Nopeakasvuisen pajun viljelyllä on historiassamme monia käänteitä. Metsätalous kiinnostui viljelypajusta Korean kriisin jälkeisessä noususuhdanteessa ja sitä seuranneessa puuaineksen pulassa.
Vuorineuvos Ralph Erik Serlachius ja professori Risto Sarvas toivat 1953 Tanskasta 5000 kappaletta sellupajun pistokkaita. Vesipajuksi kutsutut lyhytkiertopuut istutettiin Metsäntutkimuslaitoksen Uudenmaan kokeisiin.
Sellupaju muuntui energiapajuksi 1970-luvun öljykriiseissä. Aloimme puhua lämpövoimaloille tuotettavasta pajuhakkeesta.
Tanskasta hankittiin lisää vesipajun pistokkaita, nyt 100 000 kappaletta. Pääosa istutettiin turpeennoston jättösoiden kokeisiin.
Energiapajua alkoi kasvaa. Käytäntö piti kuitenkin siitä saatavaa haketta liian höttöisenä verrattuna tiiviimpään koivuhakkeeseen. Pajuhakkeen markkina ei vielä 1900-luvun puolella lämpövoimaloissa avautunut.
Pajun höttöisyys tulee ydinpuun huokoisesta rakenteesta. Se korostui vuosituhannen vaihteessa uudesta suunnasta. Biotalous alkoi etsiä puumassaa, mistä saadaan ravinteita sieppaavaa biohiiltä. Huokoista pajun biohiiltä tarvitaan nyt hulevesien puhdistukseen kaupungeissa.
Tänään biotalous on viemässä viljelypajua ilmastokamppailuun, mutta hieman erikoisella tapaa.
Kautta aikojen viljelijät ovat kiusaantuneina todenneet, miten kaikista pellon- ja ojanreunoilla viihtyvistä kasveista paju on juuristoltaan ongelmallisin. Vahvoilla juurillaan se tukkii niin avo-ojia kuin salaojia.
Tanskasta tuotu vesipaju kuvaa jo nimellään, että kyseessä on janoisa kasvi. Pajut käyttävät vettä näennäisen tuhlaten, mutta samalla ne tuottavat runsaasti biomassaa haihdutettua vesilitraa kohti.
Mitä vauhdikkaammin janoisan pajun vesat kasvavat kosteissa oloissa, sitä runsaammaksi kasvaa juuristo. Ja sitä vahvemmaksi kasvaa maaperän hiilen nieluvarasto. Tätä 2020-luvun ilmastokamppailun uusi menetelmä, kosteikkoviljely maataloutemme pelloilta odottaa.
Kosteikkoviljelyn tutkimus etsii parhaillaan keinoja, millä pajun kiusallisen juuriston voi kääntää ilmaston ja maatilojen yhteiseksi eduksi. Menetelmälle tuli pikainen tarve, kun vuoden 2021 budjettiriihessä esitettiin kosteikkoviljelyn pinta-alaksi 30 000 hehtaaria.
Ilmastokamppailun kosteikkoviljelyä odottavat sekä turvemaan pellot että polttoturpeen jättösuot. Kosteikkoviljely perustuu säädeltyyn ojitukseen. Pohjaveden pintaa on laskettava, kun traktoria tarvitaan istutukseen tai korjuuseen. Varsinaisen kasvukauden ajaksi veden pintaa voidaan nostaa. Siihen ojiemme janoisa paju on jo sopeutunut.
Ilmastokamppailu käy yhä kuumempana maa-ja metsätaloutemme osalta. Sellupajusta kosteikkopajuksi edennyt viljelykasvimme on 2020-luvun uusi mahdollisuus.
VELI POHJONEN
Käsikirjoitus 19.9.2021
Kuva. Pajun kosteikkoviljelyä polttoturpeen jättösuolla Kouvolassa. Päälohkolla kasvaa ohraa. Suojakaistan lohkolla, pääojan takana kasvaa kosteikkopajua, lajiketta Salix Klara. Kuva 20.8.2021
