Maamme keskeisin paperin tuottaja UPM (Yhtyneet Paperitehtaat) julkaisi heinäkuussa vakuuttavan, ehkä järkyttävänkin tiedonannon. Koko UPM:n painopaperien tuotanto painui tappiolle ensimmäisen kerran viiteen vuoteen.
Paperiteollisuuden tämän hetkinen alamäki ei ole silti yllätys, eikä se ei johdu pelkästään alkuvuoden 2020 koronakriisistä. Paperin tuotantomme on ollut alamäessä jo kohta 20 vuotta.
Vielä 1990-luvulla uskoimme paperin jatkuvaan nousuun. Puuta tarvittiin vastaavasti vuosittain yhä enemmän. Painopaperi perustui puulajien monipuolisuuteen. Elimme myös lyhyttä kuitua kasvavien lehtipuiden aikaa. Nopeakasvuisia rauduskoivuja ja hybridihaapoja viljeltiin.
Kuluneen neljännesvuosisadan aikana kehittynyt digitalous muutti asetelman. Paperille ei enää olekaan nousevaa kysyntää. Luemme digilehdistä päivän uutiset. Etäkokoukset hoituvat sähköisesti pöytäkirjoineen. Lataamme kokonaisia kirjoja tietokoneemme kovalevylle.
Kemiallisen metsäteollisuuden toinen osanen sellu tahkoaa onneksi tulosta. Se on onneksi myös puutaan kasvattaville metsätilallisille.
Selluloosaan pohjaa pakkauskartonki. Verkkokaupasta ostamme yhä useammin tavaraa etänä. Tavaraa postitetaan eri puolilta maailmaa pakattuna kartonkiin.
Suomalaisen kartongin kysyntä pohjaa pitkäkuituiseen, lujaan havupuun selluun. Metsänhoidossa se näkyy kuusena ja mäntynä. Enää emme juuri rauduskoivua ja hybridihaapaa istuta.
Jo nykyiset ja etenkin suunniteltavat uudet biotuotetehtaat tarvitsevat yhdessä raaka-ainetta enemmän kuin paperin kaudella laskimme. Ymmärrettävää on huoli puun kasvumme riittävyydestä. Samalla kun sellun ja kartongin kysyntä nousevat, kasvaa tarpeemme lisätä metsiemme kansallista hiilen nieluvarastoa.
Voisimmeko tuottaa selluteollisuuden vahvaa kuitua muustakin kuin männystä ja kuusesta? Peltosellun mahdollisuus on noussut taas esille.
Kuitu on kartonkivaiheessa mitaltaan milliluokkaa; ei kuidun tarvinne välttämättä olla peräisin kymmenmetrisestä harvennuspuusta. Pohjoisessa vyöhykkeessämme peltosellun tai heinäsellun mahdollisuuksia on tänään ainakin kaksi: ruokohelpi ja kuituhamppu.
Heinäsellulle oli 1900-luvun lopussa maailmalla kysyntää. Suomeenkin tuotiin Pohjois-Afrikasta esparto-heinää lujittamaan seteli- ja raamattupaperia. Tällaista ohkopaperia valmisti muun muassa Tervakosken paperitehdas Hämeessä. Pohjoista ruokohelpeä ajateltiin eteläisen esparton korvaajaksi.
Ensimmäiset ruokohelvet viljeltiin Suomen pelloille keväällä 1990. Ruokohelven kuidutukseen tehtiin hetimiten tehdassuunnitelma, nimeltään Peltosellu Oy. Tehtaan paikaksi olivat ehdolla Haapajärvi ja Oulu.
Peltosellu tyssäsi 2000-luvun vaihteessa. Ohkopaperin markkinat hiipuivat, eivätkä rahoittajat halunneet vielä tuoda uudentyyppistä heinäsellua metsäsellun kylkiäiseksi.
2020-luvun pohjoisen peltosellun uusi ehdokas on kuituhamppu. Sen viljely on hallittu jo vuosikymmeniä ellei vuosisatoja. Suomessa kuituhamppua voi kasvattaa ainakin napapiiriä myöten. Nykyiset EU:n sertifioimat kuituhampun lajikkeet on täsmäjalostettu niin, että kemiallisista rohto- tai huumevaikutuksista ei tarvitse olla huolissaan.
Nimensä mukaisesti kuituhamppu tuottaa kuitua. Kuitu on lujaa. Vaikuttava meriitti löytyy jo purjelaivojen rahtiajalta. Kauppatavaramme niin tuonnissa kuin viennissä kulkivat suurilla kaksi- tai kolmimastoisilla purjelaivoilla. Kestävin purjekangas valmistettiin hampun kuidusta.
Peltosellun tarve kasvaa kun biotalous kehittyy ja ilmastotalous painostaa hiilinieluillaan. Peltosellun ennakkoluulotonta tutkimusta tarvitaan taas niin ruokohelven kuin kuituhampun osalta.
VELI POHJONEN
Koti-Lappi. Kolumni. 13.8.2020
No comments:
Post a Comment