Metsävauriot kuohuttivat mieliämme 1980-luvulla. Puhuimme happosateista. Ne olivat peräisin kivihiiltä käyttävien voimaloiden ja teollisuuden rikkidioksidin päästöistä.
Happosateet uhkasivat etenkin Etelä-Suomen metsiä. Salpausselällä kuusen harsuuntumista mitattiin jo neulasten häviön prosenttilaskennalla.
Euroopan happamoituneita vuoristometsiä tuhoutui rautaesiripun rajan itäpuolisissa Itä-Saksassa ja Tsekeissä. Etelätuulet kuljettivat sateita Suomeen. Sadevesiemme happamuuden pelättiin lisääntyvän vuosi vuodelta.
Pohjois-Suomessa huolestuttavin oli Sallan Rikkilehdon tapaus. Viiden kilometrin päässä itärajastamme kasvavaa nuorta mäntymetsää näytti 1980-luvun lopulla kuolevan pystyyn käsittämättömästä syystä.
Suomalaisille selvisi ympäristön suojelun heikko taso silloisessa Neuvostoliitossa. Heti koillisrajan takaa paljastui esimerkkejä kuinka saastuttavia itänaapurimme kaivos- ja metalliteollisuus voivat pahimmillaan olla.
Montsegorskin kaupungissa sijaitsevan metallisulaton ympärille oli syntynyt teollisuusaavikko. Savujen mukana tuleva rikkidioksidi oli tappanut kaikki metsän puut muutaman kilometrin säteellä tehtaan ympäristössä. Vielä 15 kilometrin päässä männyt kituivat eivätkä enää kyenneet kasvamaan vuosilustoja.
Metsäkuolemien pelättiin leviävän Suomen puolelle. Mahdollinen yhteys idästä saapuvien happosateiden ja Sallan Rikkilehdon metsäkuolemien välille spekuloitiin oitis.
Itä-Lapin metsävaurioiden tutkimus valmistui 1995. Saatoimme huokaista helpotuksesta.
Meille onneksi vallitseva tuulen suunta on yleensä lounaasta tai lännestä. Rikkipitoisia koillistuulia on harvoin. Koillis-Lapin metsien laskettiin kestävän ajoittaiset rikkipöllähdykset, joita saamme runsaan 100 kilometrin päässä olevasta Montsegorskista.
Sallan Rikkilehdon mysteerikin selvisi. Nimestään huolimatta rikillä ei ollut Rikkilehdon puustokuolemien kanssa mitään tekemistä. Syyksi paljastui versosurmakka. Se on sienitauti, joka esiintyy nuorissa männiköissä. Aika harvinaista versosurmakkaa näimme Koillismaan nuorissa männiköissä viime kesänä.
Nykyisin Suomen rikkidioksidin päästöt ovat vain noin kymmenesosa vuoden 1980 tasosta. Metsämme selvisivät happosateiden uhkasta.
Myös Itä-Euroopan maiden metsät selvisivät siitä Neuvostoliiton romahdettua. Rautaesiripun takaiset itäiset maat siirtyivät Euroopan ympäristöajatteluun.
Rikkidioksidin päästöjen pudottaminen oli osa kansainvälistä yhteistyötä. Suomessa ja muuallakin Euroopassa päästöjen vähennys hoidettiin lakiteitse. Sen sijaan USA:ssa oli jo rikkidioksidille käynnissä saman tyyppinen päästökauppa, mikä toimii EU:n nykyisenä hiilidioksidin päästöoikeuksien pörssinä.
Koko Suomen tasolla rikkidioksidin päästöjen pudottaminen 30–40 vuoden aikana on ympäristönsuojelumme ja kiertotaloutemme merkittävimpiä saavutuksia. Nykyinen ilmastokamppailu hiilidioksidista voisi ottaa oppia rikkidioksidin ja happosateiden onnistuneesta selättämisestä.
Kun on intoa, on kuntoa ja toimeen tartutaan, tulosta voi syntyä myös ilmastokamppailussa.
Veli Pohjonen
Iijokiseutu. Kolumni. 6.1.2021
No comments:
Post a Comment