Energiaa heinäpellosta

Viime vuonna (2007) Suomessa viljeltiin energiakasveja jo noin 20'000 peltohehtaarilla. Ruokohelpi on pohjoisen ilmastossa viihtyvä heinäkasvi, joka sopii lämpövoimaloiden polttoaineeksi.

Ruokohelpi (Phalaris arundinacea) on Suomessa Lappia myöten luonnonvarainen, varteva, ruokomainen heinä. Se tunnettiin Pohjoismaissa jo 1800-luvulla kestävänä latojen kattoheinänä.

Mistä ruokohelpi putkahti yhtäkkiä 2000-luvun energiaviljelyyn?

Lapin koeaseman johtaja Aimo Isotalo oli ensimmäinen suomalainen tutkija, joka kiinnostui ruokohelvestä viljelykasvina. Hän keräsi 1960-luvulla ruokohelven maatiaiskantoja viljelykokeeseen, jossa vertailtiin uusia, talvenkestäviä rehuheiniä.

Ruokohelpi kesti talven hyvin ja se oli myös kohtuullisen satoisa, mutta sen rehuarvo oli kuitenkin heikko. Niinpä kasvin viljely ei tuolloin vielä käynnistynyt.

Nykyinen kiinnostus ruokohelpeen juontaa 1980-luvun lopulle, jolloin maatalouspolitiikkamme etsi uusia non-food viljelykasveja.

Sanahirviö kertoo silloisesta maatalouden ylituotannosta. Kesannoidut peltomme haluttiin pitää viljelyssä. Jos pelloilla ei voinut viljellä enää enempää ruokaa (food), viljeltäköön sitten muuta kuin ruokaa (non-food). Näin ajateltiin.

Ruokohelven non-food viljelyä esitti ensimmäisenä biokaasun asiantuntija Olli Kuusinen.

Vertaillessaan pohjoismaisia biokaasukokemuksia Kuusinen oli 1980-luvun lopulla tutustunut Vattenfallet-yhtiön bioenergiatutkimuksiin Keski- ja Pohjois-Ruotsissa.

Energiaviljelyyn sopivia kasveja vertailevaista ruotsalaisista koetuloksista Kuusinen poimi vuonna 1989 ruokohelven, jonka hän arveli sopivan myös Suomeen.

Kuusisen mielessä oli kuidun ja energian tuotannon yhdistäminen. Hän ehdotti, että viljellystä ruokohelvestä keitettäisiin ensin erikoissellua. Mitä jäisi sellunkeitosta yli, käytettäisiin biokaasun raaka-aineeksi.

Kuusinen markkinoi ajatuksensa Helsingin yliopiston kasvinviljelytieteen professorille Eero Varikselle. Ajatus lähti itämään maataloustutkijoiden parissa. Ensimmäiset ruokohelvet viljeltiin Maatalouden tutkimuskeskuksen pelloille Jokioisiin jo keväällä 1990.

Olli Kuusisen ehdotus tuottaa ruokohelvellä sekä kuitua että energiaa oli tutkimuksen päälinja 1990-luvulla. Biokaasu jäi kuitenkin pian sivuun. Ruokohelpi on mutkattomampi polttaa sellaisenaan kuin kaasuttaa ensin biokaasuksi.

Heinäkuidullakin näytti olevan 1990-luvun alussa menekkiä. Maailmalla heinäsellua sekoitetaan erikoispapereihin. Suomessakin on käytetty Välimeren maista tuotua esparto-heinää lujittamaan seteli- ja raamattupaperia. Ruokohelpi kasvaa lujaa heinäkuitua, ja siitä toivottiin esparton korvaajaa.

Ruokohelven kuidutukseen syntyi 1990-luvulla pohjois-suomalainen tehdassuunnitelma, ”Peltosellu”. Uuden tehtaan paikkakunniksi olivat ehdolla Oulu ja Haapajärvi. Hanketta alkoi vetää oululainen teknologiayhtiö Chempolis.

Hanke kuitenkin tyssäsi 2000-luvun vaihtessa. Sellumarkkinat olivat niin epävarmat, etteivät rahoittajat halunneet tuoda uudentyyppistä helpisellua myyntiin.

Kehitystyö johti silti huipputeknologian vientiin. Vuonna 2002 Chempolis solmi yhteistyöhankkeen Kiinaan, maailman suurimman peltokuituja jalostavan sellutehtaan kanssa.

Kiinalaisen tehtaan raaka-ainevalikoimaan kuuluvat ruoko, viljan olki ja sokeriruo´on puristusjäte. Ne ovat kaikki raaka-aineina ruokohelven sukulaisia.

Bioenergian ominaisuuksiltaan ruokohelpi on lähempänä olkea kuin metsähaketta tai turvetta.

Tonnissa kuivaa ruokohelpeä on energiaa 4,5 megawattituntia, oljessa on yhtä paljon. Metsähakkeessa on 5,3 megawattituntia ja turpeessa 6.

Ruokohelven tuhkapitoisuus on 5,5 prosenttia, oljen 7 prosenttia, turpeen 2-6 prosenttia ja metsähakkeen yksi prosentti. Ruokohelven rikkipitoisuus on 0,1 prosenttia, turpeen 0,24 prosenttia, oljen 0,15 ja metsähakkeen 0,03 prosenttia.

Ruokohelven pääero metsähakkeeseen ja turpeeseen on alkuaine piissä. Korkea piipitoisuus antaa rotevalle helven korrelle tarvittavan tukevuuden. Hakkeen ja turpeen piipitoisuus on alhainen.

Biomassan poltossa ruokohelven pii oli aluksi hankala haitta. Tavallisessa hakekattilassa helvestä palanut piituhka sulaa ja paataa arinoita. Ongelma ratkesi, kun keksittiin silputa ruokohelpi poltettavaksi turpeen seassa.

Kun seospolttoaine syötetään suurten lämpövoimaloiden polttoon, tuhkan sulamisen voi estää tarkoin säädöin. Juuri seospolttoon perustuu sekä Vapon että Pohjolan Voiman kiinnostus ruokohelpeen.

Viimeisin kehitysaskel on puristaa ruokohelpi pelletiksi, joko sellaisenaan tai seoksena kuivan kutterinpurun ja höylänlastun kanssa. Vapon uudessa Ilomantsin pellettitehtaassa tähän mahdollisuuteen on varauduttu.

Viime vuonna (2007) Suomessa viljeltiin ruokohelpeä jo noin 20'000 hehtaarilla. Pääosa sitä kasvaa maatilojen sopimusviljelyksillä Keski- ja Pohjois-Suomessa.

Eniten sopimuksia on tehnyt energiayhtiö Vapo. Sitä kiinnostaa kylvää ruokohelvelle myös turvetuotannolta vapautuneita suopohjia.

Sekä Vapo että Pohjolan Voima sekoittavat ruokohelpeä turpeeseen, ja seos poltetaan suurissa kaukolämpövoimaloissa.

Yhtiöt laajentavat näin uusiutuvan energian tuotantoaan, vähentävät hiilidioksidin päästöjään ja välttyvät hiilidioksidin päästökaupalta.

Ruokohelven viljelyala lisääntyy nopeasti. Maatalousministerille mietintönsä jättänyt peltoviljelymme tulevaisuutta luodannut työtyhmä esitti pari vuotta sitten ruokohelven viljelyalaksi 50'000 hehtaaria vuonna 2012.

2000-luvulla ruokohelven viljely on osa Euroopan unionin yhteistä maatalous- ja energiapolitiikkaa. EU:n jäsenmaat haluavat pitää koko unionin alueen viljeltynä.

Ydinalueilla Etelä- ja Keski-Euroopassa niin kuin Etelä-Suomessakin tavoite tarkoittaa viljaa. Energiakasvien mahdollisuus on viljanviljelyn äärialueilla ja viljan tuleentumisrajan takana.

Biomassaa kasvava, hiilidioksidin päästöjä vähentävä ja turvetuotannon jättösoita luonnollisesti maisemoiva ruokohelpi on Suomelle pitkästä aikaa uusi tuotannon mahdollisuus. Ruokohelven viljelyä tulisi edistää juuri sen pohjoisen ulottuvuuden takia.

Veli Pohjonen

Aamulehti. Alakerta. 11.1.2008.