Päästökauppa toiselle kaudelle

Euroopan unioni on käynyt vuodesta 2005 hiilidioksidin päästökauppaa, jolla se pyrkii hillitsemään ilmaston lämpenemistä. Edellinen vaihtoehto, kansalliset energiaverot, ei purrut. Hiilidioksidin päästöt vain nousivat. Jos energiaverot olivat ilmastotalkoiden piiska, EU toivoo päästökaupasta talkoiden porkkanaa.

EU jakoi kullekin jäsenmaalleen kolmeksi vuodeksi tukun ilmaisia päästökiintiöitä, jotka sai joko käyttää tai myydä hiilidioksidipörssissä osakkeiden tapaan. Kauppaa käyvät ne, jotka hiilidioksidin päästöjä aiheuttavat: esimerkiksi isot hiilivoimalat, rauta- ja terästehtaat sekä metsäteollisuus.

Päästökaupan toinen vaihe alkaa 2008 ja kolmas 2012. Ilmaston merkit viittaavat siihen, että ilmaisia päästöoikeuksia on jaossa entistä niukemmin. Tilanteeseen joutuvat mukautumaan raskaan teollisuuden keskeiset yritykset, jotka työllistävät maassamme kymmeniä tuhansia ihmisiä.

Pörssin myyjä on yritys, joka vähensi päästöjään vertailuvuodesta 1990. Hyvä esimerkiksi löytyy Ruotsista, Tukholmaa lämmittävästä Hässelbyn voimalasta. Vielä 1992 se poltti kivihiiltä 100'000 tonnia. Koska hiilidioksidin päästöjä piti laskea, kivihiilestä luovuttiin. Tilalle tuli puupelletti.

Kahdessa vuodessa kivihiili väistyi. Hässelby alkoi polttaa pellettiä 250'000 tonnia vuodessa. Muunnoksen ansiosta Hässelby on päästöpörssin myyjiä.

Pörssin ostaja on yritys, jonka hiilidioksidin päästöt ovat vastaavasti nousseet. Esimerkiksi Helsingin seudun kivihiili- ja maakaasuvoimaloiden päästöt ovat nousseet niin suuriksi, että pääministeri Matti Vanhanen kiinnitti asiaan huomiota alkuvuodesta 2007. Keskivertoasukasta tarkastellen Helsingin voimalat päästävät hiilidioksidia taivaalle kaksin verroin Tukholmaan verrattuna.

Vauras Helsingin seutu selviää hiilidioksidin päästöongelmastaan rahalla, ostamalla lisäkiintiöitä vaikkapa Hässelbystä. Mutta eihän tällainen tilanne ole Suomen ympäristömaineelle eduksi.

Meille huolestuttavin tapaus on kuitenkin terästeollisuus. Ala päästää hiilioksidistamme noin 10 prosenttia. Suurin yksittäinen päästäjä on Rautaruukki. Raahen terästehtaasta tulee hiilidioksidia saman verran kuin 3-4 Helsingin isosta voimalasta.

Viimeiset 15 vuotta terästeollisuus on määrätietoisesti lisännyt tuotantoaan. Kilpaa teräksen kanssa ovat kasvaneet hiilidioksidipäästöt. Ne ovat peräisin kivihiilestä, jonka pelkistyslämmöllä rautamalmi sulaa ja jalostuu teräkseksi. Terästeollisuutemme joutunee ostamaan hiilidioksidin päästökiintiöitä likimain siinä suhteessa kuin teräksen tuotanto nousee verrattuna paaluvuoteen 1990.

Rautamalmin pelkistyksessä kivihiilelle ei ole ollut Suomessa vaihtoehtoa puoleen vuosisataan. Tässä ei käy ydinvoimakaan, koska pelkistyksessä tarvitaan alkuaine hiiltä.

Historiasta tiedämme, että metallurginen hiili tehtiin alun perin puusta. Puuperäistä hiiltä käyttää edelleen esimerkiksi Brasilian vahva terästeollisuus.

Metallurgisen puuhiilen perusselvitys on Suomessakin jo tehty, ja lupaavimpana reittinä pidetään seuraavaa.

Terästehtaan ydin on masuuni. Se on muhkea, tötterömäinen torni, johon rautamalmia ja koksattua kivihiiltä syötetään yläkautta kerroksittain, vuorotellen. Osa energiaa syötetään masuuniin alakautta, joko puhaltamalla masuunipesään pölymäistä hiiltä, tai kuten Rautaruukki tekee Raahessa, ruiskuttamalla sinne raskasta polttoöljyä.

Nopein tapa vähentää terästehtaan hiilidioksidin päästöjä on korvata biopolttoaineella juuri masuuniin alakautta syötettävä energia. Emme vielä tiedä, mikä siihen parhaiten kävisi: puuperäinen hiili, kuivattu puujauhe vai murskattu pelletti, tai jopa esikäsitelty metsähake.

Puuperäisellä hiilellä voisi vähentää esimerkiksi Raahen tehtaan hiilidioksidipäästöjä enimmillään 1,4 miljoonaa tonnia vuodessa. Se olisi 30 prosenttia tehtaan kaikista päästöistä. Puuta tosin tarvittaisiin melkoisesti, jokseenkin saman verran kuin koko metsähakkeen nykytuotanto Suomessa.

Bioenergian tutkimuksella on edessään megaluokan haaste: tuottaa raaka-aine ja kehittää nykyaikainen metallurginen puuhiili korvaamaan fossiilista kivihiiltä niin, että terästeollisuutemme välttyy päästökiintiöiden ostolta. Ala voisi kehittyä entistä ekologisemmaksi, säilyttää myös tulevilla päästökauppakausilla kilpailukykynsä ja välttyä tuotannon ja työpaikkojen supistukselta.

Veli Pohjonen

Etelä-Suomen Sanomat. Artikkeli. 10.3.2007