Paluu puhtaampiin vesiin on kiertotalouttamme tavoitteita. Haluamme eroon rehevöityvistä kaupunkirannoista, järvistä ja merenlahdista. Emme halua enää lisää sinilevää Itämereen.
Meidän olisi tehostettava alkuaineiden kierrätystä. Tänään maailmanlaajuisesti huolestuttavin on fosfori. Sen määrä kehitysmaiden pelloissa on vähenemässä samalla kun tuhlaamme sitä omilta pelloiltamme vesistöihin, lopulta Itämereen.
Kehitysmaiden nälänhätä kiihtyy, kun fosforilannoitteiden hinta nousee Ukrainan sodan myötä. Mistä maat saavat ruokapelloilleen fosforin jatkossa?
Meidän hyvinvointiyhteiskuntamme vähintään peltojen tason fosforihaaste ovat jäteveden laitokset. Ne ovat kyllä tehostuneet merkittävästi viime vuosikymmeninä. Mutta silti osa fosforia ajautuu edelleen vesistöihin.
Suomalaisten puhdistamoiden fosforipäästöt ovat ympäristön nykysäännöstön kehyksissä. Silti pienetkin päästöt rehevöittävät ojia, puroja, jokia ja järviä ja lopulta Itämerta lahtineen.
Merkittäviä fosforipäästöjä tulee myös kaupunkien hulevesistä. Ne valuvat asfaltin pääteiltä ja betonin jalkakäytäviltä puhdistamattomina suoraan viemärikaivoihin ja edelleen vesistöihin. Helsingin yliopiston tuore tutkimus kertoo, että hulevesien mukana vesistöihimme pääsee rehevöittävää fosforia saman verran kuin maataloudesta.
Fosforin voi päästöjen asemesta myös pelastaa. Menetelmään kehitettiin Uppsalan yliopistossa 1970-luvulla ekoviljelyn oppi nimeltään ”phytoremediation” (phyto = kasvi, remedium = palauttaa tasapainoon). Kyse on kasveilla hoidettavasta päästöainesten sieppauksesta, eräänlaisesta ekologisesta haravoinnista.
Opin puhemies oli Suomessa aiemmin opettanut professori Gustaf Sirén. Ekologiseksi haravaksi hän esitti puhdistamoiden viereen viljeltävää pajua.
Ruotsiin syntyi Sirénin oppien mukaan Enköpingin ekopaketti, johon kuuluvat sähköä ja kaukolämpöä tuottava kaupungin voimala, jäteveden puhdistamo ja niiden läheisyydessä 75 hehtaaria jätevesipajua. Pajukko kastellaan puhdistamon jäännevedellä.
Taitavasti viljeltynä jätevesipaju kasvaa sankaksi haihdutusmetsäksi. Vesovana sen voi puida hakkeeksi 3-5 vuoden välein. Hake palaa voimalassa tuhkaksi.
Tuhka kerää hakkeen ravinteet ja raskasmetallit. Ainoastaan typpi ja rikki pääsevät savukaasuissa taivaalle.
Tuhkan fosforeineen voi nykymenetelmillä myös rakeistaa. Rakeet voisi viedä lannoitteeksi aina kehitysmaihin asti. Vielä uudempi, kuljetuksen kannalta tehokkaampi menetelmä on tuhkan nesteyttäminen. Sen kehitti professori Olavi Huikari jo 1980-luvulla.
Gustaf Sirénin ja Olavi Huikarin opeista fosforin ekologisessa haravoinnissa ja kierrätyksessä olisi jo opittavaa. Jätevesipajukoilla pääsisimme puhtaampiin vesiin. Kehitysmaat odottavat fosforin pelastamista. Ehkä meidän ei tulisi enää päästää fosforia Itämereen kuin Kankkulan kaivoon.
VELI POHJONEN
No comments:
Post a Comment