Viljele ja varjele metsiä, 2020-lu­vul­la­kin

Viljele ja varjele metsiä, 2020-lu­vul­la­kin – "Metsää on joka ta­pauk­ses­sa vil­jel­tä­vä puun tuo­tan­nol­le lisää, tai entistä te­hok­kaam­min. Miten käy var­je­lun, minkä verran metsää on suo­jel­ta­va jat­kos­sa?"

Huoli puun riittävyydestä, metsistä, soista ja ylipäänsä luonnosta kasvaa vuodesta toiseen. Metsätalous tarkistaa ilmastokamppailun myötä suuntaansa. Metsää on joka tapauksessa viljeltävä puun tuotannolle lisää, tai entistä tehokkaammin. Miten käy varjelun, minkä verran metsää on suojeltava jatkossa?

Suojelussa on kysymys luontomme monipuolisuuden säilyttämisestä sukupolvelta toiselle. Haluamme erityisesti, että harvinaiset eläin- ja kasvilajit eivät kuole aikanamme sukupuuttoon.

Luonnontieteilijät ovat aihetta pohtineet, laskeneet ja tietokonein mallittaneet jo vuosikymmeniä. Mikä on se prosentti erilaisista maa-alueista, mikä takaa lajien säilymisen? Vähimmäisprosenttia sanotaan ekologiseksi marginaaliksi. Se on eräänlainen reunavyöhyke mitä pitkin eläin- ja kasvilajit voivat aikaa myöten siirtyä turvallisesti paikasta toiseen. 1970-luvulla ekologisen marginaalin tarpeeksi arvioitiin yliopistopiireissä vähintään 15 prosenttia.

Sittemmin aihe eteni kansainvälisiin kokouksiin. Painavin niistä pidettiin 2014 Japanin kaupungissa Aichi. Siellä maa-alueiden suojelun prosentiksi koko maapallolla sovittiin kaikille seitsemäntoista, vuoteen 2020 mennessä.

Suomi oli tällä tiellä, tosin hivenen myöhässä. Lisäsimme kyllä suojelualueita vuosittain. Luonnonvarakeskuksen tilastoinnin mukaan olimme suojelleet 4,5 miljoonaa hehtaaria vuonna 2016 ja 4,7 miljoonaa hehtaaria vuonna 2019. Suojelun alueissa on mukana metsä- ja kitumaan lisäksi joutomaata ja muuta metsätalousmaata.

Koko maapinta-alaamme (30 miljoonaa hehtaaria) kohti laskien vuoden 2016 suojelun prosentti oli 14,8. Vuonna 2019 olimme 15,5 prosentissa. Emme aivan saavuttaneet Aichin 17 -tavoitetta vuoteen 2020 mennessä.

Japanin Aichin sopimusta ollaan parhaillaan uusimassa. Loppuvuodelle 2021 on suunnitteilla kansainvälinen kokous Kiinan Kunming -kaupunkiin. Suojelun tavoite vuoteen 2030 mennessä noussee Aichin lukemasta 17. Suomi on mukana kunnianhimon tason yhteistyössä, joka edistää globaalin 30 % suojelupinta-alatavoitteen kirjaamista ja saavuttamista niin maalla kuin merellä.

Kansainvälisesti sovituilla suojelun tavoitteilla on kauaskantoinen kääntöpuolensa. Kun olemme suojelleet tasapuolisesti kaikista luontotyypeistämme, vaikkapa Kunmingin teoreettiset 30 prosenttia, meille jää maa-alasta viljelyyn vielä 70 prosenttia.

Esimerkiksi kasvuisaa metsämaata meillä on Suomessa 20 miljoonaa hehtaaria. Metsätaloudessa siitä voi jatkaa Kunmingin mukaan 14 miljoonaa hehtaaria. Koko Suomen keskitasolla luonnon monimuotoisuus ei vaarannu, jos avohakkaamme näitä metsiä kerran, pari vuosisadassa. Meidän on vain muistettava viljellä hakkuuaukeat mahdollisimman nopeasti takaisin hyväkasvuiseksi metsäksi.

Jotta emme ajautuisi 2020-luvulla takavuosien metsäsodista muistettaviin ympäristökiistoihin, metsätalouden kannattaa ennen viljelyä puskuroida itsensä varjelulla. Uutta Kunmingin suojelun prosenttia pääsevät tavoittelemaan paitsi metsähallitus ja muut yhtiömetsät, myös maakunnat, kunnat ja perhemetsät.

Veli Pohjonen

Iijokiseutu. Ko­lum­ni. 23.07.2021

Odotamme palometsänhoidon pakettia

Kevään myötä olemme jo varautuneet ruohikkopalojen riskeihin. Ei kestä kauaakaan, kun ne vaihtuvat metsäpalojen riskeihin. Metsäpaloilla on jatkuva kytkentänsä metsien hoitoon.

Suomalainen metsänhoito pääsi maailman eturiviin syksyllä 2018, kun Yhdysvaltain silloinen presidentti Donald Trump vieraili Kalifornian metsäpalojen alueella. Hän kehotti kansalaisiaan hoitamaan jatkossa Kalifornian metsiä suomalaisella, metsäpaloja hillitsevän metsänhoidon tavalla.

Trump käytti suomalaisesta palometsänhoidosta sanaa raking, mikä tarkoittaa haravoimista. Metsien haravoiminen huvitti suomalaisia. Letkautuksen taustalla oli kuitenkin tosiasia. 

Suomalaisessa paloturvallisessa mallissa viljelymetsää hoidetaan säännöllisin harvennuksin niin, että viereisten runkojen paloherkät, kuivat oksat eivät enää syleile toisiaan. Pääosaa Kalifornian metsiä ei hoideta tällä periaatteella. Myöskään Siperian paloherkkiä metsiä ei hoideta näin.

Toiseksi, harvennushakkuissa korjataan myytäväksi paitsi teollisuuden hamuama runkopuu, myös nykypäivän voimaloihin menevät oksat ja latvukset sekä ylimääräinen pienpuu. Korjuukoneet kuljettavat energiapuun metsäautotien varteen ja lopulta voimalaan. Siellä puu palaa hallittuna hyötypalona, ei holtittomana metsäpalona.

Kolmas palometsänhoidon toimenpide on havupuiden pystykarsinta. Se on tosin Suomessa vielä vähemmän käytetty. Pystykarsinta on paljon yleisempää esimerkiksi metsämaa Japanissa.

Kun oksat poistaa pystykarsimalla yli pensaspalojen liekin rajan, arvopuuston latvapalojen riski vähenee. Esimerkiksi kesän 2020 laajin metsäpalomme, Muhoksen kunnan palo levisi osaltaan latvapalona. Pystykarsintaa voisi kehittää arvopuiden kannalta yhtä tärkeäksi metsäpalojen estotoimeksi kuin hakkuutähteen ja pienpuun tarkka korjaaminen.

Viljelymetsien ”haravoiminen” on osa vuonna 2002 metsätalouteemme luotua risupakettia. Termi on peräisin silloisesta väittelystä, tarvitsemmeko viidettä ydinvoimalaa vai emme. Risupaketti koottiin uusiutuvan energian, etenkin energiapuun tuotannon tukilupaukseksi.

Eduskunnan hyväksymä risupaketti, tukiaisineen, hieman vauhditti hakkuutähteen ja pienpuun korjuuta. Vuonna 2020 olimme tasolla 8,1 miljoonaa kiintokuutiota.

Korjattavaa, paloherkkää puuta metsissämme silti riittää. Jo 1970- ja 1980-lukujen vaihteessa istunut, professori Olavi Huikarin johtama energiametsätoimikunta arvioi energiapuun korjuun mahdollisuudeksi 20,4 miljoonaa kuutiota vuodessa.

Entistä tehostetumpi energiapuun korjuu parantaisi metsiemme paloturvallisuutta. Risupaketti kannattaisi muuttaa 2020-luvulla palometsänhoidon paketiksi.

Suomi on jo palometsänhoidon kärkimaa. Silti niin parin vuoden takaiset Kalifornian kokemukset, jokakesäiset Siperian metsäpalot sekä esimerkiksi viime kesän Muhoksen metsäpalon kotimaan kokemukset kannustavat meitä kehittämään palometsänhoitoamme edelleen. 

VELI POHJONEN

Lestijoki-lehti. Mielipide. 13.5.2021

Metsähake kasvoi kiertotalouden bioydinvoimaksi

Energiataloutemme kääntyy ilmastokriisin myötä kiertotalouteen. Kaukolämmön voimalat luopuvat kertakäyttöisestä kivihiilestä ja hitaasti kasvavasta turpeesta, korvaamalla ne nopeasti kasvavalla metsähakkeella.

Muunnamme hakkeen energian lämmöksi ja sähköksi. Kierrätämme kaikkia alkuaineita, nekin hyötykäyttöön. Tuorein innovaatio on jäännetuhkan rakeistus metsän lannoitteeksi.  

Hakkeen ohella kivihiilen korvaajaksi lämmön tuotantoon on ehdotettu taajamien pienydinreaktoreita. Ne alkaisivat tuottaa alueensa väestölle kaukolämpöä.

Pienydinreaktorit ovat teknisen lupaavia. Ne ovat kuitenkin etäällä kiertotaloudesta. Ydinvoimala, sekä pieni että suuri, tuottaa aina ydinjätettä. Emme osaa kierrättää sen sisältämiä raskaita, radioaktiivisia alkuaineita.

Toinen ehdotettu vaihtoehto on maalämpö, sen pumppaaminen joko kaukolämmön verkkoon tai erillisiin omakotitaloihin. Maalämpö ei ole kuitenkaan varsinaista energian tuotantoa. Kyseessä on eräänlainen energiavahvistin.

Tarvitsemme pumppaamisen aina määrämitan sähköä. Lopputuloksena saamme kyllä enemmän lämpöenergia kuin kulutimme sähköenergiaa, usein 3-4 kertaisesti. Tai toisinpäin laskien: maalämmöstä on ulkopuolista sähköenergiaa kolmannes.  

Nyt kun tutkimus pyörii uusien innovaatioiden ympärillä, on hyvä muistaa että meillä on jo melkoisesti omaa, luonnollista voimaa. Metsiin paistava aurinko on tärkein ydinvoimalamme. Sen uumenissa käy ydinreaktioista tehokkain, vetypommeistakin tunnettu fuusio.

Maanpäällisistä ydinvoimaloista poiketen auringon radioaktiiviset ydinsaasteet jäävät avaruuteen. Energia saapuu metsään puhtaana valona.

Suomen alue vastaanottaa auringon energiaa vuodessa 1,3 tsettajoulea. Kun vuonna 2019 energian kulutuksemme oli 1,3 eksajoulea, saamamme aurinkovoima vastaa tuhatkertaisesti koko kulutustamme.

Auringon ydinvoimassa on energiaongelmiemme ratkaisu. Auringon ydinvoimaan perustuvat myös tuulimyllyt ja aurinkopaneelit. Niillä on kuitenkin haaste: aurinkoenergian varastoiminen, tuulella tyveniksi päiviksi ja sähköllä talveksi.

Puut ovat haasteen jo selvittäneet. Ne jalostavat kesällä aurinkoenergian kemiallisten yhdisteiden sidosenergiaksi. Se on ylivuotisesti varastoitunut puuainekseen. 

Puiden aurinkovoimalan rakentaminen on helppoa. Puut pystyttävät itse itsensä, kun ne on kerran istutettu. Tehdasvalmisteiset aurinkopaneelit on levitettävä maan päälle telineisiin. Ja ne voi levittää vain yhdeksi kerrokseksi. Puut kasvavat neulasensa tai lehtensä heti useaan kerrokseen.

Tehokas kerroskenno on kuusi. Yhtä maaperän neliömetriä kohti istutuskuusikossa on auringon puolelta mitattavaa neulasten pinta-alaa seitsemän neliömetriä.

Meidän kannattaa edelleen kehittää luonnon omaa bioydinvoimaa. Metsähake on monipuolista, uusiutuvaa, kotimaista ja kansantalouttamme kehittävää. Metsähakkeen kuuluu säilyä energiapaletissamme, kunnes muut vaihtoehdot täyttävät kestävän kiertotalouden vaatimukset.  

VELI POHJONEN

Sotkamo-lehti. Mielipide. 20.10.2020

Viljele ja varjele metsiä myös 2020-luvulla

Huoli puun riittävyydestä, metsistä, soista ja ylipäänsä luonnosta kasvaa vuodesta toiseen. Metsätalous tarkistaa ilmastokamppailun myötä suuntaansa. Metsää on jatkossa joka tapauksessa viljeltävä lisää. Miten käy varjelun, minkä verran metsää on suojeltava jatkossa?

Suojelussa on kysymys luontomme monipuolisuuden säilyttämisestä sukupolvelta toiselle. Haluamme erityisesti, että harvinaiset eläin- ja kasvilajit eivät kuole aikanamme sukupuuttoon.

Luonnontieteilijät ovat aihetta pohtineet, laskeneet ja tietokonein mallittaneet jo vuosikymmeniä. Mikä on se prosentti erilaisista maa-alueista, mikä takaa lajien säilymisen? Vähimmäisprosenttia sanotaan ekologiseksi marginaaliksi. Se on eräänlainen reunavyöhyke mitä pitkin eläin- ja kasvilajit voivat aikaa myöten siirtyä turvallisesti paikasta toiseen. 1970-luvulla ekologisen marginaalin tarpeeksi arvioitiin yliopistopiireissä 15 prosenttia.

Sittemmin aihe eteni kansainvälisiin kokouksiin. Painavin niistä pidettiin 2014 Japanin kaupungissa Aichi. Siellä maa-alueiden suojelun prosentiksi koko maapallolla sovittiin kaikille seitsemäntoista, vuoteen 2020 mennessä.

Suomi on jo tällä tiellä, tosin hivenen myöhässä. Lisäämme kyllä suojelualueita vuosittain. Luonnonvarakeskuksen tuoreimman tilastoinnin mukaan olimme suojelleet 4,5 miljoonaa hehtaaria vuonna 2016 ja 4,7 miljoonaa hehtaaria vuonna 2019. Suojelun alueissa on mukana metsä- ja kitumaan lisäksi joutomaata ja muuta metsätalousmaata.

Koko maapinta-alaamme (30 miljoonaa hehtaaria) kohti laskien vuoden 2016 suojelun prosentti oli 14,8. Vuoden 2019 prosentti on 15,5 %. Tällä vauhdilla saavutamme Aichin 17-tavoitteen 2020-luvun loppupuolella.

Suojelussamme on kaksi kiusallista painottumaa. Lienemme suojelleet suhteellisesti liikaa Lapin ylämaata ja liian vähän vaikkapa Etelä-Suomen korpisoita. Toinen painottuma koskee maanomistusta. Yli 80 prosenttia luonnonsuojelua on Metsähallituksen mailla. Valtaosa metsiämme on kuitenkin yksityismailla. Näiden kahden epäsuhdan vuoksi tulemme kiistelemään metsien varjelusta jatkossakin.

Japanin Aichin sopimuksessa on kauaskantoinen kääntöpuolensa. Kun olemme suojelleet tasapuolisesti kaikista luontotyypeistämme 17 prosenttia, meille jää maa-alasta viljelyyn vielä 83 prosenttia.

Esimerkiksi kasvuisaa metsämaata meillä on Suomessa 20 miljoonaa hehtaaria. Metsätaloudessa siitä voi jatkaa Aichin mukaan 17 miljoonaa hehtaaria. Koko Suomen keskitasolla luonnon monimuotoisuus ei vaarannu, jos avohakkaamme näitä metsiä kerran, pari vuosisadassa. Meidän on vain muistettava viljellä hakkuuaukeat mahdollisimman nopeasti takaisin metsäksi.

Jotta emme ajautuisi 2020-luvulla takavuosien metsäsodista muistettaviin ympäristökiistoihin, metsätalouden kannattaa ennen viljelyä puskuroida itsensä varjelulla. Aichin prosenttia 17 voisivat tavoitella paitsi metsähallitus ja muut yhtiömetsät, myös maakunnat, kunnat ja perhemetsät.

VELI POHJONEN

Sydän-Satakunta. Mielipide. 27.8.2020

Biovoimaa ei ole syytä unohtaa

Uusiutuva energia mielletään usein perusvoiman kolmikoksi tuulivoima, aurinkovoima ja maalämpö. Ajatus on harhaantunut. Tilastokeskus kertoo, että kolmikko ei tuota perusvoimaa.

 Perusvoimaksi laskemme energian lajit, joista saamme vuosittain yli 10 prosenttia koko energian tarpeestamme.

Biotalouden metsämme ovat aina tuottaneet perusvoimaa. Niistä saimme sata vuotta sitten valtaosan energiaamme. Sitten öljy aloitti nousunsa. Se ohitti puun 1964. Molemmat olivat perusvoimaa 39 prosentilla.

Öljy nousi 61 prosenttiin vuonna 1973. Metsäenergia painui alle 15 prosentin vuonna 1977.

Muutos käynnistyi vuoden 1973 Lähi-Idän öljykriisistä. Kriisi huoletti päättäjiämme. Mistä saamme lämpöä ja sähköä, jos maailmanpolitiikan uusi kriisi pysäyttää tuontiöljyn?

Metsäenergialle nimitettiin 1978 energiametsätoimikunta. Sen tehtävä oli suunnitella uudentyyppinen, kotimainen biovoima ulkomaisen fossiilivoiman vaihtoehdoksi.

Metsähakkeeseen pohjaavat sähkön ja kaukolämmön yhteisvoimalat syntyivät. Sellutehtaat kehittivät puuenergialle uuden teknologian.

Metsäenergia lähti nousuun. Merkkivuodeksi tuli 2012, kun puu kiri kiinni öljyn. Saimme molemmista 24 prosenttia. Sittemmin biovoima on edelleen vahvistunut. Vuoden 2021 ensimmäisellä neljänneksellä saimme puusta 28 prosenttia ja öljystä 17. Ydinvoiman prosentti oli 18.

Tuulivoima nousee tänään suhteellisesti nopeimmin. Saimme siitä kaksi prosenttia koko energiastamme.

Tuulivoiman kanssa samaa tahtia nousee tuontisähkö. Sen osuus oli yli kaksinkertainen, yhteensä 4,6 prosenttia. Koska tuulisähköä ei voi varastoida, joudumme tuomaan varmuussähköä yhä enemmän ulkomailta.

Kiusalliseksi kuvion tekee kansantalous. Kun olemme taantumassa, joudumme ostamaan tuontisähkön ulkomaan lisävelalla.

Jo puuvoima on käsitteenä laaja. Haketta, pellettiä tai klapia on monivuotisten metsien energiasta yhteensä vain luokkaa 16 prosenttia. Biovoimaa saadaan myös yksivuotisista vihreistä kasveista, lupaavimmillaan biokaasuna.

Pääosan biovoimaa jalostaa metsäteollisuus. Merkittävin (44 prosenttia) on sellun sivutuote ligniini. Biovoimaa saadaan myös kuoren, purun ja hukkapalojen jätteestä (40 prosenttia koko puuvoimasta).

Vahvin uusiutuvan energian lisääjä on uuden ajan sellutehdas. Se on tänään sähkön tuottaja, päinvastoin kuin 1900-luvun sähkösyöppö paperitehdas. Uusimman sellutehtaamme, Äänekosken omavaraisuus on tasolla 240 prosenttia. Kemiin rakennettava Metsä Fibren tehdas tavoittelee puolestaan 250 prosentin sähkön omavaraisuutta.

Tuuli on osa uusiutuvan energian valikoimaa, ja sitä kuuluu kehittää. Mutta tuulivoima on vielä kaukana perusvoiman 10 prosentin tasosta.

Tilastokeskukseen pohjaten kokonaiskuvamme energiasta on selvä. Uusiutuva perusvoima tulee edelleen kasvuisista metsistämme. Vahvinta kotimaista, biovoimaa ei ole syytä unohtaa.

VELI POHJONEN

Kalajokilaakso. Mielipide. 16.7.2021

Metsähakkeen arvo nousee vauhdilla, vientikin orastaa

Vielä 2010-luvulla energiapuun tuotanto ei ollut metsänkasvattajalle kannattavaa. Maailmanmarkkinoiden halpa kivihiili ja EU:n haparoiva ilmasto-ote varmistivat, että emme luopuneetkaan kivihiilestä.

Energiapuun kauppa seuraa talouslaskennan varjohintaa. Se kertoo ylimmän kuutiohinnan, minkä voimala on valmis maksamaan tienvarteen pinotusta pienpuusta. Siitä saatavan energian on oltava hinnaltaan hivenen alle kivihiilen energian.

Energiapuun varjohintaa peilataan puun määrältään merkittävimmän vaihtoehdon eli männyn ensiharvennuspuun tienvarsihintaan (kuitupuun hankintahintaan). Varjohinta on kahden osan summa. Perusosa tulee kivihiilen satamahinnasta maailmalla. Lisäosa tulee hiilidioksidin päästömaksusta.

Alimmillaan energiapuun varjohinta oli vuoden 2016 helmikuussa 17 euroa kiintokuutiolta. Ensiharvennusmännyn hankintahinta oli selvästi korkeampi, 28 euroa.

Tilanne muuttui 2010-luvun lopussa. Varjohinta alkoi nousta. Toukokuun loppupuolella 2021 se on 58 euroa kiintokuutiolta. Siitä kivihiilen osuus on 22 ja päästömaksun 36 euroa.

Männyn ensiharvennuspuun hankintahinta on puolestaan 32 euroa. llmastoystävällisen voimalan kannattaa nyt siirtyä halvempaan puuvoimaan kalliimman kivihiilivoiman sijaan.

Energiapuun varjohinta seurasi Pariisin 2015 ilmastokokouksen jälkeistä ajattelua. Ilmastolle harmillisesta kivihiilestä haluttiin lopultakin eroon.

Näkyvimmin nousun puolesta puhui ilmastokamppailua vetävä Ranskan presidentti Emmanuel Macron. Hän ehdotti jo joulukuussa 2017 järjestämässään Pariisin seurantakokouksessa, että hiilidioksidin päästömaksu nostetaan silloisestaan kolminkertaiseksi.

Päästömaksu seurasi Macronin polkua. Toukokuun loppupuolella hiilidioksidin tonnihinta oli 52 euroa. Se on noussut jo yli seitsenkertaiseksi, Macronin tavoitteen roimasti ylittäen.

Kehityksellä on seuraamuksensa, sekä Suomen että koko EU:n energiapuun markkinoille. Pitkään kivihiileen uskoneet voimalat ovat jo korvaamassa kivihiiltä halvemmalla metsähakkeella. Hakepuulle sekä puupelletille ja -briketille on käyttöä kaikissa Euroopan maissa missä asuntoja on lämmitettävä ainakin osa vuotta.

Metsäenergian markkinoille on koittamassa uusi aika. Hakepuun kansainvälinen kauppa kiihtyy. Rannikkoseudun voimaloihimme tuodaan jo ennätysmäärä ulkomaista ensiharvennuspuun haketta.

Hintakehitys ennustaa myös, että suomalaiselle hakkeelle ja siitä puristetulle puupelletille orastaa viennin markkina Keski-Euroopan kivihiilivoimaloiden maihin. Jos haketta kannattaa meille tuoda, kannattaa sitä meiltä myös viedä. Kannattaahan suomalaista koivuklapiakin viedä aina Japaniin asti.

Metsänkasvattajat tykästyvät puuvoiman nousuun. Edessä on hakkeeksi menevän ensiharvennuspuun, oksien, latvusten ja myös viljellyn lyhytkiertopuun kasvava kysyntä.

VELI POHJONEN

Sotkamo-lehti. Mielipide. 25.5.2021

Viljelypajulla on ollut monia käyttöjä

Viljelypajusta kiinnostuttiin viimeksi 1970-luvun energiakriiseissä. Eniten puhuimme voimaloille tuotettavasta peltohakkeesta. Pajun historiasta löytyy monia muitakin tuotemahdollisuuksia.

Koripaju oli ennen muovin aikaa Euroopan yleisin täsmäviljelty puulaji. Parkituspajusta kiskoivat puolestaan kuorta 1900-luvun alkupuoliskolla Pohjanlahden talonpojat. He myivät kuoren Ouluun Åströmin nahkatehtaalle.

Taannoin metsästysaseisiin tehtiin mustan ruudin panoksia. Musta ruuti on seos rikkiä, salpietaria ja puuhiiltä. Räjähtävin puuhiili saatiin huokoisesta pajusta.

Pajun ydinpuun rakenne on taas korostunut. Biotalous etsii puulajeja, joista saadaan mahdollisimman huokoista biohiiltä jäte- ja hulevesien puhdistukseen.

Ekopajun vaikuttavin tarina liittyy kuitenkin sen kuoresta löytyneeseen lääkeaineeseen. Kyseessä on meidän kaikkien tuntemamme aspiriini.

Vuonna 1828 saksalainen kemisti Buchner eristi pajusta valkoisen jauheen, minkä hän nimesi salisiiniksi, pajun nimen (Salix) mukaan. Jauhe on suolaa, jonka emoaine on salisyylihappo.

Jauhe kävi kuumelääkkeeksi, etelän maista saatavan kiniinin mukaan. Myös kiniini on peräisin puun kuoresta. Kyseessä on kiinapuu. Suomalaisesta nimestään huolimatta se ei ole peräisin Kiinasta vaan Etelä-Amerikan Perusta. 

Raakana pajuperäinen salisyylihappo aiheutti mahavaivoja. Saksalaisessa Bayerin tehtaassa työskennellyt Hoffmann keksi 1897 muokata happoa. Reaktion lopputulos oli lääkärien nykyisin tuntema asetyylisalisyylihappo. Apteekkeihin lääke tuli myyntinimellä aspiriini.

Aspiriinia käytettiin aluksi kuumeeseen ja tulehduskipuihin. Vuonna 1954 aspiriinin todettiin estävän verihiutaleiden takertumista ja vähentävän verihyytymiä. Havainnot varmistuivat 1970-luvun alussa.

Tänään päivittäinen aspiriini ehkäisee veritulppia. Löydön myötä taisi kasvaa 1900-luvulla elämänpuun ehdokkaaksi.

Salisiinin löytyminen pajusta käynnisti lääketeollisuudessa tapahtumaketjun, mikä hakee vertaistaan. Aspiriinia ja sen johdannaisia syödään maailmalla kaikista lääkkeistä eniten, 100 miljoonaa tablettia päivässä. 

Aspiriini, musta ruuti ja nahan parkitus opettavat, mitä kaikkea biotalous voi luonnosta hyödyntää. Kaikkea puista ei ole vielä löydetty, ei ehkä osattu etsiäkään.

Toinen opetus liittyy tuotteen teollistamiseen. Esimerkiksi aspiriinia ei tehdä enää pajun kuoresta. Kemistit keksivät jo 1900-luvun alussa, että laboratoriossa asetyylisalisyylihapon voi valmistaa halvemmalla kivihiilen tisleestä tai raakaöljystä. Viime vuosisadalla biotalous hävisi fossiilitaloudelle.

Tällä vuosisadalla biotalous odottaa löytävänsä biomassasta niin monipuolisen tuotekirjon, että ilmastolle haitallinen fossiiliöljy ei voi enää korvata uusiutuvaa puuta. Tässä kirjossa elämänpuu ekopajulla on edelleen mahdollisuuksia.

VELI POHJONEN

Pieksämäen lehti. Mielipide. 10.6.2021

Raivioista nielupeltojen maaluokka

Kiusalliset jätteet ovat osa tämän päivän kiertotalouttamme. Jäteveden laitokset kyllä tehostuvat. Mutta mitä puhtaampana laskemme veden vesistöihin, sitä enemmän meille jää ravinnepitoista kiinteää jätettä, lietteenä tai osin kompostoituna. Lietettä tulee myös teollisuudesta.

Jäteliete voi sisältää ihmiselle kiusallisia aineksia, myrkyllisinä alkuaineina tai haitallisina bakteereina. Lietettä ei voi levittää ruoan tuotannon pelloille.

Hakkeen energiakäyttö lisääntyy. Hakevoimaloista tulee tuhkaa. Tuhka on puille erinomainen lannoite. Se sisältää alkuaineet, typpeä lukuun ottamatta siinä suhteessa kuin puuvartiset kasvit alkuaineita tarvitsevat.

Tuhka voi sisältää kuitenkin esimerkiksi myrkkyaine kadmiumia niin paljon, että tuhkaa ei voi levittää normaaliin peltoon. Tällainen tuhka ei sovellu luonnonmetsiinkään. Ne kun tuottavat meille syötäväksi marjoja, sieniä ja riistaa.

Tarvitsemme 2020-luvulla ravinnevuodon, haitta-aineiden ja bakteerien pysäyttämiseen kolmannen maaluokan, nielupeltojen maaluokan perinteisen maatalousmaan ja metsämaan luokituksen rinnalle.

Pinta-alaa meiltä nielupeltoihin löytyy, raivioina. EU:n aikana olemme raivanneet etupäässä karjatalouden kierrätystarpeisiin jo 90 000 hehtaaria lisäpeltoa.

Raivio ei ole EU:n ruoan ja rehun tuotannon luokituksessa tukikelpoinen. Kiertotalous ja niiden nielulaskenta raivioita kuitenkin tarvitsevat.

Nielupellot nielevät ja varastoivat alkuaineita. Maailmanlaajuisesti tärkein on hiili. Kansallisesti ja paikallisesti tärkeitä ovat fosfori ja typpi. Haitta-aine kadmiumia kerää lehtipuista tehokkaimmin viljelypaju.

Nielupellot kasvatettaisiin yhteiskuntamme tuottamilla ravinnepitoisilla jätteillä. Nielupelloilla ei tuotettaisi ruokaa eikä rehua. Nielupellot kasvaisivat vain energiaa, tyypillisesti lyhytkiertopuuta hakevoimaloihin. Nielupellot viljeltäisiin lyhyen kierron lehtipuilla niin tiheinä, että ne eivät kasva marjoja ja sieniä poimittavaksi asti.

Mitä tiheämmässä puut kasvavat, sitä enemmän maahan tulee kariketta. Karike muuntaa lietteen humukseksi. Hienojuuret vahvistavat kasvuaan. Maaperän hiilinielu vahvistuu. Juurten sieniyhteisö monipuolistuu ja samalla ravinteiden sekä haitallisten alkuaineiden ekologinen haravointi lehtipuihin tehostuu.

Nielupeltojen maaluokka tulisi vakinaistaa maa- ja metsätalousministeriön sekä ympäristöministeriön säännöksin. Raivioiden ohessa nielupelloiksi voisi muuntaa myös turvetuotannon jättösoita.

Nieluviljely ekologisena haravana, ravinnevuodon pysäyttäjänä ja ravinteiden kierrättäjänä on verraten pitkällä Ruotsissa ja Tanskassa. Voimme heti siirtää tämän tietotaidon viljelijöillemme. 

Nieluviljely vahvistaisi kiertotalouttamme. Se vahvistaisi myös maa- ja metsätalouttamme eri puolilla Suomea.

VELI POHJONEN

Länsi-Suomi. Mielipide. 18.6.2021

Biohiiltä ilmastokamppailuun, sen tekniikkaa kehitysapuun

Sekä YK:n että EU:n ilmastokokouksissa on käynyt yhä selvemmäksi, että kamppailussa ei riitä pelkästään päästöjen vähentäminen. Monipuolisempia menetelmiä tarvitaan.

2020-luvulla uutta vaihtoehtoa odotetaan biohiilestä. Biohiili on maahan kynnettävää alkuainehiiltä. Se on kuivatislattu auringon kasvattamasta biomassasta. Alkuaine hiili on peräisin ilmakehän hiilidioksidista.

Nykypäivän kuivatislaus on räätälöity niin, että mikrobit eivät pääse käsiksi tisletuote biohiileen. Biohiili ei kompostoidu lehti- ja juurikarikkeen tavoin. Biohiili säilyy savessa kuten kivihiili kalliossa. Biohiili tekee pellosta hiilen nieluvaraston.

Biohiili muistuttaa entisajan maamiiluista eli tervahaudoista saatuja sysiä. Maamiilut olivat kuitenkin kiusallisen tuhlaavia. Vain terva ja sydet otettiin talteen.

Tämän päivän miilua kutsutaan kiertotalouden retortiksi. Se ottaa talteen ja hyödyntää myös ennen maamiiluista hukkaan valuneet tisleet ja ilmaan karkaavan lämmön. Haihtuvat kaasut on luontevaa muuntaa biokaasuksi.

Biohiilellä on ekologinen ja taloudellinen etunsa. Kun jauhettu biohiili kynnetään peltoon, se toimii viljelyssä monipuolisen maanparannuskalkin tavoin. Biohiili parantaa maan viljavuutta, lisää humusta, sitoo ravinteita, kuohkeuttaa tiivistyneitä peltomaita ja parantaa ruokakasvien satoja.

