Valumien hillintään biotalouden ote

Luontoomme valuu edelleen kiusallisia aineksia. Turvesuot päästävät järviin humusta. Kaivosten varastoaltaat pursuavat yli. Kuohuttavimpia ovat Talvivaaran uudet päästöt.

Osaksi valumat johtuvat humidista ilmastostamme; vuosittain sataa enemmän kuin haihtuu. Valumien ongelmat ovat meillä aina suuremmat kuin etelän arideissa maissa. Niissä haihtuu enemmän kuin sataa.

Pintavalutuskentät ovat 2000-luvun mekaaninen keino hillitä valumia. Niistä toivottiin torppausta erityisesti turvesoiden hienohumukselle.

Menetelmässä poistovesi lorotetaan tasaiselle kentälle, tyypillisesti suolle. Osa vedestä haihtuu. Osa painuu maakerroksen läpi pohjaveteen, jättäen haitta-aineet maahan. Mutta tavallista kovempien sateiden aikaan pintavesiä purkautuu puroihin.

Pintavalutus on veden passiivista käsittelyä. Se ei ole erityisen tehokasta. Haihtuminenkin tapahtuu vain elottomilta pinnoilta.

Biotalouden oppeja kannattaisi soveltaa valutuskentille. Haihduntaa voisi tehostaa sopivin viljelykasvein. Samalla aineiden kiertoa voisi aktivoida niin, että mahdollisimman moni haitta-aine muuttuisi hyötyaineeksi.

Yleistavoite on veden ja aineiden suljettu kierto pienissä yksiköissä. Esimerkiksi yhdelle kaivokselle voisi määritellä biotalousalueen, missä elotonta kaivosta ympäröi elollinen puskurivyöhyke.

Parhaiten puskurivyöhykkeeseen soveltuisivat lehtipuut ja niille räätälöity kasvatusmenetelmä: ”phytoremediation” (phyto = kasvi, remedium = palauttaa tasapainoon). Sanahirviölle ei ole suomalaista nimeä, mutta kyse on veden ja haitta-aineiden sieppaamisesta lyhytkiertopuiden metsävalutuskenttiin.

Vesi valutetaan lehtipuille, jotka ovat mahdollisimman tuhlaavia: ne haihduttavat vettä kuutioittain vuodessa hehtaarilta. Koivu mainittiin jo alakoulun oppikirjoissa janoisaksi puuksi.  Tehohaihduttajia löytyy veden äärellä muutenkin viihtyvistä pajuista.

Haihduttaessaan puut sieppaavat juurillaan haitta-aineita. Biotaloudessa ne siirtyvät energiahakkeeseen.

Hakevoimalassa miedot haitta-aineet, kuten fosfori, siirtyvät tuhkaan ja ne voidaan kierrättää viljelypuiden lannoitteeksi. Väkevät haitta-aineet, kuten kadmium, voidaan seuloa tuhkasta ja poistaa kierrosta läjittämällä.

Biotaloutta soveltaville metsävalutuskentille olisi nyt tarvetta. 2010-luvun kasvavia haasteita on kaksi.

Voisiko turvetyömaan vedet sadettaa työmaan viereen viljeltyyn hakepajukkoon ja siepata humuksen siihen? Itä-Suomen yliopisto käynnisti aihetta koskevan tutkimuksen 2011.

Päällekaatuvin ongelma ovat valumat kaivoksista. Esimerkiksi Talvivaarasta pääsee vesistöihin eniten rikkiä, veteen liuenneina sulfaatteina.

Biotaloutta hyödyntävässä kaivosteollisuudessa rikki ei ole haitta vaan hyöty. Rikki on nimittäin lyhytkiertopuiden kymmenenneksi yleisin alkuaine. Hakkeen mukana voimalaan tulee rikkiä ja fosforia saman verran. Rikin voi poistaa savukaasuista pesureilla.

Kaivosteollisuus on parhaillaan sellaisissa ongelmissa, että seuraavien kaivosten - esimerkiksi Taivalkosken Mustavaaran - käynnistäminen vaatii aivan uutta ympäristöajattelua.

Metsävalutuskentät, veden elävä haihduttaminen ja haitta-aineiden suljetut kierrot tietysti maksavat. Maailmalla nousevien metallien hinnoista osa on vain lohkaistava biotalouden kehittämiseen.

VELI POHJONEN

Koillissanomat. Kolumni. 21.11.2012