Kehitysavun ytimessä

Afrikkaan antamaamme kehitysapua on jo vuosikausia ollut tapana mollata tehottomaksi. Ankarimmillaan apua on verrattu Kankkulan kaivoon. Rahaa vain kaadetaan Afrikkaan vuodesta toiseen.

Mollaus näkyy päättäjien nykyajattelussa. Kehitysapua leikattiin rajusti 2010-luvulla.

Kehitysavun suuri linja on hämärtynyt. Se vedettiin jo 60 vuotta sitten. YK:n ruoka- ja maatalousjärjestön pääjohtaja varoitti että kaksi kolmasosaa ihmiskunnasta on ajautumassa nälänhätään. Toisen maailmansodan jälkeen maapallon väkiluvun arvioitiin kasvavan nopeasti etenkin Afrikan köyhissä maissa. Kehitysavun ytimeen nousi jokapäiväinen leipä. Suureksi linjaksi tuli torjua maita uhkaava nälänhätä.

Tänään ymmärrämme, että YK:n suurta linjaa olisi kannattanut heti syventää. Sen jatkotavoitteeksi olisi kannattanut kirjata nälkäpakolaisten vaelluksen ja sitä seuraavan hallitsemattoman maastamuuton hillintä.

Suomi liittyi kehitysapuun 1965. Ulkoministeriöön perustettiin kehitysaputoimisto. Sen ensimmäiset vetäjät olivat Jaakko Iloniemi ja Martti Ahtisaari.

YK:n ennustus tuli ajankohtaiseksi 1984. Etiopiaa koetteli silloin ennen kokematon kuivuus. Perättäisten vuosien kuivuusjakso oli vienyt mukanaan kyläläisiltä viljan siemenet. Kun sissien kanssa sotiva hallitus ei pystynyt jakamaan uutta siemenviljaa, miljoonalle ylämaan viljelijälle tuli nälänhätä. He jättivät kotipeltonsa ja lähtivät lapsineen vaeltamaan kohti kaupunkeja.

Pika-apu pysäytti heidät leireihin. Nälänhätä poistui, mutta vain tilapäisesti. Siksi rikkaat maat lisäsivät nopeasti Etiopian kehitysapua. Hankkeilla oli yhteinen tavoite. Viljasadot on saatava pysyvään nousuun, jotta vuoden 1984 nälkä ja pakolaisaalto eivät enää toistu.

Etiopian maanviljelyä kehitettiin niin, että vettä säästyy ja maaperä hoituu. Pengerrykset ilmestyivät ylänkömaan peltomaisemaan, keräämään sadekauden aikana jokiin hyökymällä pursuavaa kosteutta.

Suomi oli mukana, kun jokilaaksojen ylärinteille viljeltiin energiapuuta. Juurillaan puut pysäyttivät rinnemaan kulumisen ja tekivät maaperän huokoiseksi. Sateet ohjautuivat enemmän pohjaveteen ja siten viiveellä alarinteiden viljamaille.

Mitä Etiopian viljan tuotannolle tapahtui? YK:lla on tarkat lukemat vuodesta 1993, kun pohjoinen Eritrea oli irtaantunut emämaasta. Etiopian vuotuinen viljasato oli silloin seitsemän miljoonaa tonnia. Vuonna 2016 viljasato oli 23,6 miljoonaa tonnia eli yli kolminkertainen alkulukemaan verrattuna.

Tärkeämpi on ruokaturvan paraneminen. Köyhässä Afrikan maassa sen yksinkertaisin mittari on henkeä kohti laskettu vuotuinen viljasato. Vuonna 1993 etiopialaisia oli 53 miljoonaa ja vuonna 2016 jo 102 miljoonaa.

Väkiluvun kasvusta huolimatta henkeä kohti laskettu viljan tuotanto nousi. Ruokaturva oli 132 kiloa jakson alussa ja 230 kiloa jakson lopussa. Vertailuksi: turvallisessa Suomessa lukema on 700 kiloa.

Etiopia näytti, että kehitysapu tuo tulosta kun se ohjataan suureen linjaan: kohdemaan ruokaturvaan. Koko Afrikan kehitysavulla oli osansa siinä, että pääosa maailman väestöstä sai jokapäiväisen leipänsä. Se ei ajautunutkaan YK:n pelkäämään 1900-luvun nälänhätään.

Onnistuneella avulla on osansa myös siinä, että Etiopia näyttäytyi Euroopassa verraten hillittynä 2010-luvun maastamuutossa. Etiopialaisia pakolaisia ei Suomen raja-asemillakaan juuri näkynyt, kun koimme vuoden 2015 hämmentävän, pienimuotoisen kansainvaelluksen.

VELI POHJONEN

Keski-Uusimaa. Mielipide. 10.7.2017.