Biohiiltä on kokeiltu nykyaikaisessa peltoviljelyssä niin Amerikan kuin Euroopan puolella, ja myös Suomessa. Biohiilen hinta on kuitenkin vielä verraten korkea, 1000–1500 euroa tonnilta. Tutkimus ennustaa, että markkinoiden avautuessa kysynnän ja tarjonnan laki pudottaa biohiilen tonnihinnan 100 euron tasolle.

Pelkkä maanparannus biohiilellä ei vielä viljelijöitä houkuta. Mukaan tarvitaan hiilipörssi. Sieltä voi korvata maaperän hiilen nieluvaraston lisääntymisen. 

Biohiilen suurimmat mahdollisuudet ovat kehitysmaissa. Niissä eroosion ja kuivuuden riivaamia humusköyhiä peltoja riittää. Koeviljelyssä biohiilellä on nostettu merkittävästi maissin satoa Keniassa.

Maailmanlaajuista kehitysavun rahaa voisi jatkossa siirtää biohiilellä Afrikan maatalouteen. Menetelmään tarvittavien kenttäkelpoisten retorttien kehittämisessä Suomikin voisi olla mukana.

Siirtämällä osa maapallon ilmastokamppailua kehitysmaiden syteen ja saveen, kehitysapu palaisi juurilleen, maanläheiseksi. Ruokakasvien sadot nousisivat, nälänhädän uhka poistuisi, köyhyys vähenisi ja muuton paine kehitysmaista rikkaampiin maihin pienenisi.

VELI POHJONEN   

Karjalainen. Mielipide. 21.6.2021

Selluteollisuuden ei tarvitse jäädä raaka-aineen pulaan

Metsäteollisuuden pääosanen sellu tahkoaa tulosta. Tähän ovat tykästyneet myös puutaan kasvattavat metsätilalliset.

Selluloosaan pohjaa pakkauskartonki. Verkkokaupasta ostamme yhä useammin tavaraa etänä. Tavaraa postitetaan eri puolilta maailmaa pakattuna kartonkiin.

Jo nykyiset ja etenkin suunniteltavat uudet biotuotetehtaat tarvitsevat raaka-ainetta enemmän kuin olemme aikaisemmin laskeneet. Samalla kun sellun ja kartongin kysyntä nousevat, kasvaa myös tarpeemme lisätä metsiemme hiilen nieluvarastoa.

Huoli puun riittävyydestä syvenee taas.

Voisimmeko tuottaa selluteollisuudelle vahvaa kuitua muustakin kuin männystä ja kuusesta?

Kuitu on kartonkivaiheessa mitaltaan milliluokkaa; ei kuidun tarvitse välttämättä olla peräisin kymmenmetrisestä harvennuspuusta.

Kuitua saa myös peltosellusta. Pohjoisessa vyöhykkeessämme mahdollisia viljelykasveja on tänään ainakin kaksi: ruokohelpi ja kuituhamppu.

Ensimmäiset ruokohelvet viljeltiin Suomen pelloille keväällä 1990. Ruokohelven kuidutukseen tehtiin hetimiten tehdassuunnitelma, nimeltään Peltosellu Oy. Tehtaan paikaksi olivat ehdolla Haapajärvi ja Oulu.

Peltosellu tyssäsi 2000-luvun vaihteessa. Rahoittajat eivät halunneet vielä tuoda uudentyyppistä heinäsellua metsäsellun kylkiäiseksi.

2020-luvun peltosellun lupaava ehdokas on kuituhamppu. Sen viljely on hallittu jo vuosikymmeniä ellei vuosisatoja. Suomessa kuituhamppua voi kasvattaa napapiiriä myöten. Nykyiset EU:n sertifioimat kuituhampun lajikkeet on täsmäjalostettu niin, että kemiallisista rohto- tai huumevaikutuksista ei tarvitse olla huolissaan.

Hampun kuitu on lujaa. Vaikuttava meriitti löytyy purjelaivojen rahtiajalta. Vientitavaramme kulki suurilla kaksi- tai kolmimastoisilla Pohjanlahden purjelaivoilla. Kestävin purjekangas valmistettiin hampun kuidusta.

Maassamme kasvaa luvallista, täsmäjalostettua hamppua noin 2000 hehtaaria tänä kesänä. Terveellisten hampputuotteiden kysyntä ja samalla hampun viljely on nopeassa kasvussa. Siemeniä ja niistä saatavaa öljyä käytetään terveysvaikutusten vuoksi yhä enemmän. 

Kukintojensa ja siementensä alapuolelle hamppu kasvattaa parimetrisen kuituvarren. Sille biotalous etsii käyttöä. Vahva kuituvarsi pohjaa vahvaan juuristoon, kohenevaan maaperän hiilen nieluun. Tätä seuraa hiiliviljelyn tutkimus.

Myös hampusta saatavan peltosellun tarve kasvaa, kun biotalous kehittyy uuteen suuntaansa. Selluteollisuuden ei tarvitse jäädä raaka-aineen pulaan. Peltosellun ennakkoluulotonta tutkimusta ja koeviljelyä etenkin turvetuotannon jättösoilla tarvitaan.

VELI POHJONEN

Rantalakeus. Mielipide. 7.7.2021

Älä unohda puuvoimaa

Uusiutuva energia mielletään usein perusvoiman kolmikoksi tuulivoima, aurinkovoima ja maalämpö. Ajatus on harhaantunut. Tilastokeskuksen lukemat kertovat, että tämä kolmikko ei tuota perusvoimaa.

Perusvoimaksi laskemme ne energian lajit, joista saamme vuosittain yli 10 prosenttia koko energian tarpeestamme. Huoltovarmuutta horjuttavien kriisien aikoina meitä kiinnostavat perusvoimasta erityisesti sen kotimaiset osaset.

Metsät ovat aina tuottaneet perusvoimaa. Niistä saimme sata vuotta sitten valtaosan energiaamme. Sitten öljy aloitti nousunsa. Se ohitti puun 1964. Molemmat olivat perusvoimaa 39 prosentilla.

Öljy nousi 61 prosenttiin vuonna 1973. Metsäenergia painui alle 15 prosentin vuonna 1977.

Perusvoiman muutos käynnistyi vuoden 1973 jälkeisistä Lähi-Idän öljykriisistä. Kriisi huoletti päättäjiämme. Mistä saamme talvella lämpöä ja sähköä, jos maailmanpolitiikan uusi kriisi pysäyttää tuontiöljyn? Välitön toimeksianto annettiin Vapolle: kehittäkää turvevoima uudelleen.

Metsäenergiaa edistämään nimitettiin 1978 energiametsätoimikunta. Sen tehtävä oli suunnitella uudentyyppinen, kotimainen puuvoima ulkomaisen fossiilivoiman vaihtoehdoksi.

Metsähakkeeseen pohjaavat sähkön ja kaukolämmön yhteisvoimalat syntyivät. Sellutehtaat kehittivät puuenergialle uuden teknologian.

Metsäenergia lähti nousuun. Merkkivuodeksi tuli 2012, kun puu kiri kiinni öljyn. Saimme molemmista 24 prosenttia. Sittemmin puuvoima on vahvistanut etumatkansa. Vuoden 2021 ensimmäisellä neljänneksellä saimme puusta 28 prosenttia ja öljystä 17. Ydinvoiman prosentti oli 18.

Tuulivoima nousee tänään suhteellisesti nopeimmin. Saimme siitä kaksi prosenttia koko energiastamme. Aurinkosähkö on alle prosentin sarjassa.

Tuulivoiman kanssa samaa tahtia nousee tuontisähkö. Sen osuus oli yli kaksinkertainen, yhteensä 4,6 prosenttia. Koska tuulisähköä ei voi varastoida, joudumme tuomaan varmuussähköä yhä enemmän ulkomailta.

Kiusalliseksi kuvion tekee kansantalous. Kun olemme taantumassa, joudumme ostamaan tuontisähkön ulkomaan lisävelalla.

Puuvoima on käsitteenä laaja. Haketta, pellettiä tai klapia on puuvoimasta yhteensä vain luokkaa 16 prosenttia. Pääosan jalostaa metsäteollisuus. Merkittävin (44 prosenttia) on sellun sivutuote ligniini. Puuvoimaa saadaan myös kuoren, purun ja hukkapalojen jätteestä (40 prosenttia koko puuvoimasta).

Vahvin uusiutuvan energian lisääjä on uuden ajan sellutehdas. Se on tänään sähkön tuottaja, päinvastoin kuin 1900-luvun sähkösyöppö paperitehdas. Uusimman sellutehtaamme, Äänekosken omavaraisuus on tasolla 240 prosenttia. Kemiin rakennettava Metsä Fibren tehdas tavoittelee puolestaan 250 prosentin sähkön omavaraisuutta.

Tuuli on osa uusiutuvan energian valikoimaa, ja sitä kuuluu kehittää. Mutta tuulivoima on vielä kaukana perusvoiman 10 prosentin tasosta.

Tilastokeskukseen pohjaten kokonaiskuvamme energiasta on selvä. Uusiutuva perusvoima tulee edelleen kasvuisista metsistämme. Vahvinta kotimaista, puuvoimaa ei tule jatkossakaan unohtaa.

VELI POHJONEN

Lounais-Lappi. Mielipide. 7.7.2021

Sellu tarvitsee lisää raaka-ainetta

Viime ajat ovat ravistelleet metsäteollisuuttamme. Paperitehtaita on suljettu. Ensiksi kohautti UPM:n Kaipolan tehtaan pysäyttäminen. Seuraavaksi kohautti Stora Enson Veitsiluodon tehtaan sulkeminen Kemissä.

Paperiteollisuuden alamäen ei pitäisi olla yllätys. Paperin tuotantomme on hiipunut jo kohta 20 vuotta.

Vielä 1990-luvulla uskoimme paperin jatkuvaan nousuun. Kuluneen neljännesvuosisadan aikana kehittynyt digitalous käänsi asetelman.

Kemiallisen metsäteollisuuden toinen osanen sellu tahkoaa onneksi tulosta. Se on onneksi myös puutaan kasvattaville metsätilallisille.

Selluloosaan pohjaa pakkauskartonki. Verkkokaupasta ostamme yhä useammin tavaraa etänä. Tavaraa postitetaan eri puolilta maailmaa pakattuna kartonkiin.

Jo nykyiset ja etenkin suunniteltavat uudet biotuotetehtaat tarvitsevat yhdessä raaka-ainetta enemmän kuin paperin kaudella laskimme. Ymmärrettävää on, kun huoli puun riittävyydestä kasvaa. Samalla kun sellun ja kartongin kysyntä nousevat, kasvaa myös tarpeemme lisätä metsiemme hiilen nieluvarastoa.

Voisimmeko tuottaa selluteollisuudelle vahvaa kuitua muustakin kuin männystä ja kuusesta?

Kuitu on kartonkivaiheessa mitaltaan milliluokkaa; ei kuidun tarvitse välttämättä olla peräisin kymmenmetrisestä harvennuspuusta.

Kuitua saa myös peltosellusta. Pohjoisessa vyöhykkeessämme mahdollisia viljelykasveja on tänään ainakin kaksi: ruokohelpi ja kuituhamppu.

Ensimmäiset ruokohelvet viljeltiin Suomen pelloille keväällä 1990. Ruokohelven kuidutukseen tehtiin hetimiten tehdassuunnitelma, nimeltään Peltosellu Oy. Tehtaan paikaksi olivat ehdolla Haapajärvi ja Oulu.

Peltosellu tyssäsi 2000-luvun vaihteessa. Rahoittajat eivät halunneet vielä tuoda uudentyyppistä heinäsellua metsäsellun kylkiäiseksi.

2020-luvun peltosellun lupaava ehdokas on kuituhamppu. Sen viljely on hallittu jo vuosikymmeniä ellei vuosisatoja. Suomessa kuituhamppua voi kasvattaa napapiiriä myöten. Nykyiset EU:n sertifioimat kuituhampun lajikkeet on täsmäjalostettu niin, että kemiallisista rohto- tai huumevaikutuksista ei tarvitse olla huolissaan.

Hampun kuitu on lujaa. Vaikuttava meriitti löytyy jo purjelaivojen rahtiajalta. Vientitavaramme kulki suurilla kaksi- tai kolmimastoisilla Pohjanlahden purjelaivoilla. Kestävin purjekangas valmistettiin hampun kuidusta.

Maassamme kasvaa luvallista, täsmäjalostettua hamppua noin 1000 hehtaaria tänä kesänä. Terveellisten hampputuotteiden kysyntä ja samalla hampun viljely on nopeassa kasvussa. Siemeniä ja niistä saatavaa öljyä käytetään terveysvaikutusten vuoksi yhä enemmän. 

Kukintojensa ja siementensä alapuolelle hamppu kasvattaa parimetrisen kuituvarren. Sille biotalous etsii käyttöä. Vahva kuituvarsi pohjaa vahvaan juuristoon, kohenevaan maaperän hiilen nieluun. Tätä seuraa hiiliviljelyn tutkimus.

Myös hampusta saatavan peltosellun tarve kasvaa, kun biotalous kehittyy uuteen suuntaansa. Peltosellun ennakkoluulotonta tutkimusta ja koeviljelyä etenkin turvetuotannon jättösoilla tarvitaan.

VELI POHJONEN

Pieksämäen lehti. Mielipide. 1.7.2021

Suomen ta­lous­met­sil­lä menee mu­ka­vas­ti – li­sä­kuu­tioi­ta tar­vi­taan taas

Metsätaloutemme on aina tavoitellut lisää puun kasvua. Lisäkuutioita tarvitaan taas, olipa kyseessä ilmastokamppailun kaipaamat hiilen varastot tai uusien sellutehtaiden lisääntyvä puun tarve.

Ennen toista maailmansotaa olimme metsien hupenemisen kaudella. Alimmillaan metsävaramme putosivat tasolle 1370 miljoonaa kuutiota. Jo sodan aikana metsämme alkoivat kuitenkin pulskistua, ensin hitaasti mutta sittemmin vuosisadan loppupuoliskolla alati kiihtyvällä vauhdilla.

Haapavetinen professori Olavi Huikari opetti, että sotien jälkeinen metsiemme vielä heikohko kasvu johtui osaksi kangasmetsiin hiipivästä soistumisesta. Hän oli kerännyt väitöskirjaansa soistumisen mittausaineistoa Perämeren maankohoamisen alueelta.

Huikari osoitti pitkältä linjalta mittaamallaan aineistolla, että soistumista tapahtuu edelleen ja että sitä tapahtuu nimenomaan kangasmailla. Alamaiden lampien umpeenkasvun osuus soistumisesta oli vain kymmenen prosenttia.

Kangasmetsien soistumiselle oli saatava loppu. Metsämme oli parannettava, ojittamalla. Alkoi metsänparannuksen kausi. Puu alkoi ojikoilla kasvaa. Metsävaramme nousivat yli 1500 miljoonan kuution paalun vuonna 1965 ja yli 2000 miljoonan kuution paalun vuonna 1997.

Kun kangasmaiden ojitus saatiin valmiiksi, keskityimme metsien uudistamiseen. Vajaatuottoiset metsät uudistettiin täystuottoisiksi metsiksi auraamalla ja sittemmin laikutusmätästämällä. Viljely tapahtui siemenillä ja taimilla, mitä alueen siemenpuut antoivat. Myös varhaisen taimikonhoidon merkitys tulevalle puun kasvulle opittiin.

Nykyajan talous haluaa metsistämme biomassaa yhä enemmän. Sen saavuttamiseen perinteinen metsän parantaminen ja metsän uudistaminen eivät enää riitä. Tarvitsemme etevää metsänviljelyä.

Luonnonvarakeskus on osoittanut, että havumetsiemme vuosikasvu kohenee edelleen 15–30 prosentilla, kun siirrymme maatiaissiemenestä jalostettuihin istutustaimiin. Ne ovat peräisin siemenestä, joka on saatu risteyttämällä sekä tasaisen varmoja kotimaisia että hieman eteläisempiä, kovakasvuisampia emopuita.

Havupuun taimen hienoinen eteläisyys sopii lämmenneeseen ilmastoomme. Perimältään eteläisempi puu kasvaa aina pohjoista puuta nopeammin.

Toinen puunkasvun ponne on täsmälannoitus. Kangasmetsien puut hyötyvät typestä, ojitettujen metsien puut hyötyvät lämpövoimalan tuhkasta.

Osansa metsien kohenevaan kasvuun on antanut kasvihuoneilmiön hiilidioksidi. Sen päivittäinen mittaus ilmakehästä alkoi vuonna 1958 Mauna Loan vuorella Havaijilla. Silloin hiilidioksidin pitoisuus ilmassa oli 315 miljoonasosaa. Maaliskuussa 2021 lukema on 418 miljoonasosaa, eli 33 prosenttia korkeampi.

Ilmakehän lisääntyvä hiilidioksidi on kaasumainen lannoite. Metsien ulkopuolella hiilidioksidilla lannoitetaan esimerkiksi kasvihuonemansikkaa ja -vadelmaa. Nekin kasvavat puutarhayrittäjän kasvihuoneilmiössä pulskemmiksi ja entistä nopeammin.

Suomen talousmetsillä menee mukavasti, ainakin jos sitä mittaa viljelymetsiemme terveen puun kohentuneella vuosikasvulla.

Veli Pohjonen

Iijokiseutu. Kolumni. 6.5.2021

Biohiiltä ilmastokamppailuun

YK:n ja EU:n ilmastokokouksissa on käynyt yhä selvemmäksi, että kamppailussa ei riitä pelkästään päästöjen vähentäminen. Monipuolisempia menetelmiä tarvitaan.

2020-luvulla uutta vaihtoehtoa odotetaan biohiilestä. Biohiili on maahan kynnettävää alkuainehiiltä. Se on kuivatislattu auringon kasvattamasta biomassasta. Alkuaine hiili on peräisin ilmakehän hiilidioksidista.

Nykypäivän kuivatislaus on räätälöity niin, että mikrobit eivät pääse käsiksi tisletuote biohiileen. Biohiili ei kompostoidu lehti- ja juurikarikkeen tavoin. Biohiili säilyy savessa kuten kivihiili kalliossa. Biohiili tekee pellosta hiilen nieluvaraston.

Biohiili muistuttaa entisajan maamiiluista eli tervahaudoista saatuja sysiä. Maamiilut olivat kuitenkin kiusallisen tuhlaavia. Vain terva ja sydet otettiin talteen.

Tämän päivän miilua kutsutaan kiertotalouden retortiksi. Se ottaa talteen ja hyödyntää myös ennen maamiiluista hukkaan valuneet tisleet ja ilmaan karkaavan lämmön. Haihtuvat kaasut on luontevaa muuntaa biokaasuksi.

Biohiilellä on ekologinen ja taloudellinen etunsa. Kun jauhettu biohiili kynnetään peltoon, se toimii viljelyssä monipuolisen maanparannuskalkin tavoin. Biohiili parantaa maan viljavuutta, lisää humusta, sitoo ravinteita, kuohkeuttaa tiivistyneitä peltomaita ja parantaa ruokakasvien satoja.

Biohiiltä on kokeiltu nykyaikaisessa peltoviljelyssä niin Amerikan kuin Euroopan puolella, ja myös Suomessa. Biohiilen hinta on kuitenkin vielä verraten korkea, 1000–1500 euroa tonnilta. Tutkimus ennustaa, että markkinoiden avautuessa kysynnän ja tarjonnan laki pudottaa biohiilen tonnihinnan 100 euron tasolle.

Pelkkä maanparannus biohiilellä ei vielä viljelijöitä houkuta. Mukaan tarvitaan hiilipörssi. Sieltä voi korvata maaperän hiilen nieluvaraston lisääntymisen. 

Biohiilen suurimmat mahdollisuudet ovat kehitysmaissa. Niissä eroosion ja kuivuuden riivaamia humusköyhiä peltoja riittää. Koeviljelyssä biohiilellä on nostettu merkittävästi maissin satoa Keniassa.

Maailmanlaajuista kehitysavun rahaa voisi jatkossa siirtää biohiilellä Afrikan maatalouteen. Menetelmään tarvittavien kenttäkelpoisten retorttien kehittämisessä Suomikin voisi olla mukana.

Siirtämällä osa maapallon ilmastokamppailua kehitysmaiden syteen ja saveen, kehitysapu palaisi juurilleen, maanläheiseksi. Ruokakasvien sadot nousisivat, nälänhädän uhka poistuisi, köyhyys vähenisi ja muuton paine kehitysmaista rikkaampiin maihin pienenisi.

VELI POHJONEN

Kalajokilaakso. Mielipide.18.6.2021 

Biohiilen mahdollisuudet

Sekä YK:n että EU:n ilmastokokouksissa on käynyt yhä selvemmäksi, että kamppailussa ei riitä pelkästään päästöjen vähentäminen. Monipuolisempia menetelmiä tarvitaan.

2020-luvulla uutta vaihtoehtoa odotetaan biohiilestä. Biohiili on maahan kynnettävää alkuainehiiltä. Se on kuivatislattu auringon kasvattamasta biomassasta. Alkuaine hiili on peräisin ilmakehän hiilidioksidista.

Nykypäivän kuivatislaus on räätälöity niin, että mikrobit eivät pääse käsiksi tisletuote biohiileen. Biohiili ei kompostoidu maassa lehti- ja juurikarikkeen tavoin. Biohiili säilyy savessa kuten kivihiili kalliossa. Biohiili tekee pellosta hiilen nieluvaraston.

Biohiili muistuttaa entisajan maamiiluista eli tervahaudoista saatuja sysiä. Maamiilut olivat kuitenkin kiusallisen tuhlaavia. Vain terva ja sydet otettiin talteen.

Tämän päivän miilua kutsutaan kiertotalouden retortiksi. Se ottaa talteen ja hyödyntää myös ennen maamiiluista hukkaan valuneet tisleet ja ilmaan karkaavan lämmön. Haihtuvat kaasut on luontevaa muuntaa biokaasuksi.

Suomessa jo kaupallinen biohiili valmistetaan pienikokoisista havu- ja lehtipuista. Biohiiltä voi valmistaa myös maatalouden jätteistä, esimerkiksi viljan oljesta. Kehitysmaissa biohiilen lupaavimmaksi raaka-aineeksi lasketaan peltometsäviljelyn lehtipuut, niiden harvennussadot oksineen.

Biohiilellä on ekologinen ja taloudellinen etunsa. Kun jauhettu biohiili kynnetään peltoon, se toimii viljelyssä monipuolisen maanparannuskalkin tavoin. Biohiili parantaa maan viljavuutta, lisää humusta, sitoo ravinteita, kuohkeuttaa tiivistyneitä peltomaita ja parantaa ruokakasvien satoja.

Biohiiltä on kokeiltu nykyaikaisessa peltoviljelyssä niin Amerikan kuin Euroopan puolella, ja myös Suomessa. Biohiilen hinta on kuitenkin vielä verraten korkea, 1000–1500 euroa tonnilta. Tutkimus ennustaa, että markkinoiden avautuessa kysynnän ja tarjonnan laki pudottaa biohiilen tonnihinnan 100 euron tasolle.

Pelkkä maanparannus biohiilellä ei vielä viljelijöitä houkuta. Mukaan tarvitaan hiilipörssi. Sieltä voi korvata maaperän hiilen nieluvaraston lisääntymisen. 

Biohiilen suurimmat mahdollisuudet ovat kehitysmaissa. Niissä eroosion ja kuivuuden riivaamia humusköyhiä peltoja riittää. Koeviljelyssä biohiilellä on nostettu merkittävästi maissin satoa Keniassa.

Maailmanlaajuista kehitysavun rahaa voisi jatkossa siirtää biohiilellä Afrikan maatalouteen. Menetelmään tarvittavien kenttäkelpoisten retorttien kehittämisessä Suomikin voisi olla mukana.

Siirtämällä osa maapallon ilmastokamppailua kehitysmaiden syteen ja saveen, kehitysapu palaisi juurilleen, maanläheiseksi. Ruokakasvien sadot nousisivat, nälänhädän uhka poistuisi, köyhyys vähenisi ja muuton paine kehitysmaista rikkaampiin maihin pienenisi.

VELI POHJONEN   

Rantapohja. Mielipide. 15.6.2021 

Raivioista tulossa nielupeltoja

Kiusalliset jätteet ovat kiertotaloutemme ongelma. Jäteveden laitokset kyllä tehostuvat. Mutta mitä puhtaampana laskemme veden vesistöihin, sitä enemmän meille jää ravinnepitoista kiinteää jätettä, lietteenä tai osin kompostoituna.

Jäteliete voi sisältää ihmiselle kiusallisia aineksia, myrkyllisinä alkuaineina tai haitallisina bakteereina. Lietettä ei voi levittää ruoan tuotannon pelloille.

Biomassan energiakäyttö lisääntyy. Hakevoimaloista tulee tuhkaa. Tuhka on puille erinomainen lannoite. Se sisältää alkuaineet, typpeä lukuun ottamatta siinä suhteessa kuin puuvartiset kasvit alkuaineita tarvitsevat.

Tuhka voi sisältää kuitenkin esimerkiksi myrkkyaine kadmiumia niin paljon, että tuhkaa ei voi levittää normaaliin peltoon. Tällainen tuhka ei sovellu luonnonmetsiinkään. Ne kun tuottavat meille syötäväksi marjoja, sieniä ja riistaa.

Tarvitsemme 2020-luvulla ravinnevuodon, haitta-aineiden ja bakteerien pysäyttämiseen uuden maaluokan, nielupeltojen maaluokan.

Pinta-alaa meiltä siihen löytyy. EU:n aikana olemme raivanneet jo etupäässä karjatalouden kierrätystarpeisiin 90 000 hehtaaria lisäpeltoa. Raivio ei ole EU:n ruoan ja rehun tuotannon luokituksessa tukikelpoinen. Kiertotalous ja niiden nielulaskenta raivioita kuitenkin tarvitsevat.

Nielupellot nielevät ja varastoivat alkuaineita. Maailmanlaajuisesti tärkein on hiili. Kansallisesti ja paikallisesti tärkeitä ovat myös fosfori ja typpi. Haitta-aine kadmiumia kerää lehtipuista tehokkaimmin viljelypaju.

Nielupellot kasvatettaisiin yhteiskuntamme tuottamilla ravinnepitoisilla jätteillä. Nielupelloilla ei tuotettaisi ruokaa eikä rehua. Nielupellot kasvaisivat vain energiaa, tyypillisesti lyhytkiertopuuta hakevoimaloihin. Nielupellot viljeltäisiin lyhyen kierron lehtipuilla niin tiheinä, että ne eivät kasva marjoja ja sieniä poimittavaksi asti.

Mitä tiheämmässä puut kasvavat, sitä enemmän maahan tulee kariketta. Karike muuntaa lietteen humukseksi. Hienojuuret vahvistavat kasvuaan. Maaperän hiilinielu vahvistuu. Juurten sieniyhteisö monipuolistuu ja samalla ravinteiden sekä haitallisten alkuaineiden ekologinen haravointi lehtipuihin tehostuu.

Nielupeltojen maaluokka tulisi vakinaistaa maa- ja metsätalousministeriön sekä ympäristöministeriön säännöksin. Nielupelloiksi voisi muuntaa myös turvetuotannon jättösoita.

Viljelijä sitoutuisi säilyttämään nielupellot uudessa maaluokassa määräajan, esimerkiksi 20 vuotta. Sinä aikana nielupeltoja ei siirrettäisi ruoan tai rehun tuotantoon eikä viljeltäisi luonnonmetsäksi.

Nieluviljely ekologisena haravana, ravinnevuodon pysäyttäjänä ja ravinteiden kierrättäjänä on verraten pitkällä Ruotsissa ja Tanskassa. Voimme heti siirtää tämän tietotaidon viljelijöillemme. 

Nieluviljely vahvistaisi kiertotalouttamme. Se vahvistaisi myös maa- ja metsätalouttamme eri puolilla Suomea.

VELI POHJONEN

Iijokiseutu. Kolumni. 2.6.2021

Energiapuulle on tullut kysynnän aika

Vielä 2010-luvulla energiapuun tuotanto ja kauppa eivät olleet metsätilallisille kannattavia. Maailmanmarkkinoiden halpa kivihiili ja EU:n haparoiva ilmasto-ote varmistivat, että emme luopuneetkaan kivihiilestä. Emme vaihtaneet sitä metsähakkeeseen.

Energiapuun kauppa seuraa talouslaskennan varjohintaa. Se kertoo ylimmän kuutiohinnan, minkä voimala voi markkinatalouden lakien mukaan maksaa tienvarteen pinotusta pienpuusta. Siitä saatavan energian on oltava hinnaltaan hivenen alle kivihiilen energian.

Pienmetsätilallinen voi peilata energiapuun varjohintaa puun määrältään merkittävimmän vaihtoehdon eli männyn ensiharvennuspuun tienvarsihintaan (kuitupuun hankintahintaan). Varjohinta on kahden osan summa. Perusosa tulee kivihiilen satamahinnasta maailmalla. Lisäosa tulee hiilidioksidin päästömaksusta.

Alimmillaan energiapuun varjohinta oli vuoden 2016 helmikuussa 17 euroa kiintokuutiolta. Siitä kivihiilen osuus oli 13 ja päästömaksun 4 euroa. Ensiharvennusmännyn hankintahinta oli tuolloin selvästi korkeampi, 28 euroa kiintokuutiolta.

Tilanne muuttui 2010-luvun lopussa. Varjohinta alkoi nousta. Huhtikuun alkupuolella 2021 se oli jo tasolla 54 euroa kiintokuutiolta. Siitä kivihiilen osuus on 23 ja päästömaksun 31 euroa. Männyn ensiharvennuspuun hankintahinta oli puolestaan 32 euroa. llmastoystävällisen voimalan kannattaa nyt ostaa halvempaa hakepuuta kalliimman kivihiilen sijaan.

Energiapuun varjohinta seurasi Pariisin 2015 ilmastokokouksen jälkeistä ajattelua. Ilmastolle harmillisesta kivihiilestä haluttiin lopultakin eroon.

Näkyvimmin nousun puolesta on puhunut ilmastokamppailua vetävä Ranskan presidentti Emmanuel Macron. Hän ehdotti joulukuussa 2017 järjestämässään Pariisin seurantakokouksessa, että hiilidioksidin päästömaksu nostetaan silloisestaan kolminkertaiseksi. Rannikkoseudun voimaloihimme tuodaan jo ennätysmäärä ulkomaista energiahaketta.

Päästömaksu seurasi Macronin polkua. Huhtikuun alkupuolella hiilidioksidin tonnihinta oli 44 euroa. Se on noussut jo yli kuusinkertaiseksi, Macronin tavoitteen selvästi ylittäen. Hiilidioksidin päästömaksu on korkeimmillaan vuoden 2004 lopussa alkaneen EU:n päästökaupan kaudella. Samoin korkeimmillaan on energiapuun varjohinta.

Hinnoilla on seuraamuksensa niin Suomen kuin koko EU:n energiapuun markkinoille. Pitkään kivihiilellä pyörineet voimalat ovat jo korvaamassa kivihiiltä halvemmalla metsähakkeella. Hakepuulle sekä puupelletille on käyttöä kaikissa niissä Euroopan maissa, missä asuntoja on lämmitettävä ainakin osa vuotta.

Joko metsäenergian markkinoillemme on koittamassa uusi aika? Ainakin hakepuun kansainvälinen kauppa on kiihtynyt. Rannikkoseudun voimaloihimme tuodaan jo ennätysmäärä ulkomaista energiahaketta.

Hintakehitys ennustaa myös, että suomalaiselle hakkeelle orastaa viennin markkina Keski-Euroopan kivihiilivoimaloiden maihin. Jos haketta kannattaa meille tuoda, kannattaa sitä meiltä myös viedä. Kannattaahan suomalaista koivuklapiakin viedä aina Japaniin asti.

Metsätilalliset seuraavat energiapuun hinnan kehitystä. Jostain syystä nousua ei kuitenkaan ole tapahtunut, kiihtyneestä ilmastokamppailusta huolimatta.

VELI POHJONEN

Turun Sanomat. Mielipide. 4.5.2021

Joko olemme valmiit lämmitykseen biodieselillä?

Ennen 1970-luvun Lähi-idän öljysotia opimme lämmittämään talojamme fossiilisella öljyllä. Näin tapahtui niin kaupungeissa kuin maaseudulla, niin kaukolämmön kerrostaloissa kuin lähilämmön omakotitaloissa.

Huoltoasemille kehitettiin polttonesteen kaksihintajärjestelmä. Autoonsa sai ostaa tosidieseliä, energiaveroineen. Omakotitaloonsa sai ostaa lähes verotonta dieseliä, niin sanottua kevyttä polttoöljyä. Käytännössä öljyt ovat samaa polttonestettä. 

1900-luvun loppupuolen tavoitteena oli päästä vähitellen eroon maailmalla ehtyväksi uskotusta fossiiliöljystä. Tänään tuoreempana tavoitteena on päästä eroon kaikista ilmastolle haitallisista fossiilisista polttoaineista.

