Sunday, December 25, 2022

Energiapuu osaksi metsien jatkuvaa kasvatusta

Metsien avohakkuut ovat osa jatkuvaa metsäkeskusteluamme. Jatkuva kasvatus on sanontana hieman suppea, koska menetelmään kuuluvat myös jatkuvat hakkuut.

Menetelmää kutsuttiin aiemmin poimintahakkuuksi eli harsinnaksi. Tieteellisen tarkan termin menetelmälle antoi 1984 metsäprofessori Peitsa Mikola: metsänhoidollinen harsinta.

2000-luvun puolella kehittynyt metsätiede on osoittanut, että jatkuvasti kasvattaen ja täsmällisesti harsien on mahdollista yltää samaan puun kasvuun ja hakkuumäärään kuin avohakkuiden lohkometsätaloudessa. Tosin kasvun mittaustuloksia on metsätieteessä edelleen molempiin suuntiin, ja kiistely menetelmien paremmuudesta jatkuu.

Pääosa tavallisia metsätilallisia ei ole vielä metsänhoidolliseen harsintaan syttynyt. Heille avohakkuu on tänään yksinkertaisin tapa myydä puuta nopeasti ja paljon. Metsänviljelyn menetelmät taimikonhoitoineen on opittu jo, ja ne tuovat säännöllistä työtä metsätiloille.

Avohakkuista luopuminen on arkipäivän vaihtoehto. Metsähallituksen osalta ratkaisu on yksinkertainen. Kyse on valtion päätöksestä omissa metsissään.

Yksityismetsien osalta ongelma on monimutkaisempi. Pakkokeinoja metsätilalliset eivät halua. Miten kannustaa metsätiloja vapaaehtoiseen muutokseen?

Muutokseen voisi ottaa mallia 1900-luvun puolivälin metsänparannuksesta. Paluu uuden sukupolven harsintametsätalouteen on samantyyppinen, pitkäaikainen metsänhoidon muutos kuin metsänparannuksen varoilla rahoitettu soistuvien metsien ojituksemme. Metsäojitukseenkin metsätilalliset tarttuivat, kun yhteiskunta tuli tukineen vastaan.

Vuoden 2022 Ukrainan kriisin ja Euroopan energiakaaoksen vuoksi jatkuvaa kasvatusta voisi kehittää myös uusiutuvan energian suuntaan. Nykyisillä metsäkoneilla järeät puut voi korjata oksineen ja latvuksineen. Samoin voi korjata vähintään metsähakkeeksi kelpaavat tuulenkaadot. Niiden jatkuvalle hakkuulle on kasvava tarve, kun myrskykesät näyttävät yleistyvän.

Vähintään metsäntutkimukseen tulisi ottaa myös kantojen korjuu jatkuvien hakkuiden yhteydessä. Metsäprofessori Olavi Huikari osoitti jo 1970-luvulla, että kannoissa on käyttämätöntä biomassaa 10-40 prosenttia koko metsän kasvusta.

Meillä kantoenergian ensimmäinen kausi oli jaksolla 2000-2013. UPM-Kymmene nosti ensimmäiset 5000 kiintokuutiota vuonna 2000. Ne haketettiin polttoon Jämsänkosken voimalaan.

Seuraavan kymmenen vuoden aikana kantojen käyttö energiaksi nousi miljoonaan kuutioon. Lisäys oli 200-kertainen. Kyseessä on talousmetsien vauhdikas menestystarina, mihin tuskin mikään muu metsän perustuote on kymmenessä vuodessa pystynyt. Vuodesta 2013 lähtien kantojen energiakäyttö on kuitenkin hiipunut.

Ukrainan kriisi muutti ajatteluamme energian huoltovarmuudesta. Runsaiden puuvarojen ja hyvän metsänkasvun maana Suomen kannattaa jatkaa puuvoiman kehittämistä. Siinä on oma osansa myös metsien jatkuvalla kasvatuksella, myös energiaksi.  

VELI POHJONEN

Sampo -lehti. Mielipide. 6.10.2022


No comments: