Paluu puhtaampiin vesiin on ollut jo pitkään kiertotaloutemme tavoite. Haluamme eroon rehevöityvistä kaupunkirannoista, järvistä ja merenlahdista. Emme halua enää lisää sinilevää Itämereen.
Meidän olisi edelleen tehostettava ravinteiden kierrätystä. Tänään maailmanlaajuisesti huolestuttavin on fosfori. Meidän pelloillamme sitä on yllin kyllin, mutta kehitysmaiden pelloissa se on vähenemässä.
Köyhien maiden nälänhätä kiihtyy, kun fosforilannoitteiden hinta nousee Ukrainan sodan myötä. Mistä vaikkapa Afrikan maat saavat ruokapelloilleen fosforin jatkossa?
Länsimaiden hyvinvoinnin yhteiskunnissa vähintään peltojen tason fosforihaaste ovat jäteveden laitokset. Ne ovat kyllä tehostuneet merkittävästi viime vuosikymmeninä. Mutta silti osa fosforia ajautuu edelleen vesistöihin.
Yllättävän paljon fosforipäästöjä tulee myös kaupunkien hulevesistä. Ne valuvat asfaltin pääteiltä ja betonin jalkakäytäviltä puhdistamattomina suoraan viemärikaivoihin ja edelleen vesistöihin. Helsingin yliopiston tutkimus kertoo, että hulevesien mukana vesistöihimme pääsee rehevöittävää fosforia saman verran kuin maataloudesta.
Alkuaine fosforin voi päästöjen asemesta myös pelastaa. Menetelmään kehitettiin Uppsalan yliopistossa 1970-luvulla ekoviljelyn oppi nimeltään ”phytoremediation” (phyto = kasvi, remedium = palauttaa tasapainoon). Kyse on kasveilla hoidettavasta päästöravinteiden sieppauksesta, eräänlaisesta ekologisesta haravoinnista.
Opin puhemies oli Metsäntutkimuslaitoksestamme Uppsalan yliopistoon siirtynyt professori Gustaf Sirén. Ekologiseksi haravaksi hän esitti puhdistamoiden viereen viljeltävää pajua.
Ruotsiin syntyi Sirénin oppien mukaan Enköpingin ekopaketti. Siihen kuuluvat sähköä ja kaukolämpöä tuottava kaupungin voimala, jäteveden puhdistamo ja niiden läheisyydessä 75 hehtaaria jätevesipajua. Pajukko kastellaan puhdistamon jäännevedellä.
Taitavasti viljeltynä jätevesipaju kasvaa sankaksi haihdutusmetsäksi. Vesovana sen voi puida hakkeeksi 3-5 vuoden välein. Hake palaa voimalassa tuhkaksi.
Tuhka kerää hakkeen ravinteet, tärkeimpinä fosfori ja kalkki. Ainoastaan typpi ja rikki karkaavat savukaasuissa taivaalle, oksideina.
Tuhkan fosforeineen voi nykymenetelmillä rakeistaa. Rakeet voisi viedä lannoitteeksi aina kehitysmaihin asti. Vielä uudempi, kuljetuksen kannalta tehokkaampi menetelmä on tuhkan nesteyttäminen. Sen kehitti professori Olavi Huikari 1980-luvulla.
Gustaf Sirénin ja Olavi Huikarin opeista fosforin ekologisessa haravoinnissa ja kierrätyksessä olisi jo opittavaa. Voimallisesti haihduttavilla jätevesipajukoilla pääsisimme puhtaampiin vesiin. Fosforin voisimme pelastaa ravinteeksi. Tätä odottavat myös kehitysmaat.
Ehkä meidän ei tulisi enää ohjata fosforia Itämereen kuin Kankkulan kaivoon.
VELI POHJONEN
No comments:
Post a Comment