Polttoturpeen nykykausi alkoi puoli vuosisataa sitten. Elimme silloin halvan öljyn aikaa. Öljylämmitys oli yleistynyt niin kaupungeissa kuin maaseudulla, niin kaukolämmön kerrostaloissa kuin lähilämmön omakotitaloissa. Saimme enimmillään yli 60 prosenttia kaikesta energiastamme ulkomailta ostetusta öljystä. Pääosa tuli silloisesta Neuvostoliitosta.
Asetelma alkoi kylmän sodan kaudella huolettaa päättäjiämme. Eniten puhutti huoltovarmuus. Mistä saamme talvisen lämpömme, jos maailmanpolitiikka ajautuu todelliseen kriisiin. Niinpä eduskunta antoi alaiselleen, Valtion Polttoainekeskukselle (VAPO) tehtäväksi käynnistää uudelleen polttoturpeen tuotanto. Se oli sotien jälkeen hiipunut lähes nollatasolle.
Määrällisesti polttoturpeen käytön tavoitteeksi tuli 10 miljoonaa kuutiota vuodessa. Vuoden 1973 Jom Kippurin sodan ja syntyneen öljykriisin jälkeen lukema nostettiin 20 miljoonaan kuutioon. Ykkösetappi saavutettiin 1985, kakkosetappi 1994. Korkeimmillaan saimme 1990-luvulla turpeesta seitsemän prosenttia koko energiastamme.
Kotimaiseen turpeeseen perustuva huoltovarmuuden tavoite saavutettiin. Ilmastosyistä olemme nyt luopumassa siitä.
Kansantalouden kannalta turpeen kotimaisuus oli täydellinen. Ulkomaista tuontiturvetta ei voimaloissamme palanut. Turpeen tuontia tuskin edes kaavailtiin Euroopan toisesta turvemaasta, Irlannista.
Neuvostoliitto olisi teoriassa voinut tarjota meille turvetta maidemme välisessä tavaranvaihtosopimuksessa. Onneksi turvetalous ei ollut siellä kehittynyt. Eihän öljynaapurillamme ollut tarvetta kehittää omaa energian huoltovarmuuttaan turpeen suuntaan.
Kaikella ulkomaalta tuotavalla energialla on kansantalouden taakka. Etenkin talouden taantuman aikoina voi yksinkertaistaa, että ulkomainen energia rahoitetaan aina ulkomaan velalla.
Kun turpeemme korvaaminen muilla energian lajeilla alkaa, ulkomailta tuotavan energian määrä väistämättä nousee. Kun korvaamme turvevoiman esimerkiksi tuulivoimalla, ulkomailta tuotavan varmuussähkön määrä kasvaa. Tuulisähkön ja tuontisähkön kilowattituntien määrät ovat jo vuosia nousseet samaa rataa.
Kun korvaamme polttoturpeen puuhakkeella tai puupelletillä, niitä tuodaan välittömästi Venäjältä ja Baltian maista. Niitä tuodaan jo nyt. Puupellettiä laivataan Eurooppaan tänään myös USA:sta ja Kanadasta.
Kun korvaamme turvevoiman ydinvoimalla, uraanin tuontia tarvitaan. Ydinvoiman kotimaisuushan on samaa luokkaa kuin banaanin. Tuote ostetaan ulkomailta ja vain kypsytetään kotimaassa.
Polttoturpeen luontaisin korvaaja lämmön ja sähkön voimaloissamme on energiahake. Kotimaisen energiahakkeen lisäkorjuun ja ylipäänsä tuotannon varmistaminen odottaa nyt päättäjiltämme vähintään samantapaista sitoutumista kuin parikymmentä vuotta sitten, kun lisäydinvoiman varmistamiseksi kasattiin "risupaketti".
Kotimaisuudesta tuli yllättäen turpeesta luopumisen tuska. Tuskin kukaan haluaa taloutemme historian myöhemmin kertovan, että mitä nopeammin kotimaisesta turpeesta luovuttiin, sitä nopeammin kasvoi ulkomaan velka.
VELI POHJONEN
Kotiseudun Sanomat. Mielipide. 19.2.2020
No comments:
Post a Comment