Muutosten läpivienti ottaa aikansa. Niin kävi myös omakotitalojen lämmityksessä. Meillä on edelleen 130 000 kotia, jotka lämpiävät fossiilisella dieselillä eli kevyellä polttoöljyllä. Niistä pääosa on eläkeläisten omakotitaloja. Eläkeläiset eivät ole juuri innostuneet markkinoituihin vaihtoehtoihin: maalämpöön, ilma- ja vesilämpöpumppuihin tai aurinkopaneeleihin.

Tavallisella eläkeläisellä ei ole ylimääräisiä varoja investointiin, jonka hyöty parinkymmenen vuoden jaksolla voi olla olematon. Ne joilla oli varaa, ovat järjestelmän jo vaihtaneet.

Fossiilisesta lämmitysdieselistä olisi omakotitalossa päässyt eroon, jos samasta talon pihalle tilatusta tankkiautosta olisi voinut täyttää säiliönsä myös biodieselillä. Kodin öljypoltin olisi jatkanut entisellään.

Näin ajattelimme jo vuosituhannen vaihteessa. Vapo ja Fortum julkistivat 2002 lämmitykselle biotuotteensa, Forestera-polttoöljyn. Nimensä mukaisesti se tehtiin metsäenergiasta, pääosin hakkeesta.

Hakepolttonestettä valmistettiin Porvoossa runsaan vuoden ajan. Aluksi sille uskottiin syntyvän kysyntää, ja siihen uskottiin löytyvän monipuolista raaka-ainetta. Tehdas suljettiin kuitenkin jo 2003, koska ”puuhakkeen hinta ja saatavuus ovat kehittyneet epäsuotuisaan suuntaan”.

Käytännössä meiltä puuttui vuosituhannen vaihteessa ilmaston muutoksen aiheuttama tahtotila. Omakotitalojen lämmitys fossiilidieselillä ei meitä vielä huolestuttanut.

Uusiutuvaa Forestera-biodieseliä ei tuettu riittävästi verovaroin tai EU-tukiaisin.

Dieselillä lämmitys jatkuu vääjäämättä. Joko 2020-luvulla olisimme valmiit kotien biodieseliin? Joko ilmastonmuutos antaa siihen meille tahtotilan?

Neste Oy julkisti vuoden vaihteessa uusiutuvan MY polttoöljynsä. Se käy sellaisenaan lämmitykseen, tosin se voi "vaatia polttimen liekintunnistimen vaihdon".

Vuosi 2021 on vielä koevuosi. MY polttoöljyä on vain rajoitetusti saatavana, ei suoraan nettikaupan valikosta. Suunta on kuitenkin lupaava.

Tankkiauton omakotitaloonsa tilaava eläkeläinen olisi muutokseen valmis, jos biodieseliä saisi samaan hintaan kuin kevyttä polttoöljyä. Muutos vauhdittuisi, jos biodiesel olisi hivenen halvempaa. 

Veli Pohjonen

Forssan lehti. Kolumni. 21.5.2021

Nielumetsämme EU:n ilmastolaskentaan

Ilmastokamppailu etenee. Joko metsiemme hyvä hiilimetsänhoito pääsee siihen mukaan? Sitä ounastelee EU:n uusi metsälinjaus, missä kaikkia yli 13 hehtaarin metsätiloja ehdotetaan hiilidioksidin taselaskelmiin.

Taselaskelmat tarvitsevat tarkkoja laskelmia metsien puuvarastoista. Luke on mitannut metsiämme Hangosta Utsjoelle ulottuvilla linjoilla 13 kertaa, vuodesta 1921 lähtien. Tuorein laskenta on jaksolle 2015–2019 (keskivuosi 2017). Kasvavissa nielumetsissämme oli puuta 2482 miljoonaa kuutiota.

Vuosikasvunsa pohjalta nielumetsien pinta-alaan lasketaan varsinainen metsämaa (kasvua vähintään yksi kuutio hehtaarilla vuodessa) ja kitumaa (kasvua 0,1–1,0 kuutiota). Vuonna 2017 nielumetsien pinta-ala oli 22,8 miljoonaa hehtaaria. Yhtä nielumetsän hehtaaria kohti meillä oli puuta 109 kuutiota.

Keskikuutiosta on laskettavissa hiililuku. Se kertoo, paljonko nielumetsän hehtaarille on varastoitunut alkuainehiiltä. Mukaan lasketaan rungot, oksat, lehvästö ja karkeat juuret. Vuonna 2017 hiililukumme oli 38,7 tonnia hiiltä keskimääräistä nielumetsän hehtaariamme kohti.

HAKKUISTA huolimatta hiililukumme kasvaa noin puolella tonnilla vuodessa. Vuonna 2021 laskennallinen hiilen virta tulee olemaan 531 kiloa alkuainehiiltä vuotta ja nielumetsän keskihehtaaria kohti.

Vuodesta 2004 lähtien EU on hinnoitellut ilmastohiilen. Huhtikuun loppupuolella sen arvo oli 172 euroa alkuainehiilen tonnilta.

Jos laskuttaisimme huhtikuun hinnoin EU:n ilmastorahastoa vuotuisesta hiilen virrastamme, tulos olisi melkoinen. Yhtä nielumetsän hehtaaria kohti vuoden 2021 laskutus olisi 91,5 euroa vuodessa. Koko nielumetsien alalta vuosilaskutus olisi 2077 miljoonaa euroa. Keskimäärin kukin suomalainen voisi kuitata EU:lta metsähiilen rahaa 375 euroa vuodessa.

Ilmastokamppailussa hiilen virroilla on niin mittava rahallinen arvonsa, että se alkaa kiinnostaa verohallintoa ennemmin tai myöhemmin. Ilmastonmuutoksen merkitys on sitä luokkaa, että metsien hiilivarastoja ja hiilivirtoja ei tulisi kytkeä hetkellisiin tukiaisjärjestelmiin. Hiili olisi luontevampaa kytkeä vakiintuneeseen metsäverotukseen.

EU:N tuoreeseen normitukseen pohjaten yli 13 hehtaarin metsätilat, yhteismetsät ja yhtiömetsät voisivat vuosittain ilmoittaa veroilmoituksessa hiilivarastonsa sen hetkisen suuruuden. Hiilivaraston laskenta on tänä päivänä edistynyt. Sen voi tehdä esimerkiksi metsaan.fi palvelulla tai kännykkäsovelluksella.

Verotoimisto laskisi vuosi-ilmoituksen pohjalta metsätilan, yhteismetsän tai yhtiömetsän edellisen vuoden hiilivirran suunnan ja suuruuden, määrittäisi sen rahallisen arvon ja liittäisi sen verojen koko pakettiin. Hiilitonnin vuosihinnan määrittäisi ylempi verohallinto, vuosittaisen kilometrikorvauksen tapaan.

Hyvin metsäänsä hoitava kokisi hiilimaksun veronpalautuksena. Huonosti metsäänsä hoitava kokisi hiilimaksun jälkiverona. Hän, hänen yhteisönsä tai yhtiönsä oli hakannut metsää sen kasvua enemmän ja aiheuttanut ilmastopäästön.

Siitä on oikein ja kohtuullista maksaa ilmastoveroa.

Veli Pohjonen. Pieksämäen lehti. Mielipide. 17.5.2021

Joko nie­lu­met­säm­me pää­se­vät EU:n las­ken­taan?

Ilmastokamppailu etenee. Joko metsiemme hyvä hiilimetsänhoito pääsee siihen mukaan? Sitä ounastelee EU:n uusi metsälinjaus, missä kaikkia yli 13 hehtaarin metsätiloja ehdotetaan mukaan hiilidioksidin taselaskelmiin.

Taselaskelmat tarvitsevat laskelmia metsien puuvarastoista. Luke on mitannut metsiämme Hangosta Utsjoelle ulottuvilla linjoilla 13 kertaa, vuodesta 1921 lähtien. Tuorein laskenta on jaksolle 2015–2019. Kasvavissa nielumetsissämme oli puuta 2 482 miljoonaa kuutiota.

Vuosikasvunsa pohjalta nielumetsien pinta-alaan lasketaan metsämaa (kasvua vähintään kuutio/hehtaari/vuosi) ja kitumaa (0,1–1). Nielumetsien pinta-ala oli 22,8 miljoonaa hehtaaria 2017.

Yhtä nielumetsän hehtaaria kohti meillä oli puuta 109 kuutiota. Keskikuutiosta on laskettavissa hiililuku. Se kertoo, paljonko nielumetsän hehtaarille on varastoitunut alkuainehiiltä. Mukaan lasketaan rungot, oksat, lehvästö ja karkeat juuret. 2017 hiililukumme oli 38,7 tonnia hiiltä keskimääräistä nielumetsän hehtaaria kohti.

Hakkuista huolimatta hiililukumme kasvaa noin puolella tonnilla vuodessa. Laskennallinen hiilen virta on 0,531 tonnia alkuainehiiltä vuotta ja nielumetsän keskihehtaaria kohti 2021.

EU on hinnoitellut ilmastohiilen 2004 lähtien. Huhtikuussa hinta oli 172 euroa alkuainehiilen tonnilta. Jos laskuttaisimme sillä hinnalla EU:n ilmastorahastoa hiilivirrastamme, tulos olisi melkoinen. Lasku olisi nielumetsän hehtaaria kohti 91,5 euroa vuodessa. Koko nielumetsistä vuosilasku olisi 2 077 miljoonaa euroa. Keskimäärin kukin suomalainen voisi kuitata EU:lta metsähiilirahaa 375 euroa vuodessa.

Ilmastokamppailussa hiilen virroilla on niin mittava rahallinen arvo, että se alkaa kiinnostaa verohallintoa. Se kiinnostaa EU:n komissiota jo nyt. Ilmastonmuutoksen merkitys on sitä luokkaa, että metsien hiilivarastoja ja -virtoja ei tulisi kytkeä hetkellisiin tukiaisjärjestelmiin. Hiili olisi luontevampaa kytkeä vakiintuneeseen metsäverotukseen.

EU:n normitukseen pohjaten metsätilat, yhteismetsät ja yhtiömetsät voisivat vuosittain ilmoittaa veroilmoituksessa hiilivarastonsa sen hetkisen suuruuden. Varaston laskenta on edistynyt. Sen voi tehdä esimerkiksi metsaan.fi palvelulla tai kännykkäsovelluksella. Verotoimisto laskisi edellisvuoden hiilivirran suunnan ja suuruuden, määrittäisi sen rahallisen arvon ja liittäisi sen verojen koko pakettiin. Hiilitonnin vuosihinnan määrittäisi ylempi verohallinto kilometrikorvauksen tapaan.

Hyvin metsäänsä hoitava kokisi EU:n hiilimaksun veronpalautuksena. Huono hoitaja kokisi hiilimaksun jälkiverona. Hän hakkaisi metsää sen kasvua enemmän ja aiheuttaisi ilmastopäästön. Siitä on oikein ja kohtuullista maksaa ilmastoveroa.

Veli Pohjonen

Lapin Kansa. Mielipide. 5.5.2021

Joko energiapuulle on tulossa kysynnän aika?

Vielä 2010-luvulla energiapuun tuotanto ei ollut pienmetsätilallisille kannattavaa. Maailmanmarkkinoiden halpa kivihiili ja EU:n haparoiva ilmasto-ote varmistivat, että emme luopuneetkaan kivihiilestä.

Energiapuun kauppa seuraa talouslaskennan varjohintaa. Se kertoo ylimmän kuutiohinnan, minkä voimala on valmis maksamaan tienvarteen pinotusta pienpuusta. Siitä saatavan energian on oltava hinnaltaan hivenen alle kivihiilen energian.

Pienmetsätilallinen voi peilata energiapuun varjohintaa puun määrältään merkittävimmän vaihtoehdon eli männyn ensiharvennuspuun tienvarsihintaan (kuitupuun hankintahintaan). Varjohinta on kahden osan summa. Perusosa tulee kivihiilen satamahinnasta maailmalla. Lisäosa tulee hiilidioksidin päästömaksusta.

Alimmillaan energiapuun varjohinta oli vuoden 2016 helmikuussa 17 euroa kiintokuutiolta. Ensiharvennusmännyn hankintahinta oli selvästi korkeampi, 28 euroa.

Tilanne muuttui 2010-luvun lopussa. Varjohinta alkoi nousta. Huhtikuun alussa 2021 se oli jo tasolla 52 euroa kiintokuutiolta. Siitä kivihiilen osuus on 23 ja päästömaksun 29 euroa.

Männyn ensiharvennuspuun hankintahinta oli puolestaan 32 euroa. llmastoystävällisen voimalan kannattaa nyt ostaa halvempaa hakepuuta kalliimman kivihiilen sijaan.

Energiapuun varjohinta seurasi Pariisin 2015 ilmastokokouksen jälkeistä ajattelua. Ilmastolle harmillisesta kivihiilestä haluttiin lopultakin eroon.

Näkyvimmin nousun puolesta on puhunut ilmastokamppailua vetävä Ranskan presidentti Emmanuel Macron. Hän ehdotti joulukuussa 2017 järjestämässään Pariisin seurantakokouksessa, että hiilidioksidin päästömaksu nostetaan silloisestaan kolminkertaiseksi.

Päästömaksu seurasi Macronin polkua. Huhtikuun alussa hiilidioksidin tonnihinta oli 43 euroa. Se on noussut jo yli kuusinkertaiseksi, Macronin tavoitteen selvästi ylittäen.

Hiilidioksidin päästömaksu on korkeimmillaan vuoden 2004 lopussa alkaneen EU:n päästökaupan kaudella. Sillä on seuraamuksensa sekä Suomen että koko EU:n energiapuun markkinoille.

Pitkään kivihiileen uskoneet voimalat ovat jo korvaamassa kivihiiltä halvemmalla metsähakkeella. Hakepuulle sekä puupelletille on käyttöä kaikissa niissä Euroopan maissa, missä asuntoja on lämmitettävä ainakin osa vuotta.

Joko metsäenergian markkinoillemme on koittamassa uusi aika? Ainakin hakepuun kansainvälinen kauppa kiihtyy. Rannikkoseudun voimaloihimme tuodaan jo ennätysmäärä ulkomaista energiahaketta.

Hintakehitys ennustaa myös, että suomalaiselle hakkeelle orastaa viennin markkina Keski-Euroopan kivihiilivoimaloiden maihin. Jos haketta kannattaa meille tuoda, kannattaa sitä meiltä myös viedä. Kannattaahan suomalaista koivuklapiakin viedä aina Japaniin asti.

Pienmetsätilalliset seuraavat energiapuun hinnan kehitystä. Jostain syystä nousua ei kuitenkaan ole tapahtunut, kiihtyneestä ilmastokamppailusta huolimatta.

VELI POHJONEN

Pielavesi-Keitele. Mielipide. 5.5.2021

Energiapuulle on tullut kysynnän aika

Vielä 2010-luvulla energiapuun tuotanto ja kauppa eivät olleet metsätilallisille kannattavaa. Maailmanmarkkinoiden halpa kivihiili ja EU:n haparoiva ilmasto-ote varmistivat, että emme luopuneetkaan kivihiilestä. Emme vaihtaneet sitä metsähakkeeseen.

Energiapuun kauppa seuraa talouslaskennan varjohintaa. Se kertoo ylimmän kuutiohinnan, minkä voimala voi markkinatalouden lakien mukaan maksaa tienvarteen pinotusta pienpuusta. Siitä saatavan energian on oltava hinnaltaan hivenen alle kivihiilen energian.

Pienmetsätilallinen voi peilata energiapuun varjohintaa puun määrältään merkittävimmän vaihtoehdon eli männyn ensiharvennuspuun tienvarsihintaan (kuitupuun hankintahintaan). Varjohinta on kahden osan summa. Perusosa tulee kivihiilen satamahinnasta maailmalla. Lisäosa tulee hiilidioksidin päästömaksusta.

Alimmillaan energiapuun varjohinta oli vuoden 2016 helmikuussa 17 euroa kiintokuutiolta. Siitä kivihiilen osuus oli 13 ja päästömaksun 4 euroa. Ensiharvennusmännyn hankintahinta oli tuolloin selvästi korkeampi, 28 euroa kiintokuutiolta.

Tilanne muuttui 2010-luvun lopussa. Varjohinta alkoi nousta. Huhtikuun alkupuolella 2021 se oli jo tasolla 54 euroa kiintokuutiolta. Siitä kivihiilen osuus on 23 ja päästömaksun 31 euroa.

Männyn ensiharvennuspuun hankintahinta oli puolestaan 32 euroa. llmastoystävällisen voimalan kannattaa nyt ostaa halvempaa hakepuuta kalliimman kivihiilen sijaan.

Energiapuun varjohinta seurasi Pariisin 2015 ilmastokokouksen jälkeistä ajattelua. Ilmastolle harmillisesta kivihiilestä haluttiin lopultakin eroon.

Näkyvimmin nousun puolesta on puhunut ilmastokamppailua vetävä Ranskan presidentti Emmanuel Macron. Hän ehdotti joulukuussa 2017 järjestämässään Pariisin seurantakokouksessa, että hiilidioksidin päästömaksu nostetaan silloisestaan kolminkertaiseksi.

Päästömaksu seurasi Macronin polkua. Huhtikuun alkupuolella hiilidioksidin tonnihinta oli 44 euroa. Se on noussut jo yli kuusinkertaiseksi, Macronin tavoitteen selvästi ylittäen.

Hiilidioksidin päästömaksu on korkeimmillaan vuoden 2004 lopussa alkaneen EU:n päästökaupan kaudella. Samoin korkeimmillaan on energiapuun varjohinta. Hinnoilla on seuraamuksensa niin Suomen kuin koko EU:n energiapuun markkinoille.

Pitkään kivihiilellä pyörineet voimalat ovat jo korvaamassa kivihiiltä halvemmalla metsähakkeella. Hakepuulle sekä puupelletille on käyttöä kaikissa niissä Euroopan maissa, missä asuntoja on lämmitettävä ainakin osa vuotta.

Joko metsäenergian markkinoillemme on koittamassa uusi aika? Ainakin hakepuun kansainvälinen kauppa on kiihtynyt. Rannikkoseudun voimaloihimme tuodaan jo ennätysmäärä ulkomaista energiahaketta.

Hintakehitys ennustaa myös, että suomalaiselle hakkeelle orastaa viennin markkina Keski-Euroopan kivihiilivoimaloiden maihin. Jos haketta kannattaa meille tuoda, kannattaa sitä meiltä myös viedä. Kannattaahan suomalaista koivuklapiakin viedä aina Japaniin asti.

Metsätilalliset seuraavat energiapuun hinnan kehitystä. Jostain syystä nousua ei kuitenkaan ole tapahtunut, kiihtyneestä ilmastokamppailusta huolimatta. 

VELI POHJONEN

Turun Sanomat. Mielipide. 4.5.2021

Unoh­tui­ko ri­su­pa­ke­tin tavoite 2010-lu­vul­la?

Olemme lupautuneet vähentämään fossiilipolttoaineita. Esimerkiksi kivihiilen käytön lämmön ja sähkön tuotannossa on määrä loppua 1.5.2029 mennessä.

Elokuussa 2020 käynnistetty kansalaisaloite ajaa puolestaan lakialoitetta, minkä mukaan hitaasti uusiutuvan turpeen käyttäminen polttoaineena tai polttoaineen tuotantoon tulisi kieltää 31.5.2025 lähtien.

Miten aikaisemmat energialupauksemme tai tavoitteemme ovat edenneet? Eräs esimerkki on niin sanottu risupaketti.

Sana risupaketti on peräisin vuoden 2002 väittelystä, tarvitsemmeko viidettä ydinvoimalaa vai emme. Risupaketin silloinen eduskunta kokosi uusiutuvan energian, etenkin energiapuun tukilupaukseksi.

Risupaketin avulla saatiin viides ydinvoimala (Olkiluoto kolmonen) eduskunnassa lopulta läpi. Kansanedustajathan olivat 1992 sen yllättäen kaataneet. Risupaketilla ajettiin myöhemmin eteenpäin myös Hanhikiven ydinvoimahanketta Pyhäjoella.

Vuoden 2002 risupaketti oli vielä sanahelinää. Se ei sisältänyt tiekarttaa, esimerkiksi tavoitetta kuinka energiapuun käyttömäärää kuutioissa oli määrä lisätä vuosien saatossa.

Tiekartta piirrettiin vasta 2010. Metsähakkeen kokonaiskäytön piti nouseman tasolta 7,0 miljoonaa kuutiota vuoteen 2020 mennessä tasolle 13,5 miljoonaa kuutiota vuodessa.

Metsähakkeen käyttö lähti nousuun mitä jatkui aina vuoteen 2013. Sen jälkeen hakkeen nousu pysähtyi. Vuonna 2019 metsähaketta paloi vain kahdeksan miljoonaa kuutiota.

Emme saavuttaneet risupaketin tavoitetta vuoden 2020 loppuun mennessä. Tavoitteesta saavutettiin ehkä 60 prosenttia. Unohtuiko risupaketin tavoite 2010-luvulla?

Parin viime vuoden aikana uusiutuvan puuvoiman merkitys on kuitenkin kasvanut. Ilmastolle harmillisesta kivihiilestä ja polttoöljystä halutaan lopultakin eroon.

Ajattelu lähti liikkeelle Pariisin 2015 ilmastokokouksesta. Näkyvimmin aiheesta on puhunut maapallon ilmastokamppailua vetävä Ranskan presidentti Emmanuel Macron. Hän ehdotti vuoden 2017 seurantakokouksessa, että hiilidioksidin päästömaksu nostetaan kolminkertaiseksi. Se vähentäisi heti kivihiilen polttoa.

Hiilidioksidin päästömaksu totteli Macronia. Hiilidioksiditonnin hinta on noussut silloisesta seitsemästä eurosta nykytasoon 38 euroa eli yli viisinkertaiseksi.

Päästömaksun nousulla on seuraamuksensa. Esimerkiksi pitkään kivihiileen uskoneet rintamaiden voimalat ovat jo korvaamassa kivihiiltään joko metsähakkeella tai puupelletillä.

Risupaketille on vihdoin valoa, mutta paketin seurantaa ei tulisi unohtaa. Myös uutta tiekarttaa metsähakkeelle tarvitaan.

VELI POHJONEN

Lapin Kansa. Mielipide. 17.2.2021

Nielumetsien maa ilmastopörssin piiriin

Ilmastokamppailu etenee, mutta koko Suomea ajatellen käytännön toimet ovat vielä vähäisiä. Miten esimerkiksi metsiemme hyvä hiilimetsänhoito saataisiin vielä paremmin mukaan ilmastopörssiin?

Luonnonvarakeskus on mitannut ilmastometsiämme Hangosta Utsjoelle ulottuvilla linjoilla 13 kertaa, vuodesta 1921 lähtien. Viimeisin laskenta on jaksolle 2015–2019 (keskivuosi 2017). Kasvavissa metsissämme, nielumetsissämme, oli puuta 2 482 miljoonaa kuutiota.

Vuosikasvunsa pohjalta nielumetsien pinta-alaan lasketaan varsinainen metsämaa (kasvua vähintään yksi kuutio hehtaarilla vuodessa) ja kitumaa (kasvua 0,1–1,0 kuutiota). Vuonna 2017 nielumetsien pinta-ala oli yhteensä 22,8 miljoonaa hehtaaria. Yhtä nielumetsän hehtaaria kohti meillä oli puuta 109 kuutiota.

Keskikuutiosta on laskettavissa hiililuku. Se kertoo, paljonko nielumetsän hehtaarille on varastoitunut alkuainehiiltä runkoihin, oksiin, latvukseen, lehvästöön ja juuristoon. Vuonna 2017 hiililukumme oli 38,7 tonnia hiiltä keskimääräistä nielumetsän hehtaariamme kohti.

HAKKUISTA huolimatta hiililukumme kasvaa noin puolella tonnilla vuodessa. Suomi on nielumetsien maa, vuodesta toiseen. Vuonna 2021 laskennallinen hiilen virta tulee olemaan keskimäärin 531 kiloa alkuainehiiltä vuotta ja nielumetsän hehtaaria kohti.

Ilmastokamppailussa hiilen virroilla on rahallinen arvonsa. Se alkaa kiinnostaa verohallintoa ennemmin tai myöhemmin. Vuodesta 2004 lähtien EU:n päästöpörssi on hinnoitellut ilmastohiilen. Huhtikuun puolivälissä sen arvo oli 161 euroa alkuainehiilen tonnilta.

Jos laskuttaisimme huhtikuun hinnoin EU:n ilmastorahastoa vuotuisesta hiilen virrastamme, tulos olisi melkoinen. Yhtä nielumetsän hehtaaria kohti vuoden 2021 laskutus olisi 85,7 euroa vuodessa. Koko nielumetsien alaltamme vuosilaskutus olisi 1 944 miljoonaa euroa. Keskimäärin kukin suomalainen voisi kuitata EU:lta metsähiilen rahaa 351 euroa vuodessa.

Ilmastonmuutoksen merkitys ja pitkäkestoisuus ovat sitä luokkaa, että metsien hiilivarastoja ja hiilivirtoja ei tulisi kytkeä hetkellisiin tukiaisjärjestelmiin. Hiili olisi luontevampaa kytkeä vakiintuneeseen metsäverotukseen.

ERI kokoluokan metsätilat, yhteismetsät ja yhtiömetsät ilmoittaisivat vuosittaisessa veroilmoituksessa hiilivarastonsa sen hetkisen suuruuden.

Hiilivaraston laskenta on tänä päivänä edistynyt. Sen voi tehdä esimerkiksi metsaan.fi -palvelulla tai kännykkäsovelluksella.

Verotoimisto laskisi vuosi-ilmoituksen pohjalta metsätilan, yhteismetsän tai yhtiömetsän edellisen vuoden hiilivirran suunnan ja suuruuden, määrittäisi sen rahallisen arvon ja liittäisi sen verojen koko pakettiin. Hiilitonnin vuosihinnan määrittäisi ylempi verohallinto, vuosittaisen kilometrikorvauksen tapaan.

Hyvin metsäänsä hoitava kokisi hiilimaksun veronpalautuksena. Huonosti metsäänsä hoitava kokisi hiilimaksun jälkiverona. Hän, hänen yhteisönsä tai yhtiönsä oli hakannut metsää sen kasvua enemmän ja aiheuttanut ilmastopäästön. Siitä on oikein ja kohtuullista maksaa ilmastoveroa.

VELI POHJONEN

Sisä-Savo. Mielipide.  21.4.2021

Nielumetsien maamme ilmastopörssin piiriin

Ilmastokamppailu etenee, mutta koko maatamme ajatellen käytännön toimet ovat vielä vähäisiä. Miten esimerkiksi metsien hyvä hiilimetsänhoito saataisiin mukaan ilmastopörssiin, kokonaisuutena?

Luonnonvarakeskus on mitannut ilmastometsiämme Hangosta Utsjoelle ulottuvilla linjoilla 13 kertaa, vuodesta 1921 lähtien. Viimeisin laskenta on jaksolle 2015–2019 (keskivuosi 2017). Kasvavissa metsissämme, nielumetsissämme, oli puuta 2482 miljoonaa kuutiota.

Vuosikasvunsa pohjalta nielumetsien pinta-alaan lasketaan varsinainen metsämaa (kasvua vähintään yksi kuutio hehtaarilla vuodessa) ja kitumaa (kasvua 0,1–1,0 kuutiota). Vuonna 2017 nielumetsien pinta-ala oli yhteensä 22,8 miljoonaa hehtaaria. Yhtä nielumetsän hehtaaria kohti meillä oli puuta 109 kuutiota.

Keskikuutiosta on laskettavissa hiililuku. Se kertoo, paljonko nielumetsän hehtaarille on varastoitunut alkuainehiiltä. Mukaan lasketaan rungot, oksat, lehvästö ja karkeat juuret. Vuonna 2017 hiililukumme oli 38,7 tonnia hiiltä keskimääräistä nielumetsän hehtaariamme kohti.

Hakkuista huolimatta hiililukumme kasvaa noin puolella tonnilla vuodessa. Suomi on nielumetsien maa, vuodesta toiseen. Vuonna 2021 laskennallinen hiilen virta tulee olemaan 531 kiloa alkuainehiiltä vuotta ja nielumetsän keskihehtaaria kohti.

Ilmastokamppailussa hiilen virroilla on rahallinen arvonsa. Se alkaa kiinnostaa verohallintoa ennemmin tai myöhemmin. Vuodesta 2004 lähtien EU:n päästöpörssi on hinnoitellut ilmastohiilen. Huhtikuun puolivälissä sen arvo oli 161 euroa alkuainehiilen tonnilta.

Jos laskuttaisimme huhtikuun hinnoin EU:n ilmastorahastoa vuotuisesta hiilen virrastamme, tulos olisi melkoinen. Yhtä nielumetsän hehtaaria kohti vuoden 2021 laskutus olisi 85,7 euroa vuodessa. Koko nielumetsien alalta vuosilaskutus olisi 1944 miljoonaa euroa. Keskimäärin kukin suomalainen voisi kuitata EU:lta metsähiilen rahaa 351 euroa vuodessa.

Ilmastonmuutoksen merkitys ja pitkäkestoisuus ovat sitä luokkaa, että metsien hiilivarastoja ja hiilivirtoja ei tulisi kytkeä hetkellisiin tukiaisjärjestelmiin. Hiili olisi luontevampaa kytkeä vakiintuneeseen metsäverotukseen.

Eri kokoluokan metsätilat, yhteismetsät ja yhtiömetsät ilmoittaisivat vuosittaisessa veroilmoituksessa hiilivarastonsa sen hetkisen suuruuden. Hiilivaraston laskenta on tänä päivänä edistynyt. Sen voi tehdä esimerkiksi metsaan.fi palvelulla tai kännykkäsovelluksella.

Verotoimisto laskisi vuosi-ilmoituksen pohjalta metsätilan, yhteismetsän tai yhtiömetsän edellisen vuoden hiilivirran suunnan ja suuruuden, määrittäisi sen rahallisen arvon ja liittäisi sen verojen koko pakettiin. Hiilitonnin vuosihinnan määrittäisi ylempi verohallinto, vuosittaisen kilometrikorvauksen tapaan.

Hyvin metsäänsä hoitava kokisi hiilimaksun veronpalautuksena. Huonosti metsäänsä hoitava kokisi hiilimaksun jälkiverona. Hän, hänen yhteisönsä tai yhtiönsä oli hakannut metsää sen kasvua enemmän ja aiheuttanut ilmastopäästön. Siitä on oikein ja kohtuullista maksaa ilmastoveroa.

Veli Pohjonen

Sampo-lehti. Mielipide. 21.4.2021.

Biohiiltä ilmastokamppailuun

– Se parantaa maan viljavuutta, lisää humusta, sitoo ravinteita, kuohkeuttaa tiivistyneitä peltomaita ja parantaa ruokakasvien satoja

  

YK:n ilmastokokouksissa ja koko maapallon hiilitutkimuksissa on käynyt yhä selvemmäksi, että ilmastokamppailussa ei riitä pelkästään päästöjen vähentäminen. Monipuolisempia menetelmiä tarvitaan.

2000-luvun alussa puhutuin vaihtoehto oli hiilidioksidin sieppaus suoraan voimalan savupiipusta ja hiilidioksidin pumppaus kaasuna maaperään. Satojen metrien syvyydessä kaasumaisen hiilidioksidin laskettiin säilyvän eräänlaisessa pohjaveden vesilukossa.

Hiilidioksidin sieppaus ja varastointi piti maksettaman YK:n ilmastokokouksissa yhteisesti sovittavalla sakkorahalla, hiilidioksidin päästökaupalla. Suuret päästäjät Kiina ja Yhdysvallat eivät kuitenkaan maailman laajuiseen päästökauppaan vielä viime vuosikymmenillä syttyneet.

2020-luvulla uutta vaihtoehtoa odotetaan biohiilestä. Biohiili on maahan kynnettävää alkuainehiiltä. Se on kuivatislattu auringon kasvattamasta biomassasta, esimerkiksi hakkuutähteestä tai pienpuun hakkeesta. Alkuaine hiili on peräisin ilmakehän hiilidioksidista.

Nykypäivän kuivatislaus on räätälöity teknisesti niin, että mikrobit eivät pääse käsiksi väkevään tisletuote biohiileen. Biohiili ei kompostoidu lehti- ja juurikarikkeen tavoin. Biohiili säilyy savessa kuten kivihiili kalliossa. Biohiili tekee pellosta hiilen nieluvaraston.

Biohiili muistuttaa entisajan maamiiluista eli tervahaudoista saatuja sysiä. Nykypäivän näkökulmasta katsoen maamiilut olivat kuitenkin kiusallisen tuhlaavia. Vain terva ja sydet otettiin talteen.

Tämän päivän miilua kutsutaan kiertotalouden retortiksi. Se ottaa talteen ja hyödyntää myös ennen maamiiluista hukkaan valuneet tisleet ja ilmaan karkaavan lämmön. Haihtuvat kaasut on luonteva muuntaa biokaasuksi.

Hiilidioksidin tekniseen sieppaukseen ja syvävarastointiin verrattuna biohiilellä on ekologinen ja taloudellinen etu. Kun jauhettu biohiili kynnetään peltoon, se toimii viljelyssä monipuolisen maanparannuskalkin tavoin. Biohiili parantaa maan viljavuutta, lisää humusta, sitoo ravinteita, kuohkeuttaa tiivistyneitä peltomaita ja parantaa ruokakasvien satoja.

Biohiiltä on kokeiltu nykyaikaisessa peltoviljelyssä niin Amerikan kuin Euroopan puolella, ja myös Suomessa. Biohiilen hinta on kuitenkin vielä verraten korkea, 1000–1500 euroa tonnilta. Pelkkä maanparannus ei viljelijöitä houkuta, mukaan tarvittaisiin myös hiilipörssi.

Biohiilen suurimmat mahdollisuudet ovat kehitysmaissa. Niissä eroosion ja kuivuuden riivaamia humusköyhiä peltoja riittää. Koeviljelyssä biohiilellä on nostettu merkittävästi maissin satoa muun muassa Keniassa.

Maailmanlaajuista kehitysavun rahaa voisi jatkossa siirtää biohiilellä Afrikan maatalouteen. Menetelmään tarvittavien kenttäkelpoisten retorttien kehittämisessä Suomikin voisi olla mukana.

Siirtämällä osa maapallon ilmastokamppailua kehitysmaiden syteen ja saveen, kehitysapu palaisi juurilleen, maanläheiseksi. Ruokakasvien sadot nousisivat, nälänhädän uhka poistuisi, köyhyys vähenisi ja muuton paine kehitysmaista rikkaampiin maihin pienenisi.

Veli Pohjonen

Iisalmen Sanomat. Mielipide. 9.4.2021

Oppia voisi ottaa ekopajun historiasta – Tällä vuosisadalla biotalous laskee löytävänsä biomassasta monipuolisen tuotepaletin

Ympäristöpeltojen ojissa rehottava pajumme on ollut ekotalouden ehdokaskasvi 1970-luvun energiakriiseistä lähtien. Eniten olemme puhuneet voimaloille nopeasti tuotettavasta peltohakkeesta. Pajun historiasta löytyy kuitenkin monipuolisempia esimerkkejä.

Koripaju oli ennen muovin aikaa Euroopan yleisin tehoviljelty puulaji. Parkituspajun kuorta kiskoivat puolestaan 1900-luvun alkupuoliskolla Pohjanlahden talonpojat. He myivät kuoren nahkatehtaalle.

Taannoin metsästysaseisiin tehtiin mustan ruudin panoksia. Musta ruuti on seos rikkiä, salpietaria ja puuhiiltä. Räjähtävin puuhiili saatiin huokoisesta pajusta. Pajun ydinpuun rakenne on taas korostunut, kun biotalous etsii puulajeja joista saadaan huokoista biohiiltä kaupunkien jätevesien ja hulevesien puhdistukseen.

Riistapeltojaan kasvattavat tietävät, että eläimet hamuavat pajun kuorta ja latvuksia rehuksi kesän kynnyksellä, talvella syömänsä yksipuolisen ravinnon jälkeen. Kyseessä on jokin vajaasti tunnettu pajun kuoren lääkeaine.

Hirvet ja Lapissa myös porot haluavat syödä sitä ennen kuin siirtyvät uuden kasvukauden heiniin ja varpuihin. Yliopistoissa näitä aineksia on tutkittu jo parikymmentä vuotta.

Ekopajun vaikuttavin tarina liittyy juuri lääkeaineisiin. Kyseessä on meidän kaikkien tuntemamme aspiriini.

Vuonna 1828 saksalainen kemisti Buchner eristi pajun kuoresta valkoisen jauheen, minkä hän nimesi salisiiniksi, pajun nimen (Salix) mukaan. Jauhe on suolaa, jonka emoaine salisyylihappo löytyi pian. Se kävi kiniiniä korvaavaksi kuumelääkkeeksi.

Saksalaisessa Bayerin tehtaassa työskennellyt Felix Hoffmann keksi 1897 muokata salisyylihappoa hieman. Reaktion lopputulos oli lääkärien nykyisin tuntema asetyylisalisyylihappo. Apteekkeihin lääke tuli myyntinimellä aspiriini.

Aspiriinia käytettiin aluksi kuumeeseen ja tulehduskipuihin. Vuonna 1954 aspiriinin todettiin estävän verihiutaleiden takertumista ja vähentävän verihyytymiä. Havainnot varmistuivat 1970-luvun alussa. Sen jälkeen on tiedetty, että päivittäinen aspiriini ehkäisee veritulppia.

Salisiinin löytyminen pajusta käynnisti lääketeollisuudessa tapahtumaketjun, mikä hakee vertaistaan. Nykyään aspiriinia ja sen johdannaisia syödään maailmalla kaikista lääkkeistä eniten, 100 miljoonaa tablettia päivässä.

Aspiriini, musta ruuti, nahan parkitus ja riistatalouden perinnetieto opettavat, mitä kaikkea biotalous voi luonnosta hyödyntää. Kaikkea puista ei ole vielä löydetty, ei ehkä osattu etsiäkään.

Toinen opetus liittyy tuotteen teollistamiseen. Esimerkiksi aspiriinia ei tehdä enää pajun kuoresta. Kemistit keksivät jo 1900-luvun alussa, että laboratoriossa asetyylisalisyylihapon voi valmistaa halvemmalla kivihiilen tisleestä tai raakaöljystä. Viime vuosisadalla biotalous hävisi fossiilitaloudelle.

Tällä vuosisadalla biotalous laskee löytävänsä biomassasta niin monipuolisen tuotepaletin, että ilmastolle haitallinen fossiiliöljy ei voi enää korvata uusiutuvaa puuta. Tässä paletissa ekopajulla on edelleen mahdollisuuksia.

Veli Pohjonen

Iisalmen Sanomat. Mielipide.  6.4.2021

Maamme ilman hiilidioksidipäästöjä

Ilmastoväki on syvästi huolissaan kuultuaan peltoimme kuiskintaa, hiilidioksidin päästöjä. Huoleen on aiheensa, kun sen peilaa Luonnonvarakeskuksen (Luke) ja kansainvälisen ilmastopaneelin (IPCC) tuoreimpiin tietoihin peltojemme alkuainehiilestä.

Luken tarkin tieto on kivennäismaan pelloiltamme, vuodelta 1987. Niiltä menee tänään taivaalle (negatiivinen) päästövirta, keskimäärin 430 kiloa alkuainehiiltä hehtaarilta vuodessa.

Turvemaan peltojen mittaussarjat ovat lyhyempiä. Tutkimus etenee tietokonein. IPCC:n tutkijaryhmä arvioi, että turvepeltojemme yksivuotisessa viljan viljelyssä hiilen päästövirta on luokkaa 7 900 kiloa alkuainehiiltä hehtaarilta vuodessa. Monivuotisessa heinänurmen viljelyssä taso on 5 800 kiloa.

Peltojen hiilivirtoja voi verrata vastaavaan tietoon metsistämme, vuodesta 1921 lähtien. Luken tuoreimman päivityksen (VMI 13) jälkeen laskettava ja metsiimme tuleva hiilen (positiivinen) nieluvirta on nyt luokkaa 393 kiloa alkuainehiiltä hehtaarille vuodessa.

Vaikka kyseessä ovat vain laskennan viiteluvut, jo vastakkaismerkkisinä ne ovat maatiloillemme merkittävät. Kun keskikoon tila muokkaa kivennäismaan peltoaan, viljelijän ei tarvitse murehtia ilmastosta. Hänellä on hyväkasvuista metsää vähintään saman verran kuin kivennäismaan peltoa. Turvepeltojen päästöjä varten viljelijä tarvitsisi metsää vähintään kymmenkertaisesti.

Turvepeltojen tutkimus etsii ilmastoystävällisiä vaihtoehtoja. Hiilen päästövirrat taivaalle olisi syytä kääntää hiilen nieluvirroiksi biomassaan ja maaperään.

Lupaavimpia menetelmiä tähän on metsäpuiden lyhytkiertoviljely. Tuoretta tutkimustietoa on alle 30 vuoden kierrolla kasvatettavasta hieskoivusta.

Hieskoivulle sopivaa maata meillä riittää. Aiheeseen kiinnitti huomiota jo 1970-luvun lopulla vaikuttanut professori Olavi Huikarin johtama energiametsätoimikunta. Mietinnössään toimikunta esitti, että maassamme tulisi varata 750 000 hehtaarin maa-ala hieskoivulle.

Luontaisesti syntyneitä hieskoivikoita on sittemmin tutkittu Suomessa etenkin turvetuotannon jättösoilla. Virossa niitä on tutkittu hyvin ojitetuilla turvemailla. Hiilen virtoja on mitattu paitsi puustossa (rungot, oksat, juuret), myös maaperässä (lehti- ja juurikarike).

Suomessa hieskoivun hiilen nieluvirran viitearvo oli 3 220 kiloa alkuainehiiltä vuodessa hehtaarille. Virossa mitattu vastaava hiilivirta oli 3 450 kiloa.

Hieskoivikon nielemällä hiilellä on ilmastoarvonsa. Tammikuun alkupuolella hiilidioksidin pörssihinta oli 35 euroa tonnilta, alkuainehiileksi laskettuna 128 euroa tonnilta. Tämän hinnan mukaan suomalainen hieskoivikon kasvattaja voisi vuosittain laskuttaa päästöpörssiä 413 eurolla hehtaarilta.

Lyhyen kierron hieskoivua on pitkään pidetty metsiemme hukkakaurana. Nyt se on nousemassa hiilipörssin sammoksi, niin turvepelloilla kuin turvetuotannon jättömailla.

Meidän on uudesta viljeltävä turvemaa, hieskoivulle. Päästöt vain menkööt merten taa – esimerkiksi Afrikan autioiden maiden ilmastometsityksiin.

Veli Pohjonen

Kansan uutiset. Mielipide. 20.3.2021

Metsänkasvattajat tykästyvät energiapuun hinnan nousuun

Vielä 2010-luvulla energiapuun tuotanto ei ollut metsänkasvattajalle kannattavaa. Maailmanmarkkinoiden halpa kivihiili ja EU:n haparoiva ilmasto-ote varmistivat, että emme luopuneetkaan kivihiilestä.

Energiapuun kauppa seuraa talouslaskennan varjohintaa. Se kertoo ylimmän kuutiohinnan, minkä voimala on valmis maksamaan tienvarteen pinotusta pienpuusta. Siitä saatavan energian on oltava hinnaltaan hivenen alle kivihiilen energian.

Energiapuun varjohintaa peilataan puun määrältään merkittävimmän vaihtoehdon eli männyn ensiharvennuspuun tienvarsihintaan (kuitupuun hankintahintaan). Varjohinta on kahden osan summa. Perusosa tulee kivihiilen satamahinnasta maailmalla. Lisäosa tulee hiilidioksidin päästömaksusta.

Alimmillaan energiapuun varjohinta oli vuoden 2016 helmikuussa 17 euroa kiintokuutiolta. Ensiharvennusmännyn hankintahinta oli selvästi korkeampi, 28 euroa.

Tilanne muuttui 2010-luvun lopussa. Varjohinta alkoi nousta. Maaliskuussa 2021 se oli jo tasolla 50 euroa kiintokuutiolta. Siitä kivihiilen osuus on 21 ja päästömaksun 29 euroa.

Männyn ensiharvennuspuun hankintahinta oli puolestaan 32 euroa. llmastoystävällisen voimalan kannattaa nyt ostaa halvempaa hakepuuta kalliimman kivihiilen sijaan.

Energiapuun varjohinta seurasi Pariisin 2015 ilmastokokouksen jälkeistä ajattelua. Ilmastolle harmillisesta kivihiilestä haluttiin lopultakin eroon.

Näkyvimmin nousun puolesta on puhunut ilmastokamppailua vetävä Ranskan presidentti Emmanuel Macron. Hän ehdotti joulukuussa 2017 järjestämässään Pariisin seurantakokouksessa, että hiilidioksidin päästömaksu nostetaan silloisestaan kolminkertaiseksi.

Päästömaksu seurasi Macronin polkua. Maaliskuussa hiilidioksidin tonnihinta oli yli 40 euroa. Se on noussut jo yli viisinkertaiseksi, Macronin tavoitteen selvästi ylittäen.

Hiilidioksidin päästömaksu on korkeimmillaan vuoden 2004 lopussa alkaneen EU:n päästökaupan kaudella. Sillä on seuraamuksensa sekä Suomen että koko EU:n energiapuun markkinoille.

Pitkään kivihiileen uskoneet voimalat ovat jo korvaamassa kivihiiltä halvemmalla metsähakkeella. Hakepuulle sekä puupelletille on käyttöä kaikissa niissä Euroopan maissa, missä asuntoja on lämmitettävä ainakin osa vuotta.

Metsäenergian markkinoille on koittamassa uusi aika. Hakepuun kansainvälinen kauppa kiihtyy. Rannikkoseudun voimaloihimme tuodaan jo ennätysmäärä ulkomaista energiahaketta.

Hintakehitys ennustaa myös, että suomalaiselle hakkeelle ja siitä puristetulle puupelletille orastaa viennin markkina Keski-Euroopan kivihiilivoimaloiden maihin. Jos haketta kannattaa meille tuoda, kannattaa sitä meiltä myös viedä. Kannattaahan suomalaista koivuklapiakin viedä aina Japaniin asti.

Metsänkasvattajat tykästyvät energiapuun varjohinnan nousuun. Edessä on hakkeeksi menevän pienpuun, oksien, latvusten ja myös viljellyn lyhytkiertopuun kasvava kysyntä.

VELI POHJONEN

Perniönseudun lehti. Mielipide. 1.4.2021

Energiapuun arvo nousee vauhdilla

Vielä 2010-luvulla energiapuun tuotanto ei ollut metsänkasvattajalle kannattavaa. Maailmanmarkkinoiden halpa kivihiili ja EU:n haparoiva ilmasto-ote varmistivat, että emme luopuneetkaan kivihiilestä.

Energiapuun kauppa seuraa talouslaskennan varjohintaa. Se kertoo ylimmän kuutiohinnan, minkä voimala on valmis maksamaan tienvarteen pinotusta pienpuusta. Siitä saatavan energian on oltava hinnaltaan hivenen alle kivihiilen energian.

Energiapuun varjohintaa peilataan puun määrältään merkittävimmän vaihtoehdon eli männyn ensiharvennuspuun tienvarsihintaan (kuitupuun hankintahintaan). Varjohinta on kahden osan summa. Perusosa tulee kivihiilen satamahinnasta maailmalla. Lisäosa tulee hiilidioksidin päästömaksusta.

Alimmillaan energiapuun varjohinta oli vuoden 2016 helmikuussa 17 euroa kiintokuutiolta. Ensiharvennusmännyn hankintahinta oli selvästi korkeampi, 28 euroa.

Tilanne muuttui 2010-luvun lopussa. Varjohinta alkoi nousta. Maaliskuun loppupuolella 2021 se on 50 euroa kiintokuutiolta. Siitä kivihiilen osuus on 21 ja päästömaksun 29 euroa.

Männyn ensiharvennuspuun hankintahinta on puolestaan 32 euroa. llmastoystävällisen voimalan kannattaa nyt siirtyä halvempaan puuvoimaan kalliimman kivihiilivoiman sijaan.

Energiapuun varjohinta seurasi Pariisin 2015 ilmastokokouksen jälkeistä ajattelua. Ilmastolle harmillisesta kivihiilestä haluttiin lopultakin eroon.

Näkyvimmin nousun puolesta on puhunut ilmastokamppailua vetävä Ranskan presidentti Emmanuel Macron. Hän ehdotti joulukuussa 2017 järjestämässään Pariisin seurantakokouksessa, että hiilidioksidin päästömaksu nostetaan silloisestaan kolminkertaiseksi.

Päästömaksu seurasi Macronin polkua. Maaliskuun loppupuolella hiilidioksidin tonnihinta oli 42 euroa. Se on noussut jo kuusinkertaiseksi, Macronin tavoitteen kaksinkertaistaen.

Kehityksellä on seuraamuksensa, sekä Suomen että koko EU:n energiapuun markkinoille. Pitkään kivihiileen uskoneet voimalat ovat jo korvaamassa kivihiiltä halvemmalla metsähakkeella. Hakepuulle sekä puupelletille ja -briketille on käyttöä kaikissa Euroopan maissa missä asuntoja on lämmitettävä ainakin osa vuotta.

Metsäenergian markkinoille on koittamassa uusi aika. Jostain syystä kotimainen markkinamme ei kuitenkaan toimi. Ensiharvennuspuun hinta polkee paikallaan, varjohinnan noususta huolimatta.

Hakepuun kansainvälinen kauppa kuitenkin kiihtyy. Rannikkoseudun voimaloihimme tuodaan jo ennätysmäärä ulkomaista ensiharvennuspuun haketta.

Hintakehitys ennustaa, että suomalaiselle hakkeelle ja siitä puristetulle puupelletille orastaa viennin markkina Keski-Euroopan kivihiilivoimaloiden maihin. Jos haketta kannattaa meille tuoda, kannattaa sitä meiltä myös viedä. Kannattaahan suomalaista koivuklapiakin viedä aina Japaniin asti.

Metsänkasvattajat tykästyisivät puuvoiman nousuun. Edessä olisi hakkeeksi menevän ensiharvennuspuun, oksien, latvusten ja myös viljellyn lyhytkiertopuun kasvava kysyntä.

Veli Pohjonen

Länsi-Suomi. Mielipide. 28.3.2021

Hiilidioksidin päästökauppa alkaa vihdoin 15 vuoden jälkeen toimia EU:ssa

Euroopan unioni käynnisti vuoden 2004 lopussa hiilidioksidin päästökaupan. Sen piti olla esimerkki koko maailmalle, miten voimme haittaveron tapaan kätevästi torjua ilmastonmuutosta. Päästökaupan piti pehmeästi mutta varmasti nostaa fossiilisten polttoaineiden hinta niin korkealle, että siirtyminen uusiutuviin vaihtoehtoihin tapahtuu markkinavoimin.

Mallia otettiin lyijyvapaasta bensiinistä. Lyijystäkin olimme päässeet eroon yksinkertaisella haittaverolla. Niin päästiin eroon myös kivihiilivoimaloiden rikkipäästöistä ja talousmetsiä uhanneista happosateista. Euroopan maissa rikkidioksidilla oli haittavero, USA:ssa päästökauppa.

Ennen hiilidioksidin pörssikauppaa tutkijapiireissä laskettiin mihin hiilidioksiditonnin haittahinta mahtaa asettua. Tutkijat pohtivat myös kuinka korkealle pörssihinnan olisi jatkossa noustava, jotta kivihiilen voimalat siirtyisivät esimerkiksi talousmetsistä saatavaan hakkeeseen tai siitä puristettuun puupellettiin?

Hiilidioksidin lähtöhinnaksi arvioitiin viisi euroa tonnilta. Kivihiilen korvaamiseksi laskettiin tarvittavan taso 30-40 euroa hiilidioksidin tonnilta.

Päästökauppa avautui kahdeksalla eurolla. Alkuvuosina 2005–2008 hiilidioksidi nousi kolme kertaa 30 euron tasolle, mutta romahti sen jälkeen.

Kauppa ei toiminutkaan pörssikaupan tavoin. Taustalla olivat EU:n myöntämät ilmaiset päästöoikeudet. Jokainen jäsenmaa kiristi vuosittain niitä mittavan kiintiön, oman teollisuutensa vaatimuksesta.

Merkillinen ilmastokamppailun esimerkki on vuosi 2011. Päästökauppaan olimme vaatineet EU:lta ilmaisia oikeuksia 38 miljoonaa tonnia. Hiilidioksidin päästöjemme taso oli kuitenkin vain 35 miljoonaa tonnia.

Emme maksaneet päästöistämme mitään. Ylijääneistä kolmen miljoonan tonnin oikeuksista yhtiöt saivat myydessään pörssituloa 20-25 miljoonaa euroa.

Sekavilla markkinoilla päästöoikeuden hinta ei noussut ilmaston tarvitsemalle tasolle. Se päinvastoin laski, alhaisimmillaan kolmeen euroon vuonna 2013.

EU:n huterasta päästökaupasta huolestui 2017 ilmastokamppailua vetävä Ranskan presidentti Emmanuel Macron. Hän ehdotti järjestämässään Pariisin seurantakokouksessa, että hiilidioksidin päästömaksu nostetaan silloisesta seitsemästä eurosta kolminkertaiseksi.

Päästömaksu seurasi Macronin polkua. Nyt, helmikuun loppupuolella hiilidioksidin tonnihinta on 39 euroa. Se on noussut yli viisinkertaiseksi, Macronin tavoitteen selvästi ylittäen.

Päästökauppaan liittyi jo 15 vuotta sitten paljon odotuksia. Nyt odotukset ovat täyttymässä. Päästökauppa alkaa vihdoin toimia.

Pitkään kivihiileen uskoneet voimalat ovat korvaamassa kivihiiltä halvemmalla metsähakkeella. Sille ja myös hakkeesta puristetuille puupelleteille ja -briketeille on käyttöä kaikissa niissä Euroopan maissa, missä asuntoja on lämmitettävä ainakin osa vuotta.

VELI POHJONEN

Forssan lehti. Kolumni. 19.3.2021.

Päästökauppa alkaa vihdoin toimia

Euroopan unioni käynnisti vuoden 2004 lopussa hiilidioksidin päästökaupan. Sen piti olla esimerkki koko maailmalle, miten voimme haittaveron tapaan kätevästi torjua ilmastonmuutosta. Päästökaupan piti pehmeästi mutta varmasti nostaa fossiilisten polttoaineiden hinta niin korkealle, että siirtyminen uusiutuviin vaihtoehtoihin tapahtuu markkinavoimin.

Mallia otettiin lyijyvapaasta bensiinistä. Lyijystäkin olimme päässeet eroon yksinkertaisella haittaverolla. Niin päästiin eroon myös kivihiilivoimaloiden rikkipäästöistä ja talousmetsiä uhanneista happosateista. Euroopan maissa rikkidioksidilla oli haittavero, USA:ssa päästökauppa.

Ennen hiilidioksidin pörssikauppaa tutkijapiireissä laskettiin mihin hiilidioksiditonnin haittahinta mahtaa asettua. Tutkijat pohtivat myös kuinka korkealle pörssihinnan olisi jatkossa noustava, jotta kivihiilen voimalat siirtyisivät esimerkiksi talousmetsistä saatavaan hakkeeseen tai siitä puristettuun puupellettiin?

Hiilidioksidin lähtöhinnaksi arvioitiin viisi euroa tonnilta. Kivihiilen korvaamiseksi laskettiin tarvittavan taso 30-40 euroa hiilidioksidin tonnilta.

Päästökauppa avautui kahdeksalla eurolla. Alkuvuosina 2005–2008 hiilidioksidi nousi kolme kertaa 30 euron tasolle, mutta romahti sen jälkeen.

Kauppa ei toiminutkaan pörssikaupan tavoin. Taustalla olivat EU:n myöntämät ilmaiset päästöoikeudet. Jokainen jäsenmaa kiristi vuosittain niitä mittavan kiintiön, oman teollisuutensa vaatimuksesta.

Merkillinen ilmastokamppailun esimerkki on vuosi 2011. Päästökauppaan olimme vaatineet EU:lta ilmaisia oikeuksia 38 miljoonaa tonnia. Hiilidioksidin päästöjemme taso oli kuitenkin vain 35 miljoonaa tonnia.

Emme maksaneet päästöistämme mitään. Ylijääneistä kolmen miljoonan tonnin oikeuksista yhtiöt saivat myydessään pörssituloa 20-25 miljoonaa euroa.

Sekavilla markkinoilla päästöoikeuden hinta ei noussut ilmaston tarvitsemalle tasolle. Se päinvastoin laski, alhaisimmillaan kolmeen euroon vuonna 2013.

EU:n huterasta päästökaupasta huolestui 2017 ilmastokamppailua vetävä Ranskan presidentti Emmanuel Macron. Hän ehdotti järjestämässään Pariisin seurantakokouksessa, että hiilidioksidin päästömaksu nostetaan silloisesta seitsemästä eurosta kolminkertaiseksi.

Päästömaksu seurasi Macronin polkua. Nyt, helmikuun loppupuolella hiilidioksidin tonnihinta on 39 euroa. Se on noussut yli viisinkertaiseksi, Macronin tavoitteen selvästi ylittäen.

Päästökauppaan liittyi jo 15 vuotta sitten paljon odotuksia. Nyt odotukset ovat täyttymässä. Päästökauppa alkaa vihdoin toimia.

Pitkään kivihiileen uskoneet voimalat ovat korvaamassa kivihiiltä halvemmalla metsähakkeella. Sille ja myös hakkeesta puristetuille puupelleteille ja -briketeille on käyttöä kaikissa niissä Euroopan maissa, missä asuntoja on lämmitettävä ainakin osa vuotta.

VELI POHJONEN

Forssan lehti. Mielipide. 19.3.2021

Vahvinta kotimaista ei tule unohtaa

Uusiutuvan energian voi mieltää tämän päivän ilmastokamppailussa perusvoiman kolmikoksi tuulivoima, aurinkovoima ja maalämpö. Ajatus on harhaantunut. Tilastokeskus kertoo, että tämä kolmikko ei tuota perusvoimaa.

 Perusvoimaksi voimme laskea ne energian lajit, joista saamme vuosittain yli 10 prosenttia koko energian tarpeestamme.

Metsät ovat aina tuottaneet perusvoimaa. Niistä saimme sata vuotta sitten valtaosan energiaamme. Sitten öljy aloitti nousunsa. Se ohitti puun 1964. Molemmat olivat perusvoimaa 39 prosentilla.

Öljy nousi 61 prosenttiin vuonna 1973. Metsäenergia painui alle 15 prosentin vuonna 1977.

Perusvoiman muutos käynnistyi vuoden 1973 jälkeisistä Lähi-Idän öljykriisistä. Kriisi huoletti päättäjiämme. Mistä saamme talvella lämpöä ja sähköä, jos maailmanpolitiikan uusi kriisi pysäyttää tuontiöljyn?

Välittömän toimeksiannon kansanedustajat antoivat Vapolle: kehittäkää turvevoima uudelleen. Tänään toimeksianto turpeelle tuntuu päinvastaiselta. 

Metsäenergialle nimitettiin 1978 haapavetisen professori Olavi Huikarin vetämä energiametsätoimikunta. Sen tehtäväksi tuli suunnitella uudentyyppinen, kotimainen puuvoima ulkomaisen fossiilivoiman vaihtoehdoksi.

Metsähakkeeseen pohjaavat sähkön ja kaukolämmön yhteisvoimalat syntyivät. Sellutehtaat kehittivät puuenergialle uuden teknologian.

Metsäenergia lähti nousuun. Merkkivuodeksi tuli 2012, kun puu kiri kiinni öljyn. Saimme molemmista 24 prosenttia. Sittemmin puuvoima on vahvistanut etumatkansa. Vuoden 2020 kolmella alun neljänneksellä saimme puusta 27 prosenttia ja öljystä 22. Ydinvoiman prosentti oli 20.

Tuulivoima nousee tänään suhteellisesti nopeimmin. Saimme siitä 2,2 prosenttia koko energiastamme. Aurinkosähkö on alle prosentin sarjassa.

Tuulivoiman kanssa samaa tahtia nousee tuontisähkö. Sen osuus oli 4,5 prosenttia. Koska tuulisähköä ei voi varastoida, joudumme tuomaan varmuussähköä yhä enemmän ulkomailta.

Kiusalliseksi kuvion tekee kansantalous. Kun olemme taantumassa, joudumme ostamaan tuontisähkön ulkomaan lisävelalla.

Puuvoima on käsitteenä laaja. Haketta, pellettiä tai klapia on puuvoimasta yhteensä vain luokkaa 16 prosenttia. Pääosan jalostaa metsäteollisuus. Merkittävin (44 prosenttia) on sellun sivutuote ligniini. Puuvoimaa saadaan myös kuoren, purun ja hukkapalojen jätteestä (40 prosenttia koko puuvoimasta).

Vahvin uusiutuvan energian lisääjä on uuden ajan sellutehdas. Se on tänään sähkön tuottaja, päinvastoin kuin 1900-luvun sähkösyöppö paperitehdas. Uusimman sellutehtaamme, Äänekosken omavaraisuus on tasolla 240 prosenttia. Kemiin rakennettava Metsä Fibren tehdas tavoittelee puolestaan 250 prosentin sähkön omavaraisuutta.

Tuuli on osa uusiutuvan energian valikoimaa, ja sitä kuuluu kehittää. Mutta tuulivoima on vielä kaukana perusvoiman 10 prosentin tasosta.

Tilastokeskukseen pohjaten kokonaiskuvamme energiasta on selvä. Uusiutuva perusvoima tulee edelleen kasvuisista metsistämme. Vahvinta kotimaista, puuvoimaa ei tule jatkossakaan unohtaa.

VELI POHJONEN

Iijokiseutu. Kolumni. 17.3.2021

Päästökaupan pitkä reitti

Euroopan unioni käynnisti jo vuoden 2004 lopussa hiilidioksidin päästökaupan. Sen piti olla esimerkki koko maailmalle, miten voimme haittaveron tapaan kätevästi torjua ilmastonmuutosta. Päästökaupan piti pehmeästi mutta varmasti nostaa fossiilisten polttoaineiden hinta niin korkealle, että siirtyminen uusiutuviin vaihtoehtoihin tapahtuu markkinavoimin.

Mallia otettiin lyijyvapaasta bensiinistä. Lyijystäkin pääsimme huoltoasemalla eroon yksinkertaisella haittaverolla. Niin päästiin eroon myös kivihiilivoimaloiden rikkipäästöistä ja talousmetsiä uhanneista happosateista. Euroopan maissa rikkidioksidin hoiti haittavero, USA:ssa päästökauppa.

Ennen hiilidioksidin päästökauppaa tutkijapiireissä laskettiin mihin hiilidioksiditonnin haittahinta mahtaa ensimmäisenä päivänä asettua. Tutkijat pohtivat myös kuinka korkealle pörssihinnan olisi jatkossa noustava, jotta kivihiilen voimalat siirtyisivät esimerkiksi talousmetsistä saatavaan hakkeeseen tai siitä puristettuun puupellettiin?

Hiilidioksidin lähtöhinnaksi arveltiin viisi euroa tonnilta. Kivihiilen korvaamiseksi laskettiin tarvittavan taso 30–40 euroa hiilidioksidin tonnilta.

Päästökauppa avautui kahdeksalla eurolla. Alkuvuosina 2005–2008 hiilidioksidi nousi kolme kertaa 30 euron tasolle, mutta romahti sen jälkeen.

Kauppa ei toiminutkaan pörssikaupan tavoin. Taustalla olivat EU:n myöntämät ilmaiset päästöoikeudet. Jokainen jäsenmaa kiristi vuosittain niitä mittavan kiintiön, oman teollisuutensa vaatimuksesta. Jo sana päästöoikeus kummastuttaa, ikään kuin olisi oikein ja kohtuullista lämmittää ilmastoa.

Kuvaava ilmastokamppailun esimerkki on vuosi 2011. Päästökauppaan olimme vaatineet EU:lta ilmaisia oikeuksia 38 miljoonaa tonnia. Hiilidioksidin päästöjemme taso oli kuitenkin vain 35 miljoonaa tonnia.

Emme maksaneet päästöistämme mitään. Ylijääneistä kolmen miljoonan tonnin oikeuksista yhtiöt saivat myydessään pörssituloa 20-25 miljoonaa euroa.

Sekavilla markkinoilla päästöoikeuden hinta ei noussut ilmaston tarvitsemalle tasolle. Se päinvastoin laski, alhaisimmillaan kolmeen euroon vuonna 2013.

EU:n huterasta päästökaupasta huolestui 2017 ilmastokamppailua vetävä Ranskan presidentti Emmanuel Macron. Hän ehdotti järjestämässään Pariisin seurantakokouksessa, että hiilidioksidin päästömaksu nostetaan silloisesta seitsemästä eurosta kolminkertaiseksi. Hiilidioksidin päästöoikeus olisi ymmärrettävä enemmän päästösakoksi. 

Päästömaksu seurasi Macronin polkua. Nyt, maaliskuun alussa hiilidioksidin tonnihinta on 37 euroa. Se on noussut yli viisinkertaiseksi, Macronin tavoitteen selvästi ylittäen.

Päästökauppaan liittyi jo 15 vuotta sitten paljon odotuksia. Nyt odotukset ovat täyttymässä. Päästökauppa alkaa vihdoin toimia.

Pitkään kivihiileen uskoneet voimalat ovat korvaamassa kivihiiltä halvemmalla metsähakkeella. Sille ja myös hakkeesta puristetuille puupelleteille ja -briketeille on käyttöä kaikissa niissä Euroopan maissa, missä asuntoja on lämmitettävä ainakin osa vuotta.

VELI POHJONEN

Lestijoki-lehti. Mielipide. 11.3.2021.