Kyllä meillä olisi vielä annettavaa Afrikan metsätalouteen

    Suomalainen virallinen kehitysapu alkoi metsäapuna. Ensimmäinen hankkeemme käynnistyi 1965 Pohjois-Afrikan Tunisiassa, Remelin metsäkoulussa. Sen jälkeen metsäavun hankkeita vietiin Tansaniaan, Sudaniin, Etiopiaan, Sambiaan, Ugandaan ja muihin Afrikan maihin.

    Tällä vuosisadalla kehitysapumme on hiipunut. Metsäapua silti tarvittaisiin, sillä Afrikan maiden metsät jatkavat taas häviämistään. Esimerkiksi Etiopiassa luonnonmetsät kattavat enää yhden prosentin maan alasta. Tansaniassa puun tarve on luokkaa 50 miljoonaa kuutiota vuodessa. Maan jäljellä olevat metsät kasvavat vain 18 miljoonaa kuutiota vuodessa.

    Metsäavun pohjaksi kannattaa katsoa suomalaisten perhetilojen pitkän ajan historiaa. Kutsuimme 1800-luvun puolivälissä saksalaisen ylimetsänhoitaja Edmund von Bergin katsastamaan maamme metsät, hieman silloisen "kehitysavun" tapaan. Hänen raporttinsa oli tyly: ”Metsien hävittämisessä suomalaiset ovat tuiki taitaviksi oppineet”.

    Von Bergin ruotiva lausunto oli metsätaloutemme käänne. Vuonna 1886 annettiin tiukka laki: ”Metsää älköön hävitettäkö”. Perhemetsien paimeniksi perustettiin runsas 100 vuotta sitten Tapio ja metsänhoitoyhdistykset.

    Mitä tapahtui ajan saatossa? Tapion tie oli tuloksekas. Koulutuksen, neuvonnan ja metsämarssien ansiosta perhetilat oppivat metsänviljelyn ja -hoidon. Puusto alkoi kasvaa. Metsätaloutemme nousi hävityksen tilasta kestävyyden tilaan.

    Laskennallisesti olimme käännekohdassa ennen toista maailmasotaa. Vuonna 1937 puustomme oli alimmillaan, 1370 miljoonassa kuutiossa. Nyt puuston määrä on noussut tasolle 2550 miljoonaa kuutiota.

    Positiivinen muutos tapahtui nimenomaan päämetsissä: perhemetsissä. Vähäisemmät valtion metsämme ovat aina olleet riittävän kestävyyden tilassa.

    Tapion tiessä olisi mallia Afrikan metsätaloudelle. Samoin kuin 1800-luvun Suomessa, Afrikan metsätalouden ytimessä ovat yhä selvemmin pienviljelijät ja perhetilat. Vapaissa väkirikkaissa maissa valtion metsien merkitys on aina vähäisempi.

    Jo lähes metsättömiksi hakatut kehitysmaat tarvitsevat perhekeskeistä metsänviljelyä. Toinen vaihtoehto, yhtiöiden plantaasimetsät, johtaa usein maanvaltaukseen (land grabbing) ja ihmisoikeuksien polkemiseen. Afrikan yhtiömetsien ongelmista on jo 2010-luvulla kohuavia näyttöjä.

    Väkirikkaissa köyhissä maissa metsäalan kehitysavun hankkeet koskettavat aina maakysymystä, perhetiloja ja köyhän väestön oikeuksia. Maakysymys nousi pöydälle vuonna 2022 ehdotetussa Saharan ja Sahelin ilmastometsityksen hankkeessa.

    Etenkin Saharassa on tällä hetkellä väestöä vain vähän. Kun kastellut ilmastometsät muuttavat pienilmastoa, metsitetyt alueet alkavat vetää pienviljelijöitä puoleensa. He olisivat osa ilmastohanketta. Heille voisi jakaa maata samalla manttaaliperiaatteella kuin Suomessa jaettiin 1700-luvun isojaosta alkaen. 

    Lämpenevä maapallo odottaa massiivista ilmastometsitystä. Suomalaisesta Tapion tiestä voisi ottaa siihen mallia. Kyllä meillä olisi vielä annettavaa Afrikan metsätalouteen.

VELI POHJONEN

Iisalmen Sanomat. Mielipide. 31.10.2024

Metsien romahduskohu on haitaksi Suomen metsämaineelle

    Kohu metsiemme puustosta, ensin sen riittävyydestä, alkoi kun raakapuun tuonti Venäjältä pysähtyi 2022.  Kohu kiihtyi ja laajeni ilmastokamppailun myötä.

    Kohun lisäuutisen, vielä kuohuttavamman, saimme alkuvuodesta 2025. Luke ja ilmastopaneeli julkaisivat tuoreimmat ennusteensa metsiemme kasvun hiipumisesta ja siitä johtuvasta hiilinielun romahtamisesta. Syntyneessä kohussa metsämme leimattiin jopa ilmastopahikseksi.

    Metsämme ovat kyllä olleet kohun kohteena ennenkin.

    Suomen senaatti kutsui 1858 saksalaisen metsäasiantuntijan, vapaaherra Edmund von Bergin arvioimaan maamme metsät. Hänen lausuntonsa oli tyrmäävä: "Metsän hävittämisessä suomalaiset ovat tuiki taitaviksi oppineet".

    Lausunto oli metsätaloutemme käännekohta. Metsähallitus perustettiin 1859. Metsänhoitajien koulutus aloitettiin saksalaisen mallin mukaan 1862.

    Vuonna 1886 senaattimme määräsi lailla: ”Metsää älköön hävitettäkö.” Napakkaa lakia auttoi, kun isojako oli selventänyt valtionmetsien ja perhemetsien käytön rajan.

    Kruununmetsään ei enää sopinut mennä kaskeamaan, ei omaan metsäänkään. Metsänhoidon suosituksissa kehotettiin myös hillitsemään karjan laiduntamista metsissä.

    Perhemetsien paimeniksi perustettiin Tapio ja metsänhoitoyhdistykset. Perhemetsät olivat jo silloin maassamme yhteiseltä pinta-alaltaan suurimmat.

    Maa- ja metsätilalliset oppivat metsänhoidon, kun Tapio koulutti, neuvoi ja järjesti metsämarsseja. Puusto alkoi kasvaa. Metsätaloutemme nousi kestävyyden tilaan.

    Käänne oli 1940-luku. Metsiemme vuosikasvu ja puun poistuma olivat kumpikin 46 miljoonaa kuutiota. Sen jälkeen metsiemme puusto alkoi paisua, tilastollisesti jopa kiihtyen.

    Nyt metsämme kasvavat 103 miljoonaa kuutiota vuodessa. Niistä poistuu 90 miljoonaa kuutiota vuodessa. Siitä on hakkuita 75 ja luonnonpoistumaa 15 miljoonaa kuutiota vuodessa.

    Tapion tie oli tuloksekas. Tänään olemme olleet jo yli puoli vuosisataa kestävän metsätalouden tiellä. Samalla syntyi ja vahvistui kansainvälinen metsämaineemme. Se kukoisti muun muassa 1900-luvun loppupuolen kansainvälisissä kehitysapumme metsäprojekteissa.

    Suomen metsien puustoa (ja siitä laskettavaa puuston hiiltä) on tarkkaan mitattu vuodesta 1922 lähtien. Mittaus on niin tarkka, että tämä aikasarja ei ole koskaan kohua herättänyt.  

    Metsien tämän päivän pahiskohu ei johdukaan runkopuuston määrästä ja siihen sitoutuneesta hiilestä, vaan maaperästä. Sen hiilivaraston arvioidaan romahtaneen niin, että runkopuun kasvu ei sitä enää korvaa.

    Valitettavasti maassamme ei ole mitattu maaperän hiiltä puuston tavoin. Maaperän arvio perustuu EU-standardin mukaisiin ennusteisiin. Niiden kiistanalaisuus lienee pääsyy nykyiseen metsiemme pahiskohuun.

    Ruotsissa vastaavaa kohua ei ole. Siellä maaperätutkijat ovat mittauksin vahvistaneet, että länsinaapurin kasvuisat metsät ovat kokonaisuudessaan hiilen nielu.

    Voisimme ottaa oppia niin 1800-luvulla alkaneesta metsänhoidon historiasta kuin länsinaapurin hiililaskennasta. Olisi kansantaloudellemme kohtuullista päästä eroon metsiemme romahduskohusta, vaikkapa siirtymällä Ruotsin malliin.

    Nykyinen romahduskohu on haitaksi Suomen metsämaineelle.

VELI POHJONEN

Sampo -lehti. Mielipide. 20.3.2025

Hankkiutukaamme eroon metsiemme pahiskohusta

    Kohu metsiemme puuston riittävyydestä alkoi, kun raakapuun tuonti Venäjältä pysähtyi 2022.  Kohu kiihtyy ilmastokamppailun myötä.

    Kuohuttavimman uutisen taisimme saada alkuvuodesta 2025. Luke ja ilmastopaneeli julkaisivat tuoreimmat ennusteensa metsiemme kasvun hiipumisesta ja siitä johtuvasta hiilinielun romahtamisesta. Syntyneessä kohussa metsämme leimattiin jopa ilmastopahikseksi.

    Metsämme ovat kyllä olleet kohun kohteena ennenkin.

    Suomen senaatti kutsui 1858 saksalaisen metsäasiantuntijan, vapaaherra Edmund von Bergin arvioimaan maamme metsät. Hänen lausuntonsa oli tyrmäävä: "Metsän hävittämisessä suomalaiset ovat tuiki taitaviksi oppineet".

    Lausunto oli metsätaloutemme käännekohta. Metsähallitus perustettiin 1859. Metsänhoitajien koulutus aloitettiin saksalaisen mallin mukaan 1862.

    Vuonna 1886 senaattimme määräsi lailla: ”Metsää älköön hävitettäkö.” Napakkaa lakia auttoi, kun isojako oli selventänyt valtionmetsien ja perhemetsien käytön rajan.

    Kruununmetsään ei enää sopinut mennä kaskeamaan, ei omaan metsäänkään. Metsänhoidon suosituksissa kehotettiin myös hillitsemään karjan laiduntamista metsissä.

    Perhemetsien paimeniksi perustettiin Tapio ja metsänhoitoyhdistykset. Perhemetsät olivat jo silloin maassamme yhteiseltä pinta-alaltaan suurimmat.

    Maa- ja metsätilalliset oppivat metsänhoidon, kun Tapio koulutti, neuvoi ja järjesti metsämarsseja. Puusto alkoi kasvaa. Metsätaloutemme nousi kestävyyden tilaan.

    Merkittävä käänne oli 1940-luku. Metsiemme vuosikasvu ja puun poistuma olivat kumpikin 46 miljoonaa kuutiota. Sen jälkeen puustomme alkoi paisua, tilastollisesti jopa kiihtyen.

    Nyt metsämme kasvavat 103 miljoonaa kuutiota vuodessa. Niistä poistuu 90 miljoonaa kuutiota vuodessa. Siitä on hakkuita 75 ja luonnonpoistumaa 15 miljoonaa kuutiota vuodessa.

    Tapion tie oli tuloksekas. Tänään olemme olleet jo yli puoli vuosisataa kestävän metsätalouden tiellä. Suomen metsien puustoa (ja siitä laskettavaa puuston hiiltä) on tarkkaan mitattu vuodesta 1922 lähtien. Mittaus on niin tarkka, että tämä aikasarja ei ole koskaan kohua herättänyt.  

    Metsien tämän päivän pahiskohu ei johdukaan runkopuuston määrästä ja siihen sitoutuneesta hiilestä, vaan maaperästä. Sen hiilivaraston arvioidaan romahtaneen niin, että runkopuun kasvu ei sitä enää korvaa.

    Valitettavasti maassamme ei ole mitattu maaperän hiiltä puuston tavoin. Maaperän arvio perustuu EU-standardin mukaisiin ennusteisiin. Niiden kiistanalaisuus lienee pääsyy nykykohun syntymiseen metsistämme.

    Ruotsissa vastaavaa kohua ei ole. Siellä maaperätutkijat ovat mittauksin vahvistaneet, että länsinaapurin kasvuisat metsät ovat kokonaisuudessaan hiilen nielu. 

    Tämän hetken arvio Suomen metsien koko hiilinielun romahtamisesta ei taida ollakaan tiedon asia vaan uskon asia.

    Voisimme ottaa oppia niin 1800-luvulla alkaneesta metsänhoidon historiasta kuin länsinaapurin hiililaskennasta. Ehkäpä voisimme hankkiutua eroon metsiemme pahiskohusta siirtymällä Ruotsin malliin.

VELI POHJONEN

Kuhmolainen. Mielipide. 14.3.2025.

Biotalous tarvitsee metsän kasvatustiloja

Bioteollisuus ja joukko kansalaisiammekin on huolissaan voiko puun käyttö lisääntyä hallituksen tavoitteen mukaisesti. Riittääkö puuta tosiaan?

Huoli ei perustu puun määrään tai kasvuun metsissämme. Tämän osoittavat Luonnonvarakeskuksen metsälaskennat.

Metsämme siirtyivät alituotannosta ylituotantoon noin vuonna 1960. Silloin sekä puun kasvu että poistuma olivat keskimäärin 53 miljoonaa kuutiota vuodessa. Sen jälkeen metsiemme hakkuut ovat olleet yli puoli vuosisataa metsiemme kasvun alapuolella.

Perhemetsistämme voi ottaa mallia

Pohjois-Etiopiaan 1980-luvulla
viljeltyä kehitysavun metsää

Aloitimme kehitysapumme metsällä.

Ensimmäinen hanke oli 1965 Tunisiassa, sikäläisessä Remelin metsäkoulussa. Sen jälkeen metsäavun hankkeita on viety Tansaniaan, Etiopiaan, Sambiaan, Ugandaan ja muihin Afrikan maihin.

Yli viisikymmentä vuotta olemme kuitenkin huokailleet, miksi Afrikan maiden metsät häviävät, hyvistä hankkeistamme huolimatta.

Suomalainen kehitysapu Tapion tielle

Suomalainen kehitysapu alkoi 1965 Tunisiasta, kun aloimme tukea sikäläistä Remelin metsäkoulua. Sen jälkeen kahdenvälisiä hankkeita, myös muuta kuin metsää, on viety noin kymmeneen Afrikan maahan.

Yli viisikymmentä vuotta olemme kuitenkin huokailleet, miksi Afrikan maiden metsät häviävät, hyvistä hankkeistamme huolimatta. Esimerkiksi Etiopiassa luonnonmetsät kattavat enää yhden prosentin maan alasta. Tansaniassa puun tarve 2010-luvulla on 50 miljoonaa kuutiota vuodessa, mutta jäljellä olevat metsät kasvavat vain 18 miljoonaa kuutiota.

Biotalous tarvitsee metsän kasvatustiloja

Bioteollisuus ja joukko kansalaisiammekin on huolissaan voiko puun käyttö lisääntyä hallituksen tavoitteen mukaisesti. Huoli ei voi johtua puun määrästä tai kasvusta metsissämme. Tämän osoittavat Luonnonvarakeskuksen metsälaskennat.

Metsämme siirtyivät alituotannosta ylituotantoon noin vuonna 1960. Silloin sekä kasvu että poistuma olivat keskimäärin 53 miljoonaa kuutiota vuodessa. Jo yli puoli vuosisataa metsiemme hakkuut ovat olleet kasvun alapuolella. 2010-luvun alkupuolella metsämme kasvoivat 106 ja niistä poistui keskimäärin 77 miljoonaa kuutiota vuodessa.

Metsää hävittänyt kehitysmaa Suomi

Metsänviljely männylle, jalostetuilla
taimilla, opittiin 1900-luvulla

Asiat Suomen metsissä ja metsätaloudessa eivät ole aina olleet kunnossa. Aikanaan puuta käytettiin enemmän kuin uutta kasvoi tilalle.

Suomen senaatti kutsui vuonna 1858 saksalaisen ylimetsänhoitajan, vapaaherra Edmund von Bergin, arvioimaan maamme metsät. Hänen kaksi kuukautta kestänyt kenttämatkansa ulottui Lappiin saakka.

Tapion malli Afrikkaan

Suomalainen kehitysapu on huokaillut puoli vuosisataa, miksi metsät häviävät hyvistä hankkeista huolimatta Afrikassa. Tansaniassa puun tarve on 50 miljoonaa kuutiota, mutta metsät kasvavat vain 18 miljoonaa kuutiota vuodessa.