Sunday, November 01, 2020

Pienet ydinmiilut vielä kaukana kiertotaloudesta

Energiataloutemme kääntyy ilmastokriisin myötä kiertotalouden suuntaan. Lämpövoimalat luopuvat kertakäyttöisestä kivihiilestä, korvaamalla sen jatkuvasti kasvavalla hakkeella.

Metsähakkeen rinnalle kivihiilen korvaajaksi lämmön tuotantoon on ehdotettu taajamien pienydinvoimaloita. Ne alkaisivat tuottaa alueensa väestölle kaukolämpöä. Aihe on parhaillaan eduskunnan käsittelyssä.

Pienet ydinmiilut tuntuvat teknisen lupaavilta. Ne ovat kuitenkin vielä kiusallisen etäällä kiertotaloudesta. Ihmiskunta ei osaa kierrättää radioaktiivisia jätteitä tai alkuaineita.

KIERTOTALOUS perustuu alkuaineiden kemiaan. Sekä kasvi- että eläinkunta ovat läpi aikojen kierrättäneet osaa maapallon alkuaineista.

Alkuaineita on kaikkiaan 115 kappaletta. Kasvikunnalle välttämättömiä niistä on 16. Lisäksi kasvit haravoivat juurillaan runkoihinsa joukon muitakin alkuaineita, ellei niiden pitoisuus ole kasveille myrkyllisen korkea. Alkuaineiden kiertoa on tutkittu eniten haihdutuspajukoissa.

Ihmiskunta ei osaa kierrättää radioaktiivisia jätteitä.

Eläinkunnan osalta vastaavaa alkuaineiden kirjoa on tutkittu perusteellisimmin ihmisellä. Välttämättömästi tarvitsemme jokapäiväiseen elämäämme 19 alkuainetta.

Kasvi- ja eläinkunnan kierrättämät alkuaineet ovat paljolti yhteisiä. Määrältään mittavin ja tämän päivän ilmastotaloudelle keskeisin on hiili. Esimerkiksi metsähakkeen kuivapainosta puolet on alkuainehiiltä.

Elävässä luomakunnassa kiertävät alkuaineet ovat kemian luokituksessa kevyttä sarjaa. Raskaita alkuaineita kasvit ja eläimet eivät ole kierrätyksessään tarvinneet.

KAUKOLÄMMÖN pienet ydinvoimalat tulisivat perustumaan alkuaineiden raskaimpaan osioon, tyypillisesti uraaniin. Uraani ja sen raskaat sukulaiset ovat radioaktiivisia alkuaineita. Niiden kierrätystä emme vielä osaa.

Ainut käytössämme jo oleva menetelmä radioaktiivisten ydinjätteiden käsittelyyn on ainesten hautaaminen läjitysalueille, maaperään tai kallioluolastoihin tuhansiksi, ellei sadoiksi tuhansiksi vuosiksi. Menetelmää ei voi kiertotaloudeksi kutsua.

Kiertotalouden kannalta niin suurten kuin pienten voimaloiden ydinjätteelle olisi vain yksi maailmanlaajuinen ratkaisu. Kiertotalouden kiusa, ydinjäte pitäisi lähettää nykyraketeilla radioaktiivisuuden kehtoon, aurinkoon.

Kiertotaloutemme ei vielä kestä taajamien pieniä ydinmiiluja. Uusiutuvaa biovoimaa kiertotalous on aina kestänyt.

Sisä-Savo. Mielipide. 15.10.2020

No comments: