Biohiili ja biokaasu kääntävät kasvihuoneilmiön

Kasvihuoneilmiön etenemisen tarkin mittaus perustuu ilmakehän hiilidioksidiin. Pitkään mitannut asema Mauna Loan vuorella Hawaijilla kertoo, että hiilidioksidia ei ole saatu kuriin. Mittauksen ensimmäisenä vuonna 1959 lukema oli 316 miljoonasosaa. Heinäkuussa 2014 lukema oli 403 miljoonasosaa eli 28 prosenttia korkeampi. Nousu on vuodesta toiseen hivenen kiihtyvää.

Uusiin puihin

Energia-ajattelu uusiin puihin

Kevään 2015 uudet päättäjät joutuivat tuskalliseen ympäristöajatteluun, edeltäjiensä tavoin. Mistä heidän tulisi valita jatkossa energia: biovoimasta, fossiilivoimasta vai ydinvoimasta? Valinnan tuska syveni heti kesällä, kun Fennovoima joutui ympäristöongelmien lisäksi pulmalliseen talouden ja politiikan pyöritykseen.

Biotalouden tuotepaletti edistäisi etanolituotantoa

Kun tankkaamme tänään bensiiniautoamme, pääsemme jo tekemään biotalouden valintaa. Otammeko etanolia bensan seassa kymmenen prosenttia vai viisi prosenttia? Joillakin huoltamoilla näkee mittareita, missä etanolin lukema on 85 prosenttia.

Emme ole biotalouden kehityksessä yksin. Myös eniten autoilevassa Yhdysvalloissa bensiinin keskimääräinen etanolipitoisuus oli vuoden 2015 toukokuussa kymmenen prosenttia.

Salix-pajun kehityksessä on oppia biotaloudelle

Salix eli paju on puista monikäyttöisimpiä. Koripaju oli ennen muovin aikaa Euroopan yleisin viljelypuu. 1800-luvulla saksalaiset jämäköivät vannepajulla oluttynnyreitä. 1900-luvun alkupuoliskolla Pohjanlahden pientalonpojat kiskoivat pajusta kevään rospuuttokaudella kuorta ja myivät sitä nahkatehtaalle parkitusaineeksi mukiinmenevään hintaan, nykyrahassa noin 300 euroa kuiva-aineen tonnilta.

Pajun hyötykäytön historiassa oppia biotaloudelle

Paju on puista monikäyttöisimpiä. Koripaju oli ennen muovin aikaa Euroopan yleisin viljelypuu. Vannepajulla 1800-luvun saksalaiset jämäköivät oluttynnyreitä. Parkituspajun kuorta kiskoivat 1900-luvun alkupuoliskolla Pohjanlahden pientalonpojat kevään rospuuttokaudella ja myivät sitä nahkatehtaalle mukiinmenevään hintaan, nykyrahassa noin 300 euroa kuiva-aineen tonnilta.

Vuonna 1953 teollisuusmies Ralph Erik Serlachius ja metsäprofessori Risto Sarvas toivat Tanskasta 5000 pistokasta sellupajua. Korean sodan jälkeen sellua uhkasi raaka-aineen pula. Uusi kasvatusmenetelmä sai nimen metsäpuiden lyhytkiertoviljely.

Puun riittavyys edellyttää lisää viljelyä

Nyt kun metsäteollisuus, sijoittajat ja konsultit suunnittelevat uusia biotuotteen tehtaita Äänekoskelle, Kuopioon ja aina Kemijärveä myöten, ovat puheet puun riittävyydestä alkaneet voimistua.

Puhe ei johdu puun määrästä tai kasvusta metsissämme, sen osoittavat Luonnonvarakeskuksen tuoreimmat metsälaskennat.

Metsämme siirtyivät ylituotannon tilaan jo 1950- ja 1960 –lukujen vaihteessa. Silloin sekä kasvu että poistuma olivat keskimäärin 53 miljoonaa kuutiota vuodessa. 2010-luvun alussa metsämme kasvoivat 106 ja niistä poistui keskimäärin 75 miljoonaa kuutiota vuodessa. 

Puhe puupulasta johtuu siitä, että yhä suurempi osa tavallisia keskikoon perhetiloja on muuttunut taannoisista metsän kasvatustiloista tämän päivän metsän omistustiloiksi. Samoin kuin osakesäästäjä on haluton myymään osakkeitaan pörssille, metsän omistustila on usein haluton myymään puutaan teollisuudelle.

Tikkuviinasta bioetanoliin

Teollisuuden nykyhuoli puusta on syvä, mutta se ei ole uusi. Jo sotien jälkeen, kun olimme metsän aidossa alituotannossa, sellun raaka-aineen riittävyydestä puhuttiin.

Vuonna 1953 vuorineuvos Ralph Erik Serlachius ja professori Risto Sarvas toivat Tanskasta 5000 kappaletta nopeakasvuisen sellupajun pistokkaita. Sarvas istutti ne nykyisen Luonnonvarakeskuksen maille Uudenmaan Ruotsinkylään ja Lapinjärvelle. Uuden tyyppisten metsäviljelmien koekasvatus kesti parikymmentä vuotta.

Puun riittävyys huoletti 1960-luvulla yhä enemmän. Tämä oli yksi peruste, kun metsäteollisuus siirsi painopistettään kemiallisen sellun keitosta puun mekaaniseen kuumahiertämiseen, ja siitä edelleen aikakauslehtien tyyppiseen paperiin. 

Kun pyöreää puuta kului 5,5 kuutiota tonniin kemiallista massaa, mekaanisen massan tonniin kului vain 2,6 kuutiota. Tehdään siis vähemmästä puusta enemmän paperia hiertämällä, teollisuus sanoi.

Ennen tuota aikaa, kun siirryimme energiatehokkaasta sellusta energiaa kuluttaviin, yhtä tavaralajia tuottaviin kuumahierretehtaisiin, metsäteollisuudessamme oli biotalouden esiaste.

Tehtailla oli jo nykyään mainostettu monilajinen tuotepaletti. Esimerkiksi takavuosien sulfiittisellun ohessa saatiin etanolia. Se tunnettiin kansan keskuudessa tikkuviinana ja Alkon tiskillä Karhu-viinana. Nyt tuotetta sanottaisiin bioetanoliksi.

Puuvajeen pelko kasvoi 1970-luvun alussa niin, että Suomen Itsenäisyyden Juhlavuoden Rahasto (Sitra) rahoitti viisivuotisen lyhytkiertopuun kasvatus- ja käyttöprojektin. Viljelykokeita perustettiin eri puolille maatamme, pohjoisimmat Perä-Pohjolan koeasemalle, Rovaniemen maalaiskunnan Apukkaan.

Pisimmälle Sitran kokeista näki MTK:n taannoinen puheenjohtaja Veikko Ihamuotila, itsekin maineikas metsänkasvattaja. Hän ehdotti 1977, että maa- ja metsätaloustuottajat reivaisivat suuntaa ja alkaisivat viljellä sopivilla pelloillaan puuta biomassaksi.

Lisämaata oli tulossa turvetuotannolta. Limingan Hirvineva oli ensimmäisiä vapautuvia suopohjia. Sinnekin suunniteltiin ensimmäistä metsäviljelmien koetta jo 1977.

Puupulasta energiapulaan

Sellun menekki maailmalla heikkeni 1970-luvun lopussa öljykriisien seurauksena.

Huoli puun riittävyydestä selluksi poistui, mutta tilalle tuli huoli energiasta. Metsäviljelmiä tarjottiin energiametsiksi.

Jatkotutkimusta ohjaamaan perustettiin 1978 energiametsätoimikunta, jonka johtoon tuli professori Olavi Huikari. Toimikunnan merkittävin saavutus oli Kannukseen 1979 perustettu Energiametsäkoeasema.

Sitten energiametsätoimikunnan aikojen metsäviljelmiä on tutkittu maassamme hajanaisesti, ilman selvää tavoitetta.

Viimeisen suopohjalla lyhyen kierron puulajeja (rauduskoivu, hieskoivu, harmaaleppä ja Salix-pajut) vertailevan kokeen viljeli Haapaveden Piipsannevalle Kannuksen tohtori Jyrki Hytönen vuonna 1986.

Nykyinen puuvarojen riittää, eipäs riitä -väittely muistuttaa aikaisempien vuosikymmenten metsäkohuja. Tutkimuksella on ollut tapana vastata kohuihin kehittämällä uutta metsänviljelyä. Niin soisi tapahtuvan nytkin.

Tilanne on kuitenkin päinvastainen. Metsäntutkimuslaitos eli Metla sulautettiin vuoden 2015 alussa valtakunnalliseen Luonnonvarakeskukseen. Alueellisia koeasemia uhkaa lakkautus.

Koetoimintaa tarvitaan yhä

Metla tunnettiin alun perin nimellä Metsätieteellinen koelaitos. Se pohjautui alueellisten koeasemien verkkoon. Niiden yhteinen tavoite oli selvittää koeviljelyllä miten metsänkasvattajat voivat tuottaa lisää puuta teollisuudelle. Tavoite on edelleen tarpeen.

Metsäteollisuus tarvitsee tuekseen 2010-luvun metsäviljelmiä. Vaikka puuta kasvaa mittausten mukaan nyt maassamme enemmän kuin ainakaan sataan vuoteen, myyntipuuta kannattaa viljellä metsän kasvatustiloille lisää.

Metsän omistustilojen puun varaan teollisuus ei voi perustua.

Lisäpuuta tarvitaan myös, koska vanhojen metsien suojelun tarve vähentää luontaisesti syntyneiden metsien hakkuita. 

Nopeasti kasvavalla metsäviljelmien lisäpuulla voisimme karistaa riittävyyden ongelman, mikä uusia biotuotetehtaita huolettaa.

VELI POHJONEN

Maaseudun Tulevaisuus. Yliöartikkeli. 18.5.2015

Energiamme hyvät, pahat ja rumat

Vuoden 2015 uudet päättäjät joutuivat edeltäjiensä tavoin tuskalliseen ympäristöajatteluun. Mistä heidän tulisi valita jatkossa energia: biovoimasta, fossiilivoimasta vai ydinvoimasta? Valinnan tuska korostui kesällä 2015 Fennovoiman yhä pulmallisemmassa pyörityksessä.

Kaikesta energiasta saamme niin hyötyjä kuin haittojakin. Vaikeaksi valinnan tekee se, että haittojen kestosta ja voimasta kansanedustajat eivät itse ehdi saada selvyyttä. Siihen pystyvät vasta tulevien aikojen historian kirjoittajat.

Suo pursuaa mahdollisuuksia

Vuonna 1955 professori Viljo Puustjärvi käynnisti kasvihuoneessa merkittävän koesarjan. Hän halusi parantaa puutarhureiden käyttämää peltoperäistä kasvihuonemultaa. Hän lisäsi siihen rahkasammaleesta syntynyttä suon pintaturvetta.

Eri maaseoksissa läpiviedyt kokeet tuottivat yllättävän tuloksen. Ei riittänyt että turpeen lisäys nosti satoja. Parhaimman sadon antoi seos, josta multa jätettiin tykkänään pois, joka oli pelkkää turvetta.

Energiapuun tuotannossa keräilystä viljelyyn

Metsästä keräämäämme energiapuuta on ohut riuku, joka ei ole vielä turvonnut paperipuun kokoon. Energiapuu on ensiharvennuksen halpaa pienpuuta, jota maassamme riittää.

Jos pajukko puidaan viljan tavoin suoraan hakkeeksi, korjuun kustannus putoaa kymmeneen euroon.

Kasvuturve on viennin mahdollisuus

Vuonna 1955 professori Viljo Puustjärvi käynnisti kasvihuoneessaan merkittävän koesarjan. Hän halusi parantaa peltoperäistä kasvihuonemultaa lisäämällä siihen rahkasammaleesta syntynyttä suon pintaturvetta.

Eri maaseoksissa läpiviedyt kokeet yllättivät. Ei riittänyt että turpeen lisäys nosti satoja. Parhaimman sadon antoi seos, josta multa jätettiin tykkänään pois, joka oli pelkkää turvetta.

Metsäviljelmiltä saa lisää puuta

Nyt kun metsäteollisuus suunnittelee miljardiluokan uusia tehtaita sekä Äänekoskelle että Kuopioon, puun riittävyys on alkanut taas puhuttaa. Teollisuuden huoli puusta on syvä, mutta se ei ole uusi.

Jo sotien jälkeen häämötti sellun raaka-aineen pula. Vuonna 1953 vuorineuvos Ralph Erik Serlachius ja professori Risto Sarvas toivat Tanskasta 5000 kappaletta nopeakasvuisen sellupajun pistokkaita. Sarvas istutti ne Luonnonvarakeskuksen (entisen Metsäntutkimuslaitoksen) maille Uudenmaan Ruotsinkylään ja Lapinjärvelle. Uuden tyyppisten metsäviljelmien koekasvatus kesti parikymmentä vuotta.      ---> koko teksti

Ilkka. Mielipide. 21.2.2015.

Puuvoima on ajattoman hyvää energiaa

Vuosi 2015 alkoi erikoisissa energian tunnelmissa. Perusvoiman lajeista (yli 10 prosenttia koko energiastamme) ydinvoiman vyöryä ei näy pidättelevän mikään. Öljyvoima rämpii pohjahinnoissaan. Kivihiili on ottanut turpeelta takaisin osansa, mikä sillä oli jo 1970-luvulla.   ---> koko teksti

Länsi-Suomi. Mielipide. 16.2.2015

Pula puusta puhuttaa

   Nyt kun metsäteollisuus suunnittelee miljardiluokan uusia tehtaita Äänekoskelle ja Kuopioon, puun riittävyys puhuttaa taas. Puheen voi odottaa kiihtyvän myös Kemijärven uuden biotuotetehtaan myötä.

   Lapin laajoilla selkosilla puun kasvu kyllä koko ajan paranee. Tämä on tiedetty Helsingin yliopiston Värriön tutkimusaseman mittausten perusteella jo vuosikausia.

..... -> koko teksti

Lappilainen. Lukijalta. 25.3.2015

Energiantuotanto pantava uusiin puihin

   Seuraavan eduskunnan kansanedustajat joutuvat taas tuskallisen ympäristövalinnan eteen. Mihin heidän tulisi ajaa energiaamme: ydinvoimaan, fossiilivoimaan vai puuvoimaan?

   Niistä kaikista tulee ympäristöhaittoja. Haittojen kestosta ja voimasta saavat selvyyden vasta tulevien aikojen historian kirjoittajat.

   Aikajanalla haitat ovat kolmea mittaa: ikuisia jätteitä, sukupolvisia saasteita ja lyhytaikaisia päästöjä.

   Ydinvoimaa rasittaa säteilyjäte, joka on muurattava peruskallioon 200 000 vuodeksi. Sen lopullista hintaa ei tiedä kukaan.

   Toisen aikajanan ongelma on sukupolvinen jäte, hiilidioksidi. Tiede on jo selvittänyt, että sen poisto onnistuu alle sadassa vuodessa, kunhan maailman kaikki maat siihen sitoutuvat.

   Lyhytaikaisia päästöjä ovat puun poltosta savuun leijuvat tuhkan pienhiukkaset ja kivihiilen rikki. Ne ovat insinööritietein ratkaistavia ongelmia, niiden poisto hallitaan, kulut tiedetään ja ne sisältyvät sähkön nykyhintaan.

   Tulevat historioitsijat punnitsevat, valittiinko energialähteistä hyvät, pahat vai rumat. Jo sadan vuoden päästä he voivat nimetä fossiilivoiman rumaksi, kun sen annettiin lämmittää ilmakehä. Jo tuhannen vuoden päästä he voivat nimetä ydinvoiman pahaksi, kun säteilevän rapistuvia ydinluolastoja joutui muuraamaan umpeen yhä useammin ja yhä työläämmin.

   Ajattoman hyväksi energialähteeksi he voivat nimetä puuvoiman. Se oli vuosituhannesta toiseen aidosti uusiutuvaa, puiden itseensä turvallisesti varastoimaa energiaa.

   Historiaa ennalta lukevien uusien kansanedustajien tulisi ajaa energiavalinta uusiin puihin.

Veli Pohjonen

Savon Sanomat. Mielipide. 3.3.2015

Pajusta moneen lähtöön

   Paju on puistamme monikäyttöisimpiä. Ennen pahvin ja muovin aikaa koripaju oli kuljetusten tärkein materiaali tuhansia vuosia. Vannepajulla jämäköitiin 1800-luvun olut- ja viskitynnyreitä. Kuoresta tehty pajunköysikin tunnetaan vanhastaan.

   Vuonna 1953 vuorineuvos Ralph Erik Serlachius ja metsäntutkija Risto Sarvas toivat Tanskasta 5 000 nopeakasvuista viljelypajua kokeiltavaksi uutena sellupuuna. Menetelmä sai nimen metsäpuiden lyhytkiertoviljely.

   Energiapaju keksittiin 1960–1970-lukujen vaihteessa. Pajun viljelyllä haluttiin yhdistää metsään tullut hakkuri ja peltojen puimuri, siirtyä yksin puin korjuusta massojen haketukseen.

..... -> koko teksti.

Pohjalainen. Mielipide 4.4.2014 

Energian valinta uusiin puihin

Keväällä valittavat uudet päättäjät joutuvat taas tuskallisen ympäristövalinnan eteen. Mihin heidän tulisi ajaa energiaamme: ydinvoimaan, fossiilivoimaan vai puuvoimaan?

Avohakkuualan kannot ovat
osa metsien puuvoimaa  

Niistä kaikista tulee ympäristöhaittoja. Haittojen kestosta ja voimasta kansanedustajat eivät itse ehdi saada selvyyttä. Siihen pystyvät vasta tulevien aikojen historian kirjoittajat.

Puun riittävyys tarvitsee 2010-luvun metsäviljelmiä

Nyt kun metsäteollisuus suunnittelee uusia biotuotteen tehtaita Äänekoskelle, Kuopioon ja aina Kemijärveä myöten, puun riittävyys on alkanut huolettaa. Teollisuuden nykyhuoli puusta on syvä, mutta se ei ole uusi.

Salix Gudrun pajuviljelmä Juku-
turpeen mailla Alavieskassa

Jo sotien jälkeen sellun raaka-aine puhutti. Vuonna 1953 vuorineuvos Ralph Erik Serlachius ja professori Risto Sarvas toivat Tanskasta 5000 kappaletta nopeakasvuisen sellupajun pistokkaita. Sarvas istutti ne nykyisen Luonnonvarakeskuksen maille Uudenmaan Ruotsinkylään ja Lapinjärvelle. Uuden tyyppisten metsäviljelmien koekasvatus kesti parikymmentä vuotta.

Pula puusta jaksaa puhuttaa

Nyt kun metsäteollisuus suunnittelee miljardiluokan uusia tehtaita Äänekoskelle ja Kuopioon, puun riittävyys puhuttaa taas. Puheen voi odottaa kiihtyvän myös Kemijärven uuden biotuotetehtaan myötä.

Teollisuuden nykyhuoli puusta on syvä, mutta se ei ole uusi. Jo sotien jälkeen sellun raaka-aine huoletti. Vuonna 1953 vuorineuvos Ralph Erik Serlachius ja professori Risto Sarvas toivat Tanskasta 5000 kappaletta nopeakasvuisen sellupajun pistokkaita. Sarvas istutti ne Metsäntutkimuslaitoksen (Metla) maille Uudenmaan Ruotsinkylään ja Lapinjärvelle. Uuden tyyppisten metsäviljelmien koekasvatus kesti parikymmentä vuotta.

Uusiin puihin

Puuvoima kasvaa kuitupuun oheisvirtana

Keväällä valittavat uudet päättäjät joutuvat taas tuskallisen ympäristövalinnan eteen. Mihin heidän tulisi ajaa energiaamme: ydinvoimaan, fossiilivoimaan vai puuvoimaan?

Biohiiltä ja biokaasua, komissaarit!

Kasvihuoneilmiön etenemisen tarkin mittaus perustuu ilmakehän hiilidioksidiin. Pitkään mitannut asema Mauna Loan vuorella Hawaijilla kertoo, että hiilidioksidia ei ole saatu kuriin. Mittauksen ensimmäisenä vuonna 1959 lukema oli 316 miljoonasosaa. Helmikuun lopussa 2014 lukema oli 401 miljoonasosaa eli 27 prosenttia korkeampi. Nousu on vuodesta toiseen hivenen kiihtyvää.