Harsintametsätalous takaisin tuettuna

    Koronan jälkeisessä taloustilanteessa puhe metsien avohakkuista on palautunut taas päivän aiheeksi. Luontojärjestöthän tekivät jo 2018 aiheesta eduskunnalle kansalaisaloitteen. Tavoite oli lopettaa avohakkuut metsähallituksen mailla ja siirtyä niin sanottuun jatkuvaan kasvatukseen.

    Jatkuva kasvatus on hieman harhaanjohtava termi, koska menetelmään kuuluvat myös jatkuvat hakkuut.  Menetelmää kutsuttiin aiemmin poimintahakkuuksi eli harsinnaksi. Tieteellisen tarkan termin menetelmälle antoi 1984 metsäprofessori Peitsa Mikola: metsänhoidollinen harsinta.

    2000-luvun puolella kehittynyt metsätiede on Suomessakin osoittanut, että täsmällisesti harsien on mahdollista yltää samaan puun kasvuun ja hakkuumäärään kuin avohakkuiden lohkometsätaloudessa. Tosin kasvun mittaustuloksia on metsätieteessä edelleen molempiin suuntiin, ja kiistely menetelmien paremmuudesta jatkuu.

    Ainut kiistaton osio liittyy kasvinjalostukseen. Nykymenetelmin voi risteyttää ja valita entistä nopeammin kasvavia puulajikkeita viljeltäviksi - avohakkuun aukeille. Ja ilmaston hitaasti lämmetessä uuteen ilmastoon sopivampia lajikkeita voi jalostaa etukäteen. Luonto kyllä risteyttää muuttuneeseen ekosysteemiin sopivia luomulajikkeitaan itsekin. Mutta luonnon kierrossa tähän menee havupuilla satoja vuosia.

    Pääosa tavallisia metsätilallisia ei ole harsintametsätalouteen syttynyt. Perussyy tämän päivän avohakkuisiin lienee, että ne ovat yksinkertaisin tapa metsätilalliselle myydä puuta nopeasti ja paljon.

    Meillä on kuitenkin eri puolella Suomea matkailun ja erityismaiseman maa-alueita, joilla voisimme siirtää metsätalouden painopistettä. Niillä voisimme palata nykyisestä lohkometsätaloudesta uuden sukupolven harsintaan. Matkailu tykästyisi tähän maisema-alueilla, kesän maastopyöräilyn retkireiteillä ja talven kansanhiihtoladuilla.

    Avohakkuista luopuminen on jo eduskunnan puitavana. Metsähallituksen osalta ratkaisu on yksinkertainen. Kyse on valtion päätöksestä omissa metsissään.

    Yksityismetsien osalta ongelma on monimutkaisempi. Miten kannustaa metsätiloja muutokseen?

    Muutokseen voisi ottaa mallia 1900-luvun puolivälin metsänparannuksesta. Paluu uuden sukupolven harsintametsätalouteen on samantyyppinen, pitkäaikainen metsänhoidon muutos kuin taannoinen metsänparannuksen varoilla rahoitettu suometsien ojituksemme. Siihenkin metsätilalliset tarttuivat, kun yhteiskunta tuli tukineen vastaan.

    Maisemoinnin kannalta harsinnan voisi kehittää 2020-luvun metsänparannukseksi.

VELI POHJONEN

Käsikirjoitus 4.8.2020  

Metsätalouden merkkipaalut

Aivan kuten merkkivuosia on Suomen itsenäisyydellä, on metsätaloudellammekin pyöreitä merkkipaaluja. Puun kasvulle niitä on kolme: 50, 100 ja 150 miljoonaa kuutiota vuodessa. Kyseessä on metsien koko vuosikasvu, runkoina.

50 miljoonan kuution pohjapaalulla olimme sotien jälkeen. Puustomme ei silloin kummoisesti kasvanut. Haapavetinen professori Olavi Huikari opetti, että heikko kasvu johtuu pitkälti kangasmetsiin hiipivästä soistumisesta.

Metsillä menee mukavasti

Suomalainen metsätalous tuntee kolme puuston kasvun paalua: 50, 100 ja 150 miljoonaa kuutiota vuodessa. Kyseessä koko vuosikasvu runkopuuna, kaikissa maamme metsissä.

50 miljoonan kuution pohjapaalulla olimme sotien jälkeen. Laskennallisesti tämä tapahtui vuonna 1949. Puustomme ei silloin kummoisesti kasvanut. Metsäntutkimuslaitoksen professori Ransa Olavi Huikari jyrisi, että merkittävä syy heikkoon kasvuun oli kangasmetsiin hiipivä soistuminen.

Metsän­vil­jelyn tähtäimeen

Suomalainen metsätalous tuntee kolme puuston kasvun paalua: 50, 100 ja 150 miljoonaa kuutiota vuodessa. Kyseessä on kaikkien metsiemme koko vuosikasvu, runkopuuna.

50 miljoonan kuution pohjapaalulla olimme sotien jälkeen. Lasken­nal­li­sesti tämä tapahtui vuonna 1949. Puustomme ei silloin kummoisesti kasvanut. Metsän­tut­ki­mus­lai­toksen professori Ransa Olavi Huikari jyrisi, että merkittävä syy heikkoon kasvuun oli kangasmetsiin hiipivä soistuminen.

Metsän parannuksesta metsän viljelyyn

    Suomalainen metsätalous tuntee kolme puuston kasvun paalua: 50, 100 ja 150 miljoonaa kuutiota vuodessa. Kyseessä on kaikkien metsiemme koko vuosikasvu, runkopuuna.

    50 miljoonan kuution pohjapaalulla olimme sotien jälkeen. Laskennallisesti tämä tapahtui vuonna 1949. Puustomme ei silloin kummoisesti kasvanut. Metsäntutkimuslaitoksen professori Ransa Olavi Huikari jyrisi, että merkittävä syy heikkoon kasvuun oli kangasmetsiin hiipivä soistuminen.

    Huikari oli kerännyt väitöskirjaansa soistumisen mittausaineistoa Pohjanlahden maankohoamisen alueelta. Hän osoitti Simon kunnan ja Kemin maalaiskunnan väliseltä rajalinjalta keräämällään aineistolla, että soistumista tapahtuu edelleen ja nimenomaan kangasmailla. Järvien umpeenkasvun osuus soistumisesta oli vain kymmenen prosenttia.

    Kangasmetsien soistumiselle oli saatava loppu. Metsämme on parannettava, ojittamalla. Alkoi metsänparannuksen kausi. Puu alkoi ojikoilla kasvaa, aloimme nousta metsänkasvun pohjapaalulta ylöspäin.

    100 miljoonan kuution paalua aloimme tavoitella 1900-luvun loppupuolella, metsänuudistamisen kaudella. Vajaatuottoiset metsät uudistettiin täystuottoisiksi metsiksi niillä siemenillä ja taimilla, mitä alueen siemenpuut antoivat. Laskennallisesti saavutimme satasen paalun vuonna 2008.

    Puuperimältään vakiintuneiden puiden uudistamiseen perustuu myös metsän jatkuva kasvatus. Aiheen nestori, Rovaniemen metsäntutkimusaseman ensimmäisenä johtajana 1970-luvulla toiminut professori Erkki Lähde on markkinoinut aihetta etenkin metsän etäomistajille jo vuosikaudet.

    Nykyajan biotalous hamuaa talousmetsistämme biomassaa yhä enemmän. Kasvun tähtäimeen on jo otettu 150 miljoonan kuution paalu. Sen saavuttamiseen eivät metsän parantaminen ja uudistaminen enää riitä. Tarvitsemme parannettua metsänviljelyä.

    Siirtymää metsän uudistamisesta metsän viljelyyn ennakoi vuonna 1982 voimaan tullut Lapin laki. Vielä 1960-luvulla olimme pohjoisessakin uskoneet männyn siemenpuihin perustuvaan menetelmään. Lapin läänin ja Kuusamon kunnan metsät eivät kuitenkaan uudistuneet tyydyttävästi. Niinpä uudistusalueilta hakattiin Lapin lain tuella siemenpuut, niitä muokattiin ja niitä viljeltiin merkittävät alat. Nyt ne kasvavat lisäpuuta niin Kemijärven tulevalle biotuotetehtaalle kuin Kemiin nousevalle biodieselin laitokselle.

    Luonnonvarakeskus on osoittanut, että havumetsiemme vuosikasvu nousee edelleen 15-30 prosentilla, kun siirrymme maatiaissiemenestä jalostettuihin istutustaimiin. Ne ovat peräisin siemenestä, joka on saatu risteyttämällä sekä tasaisen varmoja kotimaisia että hieman eteläisempiä, kovakasvuisia ja hyvälaatuisia lähtöpuita.

    Havupuun taimen hienoinen eteläisyys sopii jo lämmenneeseen ilmastoomme. Hieman eteläisempi puu kasvaa aina pohjoista puuta nopeammin.

    Puun kasvu edelleen kohenee, kun viljelyalan ensin muokkaa ja viljelytaimikon sitten perkaa entistä huolellisemmin ja entistä varhaisemmassa vaiheessa.

    Kolmas puunkasvun ponne on täsmälannoitus. Kangasmetsien puut hyötyvät typestä, suometsien puut hyötyvät lämpövoimalan tuhkasta.

    Kun jatkamme parannetun metsänviljelyn tiellä, kansallinen 150 miljoonan kuution etappi on mahdollinen saavuttaa. Laskennallisesti se voi tapahtua jo vuonna 2035. Tähän paaluun suomalainen biotalous tykästyy.

VELI POHJONEN 

Käsikirjoitus 3.3.2017