Friday, April 23, 2021

Nielumetsien maa ilmastopörssin piiriin

Ilmastokamppailu etenee, mutta koko Suomea ajatellen käytännön toimet ovat vielä vähäisiä. Miten esimerkiksi metsiemme hyvä hiilimetsänhoito saataisiin vielä paremmin mukaan ilmastopörssiin?

Luonnonvarakeskus on mitannut ilmastometsiämme Hangosta Utsjoelle ulottuvilla linjoilla 13 kertaa, vuodesta 1921 lähtien. Viimeisin laskenta on jaksolle 2015–2019 (keskivuosi 2017). Kasvavissa metsissämme, nielumetsissämme, oli puuta 2 482 miljoonaa kuutiota.

Vuosikasvunsa pohjalta nielumetsien pinta-alaan lasketaan varsinainen metsämaa (kasvua vähintään yksi kuutio hehtaarilla vuodessa) ja kitumaa (kasvua 0,1–1,0 kuutiota). Vuonna 2017 nielumetsien pinta-ala oli yhteensä 22,8 miljoonaa hehtaaria. Yhtä nielumetsän hehtaaria kohti meillä oli puuta 109 kuutiota.

Keskikuutiosta on laskettavissa hiililuku. Se kertoo, paljonko nielumetsän hehtaarille on varastoitunut alkuainehiiltä runkoihin, oksiin, latvukseen, lehvästöön ja juuristoon. Vuonna 2017 hiililukumme oli 38,7 tonnia hiiltä keskimääräistä nielumetsän hehtaariamme kohti.

HAKKUISTA huolimatta hiililukumme kasvaa noin puolella tonnilla vuodessa. Suomi on nielumetsien maa, vuodesta toiseen. Vuonna 2021 laskennallinen hiilen virta tulee olemaan keskimäärin 531 kiloa alkuainehiiltä vuotta ja nielumetsän hehtaaria kohti.

Ilmastokamppailussa hiilen virroilla on rahallinen arvonsa. Se alkaa kiinnostaa verohallintoa ennemmin tai myöhemmin. Vuodesta 2004 lähtien EU:n päästöpörssi on hinnoitellut ilmastohiilen. Huhtikuun puolivälissä sen arvo oli 161 euroa alkuainehiilen tonnilta.

Jos laskuttaisimme huhtikuun hinnoin EU:n ilmastorahastoa vuotuisesta hiilen virrastamme, tulos olisi melkoinen. Yhtä nielumetsän hehtaaria kohti vuoden 2021 laskutus olisi 85,7 euroa vuodessa. Koko nielumetsien alaltamme vuosilaskutus olisi 1 944 miljoonaa euroa. Keskimäärin kukin suomalainen voisi kuitata EU:lta metsähiilen rahaa 351 euroa vuodessa.

Ilmastonmuutoksen merkitys ja pitkäkestoisuus ovat sitä luokkaa, että metsien hiilivarastoja ja hiilivirtoja ei tulisi kytkeä hetkellisiin tukiaisjärjestelmiin. Hiili olisi luontevampaa kytkeä vakiintuneeseen metsäverotukseen.

ERI kokoluokan metsätilat, yhteismetsät ja yhtiömetsät ilmoittaisivat vuosittaisessa veroilmoituksessa hiilivarastonsa sen hetkisen suuruuden.

Hiilivaraston laskenta on tänä päivänä edistynyt. Sen voi tehdä esimerkiksi metsaan.fi -palvelulla tai kännykkäsovelluksella.

Verotoimisto laskisi vuosi-ilmoituksen pohjalta metsätilan, yhteismetsän tai yhtiömetsän edellisen vuoden hiilivirran suunnan ja suuruuden, määrittäisi sen rahallisen arvon ja liittäisi sen verojen koko pakettiin. Hiilitonnin vuosihinnan määrittäisi ylempi verohallinto, vuosittaisen kilometrikorvauksen tapaan.

Hyvin metsäänsä hoitava kokisi hiilimaksun veronpalautuksena. Huonosti metsäänsä hoitava kokisi hiilimaksun jälkiverona. Hän, hänen yhteisönsä tai yhtiönsä oli hakannut metsää sen kasvua enemmän ja aiheuttanut ilmastopäästön. Siitä on oikein ja kohtuullista maksaa ilmastoveroa.

VELI POHJONEN

Sisä-Savo. Mielipide.  21.4.2021

No comments: