Wednesday, October 28, 2020

Tarvitsemme ruokaturvan seurantaa

Koronavirus on nostanut ruokaturvan taas esille. Saammeko varmasti tuontiviljaa, jos ulkomaan kauppa alkaa takkuilla? Onko meillä riittävästi talonpoikia kylvämään kotimaista viljaa?

Ruokaturvan laskenta lähtee meille kaikille tutusta lausekkeesta ”Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme”. Laskentaan johtaen: jokapäiväinen leipä on Suomen vuotuinen viljasato, me olemme Suomen vuotuinen väkiluku ja ruokaturva on viljasato jaettuna väkiluvulla.

Ruokaturvamme näyttäisi olevan hivenen notkahtamassa. Vuonna 2019 se oli 713 viljakiloa henkilöä kohden. Luonnonvarakeskuksen elokuun satoennusteesta laskettu lukema tälle vuodelle on 608 viljakiloa per henkilö. Notkahdus johtunee pääosaksi viljaseutujen kesäkuun sateettomasta jaksosta.

Koko maapallolle laskettu ruokaturva vuonna 2019 oli 343 kiloa. Rikkaana maana olemme lähes kaksi kertaa maapallon keskiarvon yläpuolella.

Kehitysmaissa ruokaturva on alle keskiarvon. Esimerkiksi köyhässä, runsaan väestön Etiopiassa ruokaturva vuonna 2019 oli vain 246 kiloa henkilöä kohti.

Viime vuosisadalla meitä koetteli kaksi kriisiä, jolloin ruokaturvamme oli kehitysmaan luokkaa. Heti itsenäistymisen jälkeen olimme tasolla 245 kiloa. Pääsimme silti 1930-luvulla jo 400 kilon tasoon.

Toisen maailmansodan jälkeen ruokaturvamme notkahti vuonna 1946 alimmillaan 210 kiloon. Toivuimme kuitenkin tästä sodan aiheuttaneesta kriisistä tasaisen varmasti.

1950-luvulla olimme jo maapallon nykykeskiarvon tasolla. 1960-luku oli jokapäiväisen leivän nousun vahvaa aikaa. Yli 500 kilon tason ylitimme ensimmäisen kerran 1968. Sen jälkeen, ja etenkin 1995 alkaneella EU-kaudella, ruokaturvamme on sahaillut osaksi maatalouspolitiikan pyörteissä, osaksi kesien sääolojen vaihteluissa.

Maapallon keskilukemaan verrattuna ruokaturvamme on kuitenkin ollut pysyvästi niin korkea, että jokapäiväinen leipä ei ole askarruttanut.

Leipäviljan tuotanto ja siitä johdettu ruokaturva ovat ihmiskunnan tärkeimpiä seurattavia mittareita. Ruokaturvaa on syytä seurata hyvinvoinnin maa Suomessakin yhä tarkemmin.

Toivottavasti maatilamme saavat viljapeltoa kylvetyksi jatkossa riittävästi niin, että ruokaturvaamme ei tule mennyttä kesää huolestuttavampaa notkahdusta.

Veli Pohjonen

Viiskunta. Mielipide. 28.10.2020

No comments: