Suo pursuaa mahdollisuuksia

Vuonna 1955 professori Viljo Puustjärvi käynnisti kasvihuoneessa merkittävän koesarjan. Hän halusi parantaa puutarhureiden käyttämää peltoperäistä kasvihuonemultaa. Hän lisäsi siihen rahkasammaleesta syntynyttä suon pintaturvetta.

Eri maaseoksissa läpiviedyt kokeet tuottivat yllättävän tuloksen. Ei riittänyt että turpeen lisäys nosti satoja. Parhaimman sadon antoi seos, josta multa jätettiin tykkänään pois, joka oli pelkkää turvetta.

Tänään kasvuturve on käytännön testit läpäissyt, nykyaikaisen puutarha- ja kasvihuonetalouden tärkein kasvualusta.

Puustjärven turpeen ominaisuudet tulivat rahkasammaleen soluista. Kuoltuaan solu pysyi huokoisena. Se imi vettä ja ravinteita pienen pesusienen tapaan. Rahkasolukko säilytti silti viljelykasvien juurten vaatiman ilmavuuden.

Parasta vaaleaa kasvuturvetta saatiin Varsinais-Suomen kohosoilta. Nostokelpoista kasvuturvetta on silti kaikkialla maassamme, missä rahkasammal kasvaa. Myös tummempaa sara- tai pohjaturvetta ovat 2000-luvun puutarhat oppineet hyödyntämään.

Kunhan valtakunnallisesta soidensuojeluohjelmasta päästään yksimielisyyteen, tasaisesta Suomessa löytyy edelleen miljoonia hehtaareja soita, joilta kasvuturvetta voi nostaa.

Vuosikymmeniä kasvuturve eli polttoturpeen ohessa. Ennen kuin musta, maatunut polttoturve oli turvekoneen ulottuvilla, vaaleampi pintaturve oli joka tapauksessa kuorittava suon pinnalta. Lämpöarvoltaan se oli pohjaturvetta heikompaa, eikä se ollut haluttua voimaloissa. Pintaturve jouti puutarhoille.

Kun polttoturpeen tuotanto oli kovassa nousussa, kasvuturve oli sen luonnollinen kylkiäinen. Kasvuturvetta nostettiin noin kymmenen prosenttia koko turvetuotannosta.

Tällä vuosikymmenellä koko turveala kärsii polttoturpeen rapistuneesta ilmastomaineesta. Uusia turvesoita ei enää avata entiseen tahtiin. Suon pinnoilta oheistuotteena saatavan kasvuturpeen tuotanto laskee vielä polttoturvetta nopeammin.

Kasvuturvetta kuluu maailmalla nyt 40 miljoonaa kuutiota vuodessa. Se on runsaat kaksi kertaa Suomen koko polttoturpeen tuotanto.

Kasvuturpeen vientiä edistettiin polttoturpeen alkuaikoina. Suomalaisen kasvuturpeen osuus kansainvälisistä markkinoista oli 1980-luvun alkupuolella kaksi prosenttia. Vientinousu notkahti 1990-luvulla, kun Baltian maat itsenäistyivät ja täyttivät vuosiksi maailman markkinat halvalla turpeellaan. EU-aikana markkinatilanne on jonkin verran tasaantunut.

Silti kasvuturve on meillä 2000-luvun vaiettu vientituote. Vientiä Suomesta ei edes tilastoida tarkasti; tilastokeskus raportoi vain poltto- ja kasvuturpeen yhteismäärän.

Alavetelin talousajattelija, kappalainen Antti Chydenius opetti meille jo 1700-luvun lopussa tervaesimerkillään, että kansakunnan vauraus syntyy vasta viennistä. Tämän mukaan suo pursuaa edelleen mahdollisuuksia, joita emme ole osanneet hyödyntää.

Turvetalouden voisi kääntää nyt ylösalaisin. Sen päätuotteeksi tulisi ottaa kasvuturve, ja päätavoitteeksi tulisi ottaa jalostetun kasvuturpeen vienti. Työpaikkoja syntyisi maaseudulle ja vientiyrityksiin.

Kasvuturpeen tuotanto tulisi sertifioida sopusoinnussa kansallisen soiden suojeluohjelman kanssa. Sen jälkeen kasvuturpeen voisi markkinoida ulkomaisille tehopuutarhoille suomalaisena ympäristöturpeena.

Sitten Viljo Puustjärven peruslöydön jälkeen kasvuturvetta ei ole juuri onnistuttu tehostamaan. Uudeksi innovaatioksi voi nousta puusta tehty biohiili. Sen sekoittaminen kasvualustaan pienentää tarvittavan kasvuturpeen osuutta.

Huokoisena biohiili ehostaa rahkaturpeen veden ja ravinteiden pidätyskykyä sekä ilmavuutta. Lisäksi biohiili toimii maanparannuskalkin tavoin poistamalla rahkaturpeen luontaisen happamuuden.

VELI POHJONEN

Forssan lehti. Mielipiteet. 11.5.2015