POHJONEN

Lestijoki-lehti. Mielipide. 2.2.2023.

Luotettavammat menetelmät käyttöön

Ja tapahtui niinä päivinä, että ilmastoomme vaikuttava luonnon alkuainehiili oli verolle pantava. Kertoneeko historia myöhemmin, että se tapahtui YK:n ilmastokokousten saatteessa.

Ilmastokokousten vakiopäätelmä on ollut, että päästöjen hillintä ei ole riittävää. Ilmakehän hiilidioksidipitoisuus nousee koko ajan.

Ilmaston avuksi tarvitaan muutakin, esimerkiksi nieluihin ulottuva hiilikauppa. Se oli esillä suomalaisissa ilmaston keskusteluissa jo yli kolme vuotta sitten. Pääministeri Juha Sipilä järjesti joulukuussa 2018 aiheesta seminaarin 170:lle alan vaikuttajalle.

Päästömaksu on jo eräänlainen ilmastovero. Joulukuussa, YK:n viimeisimmän kokouksen päätyttyä myös ilmastoministerimme Maria Ohisalo väläytti toisen suunnan huomioimista: maksetaan maanomistajille (metsätilallisille) hiilinieluista.

Kahden suunnan hiilikaupassa on kyse markkinoista, joissa on mukana sekä taivaalle menevä päästöhiili että taivaalta tuleva nieluhiili. Esimerkiksi metsätilalliselle kuuluisi maksaa hänen puustoonsa tulevasta hiilen nieluvirrasta.

Mutta: mikä tuottaa tuloa, siitä on aina velvollisuus maksaa veroa.

EU:ssa taivaalle menevän hiilen (hiilidioksidin) kauppa on toiminut kohta 20 vuotta. Nieluvirtojen osalta vastaavaa ei ole onnistuttu luotettavasti käynnistämään.

Maailmalla puhutaan kyllä hiilidioksidin nielukompensaatioista. Huolestuttavasti tämä myllytys muistuttaa kuitenkin syntien anekauppaa ennen Martti Lutherin aikaa.

Meillä ilmastokamppailun osaamisaluetta ovat metsämme. Osaamme jo laskea metsätilojemme hiilen nieluvarastot ja vuotuiset nieluvirrat. Kiitos tästä kuuluu Metsäntutkimuslaitoksen 1921 aloittamalle Valtakunnan Metsien Inventoinnille ja metsänhoitoyhdistysten pitkäaikaiselle työlle.

Hiilinielun vuosimaksun maatiloille voisi määrittää esimerkiksi metsaan.fi tietokannan ja EU:n päästökaupan hinnan vuosikeskiarvon avulla.

Metsätilojen osallistuminen hiilikauppaan olisi luotettavin toteuttaa metsäverotuksen kautta. Metsätilallinen ilmoittaisi vuosittain metsiensä hiilen nieluvaraston määrän. Verohallinto vertaisi lukemaa edellisvuoteen ja liittäisi tiedon vuotuiseen verolaskentaan.

Hallinnollisesti kyseessä olisi saman kokoluokan muutos, mikä metsissämme tapahtui vuonna 2005. Siirryimme silloin pinta-alaverotuksesta rahatulon verotukseen. Muutoksen hallintokuvioista hiiliverotus voisi ottaa oppia.

Metsätilat odottavat luotettavaa hiilikauppaa. Kirkkohistoria opettaa, että syntien anekauppa piti poistaa käytännöstä ja korvata Martti Lutherin uskonpuhdistuksella. Jotain vastaavaa ilmastokamppailu odottaa.

Nielukompensaatiot olisi luotettavampaa korvata esimerkiksi uudella metsäverotuksella. Ilmastomme sitä odottaa. Sitä odottavat myös seuraavat YK:n ilmastokokoukset.

VELI POHJONEN

Iijokiseutu. Kolumni. 1.2.2023. 

Luotettavampi menetelmä käyttöön

Ja tapahtui niinä päivinä, että kaikki ilmastoomme vaikuttava luonnon alkuainehiili oli verolle pantava. Historia voi kertoa myöhemmin, että se tapahtui YK:n nykyisten ilmastokokousten saatteessa.

Ilmastokokousten vakiopäätelmä on, että päästöjen hillintä ei ole riittävää. Siksi ilmastomme avuksi tarvitaan myös nieluihin ulottuva hiilikauppa. Se oli esillä suomalaisissa ilmaston keskusteluissa jo kolme vuotta sitten. Pääministeri Juha Sipilä järjesti joulukuussa 2018 aiheesta seminaarin 170:lle alan vaikuttajalle.

Päästövirran hiilimaksu on jo eräänlainen ilmastovero. Joulukuussa, YK:n viimeisimmän kokouksen päätyttyä ilmastoministerimme Maria Ohisalo väläytti myös toisen suunnan huomioimista: maksetaan maanomistajille (metsätilallisille) hiilinieluista.

Mutta mikä tuottaa tuloa, siitä on aina velvollisuus maksaa veroa.

Kahden suunnan hiilikaupassa on kyse markkinoista, joissa on mukana sekä taivaalle menevä päästöhiili että taivaalta tuleva nieluhiili. Esimerkiksi metsätilalliselle kuuluisi maksaa hänen puustoonsa tulevasta hiilen nieluvirrasta.

EU:ssa taivaalle menevän hiilen (hiilidioksidin) kauppa on toiminut kohta 20 vuotta. Nieluvirtojen osalta vastaavaa ei ole onnistuttu luotettavasti käynnistämään.

Maailmalla puhutaan kyllä hiilidioksidin nielukompensaatioista. Huolestuttavasti tämä myllytys muistuttaa kuitenkin syntien anekauppaa Martin Lutherin aikoina.

Meillä ilmastokamppailun osaamisaluetta ovat metsämme, niiden kuutiot ja niiden vuotuinen hehtaarikasvu. Osaamme jo laskea metsätilojemme hiilen nieluvarastot ja nieluvirrat. Kiitos tästä kuuluu Metsäntutkimuslaitoksen 1921 aloittaman Valtakunnan Metsien Inventoinnille ja metsänhoitoyhdistysten pitkäaikaiselle työlle.

Hiilinielun vuosimaksun maatiloille voisi määrittää esimerkiksi metsaan.fi tietokannan ja EU:n päästökaupan vuosikeskiarvon avulla.

Metsätilojen osallistuminen hiilikauppaan olisi helpoin ja luotettavin toteuttaa metsäverotuksen kautta. Metsätilallinen ilmoittaisi vuosittain metsiensä hiilen nieluvaraston määrän. Verohallinto vertaisi lukemaa edellisvuoteen ja liittäisi tiedon vuotuiseen verolaskentaan.

Hallinnollisesti kyseessä olisi saman kokoluokan muutos, mikä metsissämme tapahtui vuonna 2005. Siirryimme silloin pinta-alaverotuksesta rahatulon verotukseen. Muutoksen hallintokuvioista hiiliverotus voisi ottaa oppia.

Metsätilat odottavat käytännön hiilikauppaa. Historia opettaa, että anekaupat eli nielukompensaatiot olisi varmempaa korvata luotettavammalla menetelmällä, esimerkiksi uudella metsäverotuksella. Ilmastomme sitä odottaa. Sitä odottavat myös seuraavat YK:n ilmastokokoukset.

VELI POHJONEN

Sydän-Satakunta. Mielipide. 26.1.2023

Ilmastometsitys on ennallistamista yli muiden kiistojen

Suomen ja koko EU:n metsien ennallistamisesta käydään tänään metsäkiistelyä. Miellämmekö sen usein vain metsäojiemme tukkimiseksi? Luonnon ennallistamisessa yksi menee kuitenkin yli muiden, maapallon ilmastometsitys.

Pariisin 2015 ilmastokokouksessa lähes kaikki YK:n jäsenmaat lupautuivat hillitsemään hiilidioksidin pitoisuuden nousua ilmakehässä. Mitä hiilidioksidin päästöille sittemmin tapahtui? Ne eivät kääntyneetkään laskuun.

Fossiilisia polttoaineita rajoittamalla kasvihuoneilmiötä ei pystytty pysäyttämään. Tämän totesi viimeksi loppuvuoden 2022 ilmastokokous Egyptissä.

Ukrainan kriisi työnsi ilmastokokousten lupaukset uuteen kehikkoon. Fossiilipolttoaineiden käyttö kiihtyy etenkin Venäjälle energiasuopeissa maissa kuten Kiinassa ja Intiassa.

Ilmastokamppailua ei voi enää ratkaista pelkästään fossiilipolttoaineiden rajoituksilla kuten niihin kohdistuvilla hiilidioksidin päästömaksuilla. Ilmastokamppailu tarvitsee avukseen metsiä.

Vielä 10 000 vuotta sitten metsät peittivät 48 prosenttia maapallon maapinnasta. Alkuainehiili oli varastoitunut puiden runkoihin, oksiin, lehtiin ja juuriin. Hiiltä niissä oli kaikkiaan 850 miljardia tonnia. Ilmakehässä sitä oli vähemmän, 550 miljardia tonnia.

Sittemmin metsää alkoi hävitä, ensin hitaasti mutta ihmiskunnan kasvun ja 1700-luvulla alkaneen teollisen kauden myötä alati kiihtyen. Metsien hiilen määrä on nyt pudonnut tasolle 660, kun ilmakehän hiilen määrä on vastaavasti noussut tasolle 880 miljardia tonnia.

Metsien vähenemällä oli syvällinen vaikutus maapallon ekosysteemiin. Ilmasto lämpeni, muuttui tuuliltaan myrskyisämmäksi ja sateiltaan ruoan tuotannolle entistä arvaamattomammaksi. Tämän ovat viime vuosina saaneet kokea sekä rikas Amerikka että köyhä Afrikka.

Fossiilisen hiilidioksidin päästöt ylittivät metsien häviön päästöt vasta 1910-luvulla. Tänään fossiilipäästöt ovat kahdeksankertaiset maapallon metsien hupenemiseen verrattuna.

Mikä metsillä alkoi, sen voi metsillä lopettaa. Maapallo odottaa massiivista metsitystä. Metsien palautuksen on oltava samaa mittakaavaa, mitä se on ollut jääkauden jälkeisen kauden metsien häviössämme.

Yhdysvaltain johtaviin ilmastotutkijoihin kuuluva, Helsingissäkin Nordic Business Forumissa syksyllä 2017 puhunut James Hansen esitti, että ilmakehästä olisi metsittämällä poistettava hiiltä vähintään 150 miljardia tonnia. Aikaa metsäväelle Hansen antoi vuoteen 2100 asti.

Jotta ilmakehästä voi siirtää näin paljon hiiltä uusiin metsiin, pinta-alaa tarvitaan paljon. Laskennallinen pinta-ala on luokkaa kuusi miljoonaa neliökilometriä. Sen lähin vertailukohde on Sahara, pinta-alaltaan 9,2 miljoonaa neliökilometriä.

Ilmastometsityksestä tuli Ukrainan kriisin myötä entistä tärkeämpää. Maapallo odottaa vuosisadan massiivista metsänviljelyä.

Kiistaton ilmastometsitys voisi ennallistaa maapallon ekologisesti turvalliselle tasolle. Vahvan metsänhoidon maana Suomella olisi siihen annettavaa.

VELI POHJONEN

Tervareitti. Näkökulma. 20.1.2023

Uusiutuvan energian osat tukevat toisiaan

Pitkin maaseutuamme matkaava on jo yli kymmenen vuoden ajan todennut maisemamme merkittävimmän muutoksen, metsän yllä majesteettisesti pyörivät tuulimyllyjen siivet.

Saman maisemailmiön havaitsi jo 1900-luvun puolella Tanskassa. Siellä tuulimyllyt olivat tulleet peltojen päälle.

Tuuli saa alkunsa auringon säteilystä. Aurinko lämmittää epätasaisesti ilmakehää mantereiden ja merten yllä. Lämmöstä johtuvat paine-erot purkautuvat tuulena. Myllyjen tuulisähkö on osa uusiutuvaa aurinkoenergiaa, samoin kuin paneelien aurinkosähkö.

Tyveninä päivinä tuulimyllyjen vieritse matkaava miettii, miten tuulivoimaa voisi varastoida. Aurinkopaneeleiden vieressä sama tulee mieleen kaamosaikaan sydäntalvella.

Uusiutuvan energiamme kolmas osa, metsien puusto on ratkaissut energian varastoinnin. Puut yhteyttävät hiilidioksidia ja sitovat auringon energian vähintään ylivuotiseksi. Hyödynnämme tätä auringon voimaa kotonamme pilkkeinä ja halkoina.

Kaupunkien kaukolämpövoimaloihin puu käy parhaiten puristettuna pellettinä. Pelletti on tasalaatuista, sitä voi varastoida siiloissa viljan tapaan, ja sitä kannattaa kuljettaa aivan eri pitkiä matkoja kuin irtohaketta.

Metsäteollisuus polttaa kuorta, purua, hukkapaloja ja mustalipeää eli ligniiniä. Jo nykyiset sellutehtaat sekä etenkin lisäpuuta käyttävät uudet biotuotetehtaat tuottavat aurinkoperäistä puusähköä ympäri vuoden.

Äänekosken 2017 valmistunut Metsä Groupin biotuotetehdas pääsi sähkössään 240 prosentin yliomavaraisuuteen. Kemiin parhaillaan rakennettava vastaava tehdas pyrkii puolestaan 250 prosenttiin.

Puiden etevän energiatalouden takia kasvavaa metsää ei kannata raivata aurinkopaneeleiden kentäksi. Paneeleiden tehoalueiksi sopivat talojen katot, lähiöiden avoimet takamaat ja ympäristöarvoiltaan vähäisemmät, puuta kasvamattomat joutomaat.

Aurinkosähkön edelläkävijä on Kiina. Siellä paneelien ihanteellisen asettelun havaitsee, kun maahan matkustaa lentokoneella. Koneen ikkunasta näkee sinisenä hohtavia paneeleja kaupunkien talojen katoilla. Maa- ja metsätalousseuduilla aurinkopaneeleita näkee vähemmän.

Metsät, tuulivoiman ja aurinkovoiman voi kansantaloudessa yhdistää. Suomen metsätilat näyttivät tämän metsätalouden ja tuulivoiman osalta 2000-luvun alussa. Metsien ylle soveltuvissa uuden sukupolven voimaloissa tuulimyllyn siivekkeet pyörivät puuston yläpuolella.

Metsiemme puut ovat energian runsauden ja pysyvyyden varasto. Puuvoimasta saatavalla sähköllä voimme puskuroida niin tuulivoiman tyvenet päivät kuin aurinkopaneeleiden keskitalven pimeydenkin.

Kun lisäämme parhaillaan sekä tuulivoimaa että aurinkosähköä, niiden tukena on koko ajan metsä. Puuvoiman lisäksi tarvitsemme puolestaan etenkin tuulivoimaa. Nykymetsänhoidolla metsiemme vuosikasvu ei riittäisi koko energian tarpeeseemme.

Uusiutuvan energian kolmikossa kukin tukee kokonaisuutta. Keskenään ne eivät kilpaile vaan vahvistavat toisiaan.

Veli Pohjonen

Kuhmolainen. Mielipide. 20.1.2023

Ja tapahtui niinä päivinä, että hiili oli verolle pantava

Ja tapahtui niinä päivinä, että kaikki ilmastoomme vaikuttava luonnon alkuainehiili oli verolle pantava. Kertoneeko historia myöhemmin, että se tapahtui vuoden 2022 YK:n ilmasto- ja suojelukokousten myötä.

Päästövirran hiilimaksu on jo eräänlainen ilmastovero. Kokousten jälkeen ilmastoministerimme Maria Ohisalo väläytti myös toisen suunnan huomioimista: maksetaan maanomistajille hiilinieluista.

Mutta mikä tuottaa tuloa, siitä on aina velvollisuus maksaa veroa.

Ilmakehän hiilidioksidin pitoisuus nousee koko ajan. Päivittäinen mittaus alkoi maaliskuussa 1958, Mauna Loan vuorella Havaijilla. Pitoisuus oli 316 miljoonasosaa. Joulukuun lopussa pitoisuus oli 420 miljoonasosaa eli 33 prosenttia korkeampi.

Ilmaston avuksi tarvitaan myös nieluihin ulottuva hiilikauppa. Se oli esillä suomalaisissa ilmaston keskusteluissa jo pari vuotta sitten. Pääministeri Juha Sipilä järjesti joulukuussa 2018 aiheesta seminaarin 170:lle alan vaikuttajalle.

Kahden suunnan hiilikaupassa on kyse markkinoista yhtäältä taivaalle menevälle päästöhiilelle ja toisaalta taivaalta tulevalle nieluhiilelle. Hiilidioksidia taivaalle vapauttavat maksavat jo taivaalle menevistä hiilen päästövirroistaan. Ilmakehästä hiilidioksidia poistaville pitäisi maksaa samalla tapaa. Esimerkiksi metsätilallisille kuuluisi maksaa heidän puustoon tulevista hiilen nieluvirroista.

EU:ssa taivaalle menevän hiilen (hiilidioksidin) kauppa on toiminut kohta 20 vuotta. Nieluvirtojen osalta vastaavaa ei ole onnistuttu luotettavasti käynnistämään. Maailmalla puhutaan kyllä hiilidioksidin nielukompensaatioista. Huolestuttavasti tämä myllytys muistuttaa kuitenkin syntien anekauppaa Martin Lutherin aikoina.

Meillä ilmastokamppailun osaamisaluetta ovat metsämme, niiden kuutiot ja niiden vuotuinen hehtaarikasvu. Osaamme jo laskea metsätilojemme hiilen nieluvarastot ja nieluvirrat. Kiitos tästä kuuluu Metsäntutkimuslaitoksen 1921 aloittaman Valtakunnan Metsien Inventoinnille ja metsänhoitoyhdistysten pitkäaikaiselle työlle.

Hiilinielun vuosimaksun maatiloille voisi määrittää esimerkiksi metsaan.fi tietokannan ja EU:n päästökaupan vuosikeskiarvon avulla.

Metsätilojen osallistuminen hiilikauppaan olisi helpoin ja luotettavin toteuttaa metsäverotuksen kautta. Metsätilallinen ilmoittaisi vuosittain metsiensä hiilen nieluvaraston määrän. Verohallinto vertaisi lukemaa edellisvuoteen, ja liittäisi tiedon vuotuiseen verolaskentaan.

Hallinnollisesti kyseessä olisi saman kokoluokan muutos, mikä metsissämme tapahtui vuonna 2005. Siirryimme silloin pinta-alaverotuksesta rahatulon verotukseen. Muutoksen hallintokuvioista hiililaskenta voisi ottaa oppia.

Metsätilat odottavat edelleen varman luotettavaa käytännön hiilikauppaa. Kyseessä olisi uuden ajan verojärjestely. Sitä odottaa myös verohallintomme.

Ote metsätilojen hiilikaupasta on kuitenkin lipsunut jo muutaman vuoden ajan. Hiilikaupan soisi nyt etenevän eikä hiipuvan. Ilmastomme sitä odottaa. Sitä odottavat myös seuraavat YK:n ilmastokokoukset.

Veli Pohjonen

Iisalmen Sanomat. Mielipide 5.1.2023

Positiivinen katse metsiimme

Metsäkeskustelussamme on levinnyt viime aikoina merkillinen kohu. Sen mukaamme metsämme ja niiden hiilen nieluvarasto olisivat romahtamassa. Historian saatossa tilanne on päinvastainen.

Ennen toista maailmansotaa olimme metsien hupenemisen kaudella. Alimmillaan metsävaramme putosivat tasolle 1380 miljoonaa kuutiota. Jo sodan aikana metsämme alkoivat kuitenkin pulskistua, ensin hitaasti mutta sittemmin vuosisadan loppupuoliskolla alati kiihtyvällä vauhdilla.

Metsäntutkimuslaitoksen professori Olavi Huikari opetti, että sotien jälkeinen metsiemme heikohko kasvu johtui osaksi kangasmetsiin hiipivästä soistumisesta. Hän oli kerännyt väitöskirjaansa soistumisen mittausaineistoa Pohjanlahden maankohoamisen alueelta.

Huikari oli osoittanut väitöskirjallaan, että soistumista tapahtuu edelleen ja että sitä tapahtuu nimenomaan kangasmailla. Alamaiden lampien umpeenkasvun osuus soistumisesta oli vain kymmenen prosenttia.

Kangasmetsien soistumiselle oli saatava loppu. Metsämme oli parannettava, ojittamalla. Puu alkoi ojikoilla kasvaa. Metsävaramme nousivat yli 1500 miljoonan kuution paalun vuonna 1964 ja yli 2000 miljoonan kuution paalun vuonna 1998. Kasvukauden 2022 jälkeen puustomme on laskennallisesti 2670 miljoonaa kuutiota.

Kun kangasmaiden ojitus saatiin valmiiksi, keskityimme metsien uudistamiseen. Vajaatuottoiset metsät uudistettiin täystuottoisiksi metsiksi auraamalla ja istuttamalla. Myös varhaisen taimikonhoidon merkitys tulevalle puun kasvulle opittiin.

Lisäpuun kasvuun perinteinen metsän parantaminen ja metsän uudistaminen eivät enää riitä. Tarvitsemme etevää metsänviljelyä.

Luonnonvarakeskus on osoittanut, että havumetsiemme vuosikasvu kohenee edelleen 15-30 prosentilla, kun siirrymme maatiaissiemenestä jalostettuihin istutustaimiin. Ne ovat peräisin siemenestä, joka on saatu risteyttämällä sekä tasaisen varmoja kotimaisia että hieman eteläisempiä, kovakasvuisempia emopuita.

Havupuun taimen hienoinen eteläisyys sopii lämmenneeseen ilmastoomme. Perimältään eteläisempi puu kasvaa aina pohjoista puuta nopeammin.

Talousmetsämme ovat ennallistuneet sadassa vuodessa muhkeasti, ainakin jos mittaamme sitä puun määrällä ja hiilen nieluvarastoilla. Voimme katsoa metsiämme myös positiivisesti, etenkin tilastotieteellisesti.

VELI POHJONEN

Seinäjoen Sanomat. Mielipide. 4.1.2023. 

Itämaan tietäjät opettivat metsän arvoketjuista

Joulun alla saimme taas kuunnella jo klassikoksi edennyttä poikalaulajien musiikkinäytelmää Tiernapojat. Keskeisiä näytelmässä ovat kolme itäisen maan tietäjää. He riensivät joulun jälkeen uhraamaan juuri syntyneelle Jeesukselle kultaa, pyhää savua ja mirhamia.

Kulta on aina kultaa, mutta mitä olivat nuo kaksi muuta lahjaa?

Pyhä savu ja mirhami ovat afrikkalaisia, Etiopian ylängöllä kasvavien puiden tuotteita. Pyhä savu eli suitsuke tulee kuumennetusta pihkasta. Se on valutettu Boswellia-puun runkoon viilletystä haavasta. Etiopian ilmastossa viihtyvä puu vuotaa kuorestaan pihkaa niin hyvin, että sitä riittää vietäväksi kuivempiin ja alavampiin naapurimaihin.

Pihkasuitsuke on edelleen mukana etiopialaisessa kahvitarjoilussa. Koptikirkon papit taas suitsuttavat sunnuntaisin kirkonmenoissaan pyhää savua heiluttamalla pieniä, kannettavia metallikoreja. Pihka savuaa niissä hehkuvan puuhiilen päällä.

MIRHAMI on kasviöljyä. Se saadaan nesteyttämällä Commiphora-puusta valutettua pihkaa.

Mirhami oli ajanlaskumme alkuaikoina tarunomainen lääke kehon ulkoisiin ja sisäisiin haavoihin. Mirhamilla myös balsamoitiin ruumiita niin, että ne säilyivät hautaholveissa ja pyramideissa. Tänään mirhami tunnetaan länsimaissa luontaislääkkeenä.

Ylänköpuista saadun suitsukkeen ja mirhamin vienti oli jo varhain tärkeää Etiopian taloudelle. Kysyntä maailmalla oli kova. Noiden puuperäisten tuotteiden kiihkeä maailmankauppa selittää, miksi Etiopia kasvoi aikoinaan Afrikan vauraimmaksi maaksi.

Suitsukkeessa ja mirhamissa on kyse kulttuurihistorian vanhasta, vientiin päätyneestä metsän arvoketjusta. Itämaan tietäjät ymmärsivät ja opettivat myöhemmin meille ketjun arvon, kun he toivat etiopialaiset tuotteensa tuhansien kilometrien päähän Betlehemiin.

MYÖS Suomessa on etsitty saman tyyppisiä, tosin hieman vaatimattomampia metsän arvoketjuja. Tyyppiesimerkki on terva. Sen kausi alkoi 1700-luvulla. Myös tervantekoon kuului hiillettävien puiden runkojen ennakkoviiltely, pari vuotta ennen kaatamista.

Sahatavaran arvoketju ohitti tervan 1830-luvulla. Paperin arvoketju ohitti sahatavaran 1930-luvulla. Paperi on jo korvautunut sellulla ja kartongilla. Ehkäpä jokin uusi arvoketju ohittaa ne 2030-luvulla.

BIOTALOUDESSA yhä keskeisemmäksi tekijäksi on noussut alkuaine hiili. Sitä on puun kuiva-aineesta 50 prosenttia. Uusissa biotuotetehtaissa hiilestä tehdään paljon muutakin kuin sellua.

Metsäteollisuus etsii tänään kuumeisesti hiilen uusia arvoketjua, kuten lujia mikro- ja nanokuituja sekä akkumateriaaleja. Toivoa sopii, että vielä löytymättömiin, suitsukkeeseen ja mirhamiin verrattaviin arvoketjuihin käy parhaiten pohjoisen metsissä kasvava puhdas puu.

Veli Pohjonen

Satakunnan kansa. Mielipide. 29.12.2022.

Viljele ja varjele

Maa-alueidemme suojelussa on kyse luonnon monipuolisuuden säilyttämisestä. Emme halua harvinaisten eläin- ja kasvilajien kuolevan aikanamme sukupuuttoon. Päivän tyyppiesimerkki on hömötiainen. Sen kanta on parhaillaan hiipumassa.

Luonnontieteilijät ovat sukupuuttoa pohtineet jo vuosikymmeniä. Mikä on se prosentti erilaisista maa-alueista, mikä takaa lajien säilymisen? Vähimmäisprosenttia sanotaan ekologiseksi marginaaliksi.

Kyseessä on eräänlainen reunavyöhyke mitä pitkin eläin- ja kasvilajit voivat aikaa myöten siirtyä turvallisesti paikasta toiseen. 1970-luvulla ekologisen marginaalin minimiksi arvioitiin yliopistopiireissä 15 prosenttia.

Sittemmin aihe eteni kansainvälisiin kokouksiin. Merkittävä niistä pidettiin 2014 Japanin kaupungissa Aichi. Siellä maa-alueiden suojelun prosentiksi koko maapallolle sovittiin seitsemäntoista, vuoteen 2020 mennessä.

Suomi oli tällä tiellä. Lisäsimme metsien suojelualueita vuosittain. Luonnonvarakeskuksen tilastoinnin mukaan olimme suojelleet 4,7 miljoonaa hehtaaria vuonna 2019.

Koko maapinta-alastamme (30 miljoonaa hehtaaria) vuoden 2019 suojelun prosentti oli 15,5. Emme aivan saavuttaneet Aichin 17 -tavoitetta vuoteen 2020 mennessä.

Aichin sopimusta ollaan parhaillaan uusimassa. Lokakuussa 2021 pidettiin kansainvälinen kokous Kiinan Kunming -kaupungissa. Kokous antoi julkilausuman, mikä kutsuu kaikkia valtioita suojelemaan 30 prosenttia maa- ja merialueistaan vuoteen 2030 mennessä. Valtioiden lopullista sitoutumista odotetaan seuraavassa, Kanadan Montrealin kokouksessa joulukuussa 2022.

Kansainvälisesti sovituilla suojelun tavoitteilla on kauaskantoinen kääntöpuolensa. Kun olemme suojelleet tasapuolisesti kaikista luontotyypeistämme 30 prosenttia, meille jää maa-alasta viljelyyn 70 prosenttia.

Esimerkiksi kasvuisaa metsämaata meillä on Suomessa 20 miljoonaa hehtaaria. Metsätaloudessa siitä voi jatkaa 14 miljoonaa hehtaaria. Koko Suomen keskitasolla luonnon monimuotoisuus ei vaarannu, jos avohakkaamme näitä metsiä kerran, pari vuosisadassa. Meidän on vain muistettava viljellä hakkuuaukeat mahdollisimman nopeasti takaisin metsäksi.

Suopinta-alaa meillä on 8,7 miljoonaa hehtaaria. Kunmingin säännön mukaan siitä kuuluu viljellä 6,1 miljoonaa hehtaaria ja varjella 2,6 miljoonaa hehtaaria. Tänään meillä on soiden suojelualueita luokkaa puolet eli 1,2 miljoonaa hehtaaria.

Biodiversiteettikokousten jälkeen maa-alueidemme suojelu etenee kohti 30 prosenttia. Mutta edelleen on voimassa meille tuttu sanajärjestys: viljele ja varjele. Määrällisesti tärkeämpää on viljely (70 prosenttia), myös metsä- ja suomaalla.

Tänään vääjäämättömältä vaikuttava ilmaston lämpeneminen tulee vaikuttamaan myös Lappiin, positiivisesti puiden ja muiden viljelykasvien kasvuun. Varautukaamme viljelemään 70 prosenttia.  

VELI POHJONEN

Koti-Lappi. Kolumni. 19.10.2022

Metsämme puolustaneet ilmastoa jo sukupolven verran

Metsätaloutemme on aina tavoitellut lisää puun kasvua. Lisäkuutioita tarvitaan taas, olipa kyseessä ilmastokamppailun kaipaamat hiilen varastot tai uusien sellutehtaiden puun tarve.

Ennen toista maailmansotaa olimme metsien hupenemisen kaudella. Alimmillaan, vuonna 1933 metsävaramme putosivat 1385 miljoonaan kuutioon. 

Metsäntutkimuslaitoksen professori Olavi Huikari opetti jo 1950-luvulla, että metsiemme silloinen heikko kasvu johtui osaksi kangasmetsiin hiipivästä soistumisesta. Hän oli kerännyt väitöskirjaansa soistumisen mittausaineistoa Pohjanlahden maankohoamisen alueelta.

Huikari osoitti, että soistumista tapahtuu edelleen ja että sitä tapahtuu nimenomaan kangasmailla. Alamaiden lampien ja kosteikkojen umpeenkasvun osuus soistumisesta oli vain kymmenen prosenttia.

Kangasmetsien soistumiselle oli saatava loppu. Metsämme oli parannettava, ojittamalla. Metsätilallisille luotiin metsänparannuslainan järjestelmä.

Puu alkoi ojikoilla kasvaa. Metsävaramme nousivat yli 1500 miljoonan kuution vuonna 1964 ja yli 2000 miljoonan kuution vuonna 1998.

Kun vettyvien kangasmaiden ojitus saatiin valmiiksi, keskityimme metsien uudistamiseen. Vajaatuottoiset metsät uudistettiin täystuottoisiksi metsiksi.

Tänään haluamme metsistämme biomassaa yhä enemmän. Tarvitsemme etevää metsänviljelyä ja tehostettua metsänhoitoa.

Luonnonvarakeskus on osoittanut, että havumetsiemme vuosikasvu kohenee edelleen 15-30 prosentilla, kun siirrymme maatiaissiemenestä jalostettuihin istutustaimiin. Ne ovat peräisin siemenestä, joka on saatu risteyttämällä sekä tasaisen varmoja kotimaisia että hieman eteläisempiä, kovakasvuisempia emopuita.

Havupuun taimen hienoinen eteläisyys sopii lämmenneeseen ilmastoomme. Perimältään eteläisempi puu kasvaa aina pohjoista puuta nopeammin.

Tänään metsänhoitomme on hiipumassa. Näemme sen esimerkiksi taimikonhoidon rästeinä eri puolilla maatamme tai vaikkapa kunnostusojituksen puutteena. Laatutukkia tuottava hoitotoimi, havupuiden pystykarsinta on hävinnyt metsistämme lähes kokonaan.

Osaltaan tehokas metsänhoito kiinnosti metsätilallisia viime vuosisadalla, kun metsäverotus perustui pinta-alaan. Parhaaseen puun tuotokseen ja samalla suhteellisesti vähäisimpään metsäverotukseen pääsivät ne metsätilalliset, jotka hoitivat metsiään selvästi keskiarvoa voimallisemmin. Tästä metsänhoidon yksinkertaisesta kannustuksesta voisi ottaa oppia tällä vuosisadallakin. 

Valtakunnan metsien inventoinnista laskien metsävarantomme on vuonna 2021 jo tasolla 2600 miljoonaa kuutiota. Pystyimme lähes kaksinkertaistamaan puuvaramme sitten vuoden 1933 aallonpohjan.

Metsämme ovat olleet maineikkaita ilmaston puolustajia jo yhden sukupolven verran. Metsillämme on hyvä jatkaa ilmastokamppailua. Mutta se vaatii uuden sukupolven kiinnostusta metsänviljelyyn ja metsänhoitoon.

Veli Pohjonen

Miilu. Mielipide. 19.10.2022.

Energiapuu osaksi metsien jatkuvaa kasvatusta

Metsien avohakkuut ovat osa jatkuvaa metsäkeskusteluamme. Jatkuva kasvatus on sanontana hieman suppea, koska menetelmään kuuluvat myös jatkuvat hakkuut.

Menetelmää kutsuttiin aiemmin poimintahakkuuksi eli harsinnaksi. Tieteellisen tarkan termin menetelmälle antoi 1984 metsäprofessori Peitsa Mikola: metsänhoidollinen harsinta.

2000-luvun puolella kehittynyt metsätiede on osoittanut, että jatkuvasti kasvattaen ja täsmällisesti harsien on mahdollista yltää samaan puun kasvuun ja hakkuumäärään kuin avohakkuiden lohkometsätaloudessa. Tosin kasvun mittaustuloksia on metsätieteessä edelleen molempiin suuntiin, ja kiistely menetelmien paremmuudesta jatkuu.

Pääosa tavallisia metsätilallisia ei ole vielä metsänhoidolliseen harsintaan syttynyt. Heille avohakkuu on tänään yksinkertaisin tapa myydä puuta nopeasti ja paljon. Metsänviljelyn menetelmät taimikonhoitoineen on opittu jo, ja ne tuovat säännöllistä työtä metsätiloille.

Avohakkuista luopuminen on arkipäivän vaihtoehto. Metsähallituksen osalta ratkaisu on yksinkertainen. Kyse on valtion päätöksestä omissa metsissään.

Yksityismetsien osalta ongelma on monimutkaisempi. Pakkokeinoja metsätilalliset eivät halua. Miten kannustaa metsätiloja vapaaehtoiseen muutokseen?

Muutokseen voisi ottaa mallia 1900-luvun puolivälin metsänparannuksesta. Paluu uuden sukupolven harsintametsätalouteen on samantyyppinen, pitkäaikainen metsänhoidon muutos kuin metsänparannuksen varoilla rahoitettu soistuvien metsien ojituksemme. Metsäojitukseenkin metsätilalliset tarttuivat, kun yhteiskunta tuli tukineen vastaan.

Vuoden 2022 Ukrainan kriisin ja Euroopan energiakaaoksen vuoksi jatkuvaa kasvatusta voisi kehittää myös uusiutuvan energian suuntaan. Nykyisillä metsäkoneilla järeät puut voi korjata oksineen ja latvuksineen. Samoin voi korjata vähintään metsähakkeeksi kelpaavat tuulenkaadot. Niiden jatkuvalle hakkuulle on kasvava tarve, kun myrskykesät näyttävät yleistyvän.

Vähintään metsäntutkimukseen tulisi ottaa myös kantojen korjuu jatkuvien hakkuiden yhteydessä. Metsäprofessori Olavi Huikari osoitti jo 1970-luvulla, että kannoissa on käyttämätöntä biomassaa 10-40 prosenttia koko metsän kasvusta.

Meillä kantoenergian ensimmäinen kausi oli jaksolla 2000-2013. UPM-Kymmene nosti ensimmäiset 5000 kiintokuutiota vuonna 2000. Ne haketettiin polttoon Jämsänkosken voimalaan.

Seuraavan kymmenen vuoden aikana kantojen käyttö energiaksi nousi miljoonaan kuutioon. Lisäys oli 200-kertainen. Kyseessä on talousmetsien vauhdikas menestystarina, mihin tuskin mikään muu metsän perustuote on kymmenessä vuodessa pystynyt. Vuodesta 2013 lähtien kantojen energiakäyttö on kuitenkin hiipunut.

Ukrainan kriisi muutti ajatteluamme energian huoltovarmuudesta. Runsaiden puuvarojen ja hyvän metsänkasvun maana Suomen kannattaa jatkaa puuvoiman kehittämistä. Siinä on oma osansa myös metsien jatkuvalla kasvatuksella, myös energiaksi.  

VELI POHJONEN

Sampo -lehti. Mielipide. 6.10.2022

Talousmetsämme ovat ennallistuneet sadassa vuodessa mittavasti

Metsätaloutemme on aina tavoitellut lisää puuta. Lisäkuutioita tarvitaan taas, olipa kyseessä uusien sellutehtaiden lisääntyvä puun tarve tai ilmastokamppailun kaipaamat hiilen varastot.

Ennen toista maailmansotaa olimme metsien hupenemisen kaudella. Alimmillaan metsävaramme putosivat tasolle 1380 miljoonaa kuutiota. Jo sodan aikana metsämme alkoivat kuitenkin pulskistua, ensin hitaasti mutta sittemmin vuosisadan loppupuoliskolla alati kiihtyvällä vauhdilla.

Professori Olavi Huikari opetti, että sotien jälkeinen metsiemme heikohko kasvu johtui osaksi kangasmetsiin hiipivästä soistumisesta. Hän oli kerännyt väitöskirjaansa soistumisen mittausaineistoa Pohjanlahden maankohoamisen alueelta.

Huikari osoitti väitöskirjallaan, että soistumista tapahtuu edelleen ja että sitä tapahtuu nimenomaan kangasmailla. Alamaiden lampien umpeenkasvun osuus soistumisesta oli vain kymmenen prosenttia.

Kangasmetsien soistumiselle oli saatava loppu. Metsämme oli parannettava, ojittamalla. Puu alkoi ojikoilla kasvaa. Metsävaramme nousivat yli 1500 miljoonan kuution paalun vuonna 1964 ja yli 2000 miljoonan kuution paalun vuonna 1998. Kasvukauden 2022 jälkeen puustomme on laskennallisesti 2670 miljoonaa kuutiota.

Kun kangasmaiden ojitus saatiin valmiiksi, keskityimme metsien uudistamiseen. Vajaatuottoiset metsät uudistettiin täystuottoisiksi metsiksi auraamalla ja istuttamalla. Myös varhaisen taimikonhoidon merkitys tulevalle puun kasvulle opittiin. 

Lisäpuun kasvuun perinteinen metsän parantaminen ja metsän uudistaminen eivät enää riitä. Tarvitsemme etevää metsänviljelyä.

Luonnonvarakeskus on osoittanut, että havumetsiemme vuosikasvu kohenee edelleen 15-30 prosentilla, kun siirrymme maatiaissiemenestä jalostettuihin istutustaimiin. Ne ovat peräisin siemenestä, joka on saatu risteyttämällä sekä tasaisen varmoja kotimaisia että hieman eteläisempiä, kovakasvuisempia emopuita.

Havupuun taimen hienoinen eteläisyys sopii lämmenneeseen ilmastoomme. Perimältään eteläisempi puu kasvaa aina pohjoista puuta nopeammin.

Osansa metsien kohenevaan kasvuun on antanut ilmakehän hiilidioksidi. Sen päivittäinen mittaus alkoi vuonna 1958 Mauna Loan vuorella Havaijilla. Silloin hiilidioksidin pitoisuus ilmassa oli 315 miljoonasosaa. Marraskuussa 2022 lukema on 416 miljoonasosaa, noin kolmanneksen korkeampi.

Ilmakehän lisääntyvä hiilidioksidi on kaasumainen metsälannoite. Metsien ulkopuolella hiilidioksidilla lannoitetaan kasvihuonemansikkaa ja -vadelmaa. Nekin kasvavat puutarhayrittäjän kasvihuoneilmiössä pulskemmiksi ja entistä nopeammin.

Metsäkeskustelussamme on levinnyt viime aikoina merkillinen kohu. Sen mukaamme metsämme ja niiden hiilen nieluvarasto olisivat romahtamassa. Tilastotieteellisesti näin ei ole tapahtumassa.

Talousmetsämme ovat ennallistuneet sadassa vuodessa mittavasti, ainakin jos mittaamme sitä puun määrällä. Tästä kokemuksesta voimme ottaa oppia tämän päivän metsäkiistoihin.

VELI POHJONEN

Sampo-lehti. Mielipide. 17.11.2022

Maapallo ja ihmiskunta odottavat vuosisadan metsämarssia

Vielä 10 000 vuotta sitten maapallo näkyi avaruuteen nykyistä vehreämpänä. Luonnonmetsät peittivät 48 prosenttia maapallon maapinnasta. Alkuainehiiltä metsissä oli kaikkiaan 850 petagrammaa (ykkösen perässä 15 nollaa). Ilmakehässä alkuainehiiltä oli vähemmän, 550 petagrammaa.

Sittemmin metsää alkoi hävitä, ensin hitaasti mutta ihmiskunnan kasvun ja 1700-luvulla alkaneen teollisen kauden myötä alati kiihtyen. Tänään metsämme ovat huvenneet niin, että ne peittävät enää 31 prosenttia maapallon pinnasta. Metsien hiilen määrä on pudonnut tasolle 550 petagrammaa. Ilmakehän hiilen määrä on vastaavasti noussut 850 petagrammaan.

Metsien vähenemällä oli syvällinen vaikutus maapallon ekosysteemiin. Puista peräisin oleva alkuaine hiili päätyi hiilidioksidina taivaalle. Ilmasto lämpenee, muuttuu tuuliltaan myrskyisämmäksi ja sateiltaan ruoan tuotannolle entistä arvaamattomammaksi. Tämän ovat viime vuosina saaneet kokea sekä rikas Amerikka että köyhä Afrikka.

Jo hälyttävän pitkälle edenneen ilmastonmuutoksen alkusyy ei ole fossiilisissa aineksissa: öljyssä, kivihiilessä, maakaasussa ja sementin lähtöaineissa. Niiden hyödyntäminen teollisella kaudella vain kiihdytti kasvihuoneilmiön nykyiseen vauhtiinsa, ja se kiihdyttää ilmiötä edelleen.

Fossiilisen hiilidioksidin päästöt ylittivät metsien häviön päästöt vasta 1910-luvulla. Tänään fossiilipäästöt ovat kahdeksankertaiset maapallon metsien häviöön verrattuna.

Mikä metsillä alkoi, sen voi metsillä lopettaa. Fossiilisten ainesten käytön rajoituksilla, hiilidioksidin päästökaupalla tai kansainvälisillä ilmastosopimuksilla kasvihuoneilmiötä ei pysty poistamaan.

Ilmastonmuutos on edennyt jo liian pitkälle. Maapallo odottaa massiivista metsitystä. Metsien palautuksen on oltava samaa mittakaavaa, mitä se on ollut jääkauden jälkeisen kauden metsien häviössämme.

Ilmaston liikahiilen poistamista ei ole enää syytä viivyttää. Yhdysvaltain johtaviin ilmastotutkijoihin kuuluva esitti vuonna 2013, että ilmakehästä olisi poistettava hiiltä vähintään 100 petagrammaa.

Aikaa metsäväelle Hansen antoi vuoteen 2100 asti. Massiivinen, vuotuinen metsänviljely olisi käynnistettävä välittömästi.

Jo neljän vuoden kuluttua Hansen nosti tavoitteen 150 petagrammaan. Hän oli pettynyt Pariisin 2015 ilmastosopimukseen. Pariisi-keskusteluista oli syntynyt mielikuva, että päästöt ovat jo vähenemässä. Näin ei ole tapahtunut. Päästöt jatkoivat hillitöntä nousuaan ja jatkavat edelleen.

Jotta ilmakehästä voi siirtää maapallon uusiin metsiin hiiltä 150 petagrammaa, pinta-alaa tarvitaan paljon. Laskennallinen pinta-ala on luokkaa 620 miljoonaa hehtaaria. Sen lähin vertailukohde on Sahara, pinta-alaltaan 920 miljoonaa hehtaaria.

Maapallo ja ihmiskunta odottavat vuosisadan metsämarssia. Kyseessä on eräänlainen maapallon entisöinti. Vahvojen ilmastometsien maaksi 100 vuotta marssineella Suomella on aiheeseen annettavaa.

VELI POHJONEN

Loimaan lehti. Mielipide. 17.11.2022

Aurinkoenergian eri lajit – tuulivoima, aurinkosähkö ja metsäenergia – toimivat yhteistyössä

Pitkin rannikoitamme ja ylipäänsä läntistä Suomea matkaava on jo yli kymmenen vuoden ajan todennut, että maisemamme merkittävin muutos ovat meren ja metsän yllä majesteettisesti pyörivät tuulimyllyn siivet. Saman ilmiön havaitsi jo 1900-luvun puolella Tanskassa. Siellä tuulimyllyt olivat tulleet peltojen päälle.

Tuuli saa alkunsa auringon säteilystä. Aurinko lämmittää epätasaisesti ilmakehää mantereiden ja merten yllä. Lämmöstä johtuvat paine-erot purkautuvat tuulena. Myllyjen tuulisähkö on osa aurinkoenergiaa, samoin kuin paneelien aurinkosähkö.

Tyveninä päivinä tuulimyllyjen vieritse matkaava miettii, miten tuulivoimaa voisi varastoida. Aurinkopaneeleiden vieressä sama tulee mieleen sydäntalvella.

Metsiemme puut ovat ratkaisseet energian varastoinnin. Puut yhteyttävät hiilidioksidia ja sitovat auringon energian vuosikausiksi. Hyödynnämme tätä auringon voimaa kotonamme pilkkeinä ja halkoina. Kaupunkien kaukolämpövoimaloihin puu käy parhaiten puristettuna pellettinä. Voimaloista virtaa sähköä verkkoomme talvella, myös vuodenvaihteen pimeinä, tuulettomina päivinä.

Metsäteollisuus polttaa puolestaan kuorta, purua, hukkapaloja ja mustalipeää eli ligniiniä. Jo nykyiset sellutehtaat sekä etenkin lisäpuuta käyttävät uudet biotuotetehtaat tuottavat myytävää, aurinkoperäistä sähköä ympäri vuoden.

Äänekosken 2017 valmistunut Metsä Groupin biotuotetehdas pääsi sähkössään 240 prosentin yliomavaraisuuteen. Kemiin parhaillaan rakennettava vastaava tehdas pyrkii puolestaan 250 prosenttiin.

Puiden etevän energiatalouden takia kasvavaa metsää ei kannata raivata aurinkopaneeleiden kentäksi. Paneeleiden tehoalueiksi ovat jo valikoitumassa talojen katot, lähiöiden avoimet takamaat ja ympäristöarvoiltaan vähäisemmät, puuta kasvamattomat joutomaat.

Aurinkosähkön edelläkävijä on Kiina. Siellä paneelien ihanteellisen asettelun havaitsee, kun maahan matkustaa lentokoneella. Koneen ikkunasta näkee sinisenä hohtavia paneeleja kaupunkien ja kylien talojen katoilla. Maa- ja metsätalousseuduilla aurinkopaneeleita näkee vähemmän.

Talousmetsät ja tuulivoiman voi yhdistää. Suomen metsätilat näyttivät tämän 2000-luvun alussa. Metsien ylle soveltuvissa voimaloissamme tuulimyllyn siivekkeet pyörivät puuston yläpuolella.

Metsiemme puut ovat energian runsauden varasto. Puuvoimasta saatavalla sähköllä voimme puskuroida niin tuulivoiman tyvenet päivät kuin aurinkopaneeleiden keskitalven pimeydenkin. 

Kun lisäämme parhaillaan sekä tuulivoimaa että aurinkosähköä, niiden tukena on koko ajan metsä. Tässä uusiutuvan energian kolmikossa kukin tukee toinen toistaan. Keskenään ne eivät kilpaile.

Veli Pohjonen

Forssan lehti. Kolumni. 17.12.2022

Vehnä on keskellä maailmanpolitiikkaa

Vehnä on ollut kautta aikojen ihmiskunnan tärkein ruokavilja. Vehnän vuosituotanto henkeä kohti kuvaa ihmiskunnan ruoantuotannon huoltovarmuutta. Tänään tuotamme vehnää maapallolla keskimäärin noin 98 kiloa henkeä kohti vuodessa.

Suomessa vehnän tuotanto alkoi itsenäistymisen aikoihin. Viljely kehittyi asteittain. Pääsimme parhaimmillamme 200 kiloon, vuonna 2014. Sen jälkeen alkoi maataloutemme taantuma. Vuonna 2022 tuotimme 157 kiloa henkeä kohti.

Maailmanpolitiikan keskiössä vehnä oli edellisen kerran 1980-luvulla. Neuvostoliitto joutui ostamaan vehnää lännestä. Pellot olivat olleet yhteisomistuksessa 70 vuoden jakson. Sitkeästi yritetty kommunistinen maatalous ei ollut ruvennut toimimaan.

Vuonna 1984 Neuvostoliiton oli ostettava 28 miljoonaa tonnia ulkomaista vehnää. Maailmankaupan kysyntään vastasi Yhdysvallat. Se toi vientimarkkinoille 39 miljoonaa tonnia vuodessa.

Kolhoosimaatalous ja huono huoltovarmuus ovat perimmäisiä syitä, miksi Neuvostoliitto luhistui. Uuden vallan aikana Venäjä aluksi jatkoi vehnän tuontia, mutta vuosituhannen vaihteessa tapahtui käänne.

Kolhoosipellot olivat muuntuneet yksityistalouden yhtiöpelloiksi. Pellot alkoivat tuottaa. Vuosituhannen vaihteessa Venäjä siirtyi vehnän tuojasta vehnän viejäksi.

2010-luvun alussa Venäjä eteni viejien kärkikolmikkoon, Yhdysvaltain ja Euroopan unionin rinnalle. Vuonna 2016 Venäjä otti kolmikon johtopaikan. Sen nettovienti oli 27 miljoonaa tonnia, Yhdysvaltain 25 ja Euroopan unionin 22 miljoonaa tonnia.

Seuraavien vuosien kasvulukemat vahvistivat asetelman. Vuonna 2017 Venäjä vei vehnää ennätysmääränsä 41 miljoonaa tonnia. USA vei 20 ja EU 17 miljoonaa tonnia.

Pääsuunta on jatkunut. Yhdysvaltain maatalousministeriön marraskuussa 2022 päivitetty laskelma ennusti, että Venäjä tulisi tulevalla kaudella 2022/2023 viemään 41,7 miljoonaa tonnia, USA 21,1 ja EU 35,0 miljoonaa tonnia.

Samaan sarjaan oli viime vuosina nousemassa Ukraina. Sodan myötä asetelma kuitenkin sekosi. Ukrainan vuosivienti on jo puolittunut. Pystyykö mustan mullan maa jatkossa tuottamaan vehnää riittävästi edes omiin tarpeisiinsa?

Maailmankaupan vehnän ostavat – öljyllään – Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan levottomat maat. Niiden yhteenlaskettu nettotuonti on tasolla 53 miljoonaa tonnia. Sen olisivat kattaneet Venäjän ja Ukrainan viennit kokonaan, ilman nykytilannetta.

Kriisi heijastuu välittömästi Lähi-Idän maiden ruokaan. Esimerkiksi Libanonissa puolet kansalaisten vuonna 2020 kuluttamasta vehnästä oli lähtöisin Ukrainasta.

Maailmanpolitiikan kriisi on korostanut vehnän merkitystä. Vehnän hinta on käväissyt kaikkien aikojen ennätyslukemissa.

Onko tämän päivän Ukrainan kriisissä pohjimmiltaan kyse vehnän valttikortista maailmanpolitiikassa?

Huoltovarmuus terävöittänee jatkossa niin Suomen kuin koko EU:n maatalouden tulevia tavoitteita. Vehnän ja muun ruoan tuotantoa on varmistettava.

Lisääntyvä vehnänviljely on myös ekologisesti mahdollista. Ilmastomme lämpenemisen myötä vehnän tuleentumisraja siirtyy yhä pohjoisemmaksi.

Veli Pohjonen

Selänne-lehti. Mielipide. 14.12.2022

Vehnä maailmanpolitiikassa

Vehnä on ollut kautta aikojen ihmiskunnan tärkein ruokavilja. Vehnän vuosituotanto henkeä kohti kuvaa ihmiskunnan ruoantuotannon huoltovarmuutta. Tänään tuotamme vehnää maapallolla keskimäärin noin 98 kiloa henkeä kohti vuodessa.

Suomessa vehnän tuotanto alkoi itsenäistymisen aikoihin. Viljely kehittyi asteittain. Pääsimme parhaimmillamme 200 kiloon, vuonna 2014. Sen jälkeen alkoi maataloutemme taantuma. Vuonna 2022 tuotimme 157 kiloa henkeä kohti.

Maailmanpolitiikan keskiössä vehnä oli edellisen kerran 1980-luvulla. Neuvostoliitto joutui ostamaan vehnää lännestä. Pellot olivat olleet yhteisomistuksessa 70 vuoden jakson. Sitkeästi yritetty kommunistinen maatalous ei ollut ruvennut toimimaan.

Vuonna 1984 Neuvostoliiton oli ostettava 28 miljoonaa tonnia ulkomaista vehnää. Maailmankaupan kysyntään vastasi Yhdysvallat. Se toi vientimarkkinoille 39 miljoonaa tonnia vuodessa.

Kolhoosimaatalous ja huono huoltovarmuus ovat perimmäisiä syitä, miksi Neuvostoliitto luhistui. Uuden vallan aikana Venäjä aluksi jatkoi vehnän tuontia, mutta vuosituhannen vaihteessa tapahtui käänne.

Kolhoosipellot olivat muuntuneet yksityistalouden yhtiöpelloiksi. Pellot alkoivat tuottaa. Vuosituhannen vaihteessa Venäjä siirtyi vehnän tuojasta vehnän viejäksi.

2010-luvun alussa Venäjä eteni viejien kärkikolmikkoon, Yhdysvaltain ja Euroopan unionin rinnalle. Vuonna 2016 Venäjä otti kolmikon johtopaikan. Sen nettovienti oli 27 miljoonaa tonnia, Yhdysvaltain 25 ja Euroopan unionin 22 miljoonaa tonnia.

Seuraavien vuosien kasvulukemat vahvistivat asetelman. Vuonna 2017 Venäjä vei vehnää ennätysmääränsä 41 miljoonaa tonnia. USA vei 20 ja EU 17 miljoonaa tonnia.

Pääsuunta on jatkunut. Yhdysvaltain maatalousministeriön marraskuussa 2022 päivitetty laskelma ennusti, että Venäjä tulisi tulevalla kaudella 2022/2023 viemään 41,7 miljoonaa tonnia, USA 21,1 ja EU 35,0 miljoonaa tonnia.

Samaan sarjaan oli viime vuosina nousemassa Ukraina. Sodan myötä asetelma kuitenkin sekosi. Ukrainan vuosivienti on jo puolittunut. Pystyykö mustan mullan maa jatkossa tuottamaan vehnää riittävästi edes omiin tarpeisiinsa?

Maailmankaupan vehnän ostavat – öljyllään – Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan levottomat maat. Niiden yhteenlaskettu nettotuonti on tasolla 53 miljoonaa tonnia. Sen olisivat kattaneet Venäjän ja Ukrainan viennit kokonaan, ilman nykytilannetta.

Kriisi heijastuu välittömästi Lähi-Idän maiden ruokaan. Esimerkiksi Libanonissa puolet kansalaisten vuonna 2020 kuluttamasta vehnästä oli lähtöisin Ukrainasta.

Maailmanpolitiikan kriisi on korostanut vehnän merkitystä. Vehnän hinta on käväissyt kaikkien aikojen ennätyslukemissa.

Onko tämän päivän Ukrainan kriisissä pohjimmiltaan kyse vehnän valttikortista maailmanpolitiikassa?

Huoltovarmuus terävöittänee jatkossa niin Suomen kuin koko EU:n maatalouden tulevia tavoitteita. Vehnän ja muun ruoan tuotantoa on varmistettava.

Lisääntyvä vehnän viljely on myös ekologisesti mahdollista. Ilmastomme lämpenemisen myötä vehnän tuleentumisraja siirtyy yhä pohjoisemmaksi.

Veli Pohjonen

Rantapohja. Mielipide. 8.12.2022.

Ennallistamisessa onkin laajempi metsähaaste, maapallon ilmastometsitys

    Suomen ja koko EU:n metsien ennallistamisesta käydään tänään kiistelyä. Miellämmekö ennallistamisen Suomessa vain metsäojiemme tukkimiseksi tai tuulen kaatamien lahopuiden hoivaamiseksi? Euroopan tasolla voi taas ihmetyttää mitä tarkoittaa esimerkiksi Englannin metsien ennallistaminen.

    Ennallistamisella on kuitenkin Euroopan kertaluokkaa suurempi haaste, maapallon ilmastometsitys. Metsät ovat luontaisin tapa imeä ilmakehästä liiallista hiilidioksidia.

    Pariisin 2015 ilmastokokouksessa YK:n jäsenmaat lupautuivat hillitsemään päästörajoituksillaan hiilidioksidin pitoisuuden nousua ilmakehässä. Mitä hiilidioksidille sittemmin tapahtui? Se ei kääntynytkään laskuun.

    Fossiilisia polttoaineita rajoittamalla kasvihuoneilmiötä ei pystytty pysäyttämään. Tämän totesi myös loppuvuoden 2022 ilmastokokous Egyptissä.

    Ukrainan kriisi työnsi Pariisin kokouksen lupaukset uuteen kehikkoon. Fossiilipolttoaineiden käyttö kiihtyy etenkin Venäjälle energiasuopeissa maissa kuten Kiinassa ja Intiassa. Ja esimerkiksi Saksan asenne ruskohiileensä on palannut poltolle myönteisemmäksi.

    Ilmastokamppailua ei voi enää ratkaista pelkästään fossiilipolttoaineiden rajoituksilla kuten niihin kohdistuvilla hiilidioksidin päästömaksuilla. Ilmastokamppailu tarvitsee avukseen metsiä.

    Vielä 10 000 vuotta sitten metsät peittivät 48 prosenttia maapallon maapinnasta. Alkuainehiili oli varastoitunut puiden runkoihin, oksiin, lehtiin ja juuriin. Hiiltä niissä oli kaikkiaan 850 miljardia tonnia. Ilmakehässä sitä oli vähemmän, 550 miljardia tonnia.

    Sittemmin metsää alkoi hävitä, ensin hitaasti mutta ihmiskunnan kasvun ja 1700-luvulla alkaneen teollisen kauden myötä alati kiihtyen. Metsien hiilen määrä on nyt pudonnut tasolle 660, kun ilmakehän hiilen määrä on vastaavasti noussut tasolle 880 miljardia tonnia.

    Fossiilisen hiilidioksidin päästöt ylittivät metsien häviön päästöt vasta 1910-luvulla. Tänään fossiilipäästöt ovat kahdeksankertaiset maapallon metsien hupenemiseen verrattuna.

    Mikä metsillä alkoi, sen voi metsillä lopettaa. Maapallo odottaa massiivista metsitystä. Metsien palautuksen on oltava samaa mittakaavaa, mitä se on ollut jääkauden jälkeisen kauden metsien häviössämme.

    Yhdysvaltain johtaviin ilmastotutkijoihin kuuluva, Helsingissäkin Nordic Business Forumissa syksyllä 2017 puhunut James Hansen esitti, että ilmakehästä olisi metsittämällä poistettava hiiltä vähintään 150 miljardia tonnia. Aikaa metsäväelle Hansen antoi vuoteen 2100 asti.

    Jotta ilmakehästä voi siirtää näin paljon hiiltä uusiin metsiin, pinta-alaa tarvitaan paljon. Laskennallinen pinta-ala on luokkaa kuusi miljoonaa neliökilometriä. Sen lähin vertailukohde on Sahara, pinta-alaltaan 9,2 miljoonaa neliökilometriä.

    Ilmastometsityksestä tuli Ukrainan kriisin myötä entistä tärkeämpää. Maapallo odottaa vuosisadan massiivista metsänviljelyä. Ilmastometsitys voi ennallistaa maapallon ekologisesti turvalliselle tasolle. Vahvan metsänhoidon maana Suomella on siihen annettavaa.

VELI POHJONEN

Käsikirjoitus 1.12.2022 

Lisää tietoa aiheesta:

https://kauppa.intokustannus.fi/kirja/ilmastometsat-metsat-planeetan-pelastajina/

Ilmastometsitys voi ennallistaa maapallon

Suomen ja koko EU:n metsien ennallistamisesta käydään tänään metsäkiistelyä. Ennallistamisella on kuitenkin kertaluokkaa suurempi haaste, maapallon ilmastometsitys.

Pariisin 2015 juhlallisessa ilmastokokouksessa lähes kaikki YK:n jäsenmaat lupautuivat hillitsemään hiilidioksidin pitoisuuden nousua ilmakehässä. Mitä hiilidioksidin päästöille sittemmin tapahtui? Ne eivät kääntyneetkään laskuun.

Ilmakehän hiilidioksidi jatkaa hillitöntä nousuaan. Fossiilisia polttoaineita rajoittamalla kasvihuoneilmiötä ei pystytty poistamaan.

Ukrainan kriisi työnsi Pariisin kokouksen lupaukset uuteen kehikkoon. Fossiilipolttoaineiden käyttö kiihtyy etenkin Venäjälle energiasuopeissa maissa kuten Kiinassa ja Intiassa. Ja esimerkiksi Saksan asenne ruskohiileensä on palannut poltolle myönteisemmäksi.

Ilmastokamppailua ei voi enää ratkaista pelkästään fossiilipolttoaineiden rajoituksilla kuten niihin kohdistuvilla hiilidioksidin päästömaksuilla. Ilmastokamppailu tarvitsee avukseen metsiä.

Vielä 10 000 vuotta sitten metsät peittivät 48 prosenttia maapallon maapinnasta. Alkuainehiili oli varastoitunut puiden runkoihin, oksiin, lehtiin ja juuriin. Hiiltä niissä oli kaikkiaan 850 miljardia tonnia. Ilmakehässä sitä oli vähemmän, 550 miljardia tonnia.

Sittemmin metsää alkoi hävitä, ensin hitaasti mutta ihmiskunnan kasvun ja 1700-luvulla alkaneen teollisen kauden myötä alati kiihtyen. Metsien hiilen määrä on nyt pudonnut tasolle 550, kun ilmakehän hiilen määrä on vastaavasti noussut tasolle 850 miljardia tonnia.

Metsien vähenemällä oli syvällinen vaikutus maapallon ekosysteemiin. Ilmasto lämpeni, muuttui tuuliltaan myrskyisämmäksi ja sateiltaan ruoan tuotannolle entistä arvaamattomammaksi. Tämän ovat viime vuosina saaneet kokea sekä rikas Amerikka että köyhä Afrikka.

Fossiilisen hiilidioksidin päästöt ylittivät metsien häviön päästöt vasta 1910-luvulla. Tänään fossiilipäästöt ovat kahdeksankertaiset maapallon metsien hupenemiseen verrattuna.

Mikä metsillä alkoi, sen voi metsillä lopettaa. Maapallo odottaa massiivista metsitystä. Metsien palautuksen on oltava samaa mittakaavaa, mitä se on ollut jääkauden jälkeisen kauden metsien häviössämme.

Yhdysvaltain johtaviin ilmastotutkijoihin kuuluva, Helsingissäkin Nordic Business Forumissa syksyllä 2017 puhunut James Hansen esitti, että ilmakehästä olisi metsittämällä poistettava hiiltä vähintään 150 miljardia tonnia. Aikaa metsäväelle Hansen antoi vuoteen 2100 asti.

Jotta ilmakehästä voi siirtää näin paljon hiiltä uusiin metsiin, pinta-alaa tarvitaan paljon. Laskennallinen pinta-ala on luokkaa kuusi miljoonaa neliökilometriä. Sen lähin vertailukohde on Sahara, pinta-alaltaan 9,2 miljoonaa neliökilometriä.

Ilmastometsityksestä tuli Ukrainan kriisin myötä entistä tärkeämpää. Maapallo odottaa vuosisadan massiivista metsänviljelyä. Ilmastometsitys voi ennallistaa maapallon ekologisesti turvalliselle tasolla. Vahvan metsänhoidon maana Suomella on siihen annettavaa.

Veli Pohjonen

Pieksämäen Lehti. Mielipide. 22.11.2022

Puupelletillämme etäkytkentä Euroopan maakaasuun

Puupelletti oli Suomessa nousussa vuosituhannen vaihteen jälkeen. Pieniä pellettitehtaita rakennettiin eri puolille Suomea, usein lähelle sahateollisuutta.

Vuonna 2009 pelletin nousu pysähtyi. Halpa polttoöljy säilytti markkinansa, aina helmikuussa 2022 alkaneeseen Ukrainan sotaan saakka.

 Meillä pelletti oli öljylämmittäjän vaihtoehto ja pienten lämpökeskusten automatisoitava polttoaine. Muualla Euroopassa pelletillä oli erikoisempi kytkentä. Se liittyi maakaasuun.

Jo ennen nykykriisiä ihmettelimme, miksi Venäjä kiisteli Ukrainan kanssa maakaasusta. Perimmiltään kaasukiistassa ei ollutkaan kyse naapurimaiden rahaliikenteestä, vaan isommasta valtakuviosta. Maakaasu oli jo silloin Venäjälle poliittinen ja taloudellinen neuvotteluvaltti lännen suuntaan.

Maakaasun hana oli piilossa vanhan Neuvostoliiton aikaan. Lännellä oli vastavoimana vielä vahvempi valtti: ruokahana. Länsimaat olivat maapallon tärkeimmän ruokaviljan, vehnän kaupan taustalla. Niiltä Neuvostoliitto joutui ostamaan maailmanmarkkinoilta tuontivehnää.

Idän ja lännen välinen ruokahana poistui, kun Neuvostoliitto muuttui Venäjäksi. Kolhoosimaatalous muuntui yhtiömaataloudeksi. Jo se alkoi tuottaa maan asukkaille riittävästi ruokaa.

Vehnän sijaan idän ja lännen välisen politiikan välineeksi tuli maakaasu. Maakaasun eurooppalaisen huoltovarmuuden ketjun etäisessä päässä on piskuinen lämpöjyväsemme: puupelletti.

Talokohtainen maakaasupoltin on ollut jo pitkään Keski- ja Etelä-Euroopan yleisin lämmityslaite. Esimerkiksi Saksassa noin 20 miljoonaa kotitaloutta lämpiää maakaasulla.

Vuosien saatossa eurooppalaisiin omakotitaloihin on ostettu kymmeniä tuhansia pellettitakkoja olohuoneiden lisälämmön lähteeksi, siltä varalta että itäkaasun tulo jonakin talvipäivänä takkuilee.

Kiinnostus pellettiin räjähti Ukrainan sodan myötä. Pelletin nykyinen markkinahinta Euroopassa on jo 2,7 -kertainen vuoden takaiseen hintaan verrattuna.

Metsä-Suomella on erikoinen etäkytkentä Euroopan maakaasuongelmaan. Pelletin viejinä meidän kannattaisi ottaa nyt entistä näkyvämpi osa.

Meillä riittää raaka-ainetta metsänhoidon sivutuotteena. Pikapellettiä voi tuottaa myös lyhytkiertoviljelyn energiapajusta.

Pelletti on bioetanolin ja –dieselin ohella ainutta bioenergiaa, mitä kannattaa kuljettaa pitkälle. Laivalla pelletti kulkee jo Amerikasta Eurooppaan.

Puupelletin viennistä on vuosikymmenen kokemus myös Suomen ja Ruotsin välillä. Tukholman esikaupungin kaukolämpöä ja sähköä on tuotettu muun muassa Suomesta laivatuilla pelleteillä.

Pelletin tuotantomme olisi syytä niin Suomen kuin koko Euroopan huoltovarmuuden vuoksi pikaisesti elvyttää.

VELI POHJONEN

Sotkamo -lehti. Mielipide. 15.11.2022.

Pikapellettiä voisimme saada viljelypajusta

Kuivattu lämpöjyvänen, puupelletti on kuulunut viime vuodet hieman syrjittyihin energialähteisiin. Tilanne on muuttunut. Kun fossiilienergian, energiapuun ja sähkön tuonti pysähtyivät Venäjältä, kotimainen puuvoima palasi pöydälle. Puupelletille löytyi sen alkuperäinen tarve, huoltovarmuuden tarve.

Keksintö on puolen vuosisadan ikäinen. Puupelletin isä on saksalaissyntyinen Rudolf W. Gunnerman. Hän patentoi Yhdysvalloissa 1976 Woodex-pelletin. Pellettiään hän ehdotti 1970-luvun energiakriisissä huoltovarmuuden parantajaksi, fossiilienergian vaihtoehdoksi.

Suomessa puupelletin valmistus alkoi 1997 Etelä-Pohjanmaan Vöyrissä. Pellettiä auttoi, kun energiahakkeesta oli kertynyt yli kymmenen vuoden kokemus. Hakkeella on kolme kiusallista ongelmaa, joihin pelletillä on ratkaisu.

Hake on normaalitilassaan tuoretta, ja sitä on homevaaran vuoksi vaikea varastoida. Pelletin kosteus on kuivan viljan luokkaa, 10-15 prosentissa. Pellettiä voi varastoida siiloissa vuosikausia, viljan jyvien tapaan.

Toiseksi, puun eri osista saadun hakkeen palakoko vaihtelee. Raakahakkeen koneellinen siirtely onnistuu vain isoissa lämpölaitoksissa. Tasalaatuinen pelletti soljuu putkikuljettimissa niin pienvoimaloissa kuin pientaloissa.

Kolmanneksi, hake on huokoista. Se vie kuljetuksissa tilaa. Irtohaketta ei kannata kuljettaa 100 kilometriä edemmäksi. Pelletöinti tiivistää energian: yksi pellettikuutio vastaa neljää kuivaa hakekuutiota. Tiivistä pellettiä laivataan jo maailmalla kannattavasti mantereelta toiselle.

Pelletillä on monipuolinen huoltovarmuuden etu. Pellettiä voi varastoida aivan eri tavalla kuin vaikkapa tuulisähköä tai maasta sähköllä pumpattua lämpöä. Pellettiä voi kuljettaa maamme sisällä, ja vientinä myös maakaasun puutteesta kärsiviin Euroopan maihin. Biovoimaloihin ei kohdistu samanlaisia räjähdys- tai säteilyuhkia kuin ydinvoimaloihin.

Puupelletille koitti uusi aika. Huoltovarmuus tarvitsee pikaisesti lisää lämpöjyväsiä. Puupelletin markkinahinta Euroopassa on noussut jo 2,7 -kertaiseksi kuluneen vuoden aikana.

Puupelletti on kaasulämmitteisten talojen parhaita varapolttoaineita. Euroopassa on ostettu jo kymmeniä tuhansia pellettipolttimia omakotitalojen takkoihin.

Pelletin raaka-ainetta meillä Suomessa riittäisi. Taimikonhoidon ja ensiharvennuksen rästejä on heti korjattavissa miljoonan hehtaarin luokkaa. Pellettiä voisi tehdä myös avohakkuun kannoista.

Euroopan unionissa vaikuttaa kuitenkin vihreän siirtymän koulukunta mikä haluaisi lopettaa metsäenergian käytön luonnonmetsistä. Onneksi meillä on koulukunnalle vaihtoehto: metsäpuiden lyhytkiertoviljely kesantopelloilla, turvesoiden pohjilla ja muilla jättömailla.

Nopein vaihtoehto on jo puoli vuosisataa tutkittu energiapaju. Pikapellettiä voisi heti valmistaa 1-3 vuoden kiertoajalla kasvatetusta viljelypajusta.

Veli Pohjonen

Forssan lehti. Kolumni. 14.11.2022

Joutseno Pulpin vanhat metodit valmiit uuden sukupolven käyttöön

Metsä-Suomessa kantoja väännettiin taannoin kaskesta. Kaskimaan penkalla kuivuneet kannot menivät energiapuuksi maatilojen pirtteihin.

Kannot olivat mielessä metsäojituksen nestorilla, professori Olavi Huikarilla. Hän kutsui 1972 Padasjoen kokeilualueelle kansainvälisen metsätiedemiesten joukon. Huikari esitteli heille kehittämänsä ojikkojen uuden metsänviljelyn, missä hyvin kasvaneesta puustosta korjataan myös kannot. Huikari laski kantojen tuovan 10-40 prosentin lisän puubiomassan tuotokseen.

Selluteollisuus kiinnostui heti. Sellun menekki oli maailmalla myötätuulessa. Joutseno Pulp rakensi 1973 kantojen murskausaseman, josta tehdas saisi sellun lisäraaka-ainetta.

Kun tehdaspäähän tuli Joutsenossa kysyntää, metsäpää toimi nopeasti toisaalla Suomessa. Tervolan keksijä Kyösti Pallari patentoi 1974 kaivinkoneen puomiin kiinnitettävän, kantoja halkovan kouran. Kantoja ei tarvinnut enää ihmisvoimin maasta vääntää. Pallarin kantoharvesterista tuli myöhemmin kantotyömaiden peruskone.

Keksinnöstä käytäntöön kestää usein yhden sukupolven verran, niin tässäkin. Kantojen korjuu ei vielä viime vuosisadan puolella käynnistynyt.

Kantohakkeen kausi alkoi vuonna 2000. UPM-Kymmene nosti ensimmäiset 5000 kiintokuutiota. Ne haketettiin polttoon Jämsänkosken voimalaan.

Seuraavan kymmenen vuoden aikana kantojen hyötykäyttö nousi miljoonaan kuutioon. Lisäys oli 200-kertainen. Kyseessä on talousmetsien vauhdikas menestystarina, mihin tuskin mikään muu metsän perustuote on kymmenessä vuodessa pystynyt. Nyt energiataloutemme etsii jotain vastaavaa.

Vuonna 2013 kantohaketta paloi ennätysmääränsä 1,2 miljoonaa kiintokuutiota vuodessa. Sen jälkeen kantoenergia notkahti halvan ulkomaan energian myötä. Vuonna 2021 kantojen käyttö oli enää 0,3 miljoonaa kuutiota.

Kantojen nosto sopii parhaiten kuusen metsäviljelmille, kangasmaille. Kun avohakkuussa korjaa tukkien, latvusten ja oksien lisäksi myös kannot, maa puhdistuu juurikäävästä eli maannousemasta. Siivottuun ja muokattuun maahan voi istuttaa välittömästi uudet, nopeakasvuiseksi jalostetut kuusentaimet.

Kannottomalla ja oksattomalla metsäkentällä taimikon varhaishoito on palkitsevinta. Kuusen taimet eivät enää juro, syntyy unelmataimikko, ja ensimmäiseen harvennushakkuuseen pääsee ennätyksellisen nopeasti.

Kantokorjuuta seuraavassa metsänhoidossa ja käyttöketjussa on vielä kehitettävää. Kantokasoja ei esimerkiksi kannattaisi jättää hakkuuaukion laitaan ylivuotisiksi. Ilman kantokasoja metsänviljely vauhdittuisi ainakin vuodella. Kasojen pohjalla sikiävän juurikäävän riski pienenisi.

Ukrainan kriisi käänsi maailman energiapolitiikan päälaelleen. Kannoissa piilee mittavasti uusiutuvaa energiaa. Professori Huikarin opit metsän puumassan lisätuotannosta ja Joutseno Pulp tehtaan varhaiset menetelmät olisivat nyt valmiit uuden sukupolven käytäntöön.

VELI POHJONEN

Joutseno -lehti. Mielipide. 10.11.2022.

Maapallo ja ihmiskunta odottavat vuosisadan metsämarssia

Vielä 10 000 vuotta sitten maapallo näkyi avaruuteen nykyistä vehreämpänä. Luonnonmetsät peittivät 48 prosenttia maapallon maapinnasta. Alkuainehiiltä metsissä oli kaikkiaan 850 petagrammaa (ykkösen perässä 15 nollaa). Ilmakehässä alkuainehiiltä oli vähemmän, 550 petagrammaa.

Sittemmin metsää alkoi hävitä. Ensin hitaasti mutta ihmiskunnan kasvun ja 1700-luvulla alkaneen teollisen kauden myötä alati kiihtyen.

Tänään metsämme ovat huvenneet niin, että ne peittävät enää 31 prosenttia maapallon pinnasta. Metsien hiilen määrä on pudonnut tasolle 550 petagrammaa. Ilmakehän hiilen määrä on vastaavasti noussut 850 petagrammaan.

Metsien vähenemällä oli syvällinen vaikutus maapallon ekosysteemiin. Puista peräisin oleva alkuaine hiili päätyi hiilidioksidina taivaalle. Ilmasto lämpenee, muuttuu tuuliltaan myrskyisämmäksi ja sateiltaan ruoan tuotannolle entistä arvaamattomammaksi. Tämän ovat viime vuosina saaneet kokea sekä rikas Amerikka että köyhä Afrikka.

Jo hälyttävän pitkälle edenneen ilmastonmuutoksen alkusyy ei ole fossiilisissa aineksissa: öljyssä, kivihiilessä, maakaasussa ja sementin lähtöaineissa. Niiden hyödyntäminen teollisella kaudella vain kiihdytti kasvihuoneilmiön nykyiseen vauhtiinsa, ja se kiihdyttää ilmiötä edelleen.

Fossiilisen hiilidioksidin päästöt ylittivät metsien häviön päästöt vasta 1910-luvulla. Tänään fossiilipäästöt ovat kahdeksankertaiset maapallon metsien häviöön verrattuna.

Mikä metsillä alkoi, sen voi metsillä lopettaa. Fossiilisten ainesten käytön rajoituksilla, hiilidioksidin päästökaupalla tai kansainvälisillä ilmastosopimuksilla kasvihuoneilmiötä ei pysty poistamaan.

Ilmastonmuutos on edennyt jo liian pitkälle. Maapallo odottaa massiivista metsitystä. Metsien palautuksen on oltava samaa mittakaavaa, mitä se on ollut jääkauden jälkeisen kauden metsien häviössämme.

Ilmaston liikahiilen poistamista ei ole enää syytä viivyttää. Yhdysvaltain johtaviin ilmastotutkijoihin kuuluva esitti vuonna 2013, että ilmakehästä olisi poistettava hiiltä vähintään 100 petagrammaa.

Aikaa metsäväelle Hansen antoi vuoteen 2100 asti. Massiivinen, vuotuinen metsänviljely olisi käynnistettävä välittömästi.

Jo neljän vuoden kuluttua Hansen nosti tavoitteen 150 petagrammaan. Hän oli pettynyt Pariisin 2015 ilmastosopimukseen. Pariisi-keskusteluista oli syntynyt mielikuva, että päästöt ovat jo vähenemässä. Näin ei ole tapahtunut. Päästöt jatkoivat hillitöntä nousuaan ja jatkavat edelleen.

Jotta ilmakehästä voi siirtää maapallon uusiin metsiin hiiltä 150 petagrammaa, pinta-alaa tarvitaan paljon. Laskennallinen pinta-ala on luokkaa 620 miljoonaa hehtaaria. Sen lähin vertailukohde on Sahara, pinta-alaltaan 920 miljoonaa hehtaaria.

Maapallo ja ihmiskunta odottavat vuosisadan metsämarssia. Kyseessä on eräänlainen maapallon entisöinti. Vahvojen ilmastometsien maaksi 100 vuotta marssineella Suomella on aiheeseen annettavaa.

VELI POHJONEN

Lapin Kansa. Näkökulma. 5.11.2022.

Ilmastometsityksestä maapallon ennallistamista

Pariisin 2015 juhlallisessa ilmastokokouksessa lähes kaikki YK:n jäsenmaat lupautuivat hillitsemään hiilidioksidin pitoisuuden nousua ilmakehässä. Ainoat sopimusta vastustaneet merkittävät maat olivat Turkki ja Iran.

Mitä hiilidioksidin päästöille sittemmin tapahtui? Ne eivät kääntyneetkään laskuun. Ilmakehän hiilidioksidi jatkaa hillitöntä nousuaan. Fossiilisia polttoaineita rajoittamalla kasvihuoneilmiötä ei pystytty poistamaan.

Ukrainan kriisi käänsi Pariisin kokouksen lupaukset päälaelleen. Fossiilipolttoaineiden käyttö kiihtyy etenkin Venäjälle energiasuopeissa maissa kuten Kiinassa ja Intiassa. Ja esimerkiksi Saksan asenne ruskohiileensä on palannut poltolle myönteisemmäksi.

Ilmastokamppailua ei voi enää ratkaista pelkästään fossiilipolttoaineiden rajoituksilla kuten niihin kohdistuvilla hiilidioksidin päästöveroilla. Ilmastokamppailu tarvitsee avukseen metsiä.

Vielä 10 000 vuotta sitten metsät peittivät 48 prosenttia maapallon maapinnasta. Alkuainehiili oli varastoitunut puiden runkoihin, oksiin, lehtiin ja juuriin. Hiiltä niissä oli kaikkiaan 850 miljardia tonnia. Ilmakehässä sitä oli vähemmän, 550 miljardia tonnia.

Sittemmin metsää alkoi hävitä, ensin hitaasti mutta ihmiskunnan kasvun ja 1700-luvulla alkaneen teollisen kauden myötä alati kiihtyen. Metsien hiilen määrä on nyt pudonnut tasolle 550, kun ilmakehän hiilen määrä on noussut tasolle 850 miljardia tonnia.

Metsien vähenemällä oli syvällinen vaikutus maapallon ekosysteemiin. Ilmasto lämpeni, muuttui tuuliltaan myrskyisämmäksi ja sateiltaan ruoan tuotannolle entistä arvaamattomammaksi. Tämän ovat viime vuosina saaneet kokea sekä rikas Amerikka että köyhä Afrikka.

Fossiilisen hiilidioksidin päästöt ylittivät metsien häviön päästöt vasta 1910-luvulla. Tänään fossiilipäästöt ovat kahdeksankertaiset maapallon metsien hupenemiseen verrattuna.

Mikä metsillä alkoi, sen voi metsillä lopettaa. Maapallo odottaa massiivista metsitystä. Metsien palautuksen on oltava samaa mittakaavaa, mitä se on ollut jääkauden jälkeisen kauden metsien häviössämme.

Metsien ennallistaminen koko maapallolle on aivan eri luokkaa kuin EU:n kaavailema ennallistaminen muun muassa Suomelle.

Yhdysvaltain johtaviin ilmastotutkijoihin kuuluva, Helsingin Nordic Business Forumissa syksyllä 2017 puhunut James Hansen esitti, että ilmakehästä olisi metsittämällä poistettava hiiltä vähintään 150 miljardia tonnia. Aikaa metsäväelle Hansen antoi vuoteen 2100 asti.

Jotta ilmakehästä voi siirtää näin paljon hiiltä uusiin metsiin, pinta-alaa tarvitaan paljon. Laskennallinen pinta-ala on luokkaa kuusi miljoonaa neliökilometriä. Sen lähin vertailukohde on Sahara, pinta-alaltaan 9,2 miljoonaa neliökilometriä.

Ilmastometsityksestä tuli Ukrainan kriisin myötä entistä tärkeämpää. Maapallo odottaa vuosisadan massiivista metsänviljelyä, maapallon ekologista ennallistamista. Vahvan metsänhoidon maana Suomella on siihen annettavaa.

Veli Pohjonen

KD-lehti. Mielipide. 3.11.2022

Ajankohtaista lisätietoa aiheesta löytyy kirjasta Ilmastometsät – metsät planeetan pelastajina, Kari Silfverberg & työryhmä (Veli Pohjonen mukana työryhmässä), Into Kustannus Oy

Puupelletin ja maakaasun kytkökset

Puupelletti oli Suomessa nousussa vuosituhannen vaihteen jälkeen. Pellettitehtaita rakennettiin eri puolille Suomea, useimmiten lähelle sahateollisuutta.

Vuonna 2009 pelletin tuotannon nousu pysähtyi. Halpa polttoöljy säilytti markkinansa, vuosikausia ilmastokamppailusta huolimatta, aina helmikuussa 2022 alkaneeseen Ukrainan sotaan saakka.

Varalta tutkijat alkoivat silti selvittää, miten muuta metsäenergiaa, esimerkiksi tavallista haketta voisi pelletöidä kannattavasti. Se avittaisi jatkossa yhtäältä kotimaan huoltovarmuutta ja toisaalta pelletin kauppaa ulkomaille.

Meillä pelletti oli öljylämmittäjän vaihtoehto ja pienten lämpökeskusten automatisoitava polttoaine. Muualla Euroopassa pelletillä oli suurempi merkitys. Se liittyi maakaasuun.

Jo ennen nykykriisiä ihmettelimme, miten Venäjä kiisteli Ukrainan kanssa maakaasusta. Perimmiltään kaasukiistassa ei ollutkaan kyse naapurimaiden rahaliikenteestä, vaan isommasta valtakuviosta. Maakaasu oli jo silloin Venäjälle poliittinen ja taloudellinen neuvotteluvaltti EU:n suuntaan.

Maakaasun hana oli piilossa vanhan Neuvostoliiton aikaan. EU:lla oli vastavoimana vielä vahvempi valtti: ruokahana. EU oli maapallon tärkeimmän ruokaviljan, vehnän kaupan taustalla. Neuvostoliitto joutui ostamaan maailmanmarkkinoilta tuontivehnää. Myyjiä olivat länsimaat.

Idän ja lännen välinen ruokahana poistui, kun Neuvostoliitto muuttui Venäjäksi. Kolhoosimaatalous muuntui yhtiömaataloudeksi. Jo se alkoi tuottaa maan asukkaille riittävästi ruokaa.

Vehnän sijaan idän ja lännen välisen politiikan välineeksi tuli maakaasu. Tällä on yllättävä vaikutus Suomeen. Maakaasun eurooppalaisen huoltovarmuuden ketjun etäisessä päässä on piskuinen lämpöjyväsemme: puupelletti.

Talokohtainen maakaasupoltin on ollut jo pitkään Keski- ja Etelä-Euroopan yleisin lämmityslaite. Vuosien saatossa sikäläisiin omakotitaloihin on ostettu kymmeniä tuhansia pellettitakkoja olohuoneiden lisälämmön lähteeksi, siltä varalta että itäkaasun tulo jonakin talvipäivänä takkuilee.

Puupelletti on EU:n pientaloasujille maakaasun varavoimaa. Kiinnostus pellettiin räjähti Ukrainan sodan myötä. Pelletin nykyinen markkinahinta Euroopassa on jo 2,5 -kertainen vuoden takaiseen hintaan verrattuna.

Pelletin viejinä meidän kannattaisi ottaa nyt entistä näkyvämpi osa. Maakaasusta riippuvainen Eurooppa tarvitsee yhä enemmän pellettiä.

Meillä on metsäenergiaa vietäväksi eteläisempään Eurooppaan. Pikapellettiä voi tuottaa myös lyhytkiertoviljelyn energiapajusta.

Pelletti on bioetanolin ja –dieselin ohella ainutta bioenergiaa, mitä kannattaa kuljettaa pitkälle. Laivalla pelletti kulkee jo tuhansien kilometrien päähän.

Pelletin viennistä on vuosikymmenen kokemus Suomen ja Ruotsin välillä. Tukholman esikaupungin kaukolämpöä ja sähköä on tuotettu muun muassa Suomesta laivatuilla pelleteillä.

Pelletin tuotantomme olisi syytä niin Suomen kuin koko EU:n huoltovarmuuden vuoksi pikaisesti elvyttää.

VELI POHJONEN

Ylä-Karjala. Mielipide. 3.11.2022

Ilmastomme odottaa massiivista metsitystä

Pariisin 2015 juhlallisesta ilmastokokouksesta on kulunut jo vuosia. Lähes kaikki YK:n jäsenmaat lupautuivat hillitä osaltaan hiilidioksidin pitoisuuden nousua ilmakehässä. Ainoat merkittävät sopimusta vastustaneet maat olivat Turkki ja Iran.

Mitä koko maapallon hiilidioksidin päästöille sittemmin tapahtui? Ne eivät kääntyneetkään laskuun. Hiilidioksidi jatkaa hillitöntä nousuaan.

Ilmasto muuttuu edelleen. Fossiilisia polttoaineita rajoittamalla kasvihuoneilmiötä ei pystytty poistamaan. Sillä ilmaston lämpenemistä ehkä hieman hidastettiin.

Ukrainan kriisi käänsi tämänkin asetelman päälaelleen. Fossiilipolttoaineiden käyttö kiihtyy etenkin Venäjälle suopeissa maissa.

Tänään ymmärrämme, että ilmastokamppailua ei voi ratkaista pelkästään fossiilipolttoaineisiin kohdistuvilla hiilidioksidin päästöveroilla. Ilmastokamppailu tarvitsee avukseen metsiä.

Vielä 10 000 vuotta sitten metsät peittivät 48 prosenttia maapallon maapinnasta. Alkuainehiiltä sisältävä biomassa koostuu puiden rungoista, oksista, lehdistä ja juurista. Hiiltä niissä oli kaikkiaan 850 miljardia tonnia. Ilmakehässä sitä oli vähemmän, 550 miljardia tonnia.

Sittemmin metsää alkoi hävitä, ensin hitaasti mutta ihmiskunnan kasvun ja 1700-luvulla alkaneen teollisen kauden myötä alati kiihtyen. Metsien hiilen määrä on nyt pudonnut tasolle 550, kun ilmakehän hiilen määrä on noussut tasolle 850 miljardia tonnia.

Metsien vähenemällä oli syvällinen vaikutus maapallon ekosysteemiin. Ilmasto lämpeni, muuttui tuuliltaan myrskyisämmäksi ja sateiltaan ruoan tuotannolle entistä arvaamattomammaksi. Tämän ovat viime vuosina saaneet kokea sekä rikas Amerikka että köyhä Afrikka.

Fossiilisen hiilidioksidin päästöt ylittivät metsien häviön päästöt vasta 1910-luvulla. Tänään fossiilipäästöt ovat kahdeksankertaiset maapallon metsien häviöön verrattuna.

Mikä metsillä alkoi, sen voi metsillä lopettaa. Maapallo odottaa massiivista metsitystä. Metsien palautuksen on oltava samaa mittakaavaa, mitä se on ollut jääkauden jälkeisen kauden metsien häviössämme.

Ilmaston liikahiilen poistamista ei ole enää syytä viivyttää. Yhdysvaltain johtaviin ilmastotutkijoihin kuuluva, Helsingissäkin Nordic Business Forumissa syksyllä 2017 puhunut James Hansen esittää, että ilmakehästä olisi poistettava hiiltä vähintään 150 miljardia tonnia. Aikaa metsäväelle Hansen antaa vuoteen 2100 asti.

Jotta ilmakehästä voi siirtää näin paljon hiiltä uusiin metsiin, pinta-alaa tarvitaan paljon. Laskennallinen pinta-ala on luokkaa kuusi miljoonaa neliökilometriä. Sen lähin vertailukohde on Sahara, pinta-alaltaan 9,2 miljoonaa neliökilometriä.

Maapallon metsien ja ilmaston seurustelu jatkuu. Maapallo odottaa vuosisadan metsänviljelyä. Vahvojen ilmastometsien maana Suomella on siihen annettavaa.

VELI POHJONEN

Rantapohja. Mielipide. 3.11.2022

Poh­jois­ta puu­pel­let­tiä tar­vit­tai­siin Eu­roo­pan maa­kaa­sun krii­sis­sä

Puupelletti oli Suomessa nousussa vuosituhannen vaihteessa. Pieniä pellettitehtaita rakennettiin eri puolille Suomea.

Vuonna 2009 pelletin nousu pysähtyi. Halpa polttoöljy säilytti markkinansa. Näin jatkui aina helmikuussa 2022 alkaneeseen Ukrainan sotaan saakka.

Meillä pelletti oli öljylämmittäjän vaihtoehto ja pienten lämpökeskusten automatisoitava polttoaine. Muualla Euroopassa pelletillä oli erikoisempi kytkentä. Se liittyi maakaasuun.

Jo ennen nykykriisiä ihmettelimme, miten Venäjä kiisteli Ukrainan kanssa maan läpi virtaavasta maakaasusta. Perimmiltään kaasukiistassa ei ollut kyse naapurimaiden rahaliikenteestä, vaan isommasta valtakuviosta. Maakaasu oli jo silloin Venäjälle poliittinen neuvotteluvaltti EU:n suuntaan.

Maakaasun hana oli piilossa vanhan Neuvostoliiton aikaan. EU:lla oli vastavoimana vielä vahvempi valtti: ruokahana. EU oli maapallon tärkeimmän ruokaviljan, vehnän kaupan taustalla. Neuvostoliitto joutui ostamaan maailmanmarkkinoilta tuontivehnää. Myyjiä olivat länsimaat.

Idän ja lännen välinen ruokahana poistui, kun Neuvostoliitto muuttui Venäjäksi. Kolhoosimaatalous muuntui yhtiömaataloudeksi. Jo se alkoi tuottaa maan asukkaille riittävästi ruokaa.

Vehnän sijaan idän ja lännen välisen politiikan välineeksi tuli maakaasu. Maakaasun eurooppalaisen huoltovarmuuden ketjun etäisessä päässä on piskuinen lämpöjyväsemme: puupelletti.

Talokohtainen maakaasupoltin on ollut jo pitkään Keski- ja Etelä-Euroopan yleisin lämmityslaite. Esimerkiksi Saksassa noin 20 miljoonaa kotitaloutta lämpiää maakaasulla.

Vuosien saatossa eurooppalaisiin omakotitaloihin on ostettu kymmeniä tuhansia pellettitakkoja olohuoneiden lisälämmön lähteeksi. Etenkin omakotiasujat ovat varautuneet siihen, että itäkaasun tulo jonakin talvipäivänä takkuilee.

Kiinnostus pellettiin räjähti Ukrainan sodan myötä. Pelletin nykyinen markkinahinta Euroopassa on jo 2,7 -kertainen vuoden takaiseen hintaan verrattuna.

Pelletin viejinä meidän kannattaisi ottaa entistä näkyvämpi osa. Maakaasusta riippuvainen Eurooppa tarvitsee yhä enemmän pellettiä.

Pelletin raaka-ainetta meillä riittää. Välittömästi saisimme haketta myöhästyneen taimikonhoidon rästeistä, sekä kaikkien hakkuiden latvuksista ja oksista. Kasvavan kysynnän myötä pellettiä voisi valmistaa myös uudistushakkuiden kannoista.

Pelletti on bioetanolin ja –dieselin ohella ainutta bioenergiaa, mitä kannattaa kuljettaa pitkälle. Laivalla pellettiä kulkee jo Amerikasta Eurooppaan.

Pelletin viennistä meillä on pohjoinen kokemus 2000-luvun alusta. Silloin Kuusamon pellettiä kuljetettiin ensin rekalla Perämerelle ja sitten laivalla Etelä-Ruotsiin. Tukholman esikaupungin kaukolämpö ja sähkö tuotettiin osaksi Koillismaan lämpöjyväsillä.

Pohjoisen pelletin tuotanto kannattaisi nyt pikaisesti elvyttää niin Suomen kuin koko EU:n huoltovarmuuden vuoksi.

VELI POHJONEN

Iijokiseu. Kolumni. 2.11.2022