Energiapaju menestyy Alavieskassa - Energy willow thrives in Alavieska

.


Poikkesimme isä-Matin kanssa ohikulkumatkalla Alavieskassa katsomaan, miten uudet ruotsalaiset pajulajikkeet (mm. Gudrun) menestyvät turvesuonpohjalla. Piipsannevalla (Haapavesi), Palonevalla (Rantsila) ja Hirvinevallahan (Liminka) opimme 1980-2000, että ulkomaisten jalopajujen talvenkestävyys on heikko. Tieto viestitettiin useaan otteeseen Ruotsin energiapajulajikkeiden pääjalostajalle Stig Larssonille. Hän valitsi jalostusohjelmastaan kaksi talvenkestävintä lajikettaan (Gudrun ja Karin) joita hän suositteli 2006 koeviljeltäviksi turvesuonpohjilla Pohjois-Suomea myöten.

Hyvältä näyttää nyt Sulo Hannulan (Jukuturve Oy) keväällä 2006 perustamilla viljelyksillä. Kahden talven jälkeen talvituhot ovat olleet toistaiseksi minimaaliset. Kasvustoa leimaa epätasaisuus, mutta se oli odotettavaa karulla turvesuonpohjalla.

Tulvaa Kemin lähteillä - Sources of River Kemi flooding

:

.


Kemin lähteet, Vouhtunsuolla, Savukoskella tulvivat keskikesällä.

Sources of River Kemi are flooding in the middle of the summer.

Juhannuksena Jyrävällä - In midsummer by Jyrava falls

.
Jyrävä Kitkajoessa on Suomen vähäisistä vesiputouksista majesteetillisimpia. Ensimmäisen kerran kävin siellä Pekka Maijalan kanssa ylioppilaskeväänä toukokuun lopussa 1966.

Jyrava fall in Kitkajoki river, Kuusamo, belongs to the most majestetic falls in Finland. For the first time I visited the fall in late May 1966, with my Kemin lyseo school mate Pekka Maijala.

Hiiltä ja tervaa Quelimanessa - Charcoal and wood tar in Quelimane

.

Taiston yksinkertaisella tynnyrimenetelmällä syntyy hiiltä ja tervaa Quelimanen sahalla. Vanhoja öljytynnyreitä riittää Afrikassa. Niitä tarvitaan kaikkiaan kolme. Yksi varsinaiseksi miiluksi, kaksi avattuina tulipesän vaipaksi.

Using Taisto's simple oil drum method production of charcoal and wood tar is easy in Quelimane saw mill.

Taisto hitsaa hiiliretorttia - Taisto welding metal charcoal kiln

Taisto Jaakola hitsaa hiiliretortin pohjakartiota Quelimanen sahalla. Jalusta on vanhasta kuorma-auton vanteesta. Alaosan tervaputki on jo paikallaan.

Taisto Jaakola is welding metal charcoal kiln in Quelimane Sawmill, Mozambique. The stand is made from an old lorry wheel rim. The tar pipe is already seen below.

Kasuariinaa Quelimanen hiekkarannalla - Casuarina on the beach of Quelimane

Quelimanen hiekkarannalle Mozambikiin on viljelty kasuariinaa, suojavyöhykkeeksi estämään hiekan vyöryminen tuulen mukana rannikkokaistan riisi- ja muille viljelysmaille. Laji on ilmeisesti Casuranin equisetifolia.

On Quelimane beach in Mozambique, Casuarina has been planted as a belt for sand dune fixation. It prevents moving of the sand with the wind to the rice cultivation areas behind the belt.

Metsähakkeesta suomalaista uusioenergiaa

Suomessa tuotettiin vuonna 2006 metsähaketta 3,4 miljoonaa kiintokuutiometriä. Se on noin viisi prosenttia kaikesta metsänkorjuustamme. Hakkeesta on tullut metsänkasvattajalle tasavertainen myytävä muun puun ohessa.

Suomen metsäenergiaan luotetaan lujasti myös Euroopan unionissa. EU:n tavoitteissa uusioenergian on noustava meillä 9,5 prosenttiyksikköä (nykyisestä 28,5:sta 38:aan) vuoteen 2020 mennessä. Metsähakkeen lisäkäytön lasketaan hoitavan pääosan prosenttinousua.

Puun pienpoltto on koti- ja kansantalouden etu

Puun pienpoltto on ollut (2008) kotitalouksissamme vakaa viimeiset 10 vuotta, puumitassa noin 6,7 miljoonaa kuutiota ja energiamitassa noin 13 terawattituntia (miljardia kilowattituntia) vuodessa. Se vastaa noin kolmea prosenttia koko energian alkutuotannostamme.

Sekä energia- että ympäristötaloudessa on tapahtumassa muutoksia, joiden ansiosta puun pienpolton edellytykset paranevat entisestään. Öljyn maailmanhinta on ollut jo vuosia nousussa, mikä koettelee öljylämmitystä. Öljyn hinnan suunta on edelleen ylöspäin.

Eukalyptuksen mosaiikkia Addis Abebasta länteen - Eucalyptus mosaic west of Addis Ababa

.


Addis Abebasta länteen, Jimman suuntaan on Oromian läänin maanviljelysseutuja. Siellä täällä eukalyptusta on viljelty runsaasti, niin että tyypillinen maaseudun mosaiikki syntyy. Kuvassa kukkulan laella on ortodoksikirkko, mikä ympärillä kasvaa vanhempia puita. Etualalla on nuori sypressiviljelys (Cupressus lusitanica).

West of Addis Ababa, towards Jimma, there are Oromia agricultulral areas. In some areas eucalypts (Eucalyptus globulus) has been planted into landscape mosaic. There is an orthodox church on top of the hill, with some older trees around, in the front a young plantation of Cupressus lusitanica.

Sekametsää Entoton vuorilla - Mixed forest on Entoto mountains

Entoton vuorilla, Addis Abeban pohjoispuolella kasvaa vanhaa eukalyptusmetsää. Luontaisesti uudistunut alkuperäispuulaji, Juniperus procera tunkee varjopuuna vähitellen läpi eukalyptus-kasvuston

Debre Birhanin polttopuuviljelys kukoistaa - Debre Birhan fuelwood plantation in good shape

Vuosina 1984-1989 olin UNSOn polttopuumetsityshankkeessa Etiopiassa. Yksi viljelyalueistamme oli Debre Birhan. Nyt 20 vuoden kuluttua voi tyytyväisenä seurata, kuinka Eucalyptus globulus kukoistaa alueella.

Mosaiikkia lennolla Bahir Darista Addis Abebaan - Landscape mosaic from flight Bahir Dar - Addis Ababa

Etiopian maaseutu kehittyy kohti peltojen ja pienmetsiköiden mosaiikkia. Ylämaalta ei alkuperäistä metsää enää juuri löydä, se on raivattu pelloksi jo vuosikymmeniä, ehkä vuosisatoja sitten. 1900-luvulla maisemaan ilmestyi eukalyptus. Sen viljely yleistyy kiihtyvällä tahdilla. Syntyy mosaiikkimaisema. Kuvan kaikki vihreinä hohtavat kasvit lienevät lajia Eucalyptus globulus.

Landscape mosaic is becoming more and more common in Ethiopian countryside. The original highland forests were cleared for agriculture tens, perhaps hundreds of years ago. In 1900s eucalyptus husbandry started to become more common. Landscape mosaic between the fields and tree lots has evolved. All bright green shining trees in the photo belong apparently to species Eucalyptus globulus.

Sinisen Niilin putouksilla - By the Tisisat falls

Helmikuussa 2008 Sinisen Niilin putouksilla riitti vielä vettä, kun ottaa huomioon, että on kuiva kausi, ja että sivuvirtaan rakennettu voimala tarvitsee omat vetensä.

Blue Nile falls - Tisisat falls - have still water, when remembering that it is dry season and that there is the hydropower plant in the sidestream, taking its portion of the water.

Metsähake ja kuitupuu hintakilpasilla

Vuonna 2006 tuotimme metsähaketta 3,4 miljoonaa kiintokuutiometriä, mikä on noin viisi prosenttia kaikesta metsänkorjuustamme. Vaikka metsissämme on pyörinyt jo vuosia ympärivuotinen miljoonasavotta niin kuutioiden kuin eurojenkin osalta, energiapuun hinta on edelleen mysteeri.

Metsäntutkimuslaitos noteeraa verkkosivuillaan viikoittain tukki- ja kuitupuun hinnat. Metsähakkeen hintaa se ei noteeraa. Sitä eivät pysty noteeraamaan lehtiensä sivuilla myöskään puun tuottajien etujärjestöt.

Puun kasvu nopeutunut Pohjois-Suomessa

Metsäntutkimuslaitoksen tuoreimpien tietojen mukaan Lappi puskee nyt (2008) puuta lähes 13 miljoonaa kuutiota vuodessa, kun kasvu 1990-luvun alussa oli vain kahdeksan miljoonaa kuutiota. Nousua on yli 50 prosenttia.

Alimmillaan, seitsemässä miljoonassa kuutiossa, Lapin metsien kasvu oli 1960-luvun loppupuolella. Sitä ennen Lappia oli hakattu rajusti, ensin sotakorvauksiin ja sitten talouden jälleenrakennukseen. Lappi sai maineen Osaran aukioiden maakuntana. Metsäntutkimuslaitoksen luvut kertovat, että kuuluisat aukiot ovat metsittyneet.

Energiaa heinäpellosta

Viime vuonna (2007) Suomessa viljeltiin energiakasveja jo noin 20'000 peltohehtaarilla. Ruokohelpi on pohjoisen ilmastossa viihtyvä heinäkasvi, joka sopii lämpövoimaloiden polttoaineeksi.

Ruokohelpi (Phalaris arundinacea) on Suomessa Lappia myöten luonnonvarainen, varteva, ruokomainen heinä. Se tunnettiin Pohjoismaissa jo 1800-luvulla kestävänä latojen kattoheinänä.

Mistä ruokohelpi putkahti yhtäkkiä 2000-luvun energiaviljelyyn?

Lisää puuta lyhytkiertoviljelyllä

– ensimmäiset Gustaf Sirénin kokeet Rovaniemelle 1955

Suomen metsäteollisuus laskee, että riippumatta ennätyksellisestä, 100 miljoonan kuution vuosikasvusta, puuta on kestävästi maastamme korjattavissa ja ostettavissa vain 70 miljoonaa kuutiota. Käyttö on nykyään 75, josta ostot kotimaasta ovat 56 ja tuonti Venäjältä 19 miljoonaa kuutiota vuodessa. Jos pois jäävä tuonti on korvattava kotimaisella puulla, vuosiostoihin on jäämässä puuvajetta viisi miljoonaa kuutiota.

Fuerteventuran aamua - Sun is rising in Fuerteventura

Ennen auringonnousua Fuerteventuran hiekkaranta Morro del Jablen itäpuolella, on vielä tyhjä turisteista.

Before the sunrise Morro del Jable beach in Fuerteventura (Canary islands) is empty of tourists.

Hiekka hohkaa Atbarassa - Hot sun and hot sand in Atbara

Atbarassa hohkaa keskipäivällä kuuma hiekka. Ylöspäin väreilevät ilma näyttää nostavan akaasiat ilmaan. Ilman lämpötila on noin 35 astetta.

Hot sun and hot sand seem to lift the acacias up from the soil in Atbara. The air temperature is about 35 degrees.

Saavuimme Atbaraan - We arrived in Atbara

Sudanissa ilmassa oleva hiekkapöly värjää auringonlaskut usein okralla, tai ainakin himmentää auringon kiloa niin, että kiekon pääsee kuvaamaan. Näin kävi kun saavuimme Atbaraan, 300 km Niiliä Khartumista alavirtaan.

Sand in the air often colors the sunsets, like here in Atbara, where we arrived from Khartoum (300 km Nile river downwards).

Metsävaurioista selvittiin

Metsävauriot kuohuttivat mieliämme 1980-luvulla. Euroopan vuoristometsiä tuhoutui Itä-Saksassa ja Tsekeissä. Kuuset harsuuntuivat Suomen Salpausselällä. Koillis-Suomelle huolestuttavin oli Sallan Rikkilehdon tapaus. Siellä kasvavaa mäntymetsää näytti 1980-luvun lopulla kuolevan pystyyn käsittämättömästä syystä.

Samoin aikoihin suomalaisille selvisi ympäristön suojelun heikko taso silloisessa Neuvostoliitossa. Heti koillisrajan takaa paljastui esimerkkejä kuinka saastuttavaa itänaapurimme kaivos- ja metalliteollisuus voivat pahimmillaan olla.

Ruskaa Kouvervaarassa - Autumn colors in Kouvervaara

Lehtiruskan huippu sattuu Kuusamossa ja Kemissäkin keskimäärin päivään 20.9. Kolme päivää sen jälkeen näkee koivuista, että lehtiä on jo varissut paljon. Auringonpaisteisena päivän pohjoistuuli puhalteli, ja se sai korkealta Kouvervaarasta kuvatun Yli-Kitkan värittymään hyisen siniseksi.

The peak of autumn colors (in tree leaves) happens around 20 September. Northern wind was blowing at it was mostly sunny. As photographed from Kouvervaara the Yli-Kitka showed in arctic blue colors.

Voisiko kanalintujen metsästyskautta jatkaa?

Metsähallituksen Villi Pohjola markkinoi latvalinnustusmatkoja naapuriin samalla, kun olemme rajoittaneet metsästystä omalla puolellamme.

Kanalintujen pyynti on osa pohjoissuomalaisten alkuperäistä eräkulttuuria. Kaikista metsästyslajeista se on syvimmällä pyytöveressämme. Aidoimmillaan tunne koetaan metsästettäessä Suomen pystykorvalla.

Suomen Suoviljelysyhdistyksen kesäretkeltä - From summer excursion of Finnish Peatland Husbandry Association

Suomen Suoviljelysyhdistys piti vuosikokoustaan Rovaniemellä ja teki kenttäretken mm. Metlan suometsien ojituskokeille. Kuvassa ojitusalueen ensiharvennusmännikköä.

Mahtanevatko johtokunnan jäsenet miettiä, mihin nämäkinen ensiharvennuskoon männyt saanee myydyksi, kun Kemijärven selluloosatehdas (Stora-Enso) oli jo menossa kiinni?

Entäs jos tältäkin alueelta korjattaisiin biomassa runkoineen, kantoineen ja maaperän turpeineen energiaksi, ja raivattu maa otettaisiin suoviljelyyn - käyttäen Yhdistyksessä jo vuodesta 1894 lähtien kehitettyä tietotaitoa ja kerättyä kokemusta.

The Finnish Peatland Husbandry Association had its annual meeting and field excursion in Rovaniemi. Peatland forestry experiment with Scots pine (Pinus sylvestris) was visited. One and the other of the members of the board might have wondered if this is the optimum use of peatland dominated land. Questioning was becoming more and more obvious, as the obvious buyer of the first thinning Scots pines, Kemijarvi pulp factory (Stora Enso) was to be closed soon.

How about using the full biomass (stems, branches, stumps and peat) for fuel and starting peatland husbandry with suitable plants on the bottom of the peat soil? Peatland Husbandry Association has know-how and experience in Finland on such issues over a period of more than 100 years, since 1894.

Ylinuortti River of Varrio Nature Reserve in Finnish Lapland on 31 July 2006

Kokeilin videon kuvaamista taskukameralla (Canon PowerShot S1 IS) ja tiedoston lataamista blogspotin kautta. Joen virtaama Ylinuortilla tuli hyvin esille.

Test video for Blogspot. Location is in Finnish Lapland, 200 km behind Arctic Circle, in the northern part of Savukoski municipality. The video has been taken on the Ylinuortti bridge, upstream the river, on 31 July 2006. Camera Canon PowerShot S1 IS. More in http:/veli.pohjonen.org

Puuenergia voi puhdistaa ilmakehää

Metsäisille maille hiilidioksidin talteenotto avaa uuden mahdollisuuden

Hiilidioksidin talteenottoa esitti ensimmäisenä italialainen systeemianalyysin tutkija Cesare Marchetti. Hän julkaisi 1977 mielikuvituksellisen suunnitelman siepata hiilidioksidi Euroopan voimaloiden savuista. Se kerättäisiin maakaasuputkiston kaltaiseen verkkoon, johdettaisiin Välimeren suulle ja haudattaisiin Atlantin pohjaan. Paineessa hiilidioksidi nesteytyisi ja pysyisi vettä raskaampana syvänmeren pohjassa ikuisesti.

Suurpetoja, hyviä hiukkasia ja bioenergian kasvua

Värriön asemalla on laaja tutkimusala

Vuonna 1967 Helsingin yliopisto perusti Sallan Värriötunturiin koillisen metsäluonnon muutoksia seuraavan tutkimusaseman. Asemaa ympäröi alkuperäinen Lapin kiveliö: tuntureita, kuruja, soita ja kirveen koskemattomia metsiä.

Värriön tutkimustehtävä on tuottaa kansainvälisesti merkittävää tietoa Itä-Lapin luonnosta. Tutkimus perustuu pitkän aikavälin havaintosarjoihin. Ne kirjaavat ilmastotekijöitä ja metsän perustuotantoa sekä sitä, miten pohjoinen eläimistö niitä käyttää.

Suurpetojen seurantaa

Värriön alkuvaiheen tieteellisesti vahvinta antia olivat ensimmäisen asemanjohtaja Erkki Pulliaisen suurpetotutkimukset. Hän johti 1960-luvun lopulta lähtien susi-, karhu- ja ahmatutkimuksia sellaisella tarmolla, että Itä-Lapin väestö muistaa sen vieläkin.

Pajuenergia on hyvä mahdollisuus

Pajuviljelmiä 1990-luvulla
Nygårdin tilalla Raaseporissa

EU laskee uusiutuvaksi energiaksi muun muassa aurinko- ja tuulivoiman, vesivoiman ja bioenergian. Unionin johtajat päättivät maaliskuussa (2007) nostaa niiden osuuden 20 prosenttiin energiantuotannosta. Myöhemmin sovitaan taakanjako eli se, miten korkeaksi osuus nousee kussakin EU:n jäsenmaassa vuoteen 2020 mennessä. Nyt EU-maiden käyttämästä energiasta uusiutuviin energialähteisiin perustuu vain vajaat seitsemän prosenttia.

Päästökauppa toiselle kaudelle

Euroopan unioni on käynyt vuodesta 2005 hiilidioksidin päästökauppaa, jolla se pyrkii hillitsemään ilmaston lämpenemistä. Edellinen vaihtoehto, kansalliset energiaverot, ei purrut. Hiilidioksidin päästöt vain nousivat. Jos energiaverot olivat ilmastotalkoiden piiska, EU toivoo päästökaupasta talkoiden porkkanaa.

EU jakoi kullekin jäsenmaalleen kolmeksi vuodeksi tukun ilmaisia päästökiintiöitä, jotka sai joko käyttää tai myydä hiilidioksidipörssissä osakkeiden tapaan. Kauppaa käyvät ne, jotka hiilidioksidin päästöjä aiheuttavat: esimerkiksi isot hiilivoimalat, rauta- ja terästehtaat sekä metsäteollisuus.

Päästökaupan toinen vaihe alkaa 2008 ja kolmas 2012. Ilmaston merkit viittaavat siihen, että ilmaisia päästöoikeuksia on jaossa entistä niukemmin. Tilanteeseen joutuvat mukautumaan raskaan teollisuuden keskeiset yritykset, jotka työllistävät maassamme kymmeniä tuhansia ihmisiä.

Metsänkasvun aika

Olemmepa Metsä-Lapin aarnimetsistä mitä mieltä tahansa, nuorilla talousmetsillä näyttää olevan edessään kasvun aika. Se on kasvihuoneilmiön vääjäämätön seuraamus.

Koheneva kasvu seuraa lämpötilaa, hiilidioksidia ja typpeä. Suhteellisesti muutos on suurin metsänrajalla. Ilmiötä seurataan Värriön tutkimusasemalla.

Hiilidioksidin kaksoissieppaus

Hiilidioksidin loppusijoitusta esitti ensimmäisenä italialainen Cesare Marchetti.  Hän julkaisi 1977 mielikuvituksellisen suunnitelman.

Siepataan hiilidioksidi Euroopan voimaloista. Kerätään se maakaasuputkiston kaltaiseen verkkoon. Johdetaan hiilidioksidi Välimeren suulle ja pumpataan Atlantin pohjaan. Paineessa hiilidioksidi nesteytyy ja varastoituu syvänmeren pohjassa ikuisesti.

Mistä ruokohelven viljelyssä on kysymys?

Lapin maatalouskoeaseman johtaja, tohtori Aimo Isotalo oli ensimmäisiä, joka kiinnostui ruokohelven viljelystä. Hän keräsi 1960-luvulla ruokohelven siemeniä Tornionjoelta, kylvi ne Apukkaan ja kasvatti ruokohelpeä rehuksi. Rotevan, pitkäkortisen heinän rehuarvo oli kuitenkin heikko, eikä siitä ollut käytännön viljelyyn.

Itä- ja Pohjois-Suomessa

1990-luvulla ruokohelvestä oli määrä tehdä sellua ja paperia. Heinäsellulle oli maailmalla kysyntää. Suomessakin käytettiin Välimeren maista tuotua esparto-heinää lujittamaan seteli- ja raamattupaperia. Ruokohelpi kasvaa lujaa heinäkuitua, ja siitä ajateltiin esparton korvaajaa. Ruokohelven kuidutukseen syntyi tehdassuunnitelma, "Peltosellu". Tehtaan paikaksi olivat ehdolla Oulu ja Haapajärvi. Kuituhanke tyssäsi sellumarkkinoiden epävarmuuteen. Seuraavaksi ruokohelvestä haluttiin bioenergiaa.

Mitä kuuluu itäkairan suurpedoille?

Helsingin yliopistolla on koillisen Suomen tutkimusasema Värriön luonnonpuistossa, Sallassa. Itäkairassa sijaitsevalla tutkimusasemalla on ollut maine suurpetojen tutkimuksen tyyssijana ja niiden peräänantamattomana puolustajana aina siitä lähtien, 1967 kun professori, sittemmin kansanedustaja Erkki Pulliainen perusti aseman.

Hakepajua kannattaisi viljellä enemmän

EU:n vihertämä voimateollisuus alkaa pian ostaa bioenergiaa sellaisella vimmalla, että puun riittävyydestä tulee metsäteollisuudelle ongelma (HS pääkirjoitus 7. 3.). Myös metsäväki on jo tovin kysellyt, että meneekö paperipuu hakkeena polttoon.

Huoli on aiheellinen. Esimerkiksi vuoden 2005 myydystä metsähakkeesta jo seitsemän prosenttia oli peräisin paperipuun mitat täyttävistä rungoista. Metsäjohtaja Ralph Erik Serlachius ja professori Risto Sarvas julkitoivat 1953 puun riittävyydestä samanlaisen huolen.

Hiilidioksidin sieppaus ja Koillismaan pelletit

      Italialainen Cesare Marchetti lienee ensimmäinen, joka ehdotti maapalloa uhkaavaan kasvihuoneilmiöön ratkaisua. Hän esitti 1977, että hiilidioksidi siepataan kivihiilivoimaloiden savuista, kerätään putkistoon, johdetaan Välimeren suulle ja pumpataan Atlantin pohjaan.  Hiilidioksidi nesteytyy paineessa ja pysyy syvänmeren pohjassa ikuisesti.

     Ehdotusta pidettiin mahdottomana. Se sai hautua 30 vuotta, kunnes ilmaston muutoksesta oli kertynyt niin musertavia näyttöjä, että aika kypsyi käytännön kokeeseen. 

     Saksan liittokansleri Angela Merkel muurasi 29.5.2006 peruskiven voimalaan, jonka savusta hiilidioksidi siepataan. Saksan ruskohiilialueelle tulevan laitoksen rakentaa Vattenfall.

     Hiilidioksidin loppusijoitukseen Vattenfall löysi Atlanttia yksinkertaisemman paikan. Pumpataan jätekaasu Saksan maaperään, 800 metrin syvyydestä löytyneiden, ikivanhojen suolavesikerrosten alle.

      Hiilidioksidi on energiatalouden jäte. Sen talteenotto muistuttaa kaupunkien jätevesien keräilyä, putkikuljetusta ja jätevesimaksuja. Jos yhteiskunta on ratkaissut jäteveden käsittelyn, se ratkaisee myös jätehiilidioksidin käsittelyn. Kysymys on vain rahasta.

     Kansainvälinen ilmastopaneeli IPCC arvioi 2005, että hiilidioksidin loppusijoitus maksaa suuressa mitassa 15 - 75 euroa hiilidioksiditonnilta.

     Kannattavuusraja kulkee siinä, missä hiilidioksidin loppusijoituksen ja päästöoikeuden hinnat kohtaavat. Päästöoikeus kävi vuonna 2006 yli 30 eurossa. Vuoden 2007 alun hintataso on ollut 15 euroa hiilidioksiditonnilta.

     Ilmastokysymys kuumenee, ja jatkossa hiilidioksidin kansallisten päästölupien myöntäminen tiukkenee. Hiilidioksidin loppusijoitus on muutamassa vuodessa päästöoikeutta halvempaa.

     Hiilidioksidin sieppaus aiheuttaa täyskäännöksen suhtautumisessa kivihiileen. Sitä löytyy Euroopastakin sadoiksi vuosiksi. Sitä voi varastoida. Saatavuus ei ole poliittinen ase kuten on laita öljyn, maakaasun ja uraanin osalta.

     Savukaasujen puhdistus valkaisee kivihiilen huonon ympäristömaineen. Kivihiili ja öljy aiheuttavat kumpikin 40 prosenttia hiilidioksidin päästöistä. Molempiin on kajottava, jos ilmaston muutokselle halutaan jarrua. Hiilidioksidin sieppaus on helpompaa suuresta voimalasta kuin miljoonien autojen pakoputkista.

     Uusi menetelmä tekee kivihiilestä ilmastoneutraalin. Koska se ei enää lämmitä ilmakehää, se pääsee bioenergian kanssa samaan, ympäristöverottomaan sarjaan.

     Miten puuenergialle käy tässä rytäkässä? Voivatko esimerkiksi Koillismaan pelletit enää kilpailla, jos kivihiileltä poistuu päästöhaitta?

     Kun pellettiä poltetaan, siitäkin tulee hiilidioksidia. Myös sen voi siepata. Kivihiilen hiilidioksidilla ja puupelletin hiilidioksidilla on kuitenkin vissi ero. Edellinen on peräisin maan alta, kivihiilikaivoksesta, jälkimmäinen kasvavista metsistä, jotka ovat ottaneet hiilidioksidin taivaalta.

     Jos hiilidioksidin sieppaaminen kivihiilestä nollaa päästöt, sieppaus pelletistä tekee vielä enemmän. Ilmakehän hiilidioksidin pitoisuus alkaa vähetä.

     Tapahtuu kaksoissieppaus. Ensiksi taivaalta peräisin olevan hiilidioksidin sieppaavat puut, kasvaessaan fotosynteesin voimalla. Välivaihe on puusta tehty pelletti, joka varastoi bioenergian. Pelletti poltetaan voimalassa, ja hiilidioksidi siepataan toiseen kertaan. Bioperäinen hiilidioksidi loppusijoitetaan maan alle fossiilisen hiilidioksidin tavoin.

     Puupelleteillä on loppusijoituksessa ylivoimainen, rahanarvoinen päästöetu. Nehän poistavat  ilmakehästä sitä kasvihuoneilmiötä aiheuttavaa liikahiilidioksidia, mikä sinne on päässyt kivihiilen, maakaasun ja öljyn polton seurauksena. Tähän ei pysty tuuli- tai aurinkoenergia, eikä ydinenergiakaan.

     Euroopan metsävaltaisille maille hiilidioksidin sieppaus on siten uusi mahdollisuus. Avainasemassa on juuri pelletti. Se tiivistää metsäseuduilla kasvaneen bioenergian niin, että sitä voi varastoida ja kuljettaa Suomen rintamaille ja viedä aina Euroopan asutuskeskuksiin asti.

     Uuden tekniikan voimaloissa pelletin voi syöttää sekapolttoon kivihiilen kanssa. Tai pelletin voi polttaa yksinään kuten esimerkiksi Tukholmaa lämmittävä Hässelbyn voimala tekee Kuusamossa valmistetuille pelleteille.

     Kuusamo-Tukholman malli näyttää jo suuntaa muulle Euroopalle, miten hiilidioksidin päästöjä voi vähentää luonnollisella tavalla. Mallista puuttuu enää loppusilaus: hiilidioksidin loppusijoitus. Senkin tutkimiseen on jo suunnitelmat.  

Veli Pohjonen

Käsikirjoitus 2.3.2007

Turvesuonpohja ei jää joutilaaksi

     Turvetuotannon elinkaari on suon tuhatvuotisessa elämässä lyhyt, vain 20–30 vuotta. Sen jälkeen suopohja palautuu omistajalleen. Hän saa haltuunsa rikkaruohottoman ojikon, jossa on jäljellä mustaa pohjaturvetta vielä parikymmentä senttiä. Mitä turvesuon pohjalle pitäisi tehdä?

     Suopohjalla on monet käyttömahdollisuudet. Suopohjan voi soistaa, ja sen voi padota lintujärveksi. Suopohja on lähes valmista peltoa viljalle ja heinälle. Sillä voi kasvattaa erikoisia yrttejä ja mausteita. Suopohjan voi kehittää marjanviljelyyn maaksi. Suopohjan voi metsittää kuitu- ja tukkipuulle. Ja suopohjan voi pitää edelleen energian tuotannossa viljelemällä siinä uusia biomassakasveja.

     Suopohjien peltoviljelyyn kannustaa Isak Brennerin esimerkki. Suoviljelyn isäksi mainittu Isokyrön kirkkoherra kehitti jo 1600-luvulla kydötysmenetelmän. Suo ensin kuivattiin ja sen pinta poltettiin. Seuraavaksi pintatuhkaan sekoitettiin karjanlantaa, maa muokattiin ja se kylvettiin rukiille.

     Kydötty turvemaa antoi hyvän sadon muutamia vuosia. Kun viljan sato laski, turvemaan pinta kydöttiin uudelleen. Kydöttäminen oli käytössä maan länsiosassa 1900-luvun alkuun saakka, etelärannikolta viljan tuleentumisrajalle, Oulujokilaaksoon.

     Eikö 1900-luvun loppupuolella kehitetty turvetuotanto suon jälkiviljelyineen ole vain nykyaikainen muunnos kirkkoherra Brennerin kydötysmenetelmästä? Turpeen kytöliekki palaa edelleen, ei hitaasti suolla vaan tarkoin ohjattuna kaukolämpövoimalassa.

     Peltoviljelyn kannalta nykyaikainen turvetuotanto on kirkkoherran kehittämää kydötystä etevämpi. Nyt raaka, viljelyyn kehnosti soveltuva pintaturve nostetaan imuvaunuilla ja kuljetetaan rekoilla pois suolta, peltokasvien tieltä.

     Viljava pohjaturve on esillä, kun polttoturpeen nosto on ohi. Lämpövoimalasta tulevan tuhkankin voi palauttaa suopohjalle, varsinkin jos turpeen tuhkan höystää monipuolisemmalla puun tuhkalla.

     Vaikka Isak Brenner kehitti suoviljelyn nimenomaan rukiille, suopohjat soveltuvat paremmin rehuviljalle, etenkin kauralle. Se on runsasjuurisempi kuin ohra, on siten puskuroituneempi suopohjan epätasaisuuksiin ja tuottaa tasaisempia satoja.

     Laajin suopohjan viljelykokemus on Tohmajärveltä, Pohjois-Karjalasta. Kymmenien hehtaarien laajuinen, EU-mittakaavan kauranviljely alkoi 1990-luvun lopulla Valkeasuolla, alueen vanhimmalla polttoturvesuolla.

     Myös metsitys suopohjilla tunnetaan hyvin, sillä kokemuksia on jo 50 vuoden ajalta. Vanhimmat metsänviljelykokeet kasvavat Pohjois-Hämeessä, Kihniön Aitonevalla.

     Jos suopohjalle jää turvetta enintään 30 cm, siihen viljellyistä puista nopeimmin ja runsaspuustoisimmaksi kasvaa rauduskoivu. Sen kasvu vastaa kangasmaan mustikkatyypille tai hyvälle kivennäismaan pellolle viljellyn rauduskoivikon kasvua.

     Metsänhoitoon on suopohjalla panostettava. Ojaston on vedettävä jatkuvasti. Pohjaturve on karua, ja sen lannoittaminen on tarpeen viljelyn yhteydessä ja myöhemminkin. Lannoituksen tulee olla täsmälannoitusta niin ravinteiden osalta kuin levitystavaltaan. Puuntuhkasta on hyviä lannoituskokemuksia muun muassa Muhoksen tukimusasemalla.

     Luontevin arvio 2000-luvun Suomessa on, että vanhoista turvesuon pohjista pääosa viljellään talousmetsäksi, kuitu- ja tukkipuulle. Viljelymetsä toteuttaa samalla erästä Kioton kansainvälisen ilmastokokouksen tavoitetta: pitkään puuttomana olleelle maalle syntyy uusi metsänielu. Se kumoaa osan energiataloutemme haitallisen hiilidioksidin päästöistä.

     Hakepajun viljelyä suopohjilla on tutkittu 30 vuotta. Varhaiset 1970-luvun kokeet selvittivät 1-4 vuoden kierrolla kasvatettavien, Tanskasta tuotujen kori- ja vannepajujen viljelyä. Tulokset olivat kehnot. Lämminveriset Tanskan pajut eivät kestäneet suopohjien talvipakkasia, kevätahavia ja talvipakkasia.

     Keväällä 1978 professori Olavi Huikari järjesti 4H-järjestön kanssa kilpailun, kuka kerholainen löytää pisimmän pajunvesan, missä se kasvaa ja mitä lajia se on. Tavoite oli löytää suopohjille kotimainen, nopeakasvuinen ja samalla talvenkestävä jalostuksen emopuu ja risteyttää se Tanskasta tuotujen jalopajujen kanssa.

     4H – kilpailulla oli valtava menestys. Vesalähetyksiä tuli Metsäntutkimuslaitokseen satoja. Vesat leikattiin pistokkaiksi ja viljeltiin Kannukseen, johon Huikarin aloitteesta perustettiin Energiametsäkoeasema (myöhemmin Kannuksen tutkimusasema). Tärkeimmät hakepajukokeet viljeltiin Haapaveden Piipsannevalle.

     Kotimaisten hakepajujen valinta alkoi tuottaa tulosta 1990-luvun lopulla, kun selvisi että niitä on kasvatettava pidemmällä, aina 8-10 vuoden kiertoajalla. Suopohjille kestävin laji on kiiltolehtinen paju. Piipsannevalla se tuotti  9, kun raudus tuotti  8, hies 7 ja harmaaleppä 5 kuivatonnia vuodessa hehtaarilta ensimmäisen 10 vuoden jaksolla.

     Hakepajun käytännön viljely suopohjilla on maassamme vielä vähäistä, kokonaisalaltaan alle 10 hehtaaria. Merkittävin 2000-luvun koeviljely on Alavieskassa.

      Ruokohelpi on yleistynyt 2000-luvulla suopohjien biomassakasvina. Se on pitkäkortinen, satoisa nurmiheinä, jota voi hakepajusta poiketen viljellä yhden vuoden kierrolla. Vuonna 2006 ruokohelpeä kasvoi  Keski- ja Pohjois-Suomen turvemailla yhteensä 14,000 hehtaaria, valtaosa juuri suopohjilla.

     Ruokohelpi on tyypillisesti suomalainen keksintö. Esimerkiksi Ruotsissa ruokohelpeä on käytännön viljelyssä vain noin 1000 hehtaaria, kun hakepajua on 15,000 hehtaaria. Helpeä on kuitenkin tutkittu ja kokeiltu sielläkin jo 1980-luvulta lähtien.

     Osaksi Suomen ja Ruotsin tyystin erilainen energiaviljelyn kehitys selittyy energiaturpeella. Se on meillä yleinen, mutta Ruotsissa verraten harvinainen voimaloiden polttoaine.

     Ruokohelpi kytkeytyy polttoturpeeseen kolmella tapaa. Ruokohelpi on osoittautunut verraten helpoksi viljelykasviksi juuri turvetuotannon jättämillä suopohjilla. Helpi kasvaa luonnostaankin samantapaisilla multavilla mailla ja kosteilla jokivarsiniityillä.

     Toisekseen, ruokohelpi on kätevä korjata turvetuotannon konein, sadon voi sekoittaa turveaumaan, ja turve-energiaa voi näin jatkaa puhtaammalla polttoaineella. Helpienergiasta ei nimittäin tule päästöiksi laskettavaa hiilidioksidia.

     Kolmas kytkentä liittyy biomassan polttoon. Ruokohelvessä on runsaasti alkuaine piitä. Se antaa rotevalle helven korrelle kasvussa tarvittavan tukevuuden.

     Poltossa pii on haitaksi. Piipitoinen helpituhka sulaa alemmassa lämpötilassa kuin esimerkiksi haketuhka. Sulava tuhka tukkii arinoita.

     Ruokohelven tuhkaongelma ratkesi, kun keksittiin silputa helpi poltettavaksi turpeen seassa. Kun seospolttoaine syötetään suurten voimaloiden polttoon, tuhkan sulamisen voi estää tarkoin säädöin. Ruokohelpi palaa voimalassa turpeen tukiliekillä, eräänlaista kydöttämistä sekin.     

Veli Pohjonen

Käsikirjoitus 28.2.2007

Maaruskaa kaamoksessa - Autumn colors on a foggy day

Mustikoita maaruskassa - Bilberries by autumn colors

Riekonmarjaa Rakitsassa - Alpine bearberry on Rakitsa hill

Suomi vaihtoi biomassakasviksi ruokohelven

Pajun energiatila Raaseporissa 1993

Moni Salosta Perniön kautta Karjaalle matkaava kulkija on pysäyttänyt autonsa Pohjankurun kohdalla peltoaukean laitaan ja ihmetellyt tien oikealla puolella olevaa suurta keltaista taulua. Siinä lukee "Paju on aikamme puulaji". Viereisillä pelloilla kasvaa sakeita pajuviljelmiä. Mistä oikein on kysymys?

Tammikuun pakkasjakson jälkeen - After the January hoare frost

Tammikuun pakkasjakson jälkeen, ilman lauhtuessa, pilvinenkin taivas voi olla Värriössä syvän sininen. Oheiset kuvat vuodelta 2006 (25.1.2006). Lisää saman päivän kuvia linkissä  http://www.flickr.com/photos/70341007@N02/sets/72157640405919436/

After the hoare frost period in January, when the temperature is rising, the cloudy sky can turn into deep blue. The photos are from year 2006 (25.1.2006). More photos from the same day in the link  http://www.flickr.com/photos/70341007@N02/sets/72157640405919436/

Nuorttitunturi fell from Kynsivaara hill

Pulkkatunturi fell from Varrio II

Rakitsa hill from Varrio II

Varrio fells in red

Alpine bearberry in carmine red

Forestry west of Ruka fell.

The area of Kuusamo is famous for its national park of Oulanka, and for its skiing and other outdoors activities holiday resort of Ruka. Kuusamo is also site of private forestry activities, like planted forests, silviculture and harvesting, as is seen in this photograph taken from Naatikkavaara hill towards Ruka fell.

Autumn colours in Varrio fells (Varrio III)

Slopy peat bog at the foothill of Riisitunturi fell

Cowberry in Naatikkavaara

Cowberry (Vaccinium vitis-idaea) yield of 2005 is good in North-Eastern Finland.

Lake Ylikitka from Kouvervaara

Ylikitka is a large lake in Kuusamo and Posio municipalities in North-Eastern Finland. On the western side of the lake the fells of Riisitunturi and Karitunturi make the bordering land mass to the lake. On the eastern side of the the corresponding land mass is a long but lower hill (chain o f tops) called Kouvervaara.

26.8.2005

Sauoiva in August

Eriophorum scheuchzeri in Kaarasjokk

Candle spruces in Devil´s Creek

Waterfall in Devil´s Creek.

Mountain Betula in Varrio I.

In Regio subalpina of Varrio the mountain birches dominate. Is the birch a species of its own? Or is it a subspecies of Betula pubescens? For time to time the opinion of a species of its own, that is Betula tortuosa auct., has had its supporters. Currently the mountain birch is believed to be subspecies, that is Betula pubescens ssp. czerepanovii (N.I. Orlova) Hämet-Ahti. - Behind in the photo Kotovaara; the sun is shining from north.

SMEAR I forest of Kotovaara by midsummer night

SMEAR I climate station is situated in the middle of even Scots pine forest of Kotovaara mountain. The aluminium climate tower, shining in the midsummer night sun, is seen to the right, on top of Kotovaara. The bigger mountain behind is Nuorttitunturi. Just in front a narrow belt of regio alpina of Varriotunturi (Varrio I) is seen, and the birch - dominated belt of regio subalpina.

Junipers in Varrio fells.

Juniper (Juniperus communis) is the most tolerant conifer against heavy snow in winter contiditions of Varrio fells. These two specimens grow in Regio alpina of Varrio II.

Junipers in Varrio fell

Wilderness west of Varrio IV

2.7.2005

Spruces in Deep creek

Caltha palustris

Test photograph of Caltha palustris (rentukka), was taken at Kuntasjoki river on 18 June 2005.

Ylinuortti is the northern border river of Varrio nature conservation area.

Eriophorum vaginatum in Sokanaapa

Track to birdtower in Sokanaapa

Trollius europeus in late flower in Vuostimo

Devil´s creek pond

Midsummer night sun in Varrio mountains.

For one month the midsummer sun does not set at all in Varrio. This photograph was taken in a clear night from the northernmost Varrio mountain (Varrio I) on 18 June 2005 at 00:15. The 3 peaked mountain to the left from the sun is the mythical Korvatuntunturi mountain. It is believed to be the mountain where Santa Claus lives (off-season the Christmas). The borderline between Finland and Russia traverses Korvatunturi mountain, in the photograph from left to right so that the leftmost mountain (Juuoiva) in on the Russian territory.