Päästökaupan pitkä reitti, metsähakkeen tarve nyt kasvaa

Euroopan unioni käynnisti vuoden 2004 lopussa hiilidioksidin päästökaupan. Sen piti olla esimerkki koko maailmalle, miten voimme haittaveron tapaan kätevästi torjua ilmastonmuutosta. Päästökaupan piti pehmeästi mutta varmasti nostaa fossiilisten polttoaineiden hinta niin korkealle, että siirtyminen uusiutuviin vaihtoehtoihin tapahtuu markkinavoimin.

Mallia otettiin lyijyvapaasta bensiinistä. Lyijystäkin olimme päässeet eroon yksinkertaisella haittaverolla. Niin päästiin eroon myös kivihiilivoimaloiden rikkipäästöistä ja talousmetsiä uhanneista happosateista. Euroopan maissa rikkidioksidin hoiti haittavero, USA:ssa päästökauppa.

Ennen hiilidioksidin pörssikauppaa tutkijapiireissä laskettiin mihin hiilidioksiditonnin haittahinta mahtaa ensimmäisenä päivänä asettua. Tutkijat pohtivat myös kuinka korkealle pörssihinnan olisi jatkossa noustava, jotta kivihiilen voimalat siirtyisivät esimerkiksi talousmetsistä saatavaan hakkeeseen tai siitä puristettuun puupellettiin?

Hiilidioksidin lähtöhinnaksi arvioitiin viisi euroa tonnilta. Kivihiilen korvaamiseksi laskettiin tarvittavan taso 30-40 euroa hiilidioksidin tonnilta.

Päästökauppa avautui kahdeksalla eurolla. Alkuvuosina 2005–2008 hiilidioksidi nousi kolme kertaa 30 euron tasolle, mutta romahti sen jälkeen.

Kauppa ei toiminutkaan pörssikaupan tavoin. Taustalla olivat EU:n myöntämät ilmaiset päästöoikeudet. Jokainen jäsenmaa kiristi vuosittain niitä mittavan kiintiön, oman teollisuutensa vaatimuksesta. Jo sana päästöoikeus kummastuttaa, ikään kuin olisi oikein ja kohtuullista lämmittää ilmastoa.

Merkillinen ilmastokamppailun esimerkki meiltä on vuosi 2011. Päästökauppaan olimme vaatineet EU:lta ilmaisia oikeuksia 38 miljoonaa tonnia. Hiilidioksidin päästöjemme taso oli kuitenkin vain 35 miljoonaa tonnia.

Emme maksaneet päästöistämme mitään. Ylijääneistä kolmen miljoonan tonnin oikeuksista yhtiöt saivat myydessään pörssituloa 20-25 miljoonaa euroa.

Sekavilla markkinoilla päästöoikeuden hinta ei noussut ilmaston tarvitsemalle tasolle. Se päinvastoin laski, alhaisimmillaan kolmeen euroon vuonna 2013.

EU:n huterasta päästökaupasta huolestui 2017 ilmastokamppailua vetävä Ranskan presidentti Emmanuel Macron. Hän ehdotti järjestämässään Pariisin seurantakokouksessa, että hiilidioksidin päästömaksu nostetaan silloisesta seitsemästä eurosta kolminkertaiseksi. Hiilidioksidin päästöoikeus olisi ymmärrettävä enemmän päästösakoksi. 

Päästömaksu seurasi Macronin polkua. Nyt, helmikuun loppupuolella hiilidioksidin tonnihinta on 38 euroa. Se on noussut yli viisinkertaiseksi, Macronin tavoitteen selvästi ylittäen.

Päästökauppaan liittyi jo 15 vuotta sitten paljon odotuksia. Nyt odotukset ovat täyttymässä. Päästökauppa alkaa vihdoin toimia.

Pitkään kivihiileen uskoneet voimalat ovat korvaamassa kivihiiltä halvemmalla metsähakkeella. Sille ja myös hakkeesta puristetuille puupelleteille ja -briketeille on käyttöä kaikissa niissä Euroopan maissa, missä asuntoja on lämmitettävä ainakin osa vuotta.

VELI POHJONEN

Tervareitti. Mielipide. 25.2.2021.

Päästökaupassa paljon odotuksia

Euroopan unioni käynnisti ilmaston muutoksen torjumiseksi vuoden 2004 lopussa hiilidioksidin päästökaupan. Sen piti pehmeästi mutta varmasti nostaa fossiilisten polttoaineiden hinta niin korkeaksi, että siirtyminen uusiutuviin vaihtoehtoihin tapahtuu markkinavoimin.

Mallia otettiin lyijyvapaasta bensiinistä. Lyijystä päästiin eroon haittaverolla. Niin päästiin eroon myös kivihiilivoimaloiden rikkipäästöistä ja talousmetsiämme uhanneista happosateista. Miksi emme pääsisi vastaavalla tavalla eroon haitallisesta hiilidioksidistakin?

Ennen hiilidioksidin kauppaa yliopistopiireissä laskettiin teoreettisesti mikä hiilidioksiditonnin haittahinta mahtaa olla. Hiilidioksidin määriä tutkittiin, ja tutkitaan edelleen, myös Värriön tutkimusaseman Kotivaaran ilmastoasemalla.

Kansainvälisellä tasolla tutkijat pohtivat myös kuinka korkealle pörssihinnan olisi noustava, jotta kivihiilen voimalat siirtyisivät esimerkiksi talousmetsistä saatavaan hakkeeseen tai siitä puristettuun puupellettiin?

Hiilidioksidin lähtöhinnaksi arvioitiin viisi euroa tonnilta. Kivihiilen korvaamiseksi laskettiin tarvittavan taso 30-40 euroa hiilidioksidin tonnilta.

Päästökauppa avautui kahdeksalla eurolla. Alkuvuosina 2005–2008 hiilidioksidin nousi kolme kertaa 30 euron tasolle, mutta romahti sen jälkeen.

Kauppa ei toiminut pörssikaupan tavoin. Taustalla olivat EU:n myöntämät ilmaiset päästöoikeudet. Jokainen jäsenmaa kiristi vuosittain niitä mittavan kiintiön, oman teollisuutensa vaatimuksesta.

Merkillinen ilmastokamppailun esimerkki on Suomen tilasto vuodelta 2011. Päästökauppaan oli vaadittu ja saatu EU:lta ilmaisia oikeuksia 38 miljoonaa tonnia. Päästöjemme taso oli kuitenkin vain 35 miljoonaa tonnia.

Emme maksaneet päästöistämme mitään. Ylijääneistä kolmen miljoonan tonnin oikeuksista yhtiöt saivat myydessään pörssituloa 20-25 miljoonaa euroa.

EU:n ilmaiset päästöoikeudet sotkivat markkinat. Päästöoikeudet eivät nousseet ilmaston tarvitsemalle tasolle. Ne päinvastoin laskivat, alhaisimmillaan kolmeen euroon vuonna 2013.

EU:n huterasta päästökaupasta huolestui 2017 ilmastokamppailua vetävä Ranskan presidentti Emmanuel Macron. Hän ehdotti järjestämässään Pariisin seurantakokouksessa, että hiilidioksidin päästömaksu nostetaan silloisesta seitsemästä eurosta kolminkertaiseksi.

Päästömaksu seurasi Macronin polkua. Helmikuun puolivälissä hiilidioksidin tonnihinta on 40 euroa. Se on noussut yli viisinkertaiseksi, Macronin tavoitteen selvästi ylittäen.

Päästökauppaan liittyi jo 15 vuotta sitten paljon odotuksia. Nyt odotukset ovat täyttymässä. 

Pitkään kivihiileen uskoneet voimalat ovat korvaamassa kivihiiltä halvemmalla metsähakkeella. Sille ja myös hakkeesta puristetulle puupelletille on käyttöä kaikissa niissä Euroopan maissa, missä asuntoja on lämmitettävä ainakin osa vuotta.

VELI POHJONEN

Koti-Lappi. Mielipide. 25.2.2021

Biohiiltä ilmastokamppailuun

YK:n ilmastokokouksissa ja koko maapallon hiilitutkimuksissa on käynyt yhä selvemmäksi, että ilmastokamppailussa ei riitä pelkästään päästöjen vähentäminen. Monipuolisempia menetelmiä tarvitaan.

2000-luvun alussa puhutuin vaihtoehto oli hiilidioksidin sieppaus suoraan voimalan savupiipusta ja hiilidioksidin pumppaus kaasuna maaperään. Satojen metrien syvyydessä kaasumaisen hiilidioksidin lasketaan säilyvän eräänlaisessa pohjaveden vesilukossa.

Hiilidioksidin sieppaus ja varastointi piti maksettaman YK:n ilmastokokouksissa yhteisesti sovittavalla sakkorahalla, hiilidioksidin päästökaupalla. Suuret päästäjät Kiina ja Yhdysvallat eivät kuitenkaan maailman laajuiseen päästökauppaan vielä viime vuosikymmenillä syttyneet. 

2020-luvulla uutta vaihtoehtoa odotetaan biohiilestä. Biohiili on maahan kynnettävää alkuainehiiltä. Se on kuivatislattu auringon kasvattamasta biomassasta, esimerkiksi hakkuutähteestä tai pienpuun hakkeesta. Alkuaine hiili on peräisin ilmakehän hiilidioksidista.

Nykypäivän kuivatislaus on räätälöity teknisesti niin, että mikrobit eivät pääse käsiksi väkevään tisletuote biohiileen. Biohiili ei kompostoidu. Se säilyy savessa kuten kivihiili kalliossa. Biohiili tekee pellosta hiilen nieluvaraston.

Biohiili muistuttaa entisajan maamiiluista eli tervahaudoista saatuja sysiä. Nykypäivän näkökulmasta katsoen maamiilut olivat kiusallisen tuhlaavia. Vain terva ja sydet otettiin talteen.

Tämän päivän miilua kutsutaan kiertotalouden retortiksi. Se ottaa talteen ja hyödyntää myös ennen maamiiluista hukkaan valuneet tisleet ja ilmaan karkaavan lämmön. Haihtuvat kaasut on luontevin muuntaa biokaasuksi.

Hiilidioksidin tekniseen sieppaukseen ja syvävarastointiin verrattuna biohiilellä on ekologinen ja taloudellinen etu. Kun jauhettu biohiili kynnetään peltoon, se toimii viljelyssä monipuolisen maanparannuskalkin tavoin. Biohiili parantaa maan viljavuutta, lisää humusta, sitoo ravinteita, kuohkeuttaa tiivistyneitä peltomaita ja parantaa ruokakasvien satoja.

Biohiiltä on kokeiltu nykyaikaisessa peltoviljelyssä niin Amerikan kuin Euroopan puolella, ja myös Suomessa. Biohiilen suurimmat mahdollisuudet ovat kuitenkin kehitysmaissa. Niissä eroosion ja kuivuuden riivaamia humusköyhiä peltoja riittää. Koeviljelyssä biohiilellä on nostettu merkittävästi maissin satoa muun muassa Keniassa.

Maailmanlaajuista kehitysavun rahaa voisi jatkossa siirtää biohiilellä Afrikan maatalouteen. Menetelmään tarvittavien kenttäkelpoisten retorttien kehittämisessä Suomikin voisi olla mukana.

Siirtämällä osa maapallon ilmastokamppailua kehitysmaiden syteen ja saveen, kehitysapu palaisi juurilleen, maanläheiseksi. Ruokakasvien sadot nousisivat, nälänhädän uhka poistuisi, köyhyys vähenisi ja muuton paine kehitysmaista rikkaampiin maihin pienenisi.

VELI POHJONEN   

Pieksämäen lehti. Mielipide. 20.2.2021.

Risupakettiakaan ei tulisi unohtaa

Olemme lupautuneet vähentämään fossiilipolttoaineita. Kivihiilen käytön lämmön ja sähkön tuotannossa on määrä loppua 1.5.2029 mennessä.

Elokuussa 2020 käynnistetty kansalaisaloite vie eduskuntaan puolestaan lakialoitteen, minkä mukaan hitaasti uusiutuvan turpeen käyttäminen polttoaineena tulisi kieltää 31.5.2025 lähtien.

Miten aikaisemmat energiatavoitteemme ovat toteutuneet? Eräs esimerkki on niin sanottu risupaketti.

Sana risupaketti syntyi vuoden 2002 väittelystä, tarvitsemmeko viidettä ydinvoimalaa vai emme. Risupaketin eduskunta kokosi uusiutuvan energian, etenkin energiapuun tukilupaukseksi.

Risupaketilla saatiin viides ydinvoimala (Olkiluoto kolmonen) eduskunnassa lopulta läpi. Kansanedustajathan olivat sen 1992 yllättäen kaatunut. Risupaketilla ajettiin eteenpäin myös myöhempää Hanhikiven ydinvoimahanketta Pyhäjoella.

Vuoden 2002 risupaketti oli vielä kansanedustajien sanahelinää. Risupaketti ei sisältänyt tiekarttaa, esimerkiksi tavoitetta kuinka energiapuun käyttömäärää kuutioissa oli määrä lisätä vuosi vuodelta.

Tiekartta piirrettiin vasta 2010. Metsähakkeen kokonaiskäytön piti nouseman lähtötasolta 7,0 miljoonaa kuutiota vuodessa tasolle 13,5 miljoonaa kuutiota vuoteen 2020 mennessä.

Metsähakkeen käyttö ylitti kahdeksan miljoonaa kuutiota vuonna 2013. Sen jälkeen hakkeen nousu pysähtyi. Vuonna 2019 metsähaketta paloi edelleen hivenen alle kahdeksan miljoonaa kuutiota.

Emme saavuttaneet risupaketin tavoitetta vuoden 2020 loppuun mennessä. Unohtuiko risupaketin tavoite 2010-luvulla?

Parin viime vuoden aikana uusiutuvan puuvoiman merkitys on kuitenkin kasvanut. Ilmastolle harmillisesta kivihiilestä ja polttoöljystä halutaan lopultakin eroon.

Ajattelu lähti liikkeelle Pariisin 2015 ilmastokokouksesta. Näkyvimmin aiheesta on puhunut maapallon ilmastokamppailua vetävä Ranskan presidentti Emmanuel Macron. Hän ehdotti vuoden 2017 seurantakokouksessa, että hiilidioksidin päästömaksu nostetaan kolminkertaiseksi. Se vähentäisi heti kivihiilen polttoa.

Hiilidioksidin päästömaksu totteli Macronia. Hiilidioksiditonnin hinta on noussut silloisesta seitsemästä eurosta nykytasoon 39 euroa eli yli viisinkertaiseksi.

Päästömaksun nousulla on seuraamuksensa. Esimerkiksi pitkään kivihiileen uskoneet rintamaiden voimalat ovat jo korvaamassa kivihiiltään joko metsähakkeella tai puupelletillä.

Risupaketille on vihdoin valoa, tavoiteaikataulunsa jälkeen. Risupaketti tarvitsee nyt jälkiseurantaa. Metsähake odottaa myös uutta tiekarttaa.

VELI POHJONEN

Orimattilan Sanomat. Mielipide. 18.2.2021

Biohiiltä ilmastokamppailuun

YK:n ilmastokokouksissa ja koko maapallon hiilitutkimuksissa käy yhä selvemmäksi, että ilmastokamppailussa ei enää riitä pelkästään päästöjen vähentäminen. Monipuolisempia menetelmiä tarvitaan.

2000-luvun alussa puhutuin vaihtoehto oli hiilidioksidin sieppaus suoraan voimalan savupiipusta ja hiilidioksidin pumppaus kaasuna syvälle maaperään. Hiilidioksidin sieppaus piti maksettaman YK:n ilmastokokouksissa yhteisesti sovittavalla hiilidioksidin päästökaupalla.

Suuret päästäjät Kiina ja Yhdysvallat eivät kuitenkaan maailman laajuiseen päästökauppaan vielä viime vuosikymmenellä syttyneet. Päästökaupan tulot eivät kannustaneet hiilidioksidin sieppaukseen. 

2020-luvulla uutta vaihtoehtoa odotetaan biohiilestä. Biohiili on maahan kynnettävää alkuainehiiltä. Se on kuivatislattu biomassasta, esimerkiksi hakkuutähteestä tai pienpuun hakkeesta.

Nykypäivän kuivatislaus on räätälöity teknisesti niin, että mikrobit eivät pääse käsiksi väkevään tisletuote biohiileen. Siksi biohiili ei kompostoidu. Se säilyy savessa kuten kivihiili kalliossa. Biohiili tekee pellosta hiilen nieluvaraston.

Biohiili muistuttaa entisajan maamiiluista eli tervahaudoista saatuja sysiä. Nykypäivän näkökulmasta katsoen maamiilut olivat kiusallisen tuhlaavia. Taannoin vain terva ja sydet otettiin talteen. Tämän päivän miilua kutsutaan retortiksi. Se muuntaa hyödyksi myös ennen maamiiluista hukkaan valutetut tisleet, haihtuneet kaasut ja karanneen lämmön.

Hiilidioksidin voimalasieppaukseen verrattuna biohiilellä on ekologinen etu. Kun jauhettu biohiili kynnetään peltoon, se toimii hieman maanparannuskalkin tavoin. Biohiili parantaa maan viljavuutta, lisää humusta, sitoo ravinteita, kuohkeuttaa tiivistyneitä peltomaita ja parantaa ruokakasvien satoja.

Biohiiltä on kokeiltu nykyaikaisessa peltoviljelyssä niin Amerikan kuin Euroopan puolella, ja myös Suomessa. Menetelmän suurimmat mahdollisuudet ovat kuitenkin kehitysmaissa. Niissä eroosion ja kuivuuden riivaamia peltoja riittää. Biohiilellä on nostettu merkittävästi maissin satoa muun muassa Keniassa.

Maailmanlaajuista kehitysavun rahaa voisi jatkossa siirtää biohiilellä Afrikan maatalouteen. Menetelmään tarvittavien kenttäkelpoisten hiiltämöiden eli retorttien kehittämisessä Suomikin voisi olla mukana.

Siirtämällä osa maapallon ilmastokamppailua kehitysmaiden syteen ja saveen, kehitysapu palaisi juurilleen, maanläheiseksi. Ruokakasvien sadot nousisivat, nälänhädän uhka poistuisi, köyhyys vähenisi ja muuton paine kehitysmaista rikkaampiin maihin pienenisi.

VELI POHJONEN   

Haukivuoren Seutu. Mielipide. 17.2.2021. 

Ja ilmastohiili oli verolle pantava

Ja tapahtui niinä päivinä, että kaikki ilmastoomme vaikuttava hiili oli verolle pantava ... Kertoneeko historia myöhemmin, että se tapahtui Antonio Guterresin ollessa YK:n pääsihteerinä? Ainakin pääsihteeri Guterres kehotti joulukuussa kaikkia maita julistamaan ilmastohätätilan ja lunastamaan lupauksensa leikata hiilidioksidin päästöjään.

Yksin päästöjen leikkaus ei enää riitä. Koronakriisistä huolimatta ilmakehän hiilidioksidin pitoisuus nousee koko ajan. Päivittäinen mittaus alkoi maaliskuussa 1958 Mauna Loan vuorella Havaijille. Pitoisuus oli silloin 316 miljoonasosaa. Nyt, joulukuun lopulla pitoisuus oli 415 miljoonasosaa eli 31 prosenttia korkeampi.

Ilmaston avuksi tarvitaan hiilipörssi. Se oli esillä suomalaisissa ilmaston keskusteluissa jo pari vuotta sitten. Pääministeri Juha Sipilä järjesti joulukuussa 2018 aiheesta seminaarin 170:lle alan vaikuttajalle.

Hiilipörssi olisi markkinapaikka yhtäältä taivaalle menevälle päästöhiilelle ja toisaalta taivaalta tulevalle nieluhiilelle. Hiilidioksidia taivaalle vapauttavat maksaisivat taivaalle menevistä hiilen päästövirroistaan. Ilmakehästä hiilidioksidia poistaville puolestaan maksettaisiin esimerkiksi metsiin tulevista hiilen nieluvirroista.

EU:ssa taivaalle menevän hiilen päästöpörssi on toiminut jo 15 vuotta. Nieluvirtojen osalta vastaavaa ei ole onnistuttu käynnistämään.

Meillä hiilipörssin osaamisaluetta ovat metsät ja niihin päätyvät hiilen nieluvirrat. Kiitos Metsäntutkimuslaitoksen jo 1921 aloittaman Valtakunnan Metsien Inventoinnin, metsänhoitoyhdistysten pitkäaikaisen työn sekä digiajan uusien tietokonesovellusten, voimme määrittää kullekin metsätilalle vuosittain tulevan hiilen nieluvirran.

Metsätilojen osallistuminen hiilipörssiin olisi helpoin metsäverotuksen kautta. Kyseessä olisi saman mittaluokan muutos, mikä metsissämme tapahtui vuonna 2005. Siirryimme silloin pinta-alaverotuksesta tuloverotukseen. Siitä muutoksesta hiilipörssi voisi ottaa hallinnon oppia.

Myös maaperän hiili on ilmastolle tärkeä. Koko maapallon tasolla maanpinnan alapuolisessa humuksessa on kolme kertaa enemmän alkuainehiiltä kuin maanpinnan yläpuolisessa puustossa. Myös maaperän hiili tulisi saada hiilipörssiin.

Odotamme edelleen käytännön hiilipörssiä. Ote siitä on lipsunut parin vuoden ajan. Hiilipörssin soisi nyt etenevän eikä hiipuvan. Ilmastomme sitä odottaa. Varmaan sitä odottaa myös YK:n pääsihteeri.

Veli Pohjonen

Viiden Kunnan Sanomat. Viispiikkinen. Mielipide. 17.2.2021

Viljele ja varjele metsiä 2020-luvulla

Huoli puun riittävyydestä, metsistä, soista ja ylipäänsä luonnosta kasvaa vuodesta toiseen. Metsätalous tarkistaa ilmastokamppailun myötä suuntaansa. Metsää on jatkossa joka tapauksessa viljeltävä lisää. Miten käy varjelun, minkä verran metsää on suojeltava jatkossa?

Suojelussa on kysymys luontomme monipuolisuuden säilyttämisestä sukupolvelta toiselle. Haluamme erityisesti, että harvinaiset eläin- ja kasvilajit eivät kuole aikanamme sukupuuttoon.

Luonnontieteilijät ovat aihetta pohtineet, laskeneet ja tietokonein mallittaneet jo vuosikymmeniä. Mikä on se prosentti erilaisista maa-alueista, mikä takaa lajien säilymisen? Vähimmäisprosenttia sanotaan ekologiseksi marginaaliksi. Se on eräänlainen reunavyöhyke mitä pitkin eläin- ja kasvilajit voivat aikaa myöten siirtyä turvallisesti paikasta toiseen. 1970-luvulla ekologisen marginaalin tarpeeksi arvioitiin yliopistopiireissä 15 prosenttia.

Sittemmin aihe eteni kansainvälisiin kokouksiin. Painavin niistä pidettiin 2014 Japanin kaupungissa Aichi. Siellä maa-alueiden suojelun prosentiksi koko maapallolla sovittiin kaikille seitsemäntoista, vuoteen 2020 mennessä.

Suomi on jo tällä tiellä, tosin hivenen myöhässä. Lisäämme suojelualueita vuosittain. Luonnonvarakeskuksen tuoreimman tilastoinnin mukaan olimme suojelleet 4,5 miljoonaa hehtaaria vuonna 2016 ja 4,7 miljoonaa hehtaaria vuonna 2019. Suojelun alueissa on mukana metsä- ja kitumaan lisäksi joutomaata ja muuta metsätalousmaata.

Koko maapinta-alaamme (30 miljoonaa hehtaaria) kohti laskien vuoden 2016 suojelun prosentti oli 14,8. Vuoden 2019 prosentti on 15,5 %. Tällä vauhdilla emme aivan päässeet Aichin 17-tavoitteeseen.

Luonnon kasvi- ja eläinlajien kirjo hupenee parhaillaan sillä vauhdilla, että Aichin sopimusta ollaan tiukentamassa. Toukokuussa 2020 Euroopan unioni paalutti uudeksi maa-alueiden suojelun tavoitteekseen 30 prosenttia vuoteen 2030 mennessä. Sitä koskeva kansainvälinen konferenssi pidettäneen Kiinassa vuoden 2021 lopulla.

Kansainvälisillä suojelun sopimuksilla on kauaskantoinen kääntöpuolensa. Kun olemme suojelleet tasapuolisesti kaikista luontotyypeistämme esimerkiksi 30 prosenttia, meille jää maa-alasta viljelyyn vielä 70 prosenttia.

Meillä on kasvuisaa metsämaata Suomessa 20 miljoonaa hehtaaria. Metsätaloudessa siitä voi jatkaa uudenkin sopimuksen mukaan 14 miljoonaa hehtaaria. Koko Suomen keskitasolla luonnon monimuotoisuus ei vaarannu, jos avohakkaamme näitä metsiä kerran, pari vuosisadassa. Meidän on vain muistettava viljellä hakkuuaukeat mahdollisimman nopeasti takaisin metsäksi.

Jotta emme ajautuisi 2020-luvulla takavuosien metsäsodista muistettaviin ympäristökiistoihin, metsätalouden kannattaa ennen viljelyä puskuroida itsensä varjelulla. Uuteen 30 prosentin tavoitteeseen lienee syytä varautua niin metsähallituksessa ja muissa yhtiömetsissä, kuin myös maakunnissa, kunnissa ja perhemetsissä.

VELI POHJONEN

Kuhmolainen. Mielipide. 16.2.2021.

Onko isojakomme suunta kääntymässä?

Syksyn ja alkutalven metsästyskauden päätyttyä useampikin metsästysseura lienee saanut tuntuman maanomistuksessamme tapahtuvaan muutokseen. Seuran perinteisten metsästysmaiden keskellä oli tapahtunut vaihdos. Aikoinaan isojaossa paikalliselle maa- ja metsätilalliselle lohkottu metsäpalsta oli siirtynyt kasvottomalle sijoitusyhtiölle.

Metsästys ei sijoitusyhtiötä varsinaisesti kiinnosta. Taloustavoitteensa mukaisesti yhtiö haluaa metsistään vain mahdollisimman korkeaa vuosituloa. Yhtiölle on luonnollista, että se ehdottaa metsästysseuralle ostamistaan maista vuotuista hehtaarimaksua, hieman pellonvuokran tapaan.

Metsästysseurat eivät ehdotukseen hevillä lämpene. Saman periaatteen vuosivuokra pitäisi asettaa muillekin hehtaareille, oli sitten kyse normaalien seuranjäsenten maista tai metsästystä harrastamattomien paikallisten metsätilallisten maista.

Muutos on alkanut huolestuttaa. Muutos ei sovi metsästysseurojen perinteisiin sääntöihin. Muutoksen myötä on alkanut huolestuttaa, mikä on koko metsätaloutemme tulevaisuus.

Brittiläinen talousajattelija John Locke kirjoitti jo vuonna 1690, että kansakunnan maa- ja metsätalous tuottaa parhaiten perhepohjalta. Hänen mielestään viljelijäperheiden tulee itse omistaa maa, mutta enintään sen verran kuin kukin perhe pystyy itse viljelemään ja hyödyntämään.

Brittiajattelijan oivallus on ollut itsestään selvyys Suomen maa- ja metsätaloudessa aina isojaosta lähtien. Isojako käynnistyi Ruotsi-Suomessa 1700-luvun puolivälissä. Aiempia, Ruotsin kuninkaalle kuuluvia kruununmaita alettiin jakaa paikallisille asukkaille manttaaliopilla. Sana manttaali (mantal) viittaa päälukuun, perheenjäsenten määrään minkä lohkottavan maapalstan viljelyn laskettiin normaalimenetelmin elättävän.

Väkiluku oli silloin alhainen. Tiukka manttaalilaskenta varmensi, että kaikkia kruununmaita ei perheille jaettu. Jakamattomat maat nimettiin valtionmetsiksi. Yhtiömetsiä isojako ei tuntenut.

John Locken oppi ja sitä seurannut isojako kehittivät sekä maa- että metsätalouttamme 200 vuoden ajan. Suomessa isojako päättyi käytännössä Kuusamoon 1960-luvulla.

Olemmeko nyt, 50 vuoden päästä siirtymässä perinteisestä perhemetsätaloudesta yhtiötalouteen, tutun paikallisista metsätilallisista kasvottomiin metsänomistajiin? Kiihtyvä kehitys on nähtävissä viime aikojen metsätilojen kaupoissa.

Pidemmässä ajan kaaressa huolestuttaa kysymys sijoitusyhtiöiden omistussuhteesta. Enemmistö osakkaista on vielä kotimaisia, mutta ulkomainen omistus on kasvamassa. Metsätilan ostoja tekevät myös ulkomaiset rahastoyhtiöt.

Onko isojakomme suunta kääntymässä vastakkaiseksi? Ovatko metsämme palaamassa ulkomaiseen omistukseen?

Yhtiötalous kuuluu hyvinvoinnin yhteiskuntamme nykyaikaan. Menestyvät yhtiöt jakavat osinkoja, järjestävät osakeanteja ja ylipäänsä laajenevat. Mutta yhtiömetsät eivät voi rajattomasti laajeta, muun osakeyhtiön tapaan. Maapinta-alamme on rajallinen.

John Locken oppia ja isojaon alkusuuntaa olisi syytä edelleen noudattaa.

Veli Pohjonen

Selänne -lehti. Mielipide. 11.2.2021

Metsätilojen ilmastohiili tarvitsee nielusertifikaatin – Nieluvirtojen osalta hiilipörssiä ei ole onnistuttu käynnistämään

Ja tapahtui niinä päivinä, että kaikki ilmastoomme vaikuttava luonnon alkuainehiili oli verolle pantava …

Kertoneeko historia myöhemmin, että se tapahtui Antonio Guterresin ollessa YK:n pääsihteerinä? Pääsihteerihän kehotti joulukuussa 2020 kaikkia maita julistamaan ilmastohätätilan ja lunastamaan lupauksensa leikata hiilidioksidin päästöjään.

Yksin päästöjen leikkaus ei enää riitä. Ilmakehän hiilidioksidin pitoisuus nousee koko ajan.

Päivittäinen mittaus alkoi maaliskuussa 1958, Mauna Loan vuorella Havaijilla. Pitoisuus oli 316 miljoonasosaa. Tammikuun loppupuolella pitoisuus oli 415 miljoonasosaa eli 31 prosenttia korkeampi.

Ilmaston avuksi tarvitaan hiilipörssi. Se oli esillä suomalaisissa ilmaston keskusteluissa jo pari vuotta sitten. Pääministeri Juha Sipilä järjesti joulukuussa 2018 aiheesta seminaarin 170:lle alan vaikuttajalle.

Hiilipörssi olisi markkinapaikka yhtäältä taivaalle menevälle päästöhiilelle ja toisaalta taivaalta tulevalle nieluhiilelle. Hiilidioksidia taivaalle vapauttavat maksaisivat taivaalle menevistä hiilen päästövirroistaan. Ilmakehästä hiilidioksidia poistaville puolestaan maksettaisiin esimerkiksi metsiin tulevista hiilen nieluvirroista.

EU:ssa taivaalle menevän hiilen päästöpörssi on toiminut jo 15 vuotta. Nieluvirtojen osalta vastaavaa ei ole onnistuttu käynnistämään.

Kansainvälisesti ja Suomeenkin on perustettu hiilidioksidin nielusäätiöitä. Niihin voi rahoittaa vaikkapa Afrikan puiden istuttamista, hieman lähetysjärjestöjen hyväntekeväisyyden hengessä.

Taimien istutus yleistyy lupaavasti esimerkiksi Etiopiassa. Taimikoiden hiilen nieluvirtojen laskennasta käy kuitenkin kiistely. Siellä tarvitaan kiistaton menetelmä, nielusertifikaatti. Se kertoo määrällisesti, miten taimikot muuttuvat ajan myötä kasvatusmetsiksi ja hiilen nieluvarastoiksi.

Meillä osaamisaluetta ovat metsämme, niiden kuutiot ja niiden vuotuinen hehtaarikasvu. Osaamme jo laskea metsätilojemme hiilinieluille sertifikaatit. Kiitos Metsäntutkimuslaitoksen 1921 aloittaman Valtakunnan Metsien Inventoinnin, metsänhoitoyhdistysten pitkäaikaisen työn sekä digiajan uusien tietokonesovellusten, voimme määrittää kullekin metsätilalle vuosittain tulevan alkuainehiilen nieluvirran.

Metsätilojen osallistuminen hiilipörssiin olisi helpoin metsäverotuksen kautta. Kyseessä olisi samantapainen muutos, mikä metsissämme tapahtui vuonna 2005. Siirryimme silloin pinta-alaverotuksesta rahatulon verotukseen. Muutoksen hallintokuvioista hiilipörssi voisi ottaa oppia.

Maaperän hiili on ilmastolle tärkeä. Koko maapallon tasolla maanpinnan alapuolisessa humuksessa on kolme kertaa enemmän alkuainehiiltä kuin maanpinnan yläpuolisessa puustossa. Myös maaperän hiili tulisi saada hiilipörssiin.

Odotamme edelleen käytännön hiilipörssiä. Se tarvitsee avukseen metsätilojen nielusertifikaatin laskennan.

Ote hiilipörssistä on kuitenkin lipsunut jo parin vuoden ajan. Hiilipörssin soisi nyt etenevän eikä hiipuvan. Ilmastomme sitä odottaa. Varmaan sitä odottaa myös YK:n pääsihteeri.

Veli Pohjonen

Iisalmen Sanomat. Mielipide. 21.1.2021.

Päästökaupan odotukset toteutumassa

EU käynnisti ilmastonmuutoksen torjumiseksi vuonna 2004 hiilidioksidin päästökaupan. Sen piti pehmeästi mutta varmasti nostaa fossiilisten polttoaineiden hinta niin korkeaksi, että siirtyminen uusiutuviin vaihtoehtoihin olisi tapahtunut markkinavoimin.

Ennen kaupan käynnistymistä tutkijapiireissä laskettiin teoreettisesti, mikä hiilidioksidi­tonnin haittahinta mahtaa olla, ja kuinka korkealle pörssihinnan olisi noustava, jotta kivihiilen voimalat siirtyisivät uusiutuvaan metsähakkeeseen?

Hiilidioksidin lähtöhinnaksi arvioitiin viisi euroa tonnilta. Kivihiilen korvaamiseksi laskettiin tarvittavan taso 30–40 euroa hiilidioksidi­tonnilta.

Päästökauppa avautui kahdeksalla eurolla. Alkuvuosina 2005–2008 hiilidioksidin hinta nousi kolme kertaa 30 euron tasolle. Kauppa ei toiminut niin kuin pörssikaupan olisi pitänyt. Taustalla olivat EU:n myöntämät ilmaiset päästö­oikeudet. Jokainen jäsenmaa kiristi vuosittain niistä mittavan kiintiön, oman teollisuutensa vaatimuksesta. Esimerkiksi vuonna 2011 Suomi vaati ja sai EU:lta ilmaisia päästö­oikeuksia 38 miljoonaa tonnia. Päästöjemme taso oli kuitenkin vain 35 miljoonaa tonnia.

