Kehitysmaissa häviää metsää vuosittain yli 10 miljoonaa hehtaaria. Paikallista maaseudun väestöä siitä ei tule kuitenkaan syyttää. Metsän uudisraivuu pelloksi on tropiikin maissa väistämätön niin kauan kuin niiden väestö kasvaa nykyisellä vauhdilla. Vielä kasvavat kehitysmaiden luonnonmetsät voi pelastaa vain ratkaisu väestönkasvun, ruoantuotannon ja pellontarpeen ongelmaan.
Vielä 10,000 vuotta sitten maapallon kamaraa peittivät sankat metsät. Metsiä arvellaan kasvaneen parhaillaan 6200 miljoonalla hehtaarilla, 48 prosentilla maapallon koko maa-alasta. Nykypäivään tultaessa metsät ovat huvenneet kolmanneksella, 4100 miljoonaan hehtaariin.
Metsiä on kuluneella ajanjaksolla hävinnyt keskimäärin 0,21 miljoonaa hehtaaria vuodessa. Se ei sinänsä ole paljon, vastaahan se esimerkiksi vain yhtä prosenttia Suomen metsäalasta.
Parin viime vuosikymmenen ajan maapallon metsät ovat kuitenkin ruvenneet hupenemaan aivan uudella vauhdilla sillä - niinkuin monen muun asian yhteydessä maapallolla - muutos ei enää seuraa keskiarvoa, vaan on jyrkässä nousussa. Tänään metsiä häviää, pääosaksi kehitysmaissa, aikaisempaan verrattuna 50-kertaisella nopeudella, noin 11 miljoonaa hehtaaria vuodessa. Se vastaa Suomen kaikkien metsien paljaaksi hakkuuta joka toinen vuosi.
Metsä raivataan pelloksi
Kehitysmaiden metsähistoriaa, kuten myös tämän päivän tapahtumia, kuvataan tavallisesti metsien hävittämiseksi. Onko se liian yksioikoinen tuomio paikallisten asukkaiden toimille
Kaikkialla maapallolla metsien vähenemisen perussyy on ollut niiden uudisraivaus pelloksi. Uudisraivaukseen perustui länsimaiden kulttuurin nousu. Maatalouden kehittämiseen metsää raivaamalla piti perustua myös Afrikan ja muiden tropiikin kehitysmaiden tulevaisuus.
Uutta peltoa raivattiin sitä mukaa kuin väkiluku kasvoi. Länsimaissa sääntö piti paikkansa aina 1900-luvun puoliväliin. Sen jälkeen maanviljelyn menetelmät kehittyivät niin että peltojen keskisato nousi. Nousseet sadot ja hidastunut väestön kasvu lopettivat uudisraivauksen Länsi-Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Niin kävi myös Suomessa.
Mutta kehitysmaissa metsän raivuu pelloksi ja kaskeaminen jatkuvat edelleen. Siihen on kaksi syytä. Ensimmäinen on väestön kasvu. Sitä vauhdittavat kohentunut terveydenhoito, ja useissa kehitysmaissa hieman noussut elintaso. Toinen syy on peltokasvien alhainen keskisato. Varsinkaan Afrikassa sitä ei ole saatu nousuun.
Afrikka tarvitsee lisäpeltoa
Afrikan maissa väestö kasvaa noin 3 prosenttia vuodessa. Näin esimerkiksi Etiopian väkiluku kaksinkertaistuu aina 25 vuoden välein. Väestönkasvun voi arvioida vielä kiihtyvän entisestään, jos maatalous saadaan tuottamaan niin että aliravitsemus poistuu. Siten on jo käynyt niissä Afrikan maissa joissa ruoan tuottaa vapaa maanviljelijä, kuten Keniassa ja Zimbabwessa.
Afrikan oloissa perhe tarvitsee peltoa 0,4 hehtaaria henkeä kohti. Sillä alalla viljelijä kasvattaa vuodessa riittävän sadon yhden perheenjäsenen ravinnoksi. Kun perheeseen syntyy lapsi, isä raivaa lisää peltoa 0,4 hehtaaria torjuakseen kasvanutta perhettä odottavan nälän. Uudisraivio tehdään metsään.
1960-luvulla Etiopian silloinen 25-miljoonainen kansa tarvitsi vuodessa 400,000 hehtaaria uudisraiviota pitääkseen ruoantuotannon väkiluvun kasvun vauhdissa. Metsähistorian tilasto kertoo että saman verran metsää myös hävisi 1960-luvulla. 1970-luvulla tilanne muuttui. Keskusylänkö ja maan pohjoisosa oli raivattu jo lähes metsättömäksi, eikä uudismaata enää löytynyt. Se oli Etiopiassa 1970-luvun puolivälissä syntyneen nälänhädän osasyy.
Niissä Afrikan maissa missä metsää on vielä jäljellä, sitä raivataan pelloksi yhä kiihtyvällä vauhdilla. Viime vuosikymmenellä metsien häviö oli nopeinta Norsunluurannikolla ja Zairessa. Siellä väestö myös kasvaa nopeimmin; siellä ei ole ollut liioin nälänhätää. Varsinkin Norsunluurannikon viimeisten metsien kohtalo näyttää toivottomalta ellei väestönkasvun, ruoantuotannon ja pellontarpeen ongelmaan löydy ratkaisua.
Miksi Afrikan peltojen keskisato ei nouse?
Vihreän vallankumouksen käynnistyessä, parikymmentä vuotta sitten, kehitysmaiden maatalouden uskottiin vihdoin kohenevan. Uusilla lajikkeilla, lannoituksella ja muilla kehittyneillä viljelymenetelmillä peltojen keskisadon arvioitiin kokevan samanlaisen nousun kuin länsimaissa oli tapahtunut toisen maailmansodan jälkeen.
Sadot todella kääntyivät nousuun, mutta vain Aasiassa ja Latinalaisessa Amerikassa. Sen sijaan Afrikassa peltojen keskisato polkee edelleen paikallaan. Maailmanpankki joutui toteamaan että vihreä vallankumous on Afrikassa liikaa kiinni lannoitteista. Niihin ei ollut enää varaa energiakriisien jälkeen.
Lannoittamatta uudet, jalostetut lajikkeet eivät tuota sen kummemmin kuin maatiaisetkaan. Maatiaislajikkeilla on sitäpaitsi puolellaan parempi viljelyvarmuus. Sitä Afrikan viljelijä arvostaa.
Afrikan maatalouden kehitysohjelmien on sopeuduttava tosiasiaan: jos viljaa viljellään viljan perään, maatiaisilla kylväen ja lannoittamatta, peltojen keskisato ei nouse tulevaisuudessakaan.
Uusi viljelymenetelmä koeajossa
Koska Afrikan ruoantuotantoon ei ole löytynyt ratkaisua länsimaisen maanviljelyn menetelmin, sitä ruvettiin etsimään perinteisestä peltoviljelystä. Jo ennen eurooppalaisten tuloa afrikkalaisella viljelijällä oli tapana kasvattaa puuvartisia kasveja ja yksivuotisia viljakasveja samalla maalla. Esimerkiksi Etiopiassa teff-hirssi kylvettiin paikallisen akaasian (Acacia albida) sekaan. Akaasiapuista, joita kasvoi noin 50-100 kappaletta hehtaarilla, saatiin polttopuuta ja sen lehdistä sekä paloista karjanrehua.
Tärkein akaasian ominaisuus on typensidonta, joka koituu sen juurella elävän viljan hyväksi. Niinkuin suomalainen leppä tai apila, akaasia sitoo ilman typpeä juurinystyröihinsä ja parantaa maan viljavuutta. Tutkimus on jo osoittanut että lannoittamattoman viljan sato nousee akaasian alla kymmeniä prosentteja aukeaan maahan verrattuna.
Afrikan viljelijän jo muinoin keksimästä viljelymenetelmästä on nyt kehitetty kasvinviljelytieteen ja metsänhoitotieteen rajamaille uusi oppiaine, peltometsäviljely (engl. agroforestry). Peltometsäviljelyä tutkitaan parhaillaan kuumeisesti sekä kuivan että kostean tropiikin maissa. Peltometsäviljelyä harjoitetaan jo käytännön mittakaavassa Keniassa. Sudanissa sen avulla torjutaan aavikoitumista.
Peltometsäviljelyltä odotetaan Afrikan vihreää vallankumousta, kehittyvää maanviljelyä pehmein, paikallisin menetelmin. Jos peltometsäviljelyllä saadaan viljojen sato nousuun, se metsittää Afrikan maaseutua uudella tavalla. Samalla paine viimeisten luonnonmetsien uudisraivuuseen vähenee.
Veli Pohjonen
Käsikirjoitus 17.8.1990. Web-teksti 7.1.2017.
No comments:
Post a Comment