Turpeen energiaverotus noussee kohta kivihiilen tasolle. Kotimaisuus, työllisyys ja ulkomaisen velkataakan vähentäminen eivät enää paina taloudessamme samalla tavoin kuin parikymmentä vuotta sitten.
Turpeen kohtaloksi koitui hiilidioksidi. Ilmastoneuvotteluissa on jo pitkään rummutettu, että turve tupruaa päästöjä. Vuonna 2008 europarlamentin ympäristö- että teollisuusvaliokunta torjuivat turpeen uusiutuvana energiana.
Brysselin viestissä on tärkeää sen kääntöpuoli. EU ei evännyt turvetta. Tiede voi edelleen kehittää sitä ympäristölle ystävällisemmäksi polttoaineeksi.
Vielä 1900-luvun lopussa käsityksemme oli, että suotalous - turveteollisuus mukaan lukien - on hiilitaseeltaan tasapainossa. Ajattelimme puiden kasvavan metsäojitetuilla soilla niin ripeästi, että se lisää suomaahan humusta nopeammin kuin turveteollisuus ehtii sitä polttaa.
2000-luvun tutkimustieto kertoo päinvastaista. Ojitetut suomme ovat hiilidioksidin päästäjiä, eivät sitojia. Suo-ojikot alkavat hönkiä taivaalle hiilidioksidia hetimiten, kun ojuri on suolta poistunut.
Ojikoiden turve hajoaa hitaasti palamalla. Metsäntutkimuslaitos on mitannut, että ojitettujen soiden ja turvekankaiden kasvihuonepäästöt ovat liikenteen päästöjen luokkaa.
Tuore yhteenveto Suomen soiden hiilitaseesta on, että luonnontilaiset suot sitovat hiiltä vain 0,4 miljoonaa tonnia vuodessa, kun taas ojitetut suot päästävät 2,5 ja turveteollisuus samoin 2,5 miljoonaa tonnia hiiltä vuodessa. Toisen laskelman mukaan turpeen kokonaiskertymä puolivuosisadalla 1950 - 2000 oli plus miinus nolla.
Juuri hiilidioksidin vuoksi käy jatkuva kiistely, pitäisikö turvetuotantoa enää jatkaa. Turveteollisuuden siipi on ilmeisen oikealla tiellä ehdottaessaan, että ojitettujen soiden energia otetaan talteen polttoturpeena. Ojikothan kuluvat jo. Ne ovat hiilidioksidin päästöjen lähde joka tapauksessa.
Polttoturvetta vastustava siipi on taas arveluttavalla tiellä vaatiessaan, että turveteollisuus pitää pysäyttää, koska se tuottaa hiilidioksidia taivaalle. Samalla perusteella kaikkien ojitettujen suopeltojen ja -metsien käyttö pitäisi pysäyttää tukkimalla niiden ojat.
On kolmaskin tie. Siepataan polttoturpeen hiilidioksidi talteen ja upotetaan se maankamaran uumeniin. EU etsii jo paikkaa 10–12 tällaiselle koelaitokselle.
Suomesta ehdolla on kivihiilellä käyvä Meri-Pori. Sen rinnalle voisimme ehdottaa myös saman kokoluokan turvevoimalaa.
Uudesta tekniikasta on kolme hyötyjää. Aluetalous hyötyy, koska turveteollisuutta voisi jatkaa. Voimala hyötyy, koska sen ei tarvitse ostaa polttoturpeelle hiilidioksidin päästöoikeuksia.
Eniten hyötyy ympäristö. Jo ojitettujen soiden ja turveteollisuuden hiilidioksidin päästöt saataisiin kuriin samassa paketissa.
Kun uusi ympäristötekniikka tulee käyttöön, turve on Suomelle edelleen mahdollinen ja runsas polttoaine. Siitä voi tehdä lämpöä, sähköä ja dieseliä.
Vaikka turpeen kohtalo kovenee, se kannattaa edelleen hyväksyä kotimaiseksi energiaksi, ovathan koko turvevaramme ällistyttävän suuret, Pohjanmeren öljyvarojen luokkaa. Suomalaisille on silti itsestään selvää, että jatkossa soiden talouskäyttö koskee vain jo ojitettuja soita. Niitäkin on niin paljon, että suojeluvarauksiin ei ole tarvis kajota.
Sitä paitsi EU on asettanut suotaloudelle ympäristöraamin. EU-järjestelmän piiriin hyväksytään vain alueet, joissa maankäytön muutos, eli meillä ojitus on tapahtunut ennen vuoden 2007 loppua.
VELI POHJONEN
Satakunnan Kansa. Mielipide. 13.7.2010.
****
Kommentti WEB-sivuilla 20.7.2010.
No comments:
Post a Comment