Emme maksaneet päästöistämme mitään. Ylijääneistä kolmen miljoonan tonnin oikeuksista yhtiöt saivat myydessään pörssituloa 20–25 miljoonaa euroa.

EU:n ilmaiset päästöoikeudet sotkivat markkinat. Päästöoikeudet eivät nousseet ilmaston tarvitsemalle tasolle. Ne päinvastoin laskivat, alhaisimmillaan kolmeen euroon vuonna 2013.

Vuonna 2017 Ranskan presidentti Emmanuel Macron ehdotti järjestämässään Pariisin seurantakokouksessa, että hiili­dioksidin päästömaksu nostetaan silloisesta seitsemästä eurosta kolminkertaiseksi. Päästömaksu seurasi Macronin polkua. Nyt, helmikuun alkupuolella hiilidioksidin tonnihinta on 38 euroa.

Päästökauppaan liittyi 15 vuotta sitten paljon odotuksia. Nyt odotukset ovat täyttymässä. Pitkään kivihiileen uskoneet voimalat ovat korvaamassa kivihiiltä halvemmalla energiapuulla. Metsähakkeelle sekä siitä puristetulle puupelletille on käyttöä kaikissa niissä Euroopan maissa, missä asuntoja on lämmitettävä ainakin osa vuotta.

Veli Pohjonen

Maaseudun Tulevaisuus. Kolumni. 10.2.2021

Biohiiltä ilmastokamppailuun

YK:n ilmastokokouksissa ja koko maapallon hiilitutkimuksissa käy yhä selvemmäksi, että ilmastokamppailussa ei enää riitä pelkästään päästöjen vähentäminen. Monipuolisempia menetelmiä tarvitaan.

2000-luvun alussa puhutuin vaihtoehto oli hiilidioksidin sieppaus suoraan voimalan savupiipusta ja hiilidioksidin pumppaus kaasuna maaperään. Satojen metrien syvyydessä, pohjaveden alla kaasumaisen hiilidioksidin lasketaan säilyvän vesilukossa. Hiilidioksidin sieppaus ja varastointi piti maksettaman YK:n ilmastokokouksissa yhteisesti sovittavalla sakkorahalla, hiilidioksidin päästökaupalla.

Suuret päästäjät Kiina ja Yhdysvallat eivät kuitenkaan maailman laajuiseen päästökauppaan viime vuosikymmenillä syttyneet. Päästökaupan tulot eivät ole vielä kannustaneet suuria päästömaita hiilidioksidin sieppaukseen. 

2020-luvulla uutta vaihtoehtoa odotetaan biohiilestä. Biohiili on maahan kynnettävää alkuainehiiltä. Se on kuivatislattu biomassasta, esimerkiksi hakkuutähteestä tai pienpuun hakkeesta.

Nykypäivän kuivatislaus on räätälöity teknisesti niin, että mikrobit eivät pääse käsiksi väkevään tisletuote biohiileen. Siksi biohiili ei kompostoidu. Se säilyy savessa kuten kivihiili kalliossa. Biohiili tekee pellosta hiilen nieluvaraston.

Biohiili muistuttaa entisajan maamiiluista eli tervahaudoista saatuja sysiä. Nykypäivän näkökulmasta katsoen maamiilut olivat kiusallisen tuhlaavia. Taannoin vain terva ja sydet otettiin talteen.

Tämän päivän miilua kutsutaan retortiksi. Se muuntaa hyödyksi myös ennen maamiiluista hukkaan valutetut tisleet ja ilmaan karkaavan lämmön. Haihtuvien kaasujen muunnos biokaasuksi on luontevin.

Hiilidioksidin tekniseen sieppaukseen ja syvävarastointiin verrattuna biohiilellä on ekologinen ja taloudellinen etu. Kun jauhettu biohiili kynnetään peltoon, se toimii viljelyssä hieman maanparannuskalkin tavoin. Biohiili parantaa maan viljavuutta, lisää humusta, sitoo ravinteita, kuohkeuttaa tiivistyneitä peltomaita ja parantaa ruokakasvien satoja.

Biohiiltä on kokeiltu nykyaikaisessa peltoviljelyssä niin Amerikan kuin Euroopan puolella, ja myös Suomessa. Menetelmän suurimmat mahdollisuudet ovat kuitenkin kehitysmaissa. Niissä eroosion ja kuivuuden riivaamia peltoja riittää. Koeviljelyssä biohiilellä on nostettu merkittävästi maissin satoa muun muassa Keniassa.

Maailmanlaajuista kehitysavun rahaa voisi jatkossa siirtää biohiilellä Afrikan maatalouteen. Menetelmään tarvittavien kenttäkelpoisten hiiltämöiden eli retorttien kehittämisessä Suomikin voisi olla mukana.

Siirtämällä osa maapallon ilmastokamppailua kehitysmaiden syteen ja saveen, kehitysapu palaisi juurilleen, maanläheiseksi. Ruokakasvien sadot nousisivat, nälänhädän uhka poistuisi, köyhyys vähenisi ja muuton paine kehitysmaista rikkaampiin maihin pienenisi.

VELI POHJONEN

Sotkamo -lehti. Mielipide. 9.2.2021

Bio­mas­san kui­dul­le tuli li­sä­tar­ve – yk­si­vuo­ti­sen kui­tu­ham­pun viljely mo­ni­puo­lis­tai­si maa- ja met­sä­ta­lout­tam­me sekä teol­li­suut­tam­me

Keskeiseltä paperin tuottajalta UPM:ltä (Yhtyneet Paperitehtaat) saimme viime vuonna kaksi hätkähdyttävää tiedonantoa. Ensin yhtiö kertoi koko painopaperin tuotantonsa painuneen tappiolle. Sitten seurasi Kaipolan tehtaan sulkeminen. Kyseessä oli viimeinen tavallista sanomalehtipaperia valmistava laitos Suomessa.

Paperin alamäki ei ole silti yllätys. Paperin tuotantomme on hiipunut jo parikymmentä vuotta.

Vielä 1990-luvulla uskoimme paperin nousuun. Sitten kehittyi digitalous. Luemme kännykästä päivän lehdet. Hoidamme tabletilla etäkokoukset sähköisesti pöytäkirjoineen. Lataamme kokonaisia kirjoja tietokoneemme kovalevylle.

Onneksi metsäteollisuuden toinen pääosanen sellu tahkoaa tulosta. Se on onneksi myös puuta kasvattaville metsätilallisille.

Selluun pohjaa pakkauskartonki. Verkkokaupasta ostamme tavaraa etänä. Tavara postitetaan eri puolilta maailmaa pakattuna kartonkiin.

Koko selluteollisuus kartonkeineen tarvitsee jatkossa raaka-ainetta vielä enemmän kuin paperin kaudella laskimme. Huoli puun riittävyydestä syvenee. Samalla kasvaa tarpeemme lisätä metsien hiilen nieluvarastoa.

Kun biomassan lisäkuidulle tuli tarve, voisimmeko tuottaa sitä muustakin kuin männystä ja kuusesta?

Kuitu on selluvaiheessa mitaltaan milliluokkaa. Ei kuidun tarvitse välttämättä olla peräisin kymmenmetrisestä harvennuspuusta. Kuitua saa myös peltosellusta. Pohjoisessa vyöhykkeessämme mahdollisia viljelykasveja on ainakin kaksi: ruokohelpi ja hamppu.

Ensimmäiset ruokohelvet viljeltiin Suomen pelloille keväällä 1990. Ruokohelven kuidutukseen tehtiin tehdassuunnitelma, nimeltään Peltosellu Oy. Tehtaan paikaksi olivat ehdolla Haapajärvi ja Oulu.

Peltosellu tyssäsi 2000-luvun vaihteessa. Rahoittajat eivät halunneet vielä tuoda uudentyyppistä heinäsellua silloin kukoistaneen paperin kylkiäiseksi.

2020-luvun Suomelle lupaava peltosellun ehdokas on hamppu. Se on yksivuotisista peltokasveistamme eräs eniten biomassaa tuottavia.

Hampun viljely on hallittu jo vuosikymmeniä, ellei vuosisatoja. Nykyiset EU:n sertifioimat kuituhampun lajikkeet on täsmäjalostettu niin, että kemiallisista rohto- tai huumevaikutuksista ei tarvitse olla huolissaan. Maassamme kasvoi EU-luvallista hamppua 700 hehtaaria vuonna 2020.

Hampun kuitu on lujaa. Vaikuttava meriitti löytyy purjelaivojen rahtiajalta. Vientitavaramme kulki pitkin meriä suurilla purjelaivoilla. Kestävin purjekangas valmistettiin hampun kuidusta.

Kukintojensa ja siementensä alapuolelle hamppu kasvaa lujan, parimetrisen kuituvarren. Sille biotalous etsii tänään uutta käyttöä, esimerkiksi sellun ja kartongin lisäraaka-aineeksi.

Yksivuotisen kuituhampun viljely monipuolistaisi maa- ja metsätalouttamme sekä teollisuuttamme. Sitä paitsi ilmastotalous voi jatkossa rajata metsien lisäkäyttöä, kun kohu hiilinieluista kiihtyy. Siksi peltosellun ennakkoluulotonta tutkimusta tarvitaan.

VELI POHJONEN

Kaleva. Mielipide. 8.2.2021

Ja alkuainehiili oli verolle pantava – Odotamme edelleen käytännön hiilipörssiä

Ja tapahtui niinä päivinä, että kaikki ilmastoomme vaikuttava luonnon alkuainehiili oli verolle pantava …

Kertoneeko historia myöhemmin, että se tapahtui Antonio Guterresin ollessa YK:n pääsihteerinä? Ainakin pääsihteeri Guterres kehotti joulukuussa 2020 kaikkia maita julistamaan ilmastohätätilan ja lunastamaan lupauksensa leikata hiilidioksidin päästöjään.

Yksin päästöjen leikkaus ei enää riitä. Ilmakehän hiilidioksidin pitoisuus nousee koko ajan.  Koronakriisikään ei pystynyt nousua pysäyttämään.

Päivittäinen mittaus alkoi maaliskuussa 1958, Mauna Loan vuorella Havaijilla. Pitoisuus oli silloin 316 miljoonasosaa. Tammikuun puolivälissä pitoisuus oli 415 miljoonasosaa eli 31 prosenttia korkeampi.

Ilmaston avuksi tarvitaan hiilipörssi. Se oli esillä suomalaisissa ilmaston keskusteluissa jo pari vuotta sitten. Pääministeri Juha Sipilä järjesti joulukuussa 2018 aiheesta seminaarin 170:lle alan vaikuttajalle.

Hiilipörssi olisi markkinapaikka yhtäältä taivaalle menevälle päästöhiilelle ja toisaalta taivaalta tulevalle nieluhiilelle. Hiilidioksidia taivaalle vapauttavat maksaisivat taivaalle menevistä hiilen päästövirroistaan. Ilmakehästä hiilidioksidia poistaville puolestaan maksettaisiin esimerkiksi metsiin tulevista hiilen nieluvirroista.

EU:ssa taivaalle menevän hiilen päästöpörssi on toiminut jo 15 vuotta. Nieluvirtojen osalta vastaavaa ei ole onnistuttu käynnistämään.

Kansainvälisesti ja Suomeenkin on perustettu hiilidioksidin nielusäätiöitä. Niihin voi rahoittaa esimerkiksi Afrikan puiden istuttamista, vaikkapa hieman hyväntekeväisyyden hengessä.

Taimien istutus yleistyy lupaavasti esimerkiksi Etiopiassa. Taimikoiden hiilen nieluvirtojen laskennasta käy kuitenkin kiistely. Esillä ei ole ollut vielä kiistattomia menetelmiä, miten taimikot viedään kansalliseen tai kansainväliseen hiilipörssiin.

Meillä osaamisaluetta ovat kasvuisat metsämme, niiden kuutiot, hiilen nieluvarastot ja nieluvirrat. Kiitos Metsäntutkimuslaitoksen jo 1921 aloittaman Valtakunnan Metsien Inventoinnin, metsänhoitoyhdistysten pitkäaikaisen työn sekä digiajan uusien tietokonesovellusten, voimme määrittää kullekin metsätilalle vuosittain tulevan alkuainehiilen nieluvirran.

Metsätilojen osallistuminen hiilipörssiin olisi helpoin metsäverotuksen kautta. Kyseessä olisi saman mittaluokan muutos, mikä metsissämme tapahtui vuonna 2005. Siirryimme silloin pinta-alaverotuksesta rahatulon verotukseen. Muutoksen hallintokuvioista hiilipörssi voisi ottaa oppia.

Myös maaperän hiili on ilmastolle tärkeä. Koko maapallon tasolla maanpinnan alapuolisessa humuksessa on kolme kertaa enemmän alkuainehiiltä kuin maanpinnan yläpuolisessa puustossa. Myös maaperän hiili tulisi saada hiilipörssiin.

Odotamme edelleen käytännön hiilipörssiä. Hiilipörssi olisi myös uuden ajan verojärjestely.

Ote hiilipörssistä on kuitenkin lipsunut jo parin vuoden ajan. Hiilipörssin soisi nyt etenevän eikä hiipuvan. Ilmastomme sitä odottaa. Varmaan sitä odottaa myös YK:n pääsihteeri.

VELI POHJONEN

Forssan lehti. Kolumni. 8.2.2021

Energiapuun markkinoiden uusi aika

Vielä 2010-luvulla energiapuun tuotanto ei ollut metsänkasvattajalle kannattavaa. Maailmanmarkkinoiden halpa kivihiili ja EU:n haparoiva ilmasto-ote varmistivat, että emme luopuneetkaan kivihiilestä.

Energiapuun kauppa seuraa talouslaskennan varjohintaa. Se kertoo ylimmän kuutiohinnan, minkä voimala on valmis maksamaan tienvarteen pinotusta pienpuusta. Siitä saatavan energian on oltava hinnaltaan hivenen alle kivihiilen energian hinnan.

ENERGIAPUUN varjohintaa peilataan puun määrältään merkittävimmän vaihtoehdon eli männyn ensiharvennuspuun tienvarsihintaan (kuitupuun hankintahintaan). Varjohinta on kahden osan summa. Perusosa tulee kivihiilen satamahinnasta maailmalla. Lisäosa tulee hiilidioksidin päästömaksusta.

Alimmillaan energiapuun varjohinta oli vuoden 2016 helmikuussa 17 euroa kiintokuutiolta. Ensiharvennusmännyn hankintahinta oli vastaavasti 28 euroa.

TILANNE muuttui 2010-luvun lopussa. Varjohinta alkoi nousta. Nyt, helmikuun alkupuolella se on 47 euroa kiintokuutiolta. Siitä kivihiilen osuus on 21 ja päästömaksun 26 euroa.

Männyn ensiharvennuspuun hankintahinta on puolestaan 32 euroa. llmastoystävällisen voimalan kannattaa nyt ostaa halvempaa hakepuuta kalliimman kivihiilen sijaan.

ENERGIAPUUN varjohinta seurasi Pariisin 2015 ilmastokokouksen jälkeistä ajattelua. Ilmastolle harmillisesta kivihiilestä haluttiin lopultakin eroon.

Näkyvimmin nousun puolesta on puhunut ilmastokamppailua vetävä Ranskan presidentti Emmanuel Macron. Hän ehdotti joulukuussa 2017 järjestämässään Pariisin seurantakokouksessa, että hiilidioksidin päästömaksu nostetaan silloisestaan kolminkertaiseksi.

PÄÄSTÖMAKSU seurasi Macronin polkua. Nyt, helmikuun alussa alkupuolella hiilidioksidin tonnihinta on 38 euroa. Se on noussut jo yli viisinkertaiseksi, Macronin tavoitteen selvästi ylittäen.

Hiilidioksidin päästömaksu on korkeimmillaan vuoden 2004 lopussa alkaneen EU:n päästökaupan kaudella. Sillä on seuraamuksensa sekä Suomen että koko EU:n energiapuun markkinoille.

PITKÄÄN kivihiileen uskoneet voimalat ovat jo korvaamassa kivihiiltä halvemmalla metsähakkeella. Hakepuulle sekä puupelletille on käyttöä kaikissa niissä Euroopan maissa, missä asuntoja on lämmitettävä ainakin osa vuotta.

Energiapuun markkinoille on koittamassa uusi aika. Hakepuun kansainvälinen kauppa kiihtyy. Suomen voimaloihin tuodaan jo ennätysmäärä ulkomaista energiahaketta.

HINTAKEHITYS ennustaa myös, että suomalaiselle hakkeelle ja siitä puristetulle puupelletille orastaa viennin markkina Keski-Euroopan kivihiilivoimaloiden maihin.

Metsänkasvattajat tykästyvät energiapuun varjohinnan nousuun. Edessä on hakkeeksi menevän pienpuun, oksien, latvusten ja myös viljellyn lyhytkiertopuun kasvava kysyntä.

Veli Pohjonen

Suomenmaa. Mielipide. 5.2.2021.

Biomassakuidun tarve kasvaa

Keskeinen paperin tuottajamme UPM julkaisi loppukesästä kaksi hätkähdyttävää tiedonantoa. Heinäkuussa yhtiö kertoi koko painopaperin tuotantonsa painuneen tappiolle.

Elokuussa seurasi varoitus Kaipolan tehtaan sulkemisesta vuoden loppuun mennessä. Sulkeminen varmistui lokakuussa. Kyseessä on viimeinen tavallista sanomalehtipaperia valmistava laitos Suomessa.

Paperin alamäki ei ole silti yllätys. Paperin tuotantomme on hiipunut jo parikymmentä vuotta.

1990-luvulla uskoimme paperin nousuun. Sitten kehittyi digitalous. Luemme kännykästä päivän lehdet. Hoidamme tabletilla etäkokoukset sähköisesti pöytäkirjoineen. Lataamme kokonaisia kirjoja tietokoneemme kovalevylle.

Onneksi metsäteollisuuden toinen pääosanen sellu tahkoaa tulosta. Se on onneksi myös puuta kasvattaville metsätilallisille.

Selluun pohjaa pakkauskartonki. Verkkokaupasta ostamme tavaraa etänä. Tavara postitetaan eri puolilta maailmaa pakattuna kartonkiin.

Koko selluteollisuus kartonkeineen tarvitsee jatkossa raaka-ainetta vielä enemmän kuin paperin kaudella laskimme. Huoli puun riittävyydestä syvenee. Samalla kasvaa tarpeemme lisätä metsien hiilen nieluvarastoa.

Voisimmeko tuottaa biotuotteille vahvaa kuitua muustakin kuin männystä ja kuusesta? 

Kuitu on selluvaiheessa mitaltaan milliluokkaa. Ei kuidun tarvitse välttämättä olla peräisin kymmenmetrisestä harvennuspuusta. Kuitua saa myös peltosellusta. Pohjoisessa vyöhykkeessämme mahdollisia viljelykasveja on ainakin kaksi: ruokohelpi ja hamppu. 

Ensimmäiset ruokohelvet viljeltiin Suomen pelloille keväällä 1990. Ruokohelven kuidutukseen tehtiin tehdassuunnitelma, nimeltään Peltosellu Oy. Tehtaan paikaksi olivat ehdolla Haapajärvi ja Oulu.

Peltosellu tyssäsi 2000-luvun vaihteessa. Rahoittajat eivät halunneet vielä tuoda uudentyyppistä heinäsellua silloin kukoistaneen paperin kylkiäiseksi.

2020-luvun Suomelle lupaava peltosellun ehdokas on hamppu. Se on yksivuotisista peltokasveistamme eräs eniten biomassaa tuottavia.

Hampun viljely on hallittu jo vuosikymmeniä, ellei vuosisatoja. Nykyiset EU:n sertifioimat kuituhampun lajikkeet on täsmäjalostettu niin, että kemiallisista rohto- tai huumevaikutuksista ei tarvitse olla huolissaan. Maassamme kasvoi EU-luvallista hamppua 700 hehtaaria vuonna 2019.

Hampun kuitu on lujaa. Vaikuttava meriitti löytyy purjelaivojen rahtiajalta. Vientitavaramme kulki pitkin meriä suurilla purjelaivoilla. Kestävin purjekangas valmistettiin hampun kuidusta.

Kukintojensa ja siementensä alapuolelle hamppu kasvaa lujan, parimetrisen kuituvarren. Sille biotalous etsii tänään uutta käyttöä, esimerkiksi sellun ja kartongin lisäraaka-aineeksi.

Yksivuotisen kuituhampun viljely monipuolistaisi maa- ja metsätalouttamme sekä teollisuuttamme. Sitä paitsi ilmastotalous voi jatkossa rajata metsien lisäkäyttöä, kun kohu hiilinieluista kiihtyy. Siksi peltosellun ennakkoluulotonta tutkimusta tarvitaan.

Veli Pohjonen

Rantapohja. Mielipide. 17.12.2020