Posion Riisitunturin, Kuusamon Rukatunturin ja niiden katveessa lainehtivan Kitkajärven yleisötilaisuuksiin kuuluu musiikki. Usein kuulijan korvaan jäävät Kari Alajuuman jo klassiseksi kasvaneen Kitka-valssin alkusanat: ”On järvi tää, helmi ain koillismaan”.
Samalla kun säe ”katveessa vaarain ja tuntureiden” soi, sitä laulanut yleisö ei ehkä tule ajatelleeksi kuinka merkittävästä katveesta on kyse. Kitkajärvi ympäristöineen on yksi Euraasian mantereen vedenjakajia.
Jääkauden jälkeen Kitkan vesi virtasi lounaaseen: Iijoen vesistöön, Pohjanlahteen ja lopulta Atlantin valtamereen. Vedenjakaja oli Kitkan koillispuolella, Käylän kylän tienoilla. Kun jatkuva maankohoaminen oikaisi jäätikön painamaa maankuorta, Kitkan vedet kääntyivät.
Tänään vesi virtaa Kitkajoen kautta Venäjän puolelle, lopulta Vienanmereen. Se tunnetaan kansainvälisesti Valkoisena Merenä (White Sea), Pohjoisen Jäämeren puhtaana haarakkeena.
Mantereen tason vedenjakajia on maailmalla harvakseltaan. Kitkan alueen vedenjakajaan voi helpoiten tutustua järven lounaispäässä, Posion Akanlahden tukinnostolaitoksella. Vuoteen 1964 asti Kitkan alueelta hakatut tukit uitettiin järveä myöten Akanlahteen. Ne siirrettiin tukinnostolaitoksella Kuorikkikankaan yli Livojärveen ja edelleen Iijoen vesistöön.
Kitkan alueen tukkipuu olisi ollut helpoin ja luontaisin uittaa alavirtaan Kitkajokea ja alempana Koutajoen vesistöä myöten Venäjän puolelle. Tätä tapahtuikin tsaarin vallan aikana.
Koutan kolme sahaa Vienanmeren rannalla saivat pohjoista puutamme. Neuvostoliiton aikana puuta ei kuitenkaan enää itään uitettu.
Toinen virtaama, minkä Kitkan helmi on kääntänyt, on ajattelumme vesivoimasta. Vielä toisen maailmansodan jälkeen ajatuksemme oli padota kaikki Pohjois-Suomen kuohuvat kosket hiljaiseksi sähköksi. Kitkajärven alapuolella pauhasi kuuluvimmin Kitkajoen Jyrävä, pohjoisemmalla Oulankajoella puolestaan Kiutaköngäs.
Kitkajärvi ja -joki ovat toimineet koskiajattelumme vedenjakajana. Aivan kuin luontoa ylipäänsä, myös osa koskia on suojeltava tuleville sukupolville. Kirjailija Reino Rinne oli tässä avainasemassa. Hänen ansiostaan Jyrävää ja Kiutaköngästä ei valjastettu, eikä Kitkaa järvenä ruvettu säännöstelemään.
Kitkan kolmas, nykyisen ajattelumme vedenjakaja koskee kaivoksia. Kitkajärven kaakkoislaitaan viettävää, uraanirikasta Kouvervaaraa on jo pitkään koeporattu.
Yhä enemmän nostetta on kuitenkin saamassa matkailuakin miellyttävä vaihtoehto. Säteilevä uraani suojellaan syvyyksiinsä. Malmit ovat uusiutumatonta luonnonvaraa. Kaikkea malmia ei tämän sukupolven ole tarpeen kaivaa.
Euraasian ylänkömaan kolme vedenjakajaa ovat nostaneet ainutlaatuisen, puhtaan luonnon, puhtaan veden ja puhtaan metsämaiseman, Kitkan-Koutajoen vesistöalueen kulttuureineen ehdokkaaksi UNESCO:n maailmanperintökohteeksi. Aiheesta on tehty vuoden 2020 lopussa myös kansalaisaloite (https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/7818).
Tavoitteena on yhtäältä ekologinen, toisaalta kulttuurinen käytävä. Se olisi kansainvälinen ja ulottuisi Suomen puolelta Kitkan ja Koutajoen lähdealueilta Venäjän puolelle aina Valkoiseen mereen asti.
Katveesta vaarain ja tunturien, Kitkan - Riisitunturin maisema-alueen soisi laajentuvan itärajan yli ulottuvaksi helminauhaksi.
Veli Pohjonen
No comments:
Post a Comment