Kohenevan metsänkasvun tielle

Kevään (2019) eduskuntavaalien metsäkiistelyissä nousi esiin metsiemme mahdollinen tuleva kasvuluku 150 miljoonaa kuutiota vuodessa. Lukema saattoi tuntua hurjalta. Kiistely kun käytiin etupäässä siitä, voimmeko jatkaa hakkuita nykyisellä tasolla (72,4 miljoona kuutiota vuonna 2017) vai voimmeko nostaa hakkuut tasolle 80 miljoonaa kuutiota vuodessa. Tai pitäisikö meidän ääritapauksessa vähentää hakkuita noin 60 miljoonaan kuutioon vuodessa?

Hakkuiden ylärajan määrittämiseksi olemme saaneet ohjeen jo vuonna 1713. Kestävän metsätalouden oppi-isä, saksalainen Hans Carl von Carlowitz opetti klassiseksi jääneessä ohjekirjassaan: ”Puuta ei saa hakata enempää kuin metsät kasvavat”.

Oppi oli taustalla 1900-luvun alkupuolella, kun Luonnonvarakeskus (silloinen Metsäntutkimuslaitoksen osa) aloitti Valtakunnan Metsien Inventoinnit. Metsän mittaajat kävelivät läpi Suomen Hangosta Utsjoelle ulottuvilla, 26 kilometrin välisillä linjoilla. Linjojen koealoilla mitattiin puuston kuutiot. Osasta puita kairattiin myös vuosiluston näytteet. Mittauksista on laskettu metsiemme keskimääräinen kasvu kymmenelle eri ajankohdalle, lähes sadan vuoden jaksolla.

Vastaava aineisto on kerätty hakkuiden ja luonnonlahoaman osalta. Niiden summaa nimitämme poistumaksi.

Mittaussarjat kertovat, että Suomi oli vielä sotien jälkeen von Carlowitzin opin vastaisessa tilassa. Puuta hakattiin enemmän kuin metsät kasvoivat. Tasapainotilaan pääsimme vasta vuonna 1960. Sen jälkeen metsämme ovat kasvaneet poistumaa enemmän, ja vieläpä hivenen kiihtyvällä vauhdilla. Maataloudessa tilannetta sanottaisiin ylituotannoksi.

Luonnonvarakeskuksen antama viimeisin kasvulukema on 107 miljoonaa kuutiota vuodessa. Von Carlowitzin oppiin nojaten voimme nostaa hakkuut vaikka heti tänä vuonna tasolle 80 miljoonaa kuutiota vuodessa. Kun laskemme hakkuiden päälle puuston vuotuisen luontaisen lahoaman (noin 15 miljoonaa kuutiota), koko poistuma nousisi tasolle 95 miljoonaa kuutiota vuodessa.

Toinen laskennallinen havainto Luonnonvarakeskuksen mittauksista seuraa, kun kehitämme jo neljännesvuosisadan ajan harjoitettua täsmällistä metsänhoitoa. Metsien vuosikasvua voi nostaa edelleen. Metsänviljelyn on esimerkiksi pohjattava entistä jalostetumpiin taimiin. Jo kasvuisia metsiämme tulee lannoittaa yhtäältä tuhkalla ja toisaalta typellä.

Metsänkasvumme lisääminen tarvitsee myös uusia lyhyen kierron viljelymetsiä. Luonnonvarakeskus teki niiden perustutkimuksen viime vuosisadan loppupuolella.

Viljelymaata lehtipuille silloin riitti. Ennen EU-aikaa maataloutemme oli sitkeässä ylituotannossa. Vielä 1992 Suomen Maataloustieteellinen Seura puhui miljoonan peltohehtaarin ongelmasta.

Metsäpuiden lyhytkiertoviljely ei kuitenkaan sopinut Euroopan unionin silloiseen maa- ja biotalouteen. Liittymisemme unioniin 1995 poisti kyllä ylituotannon. Liikapeltojen uskottiin palaavan viljalle, eikä maata lehtipuille enää ollut.

Runsaat kaksikymmentä vuotta kestänyt EU-kautemme näyttää, että liikapellot eivät poistuneet. Ne muuttuivat ympäristötuetuiksi luonnonhoitopelloiksi. Viljelijät kutsuvat niitä hömppäheinän pelloiksi.

Suomessa oli vuonna 2018 luonnonhoitopeltoja yhteensä 155,000 hehtaaria, seitsemän prosenttia koko peltoalasta. Näille pelloille on nyt ilmastotarve, metsänielujen tarve.

Toinen maavaramme ovat turvetuotannosta vapautuneet suopohjat. Niitä on 40,000 hehtaaria, ja niitä vapautuu vuosittain lisää 2500 hehtaarin vauhdilla. Niille lyhytkiertopuista soveltuu parhaiten hieskoivu.

Ottamalla monipuoliset metsänhoidon tutkimustulokset käytäntöön voimme jatkaa kohenevan metsänkasvun tiellä. Laskennallisesti voimme päästä 150 miljoonan kuution vuosikasvuun vuonna 2036.

VELI POHJONEN

Ilkka. Mielipide. 27.4.2019