Kestävän kehityksen opin teki tunnetuksi Norjan taannoinen pääministeri Gro Harlem Brundtland. Hän totesi YK:ssa 1987 että "Kestävä kehitys on kehitystä, joka tyydyttää nykyhetken tarpeet viemättä tulevilta sukupolvilta mahdollisuutta tyydyttää omat tarpeensa."
Opin mukaan voimme hyödyntää luonnonvarojamme, kuten metsän puustoa, marjoja, riistaa, vesien kalakantoja - tai soiden turvetta. Meidän tulee kuitenkin jättää kyseisiä luonnonvaroja tuleville sukupolville vähintään yhtä paljon kuin aikaisemmilta sukupolvilta itse saimme.
Olemme jo muutamia vuosia olleet luopumassa polttoturpeesta, ilmastosyistä. Korkeimmillaan, vuonna 2007 saimme energiaa turpeesta 105 petajoulea. Se oli seitsemän prosenttia koko energiastamme. Vuonna 2019 saimme turpeesta 49,8 petajoulea. Turpeen käyttö on puolittunut.
Myös turvetaloutta kannattaa tarkastella kestävän kehityksen opin tavoittein.
Meillä on 6,7 miljoonaa hehtaaria suota, keskimäärin rahkasammalen, sarojen ja suovarpujen kattamaa. Se on viidennes koko maa-alastamme. Suoala sisältää sekä ojittamattomat suot (4,1 miljoonaa hehtaaria) että paksuturpeiset, kertaalleen metsäojitetut suot. Suot ovat nimenomaan Pohjois-Suomen luonnonvara.
Kun suon pintakasvit kasvavat normaalisti, turvetta kertyy maanpäällisestä biomassasta lehtikarikkeena ja maanalaisesta biomassasta hienojuurten karikkeena. Geologisen tutkimuskeskuksen (GTK) 2009 laskelman mukaan keskimääräinen suohehtaarimme kasvoi turpeena 1,02 kuivatonnia vuodessa.
Luonnonturpeen hehtaarikasvu on 10-20 prosenttia turvepellolle viljellyn rehuheinän maanpäällisen kuivabiomassan vuosituotoksesta. Turpeen kasvu vertautuu myös viljellyn rahkasammaleen kasvuun. Luonnonvarakeskuksen 2015 laskelman mukaan rahkasammaleen (viljely)tuotannossa oleva suo voi kasvaa 2-5 kuivatonnia vuodessa hehtaarilla.
Turpeeksi maatuneesta kuivabiomassasta pyöreästi puolet on alkuainehiiltä. GTK:n 2009 normituksessa keskimääräinen nieluvirta Suomen soille oli 0,51 tonnia alkuainehiiltä vuodessa hehtaarille.
Turvevoimala aiheuttaa päästöjä. Vuoden 2019 polttoturpeen hiilivirta taivaalle oli 1,61 miljoonaa tonnia. Yhtä suohehtaariamme kohti se oli 0,24 tonnia alkuainehiiltä vuodessa.
Polttoturpeen päästövirta oli vajaa puolet soihin päätyvästä hiilen nieluvirrasta. Näin tarkastellen Suomen suot kerryttävät tänään turvetta hieman yli kaksi kertaa polttoa enemmän.
Turpeen noston päätyttyä jättösuot palaavat hiilen nieluvarastoiksi. Tuotannon loputtua ne voi muuntaa ilmastometsiksi, lyhyen kierron lehtipuilla.
Parhaiten suopohjalla kasvaa viljelypaju. Rungot ja oksat puidaan 3-5 vuoden välein hakkeeksi. Vuotuinen lehtisato maatuu karikkeeksi. Vähintään saman verran syntyy maanalaista kariketta hienojuurista. Viljelypajukon maaperä kasvaa vauhdikkaasti hiilen nieluvarastoksi.
Koko suoluontomme osalta turpeen hyödyntäminen ei ole hälyttävää. Turpeen nimeäminen uusiutuvaksi luonnonvaraksi voi silti särähtää korvaan. Suomen turvetalous voi seurata kuitenkin luonnonvarojen käytön kestävän kehityksen periaatetta. Hyödyntämisestä huolimatta voimme jättää tuleville polville enemmän turvetta, kuin mitä edelliseltä polvelta itse saimme.
Gro Harlem Brundtlandin oppi voi toteutua.
VELI POHJONEN
Koti-Lappi. Kolumni. 21.4.2020.
No comments:
Post a Comment