Harsinta - uuden ajan metsänparannusta

Talousmetsien avohakkuut puhuttavat. Luontojärjestöt tekivät 2018 aiheesta eduskunnalle kansalaisaloitteen. Tavoite on lopettaa avohakkuut metsähallituksen mailla ja palata metsien alkuperäisiin poimintahakkuisiin eli harsintaan.

Aloitteessa ei ole kyse tiukasta luonnonsuojelusta. Olemme jo luvanneet Aichin kokouksessa 2014 suojella erityyppisiä luonnonmetsiä yhteensä 17 prosenttia. Näihin metsiin eivät kuulu minkäänlaiset hakkuut. Hakkuutavan vaihto koskee suojelun ulkopuolista 83 prosenttia, talousmetsiä.

Avohakkuu on osa saksalaista lohkometsätalouden oppia. Kestävän metsänkasvatuksen isä Hans Carl von Carlowitz antoi 1713 perusohjeen: ”Puuta ei saa hakata enempää kuin metsät kasvavat”.

Ohje ei toteutunut Saksan harsintahakkuissa. Metsien kasvu- ja tuotostiede ei osannut vielä laskea monessa kerroksessa kasvavien puiden kasvua. Harsinnalle ei kyetty määrittämään ylärajaa. Hakkuut jatkuivat holtittomina. Saksa ajautui 1700-luvun lopussa Euroopan metsähistorian synkeimpään metsien hävitykseen.

Saksa siirtyi 1800-luvulla viljelymetsätalouteen. Hävitettyjä metsäalueita istutettiin lohkoittain, pääosaksi kuuselle. Vuosien saatossa kunkin lohkon metsää harvennettiin. Merkittävin toimi oli lohkon avohakkuu noin 70 vuoden iässä. Sen jälkeen lohko viljeltiin uudelleen.

Metsänviljely oli menestys. Saksassa puun keskikasvu on ylittänyt vuotuiset hakkuut jo yli sadan vuoden ajan. Maa nousi metsien hävityksen tilasta EU:n johtavaksi metsämaaksi.

Me otimme oppia Saksasta. Nousimme 1900-luvun loppuun mennessä EU:n viidenneksi metsämaaksi.

2000-luvun puolella kehittynyt metsätiede on Suomessakin osoittanut, että täsmällisesti hakaten jatkuvan kasvatuksen metsässä yltää samaan puun kasvuun ja hakkuumäärään kuin lohkometsätaloudessa. Kasvuopillisesti kehittyneen harsinnan ja avohakkuiden metsätalous  ovat tänään tasavertaisia.

Harsinnasta on meillä puhuttu jo neljännesvuosisata. Pääosa tavallisia metsätilallisia ei ole kuitenkaan aiheeseen syttynyt. Perussyy tämän päivän avohakkuisiin lienee, että ne ovat yksinkertaisin tapa metsänkasvattajalle myydä puuta nopeasti ja paljon.

Meillä on matkailun ja erityismaiseman maa-alueita, joilla voisimme siirtää metsätalouden painopistettä. Niillä voisimme palata nykyisestä lohkometsätaloudesta uuden sukupolven harsintaan. Metsätiede osaa sen 2020-luvulla niin, että puun myyntivirta pysyy vakaana mutta puuta ei tule hakatuksi enempää kuin metsät kasvavat.

Avohakkuista luopuminen on jo eduskunnan puitavana. Metsähallituksen osalta ratkaisu on yksinkertainen. Kyse on valtion päätöksestä omissa metsissään.

Yksityismetsien osalta ongelma on monimutkaisempi. Miten kannustaa metsätiloja muutokseen? Siihen voisi ottaa mallia 1900-luvun puolivälin metsänparannuksesta.

Siirtymä uuden sukupolven harsintaan on samanlainen, perusteellinen ja pitkäaikainen metsänhoidon muutos kuin taannoinen metsänparannuksen varoilla rahoitettu suometsien ojituksemme. Siihenkin metsätilalliset tarttuivat, kun yhteiskunta tuli vastaan.

Maisemoinnin kannalta harsintaa voisi kehittää 2020-luvun metsänparannukseksi.

Veli Pohjonen

Kotiseudun Sanomat. Mielipide. 1.4.2020.