Monday, October 19, 2020

Energiametsätalouden uusi suunta

Kansainvälisen ilmastopaneelin Suomen puheenjohtaja professori Markku Ollikainen kohautti kesäkuussa talousväkeä ehdottamalla puun poltolle energiaveroa. Tähän saakka olemme ajaneet ilmastokantaamme niin, että uusiutuvaa puuta ei tulisi verottaa samalla tavoin kuin uusiutumatonta kivihiiltä.

Ollikaisen ehdotuksen keskiössä on puun käytön ohjaus. Selluteollisuuden tarvitseman kuitupuun ei soisi enää ajautuvan lämpölaitoksiin. Energiapuu saisi mieluusti olla alle 6 senttimetrin pienpuuta. Erilaisista hakkuista tulee sen päälle latvuksia ja oksia.

Hiilidioksidin päästökauppa ohjaa puuvirtoja tänään kiusallisen erilaisella tavalla. Päästökauppa vie harvennusten yli 6 senttimetristä kuitupuuta lämpölaitoksiin. Talouslaskentaan pohjaavat voimalat etsivät luonnollisesti halvinta vaihtoehtoa kivihiilelle ja turpeelle.

Metsiemme harvennushakkuita voisi ohjata uudella verohinnoitteluilla niin, että korjaamme entistä tarkemmin energiaksi pienpuun, oksat ja latvukset. Ilmaston kannalta huonompi vaihtoehto on antaa hakkuutähteen kuivua maassa levällään ja odottaa niin kesän salamia kuin muutenkin syttyviä metsäpaloja.

Kesän hellekaudet korostivat ilmastometsänhoidon ja palometsänhoidon kytköstä. Pienpuun korjuu sekä hakkuutähteen entistä tarkempi keräily energiaksi olisivat eräänlainen kansallinen palovakuutus. Yhteiskunta ottaisi vakuutuksen energiahakkeesta keräämillään veroilla. Verotuet ehkäisisivät tulevassa ilmastossa vaanivia metsäpaloja.

Energiahakkeen verolla voisi hillitä myös yli 6-senttisen kuitupuun ajautumista lämpölaitoksiin. Se tapahtuisi, jos alkaisimme tukitietoisesti ohjata metsäenergian tuotantoa alle 6-senttiseen pienpuuhun. Helpoimmin se tapahtuu, kun siirrämme painopistettä energiahakkeen peltoviljelyyn.

Energiapajun viljelyä on kehitetty Ruotsissa, Suomessa ja Tanskassa jo 1970-luvulta lähtien. Menetelmä on viljelyketjultaan ja koneistukseltaan valmis käytäntöön heti, kun yhteiskunta ajatukseen syttyy.

Mitä määrätietoisemmin tuottaisimme jatkossa viljelyhaketta voimaloihin, sitä selvemmin sellutehtaamme voisivat tuottaa kuitupuusta lisää pakkauskartonkia. Sitä taantuman jälkeen ehostuva maailman vientimme odottaa.

Veromuutos olisi metsätaloudellemme mittavimpia vuosikymmeniin. Jos professori Ollikaisen ehdotus saa hyväksynnän, toimiin on syytä tarttua välittömästi. Mutta muutosta ei tulisi luoda vain verojen keräämistä varten. Tärkeämpää olisi käyttää kerättyjä verovaroja tulevaan ilmasto-ohjaukseen.

VELI POHJONEN

Pieksämäen lehti. Mielipide. 22.8.2020

No comments: